Blogiarkistot

LED-cup 2017 – klassikkoratoja ja pimeitä metsiä

Jo perinteeksi muodostunut Joen Liitokiekon LED-cup järjestettiin tänä syksynä neljättä kertaa ja tähän viiden viikottaisen osakilpailun mittaiseen sarjaan osallistui kaiken kaikkiaan 27 pelaajaa. Cup aloitettiin lokakuussa kahdella klassikolla, kun Kirkkopuistossa kisailtiin ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen ja Karsikossa järjestettyä edellistä kilpailua

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Seuranmestaruudet ratkottiin Lykyn muuttuneissa maisemissa

Joen Liitokiekon frisbeegolfin seuranmestaruuskilpailut järjestettiin lauantaina viidettä kertaa ja nyt kisat päästiin pelaamaan ensimmäistä kertaa mainiolla Lykynlammen frisbeegolfradalla. Kisaa edeltävinä viikkoina jouduttiin kylläkin jännittämään sitä, että millä tahdilla lentokentän viereinen metsä kaatuu ja muuttuvatko etuysin väylät paljonkin tämän vuoksi. Onneksi

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Amatöörien SM-pronssia Oulusta!

Junioreiden ja amatöörien SM-kisat pelattiin 9.-10.9.2017 Pikkaralan radalla Oulussa sekä Köykkyrin radalla Kempeleessä. Molemmista radoista pelattiin muokattua versiota. Joen Liitokiekolla oli ennätysmäärä osallistujia, kun Tero Jaatinen, Miika Sikiö ja Jani Turunen osallistuivat MA1-amatöörisarjaan. Julius Paakkinen löytyi puolestaan juniorit-18 -sarjasta ja Samu Kesonen juniorit-15 -sarjasta. Kahden

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Joukkuefrisbeegolfin SM-mitalit olivat taas tarjolla

Joukkuefrisbeegolfin SM-kisat kisattiin Jyväskylässä Laajavuoren ja Keljonkankaan frisbeegolfradoilla 2.-3.9.2017. Joen Liitokiekolla oli edellisvuoden tapaan joukkueet molemmissa sarjoissa. Avoimen sarjan joukkueessa heittivät Jesse Kempas (c), Toni Jaatinen, Tero Jaatinen ja Miika Voutilainen. Sekajoukkueessa heittivät Sammy Pylkki (c), Mika Laukkanen, Julius Paakkinen ja

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Kiekkoa ilmaan Tahkon golf-kentällä

Lauantaina 9.9. viskottiin Tahkon golf-kentällä NBDG Grand Slam 4/4 -osakilpailu ja mukana oli parisen kymmentä Joen Liitokiekon heittäjää. Ja mikä parasta, palkintosijoja tuli oikein mukavasti. MA3 -amatöörisarja oli JLK:n juhlaa. Siellä tuli nimittäin kaksoisvoitto, kun Pasi Harjula otti ykköstilan -4 tuloksella. Toiseksi

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Viikkokisojen kesäsarjassa murskattiin rataennätyksiä

Utran frisbeegolfradalla pelattiin tiistai-iltana Joen Liitokiekon viikkokisojen kesäsarjan viimeinen osakilpailu syksyisen harmaassa säässä 51 pelaajan voimin. Avoimen luokan voittoon pelasi Julius Paakkinen tuloksella 56 (-4) heittoa ja naisten luokan voittajaksi Henna Rummukainen (66, +6). Masters-luokassa voiton nappasi Pasi Piironen (59,

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

SM-kisat Hyvinkäällä

Kisapaikka varmistui vasta loppumetreillä, olin pitkään ensimmäinen master-sarjasta rannalle jäävä. Peruutusten myötä kisaan pääsi lopulta vielä muutama muukin minun jälkeen. Ensi vuonna SM-kisoihin pääsy helpottunee, kun ikäluokat pelaavat omat kisat ja pelaajamäärää tullaan kasvattamaan. Tässä voi nähdä hyviä ja huonoja

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Outokummussa nähtiin tasaisia kamppailuja mestaruuksista

Outokummun Vanhan Kaivoksen frisbeegolfradalla pelattiin lauantaina 5.8.2017 avoimet mestaruuskilpailut lähes 80 pelaajan voimin, kun kilpailut järjestettiin nyt jo kolmatta kertaa Okun Frisbeegolfin (OFG) ja Joen Liitokiekon (JLK) yhteistyönä. Koko päivän ajaksi ennustetut sateet verottivat hieman osallistujamäärää viime vuotiseen nähden, mutta

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Beastiä haastamassa

15.7 – 16.7 kisattiin European Amateur Open legendaarisella Nokia DiscGolfParkin ”Beast” -layoutilla. Myös Joen Liitokiekosta saatiin edustusta MA1-sarjaan, kun Teemu Pietarinen ja Heikki Pippuri ehtivät ilmoittautua mukaan. Vaikka menestystä palkintojen muodossa ei tullutkaan, niin kisa oli kokemuksena varmasti ikumuistoinen. Kisan väyläkohtaiset tulokset (1.kierros &

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Pohjois-Karjalan avoimet 2017: Suurempana kuin koskaan

Joen Liitokiekko ry järjesti 8.-9.7. Pohjois-Karjalan tähän mennessä suurimman frisbeegolfkilpailun, kun neljännettä kertaa Joensuussa pelattu Pohjois-Karjalan avoimet laajeni kaksipäiväiseksi – lauantain osalta myös kahden lohkon ja kahden radan – kilpailuksi. Lauantain kaksi ensimmäistä kilpailukierrosta pelattiin yhteislähdöin kahdessa eri lohkossa Lykynlammen ja Utran frisbeegolfradoilla ja sunnuntaina

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut