Amatöörien SM-pronssia Oulusta!

Tero Jaatiselle amatöörien SM-pronssia.

Junioreiden ja amatöörien SM-kisat pelattiin 9.-10.9.2017 Pikkaralan radalla Oulussa sekä Köykkyrin radalla Kempeleessä. Molemmista radoista pelattiin muokattua versiota. Joen Liitokiekolla oli ennätysmäärä osallistujia, kun Tero JaatinenMiika Sikiö ja Jani Turunen osallistuivat MA1-amatöörisarjaan. Julius Paakkinen löytyi puolestaan juniorit-18 -sarjasta ja Samu Kesonen juniorit-15 -sarjasta.

Kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen MA1 -sarjassa saatiin jännittää loppuun saakka, sillä Tero oli viidentenä ja matkaa hopeamitaliin oli vain kaksi heittoa. Jani ja Miika olivat jaetulla 53. sijalla. Juniorit-15 -sarjassa Samu oli kymmentenä ja vaikka top-3 karkasi jo kymmenen heiton päähän, niin hyvällä kierroksella oli mahdollista nousta hyvin sijoituksissa. Juniorit-18 -sarjassa Julius Paakkinen antoi toisella kierroksella turhan paljon tasoitusta muille ja tippui sijalla 21. Kärkeen kaksitoista heittoa. Viimeiselle kierrokselle oli luvatta sadetta ja kovaa tuulta, joten mitä tahansa pystyi vielä tapahtumaan.

Viimeinen kierros lähti Terolta hyvin liikkeelle ja kierroksen puolivälin jälkeen hän oli vahvasti taistelemassa jopa kultaisesta mitalista. Väylän #14 jälkeen tuli kuitenkin nopeaan tahtiin neljä bogia ja alkoi näyttää jo siltä, että Tero on tippumassa kokonaan mitaleilta. Muillakin oli kuitenkin vaikeaa ja Teron elintärkeä birdie väylällä #17 nosti hänet lopulta jaetulle toiselle sijalle, sillä pahimmat kilpakumppanit olivat ottaneet bogien juurikin samaiselle väylälle.

Tero oli siis varmistanut mitalin ja sen väriä lähdettiin selvittämään jatkoväyliltä. Ratkaisu tuli jo ensimmäisellä väylällä, kun Teron avaus osui puuhun ja 20 metrinen jatkoyritys ei mennyt koriin. Vastustaja laittoi 8 metrisen birdieputin varmasti sisään ja jätti Teron pronssille. Terosta tuli samalla ensimmäinen Joen Liitokiekon jäsen, joka on saavuttanut SFL:n kisoissa SM-mitalin.

Janin (sijoitus 51.) ja Miikan (sijoitus 58.) sijoituksiin ei viimeisen kierroksen myötä tullut juurikaan muutosta ja heidän tuloksensa kärsi muiden tavoin vaikeista sääolosuhteista. Juniorit-18 -sarjassa Julius Paakkinen nousi viimeisellä kierroksella sijalle 17. ja juniorit-15 -sarjassa Samu Kesosen sijoitukseksi jäi 15.


Henkilökohtaiset raportit

Tero Jaatinen, MA1, 3/80

Perjantai 8.9.2017

Matkaan lähdettiin Joensuusta klo. 6.45. Perillä Oulussa oltiin noin klo. 12 ja siitä lähdettiin suoraan reenikiessille Pikkaralan haastavalle radalle. Reenirundi antoi itseluottamusta itse kisaan, kun heitto tuntui hyvältä viikon sairastelun ja heittotauon jälkeen. Pelikirjaan saatiin suunnilleen selvyys: kiekko pönttöön mahdollisimman vähillä heitoilla. 😀
Reenikiesin jälkeen lähdettiin kohti majoitusta Nallikarin mökkiin, kamat sisään ja tutustumaan seuraavaan rataan (Köykkyri) parikisan merkeissä. Pelasin parikisan yllätys yllätys Juliuksen kanssa, ja eihän sieltä ilman palkintorahoja lähdetty, jaettu kolmas sija ja taskuun HURJAT 10 euroa. 😉 Köykkyrin rata tuntui itselle jostain syystä haastavammalta kuin Pikkarala, vaikka radan piti olla helpompi. Koko kierroksen ajan oli epävarma fiilis ja putti tökki PAHASTI, muutamaa 15 metrin puttia lukuun ottamatta. Pelikirja kuitenkin jotenkuten selvä: tee mielellään jotakin hyvää kisakierroksen aikana.

Lauantai 9.9.2017

Aamulla herätys klo. 5.45, nokka tukossa, vetelä olo ja väsyttää. Siinäpä vasta kiva herätys SM kisoihin! Ensimmäinen kierros Köykkyrissä… Kierroksella jatkettiin samoilla linjoilla kun parikisassa, epävarmuutta jokaiseen heittoon ja putti hukassa. Alku takkuilevaa, parilta ensimmäiseltä ”helpolta” väylältä par korttiin.. Sitten sain pelistä kiinni ja seuraaville väylille muutama pirkko ja muutama par. SITTEN väylä nro 7, simppeli par5, kaikki heitot päin jotakin mitä en kehtaa tähän kirjoittaa ja lisäksi väylälle pari puttimissiä, hienoa Tero, TUPLA korttiin…. Pelin uudelleen käynnistäminen kesti jonkin aikaa ja ajatuksena oli että loppuisipa kierros jo. Loppukierros vähän väkisin pelaamista, muutama bogey ja pirkko lisää ja lopputulos -1. Eipä jäänyt kierroksesta kovin positiivinen fiilis ja tuloskin sen mukainen, jaettu 19 sija ja mitalit tuntui tässä vaiheessa todella kaukaiselta.

Tauon aikana pää kasaan ja peiliin tuijottamista. Tauolla löysin pelimotivaation takaisin, hoettuani itselleni, että ”Tero rupeahan pelaamaan, olemme SM-kisoissa ja tavoitteena päästä palkintopallille, HERÄÄÄÄÄ”. Kierros Pikkaralassa onnistui oikein mallikkaasti, itseluottamus löytyi, heitto kulki ja putit upposi tuulesta huolimatta! Ongelmia ei juuri kierroksen aikana tullut, paitsi parilla väylällä joista tuli bogey. Kierros oikein simppeliä ja varmaa tekemistä ja lopputulos -4, joka oli koko amatööriluokan paras tulos ja sillä tuloksella noustiin rytinällä ylöspäin. Kahden kierroksen jälkeen sijoitus jaettu 5, eikä palkintopallille ollut matkaa enää kuin kaksi heittoa. Illalla sauna päälle, kierroksien puintia ja lepoa.

Sunnuntai 10.9.2017

Finaalipäivään lähdettiin kakkoskortista ja hirmuisella höngällä mitalien kimppuun. Keli oli mitä mainioin ”tuloskeli”: vettä sataa kuin saavista ja tuuli niin kova, että sateenvarjot hajoilee. Kierros lähti oikein mallikkaasti liikkeelle kahdella pöröllä. Kiesin aikana joutui aika monesti pahoihin ongelmiin lipsahduksien ja grippareiden takia ja kierroksen aikana joutui tekemään aika paljon ”trickshotteja”. Sain kierroksen aikana uuden lempinimenkin; Trickshotmestari. 😀

Loppukierroksessa oli jopa katastrofin aineksia, viidelle väylälle 4 bogia, ja mitalit meinasi taas karata käsistä…. Sitten toiseksi viimeisen väylän kimppuun, ajatuksin ” Ei paineita Tero, mutta pakko ottaa pirkko, ihan rennosti vaan.” No ei mitään, avaus milliin ja nostopirkko korttiin. Viimeiselle väylälle par ja sitten jännittämään mihin tulos riittää. Kierrokseen mahtui kaikenlaista niin kuin tuloskortti näyttääkin, 8 pirkkoa, 7 bogia ja 5 paria. Tulos -1, joka oli oikein hyvä keliolosuhteisiin nähden.

No niin, tulokset julki ja jaettu 2 sija! Kiekot kaivettiin takakontista takaisin ja eikun sudariin kakkossijasta. Avaus puuhun ja huono kikki oikealle reilu 20 metrin päähän korista.. Vastustaja avaa 8 metriin ja pakko runata, putti vajaaksi ja se oli siinä. Sudarista tappio ja lopullinen sijoitus kolmas.

Ei voi olla kuin tyytyväinen!! Pronssipytyn kanssa kohti Joensuuta. 😀 Kiitos pelitovereille ja etenkin matkakumppaneille huippureissusta!

Jani Turunen, MA1, 51/80

Laitoin villikorttihakemuksen vaikka arvelin itsekseni että ei ole mahdollisuutta päästä mukaan, mutta kuitenkin tuli ilmoitus että kisassa ollaan. Perjantai vapaaksi töistä ja aamusta matkaan.

Perille päästyä Pikkaralan kisa leiskaa testaamaan ja sieltä mökille kirjautumaan sisään ja Köykkyrin parikisoihin. Lauantaina kisapäivä alkoi Köykkyrin radalta pienien ongelmien kautta, mutta lopputulos kuitenkin pysyi pakkasella ja henkilökohtainen ennätys ratingin suhteen kierrosta kohden (929). Sieltä sitten syömään ja kohti Pikkaralan rataa.

Kierros alkoi aikalailla heti ongelmilla, pirkkopaikoille ei päästy ja par tuloksenkin kanssa sai taistella. Bägin vakaat distancekiekot ei ollutkaan enää vakaita ja tuuli todellakin toi omaan peliin suuren haasteen, rundi kuitenkin hyvällä mielellä loppuun ja seuraavaan päivään vähän pelikirjan muutoksia.  Kierrosrating vähän alle oman tason (873).

Sunnuntaina kierros starttaili 09:00 aikoihin aamulla ja rundi starttailtiin huomattavasti paremmin kuin edellinen, kaks pirkkoa heti alkuun ja muutama par perään. Sit huono lähäri ja bogia korttiin ja heti seuraavalla väylällä alkoikin ongelmat taas tuulen kanssa ja jälleen sai taistella par-tuloksesta, mutta mukavaa oli ja kiitos Terolle ja Juliukselle caddyhommista! Kierros rating yli oman tason (891).

Ensimmäinen SM-tason kilpailu itselläni, kaikinpuolinen mukava ja kokemuksen arvoinen reissu. Ratingkeskiarvo yli oman tason, niin pitäähän sitä tyytyväinen olla!

Julius Paakkinen, MJ1, 17/30

Perjantaina lähettiin Ouluun ja käytiin pelaamassa Pikkarala ja sen jälkeen Köykkyri parikisan muodossa. Molemmat radat oli aika selkeitä ja heitto tuntui hyvältä, tosin selän kanssa oli pieniä ongelmia.

Lauantaina ensimmäinen kierros Pikkarilassa hyvää draivia ja huonoa puttaamista, josta +1 kierros. Vielä oltaisiin oltu iskuasemissa.

Toinen kierros Köykkyrissä ja peli hiipui hyvän aloituksen jälkeen koko ajan. Surkea kierros kaikinpuolin. +3 kortissa ja eimuutaku vuokramökille oleskelemaan ja juttelemaan päivän heitoista.

Sunnuntaiaamuna verhot auki ja järkyttävä sade ja tuuli ulkona. Oma kierros alkoi 12.30 ja osalla alkoi jo kahdeksalta, joten radalla oltiin jo 7.45. Janille olin caddypoikana ennen omaa kierrosta ja sitten omalle kierrokselle tavoitteena päästä maaliin asti nauttien lajista.

Lajista kyllä osattiin nauttia, mutta heitoista ei. Hirveää lipsumista, kaikki pyyhkeet ja koko mies litimärkänä kierros loppuun ja +5 kortissa. Huonot kisat kaikinpuolin vaikka mukavaa oli! Sijoitus 17/29 ja oma peli hukassa jokaisella kierroksella. Hyvä kisakokemus jälleen kerran ja eimuutaku ens vuonna voitto kotiin!

Samu Kesonen, MJ2, 15/22

Perjantai

Herätys 6.30 ja valmiina lähtemään Oulua kohti Junioreiden SM-kisoihin. Klo 7.30 Tero, Julius, Jani ja Miika ottivat minut kyytiin ja sitten mentiin. Ouluun saavuttiin puolen päivän jälkeen ja lähdettiin pelaamaan ensin Pikkarala ja sitten Köykkyrin parikisat. Parikisoissa Köykkyrissä pelattiin Miikan kanssa -9 tulos. Pelikirjan sain aikalailla mietittyä viikonlopulle valmiiksi. Kierrosten jälkeen hotellille huilaamaan ja valmistautumaan koetusta varten 😃

Lauantaina

1.kierros: SM-urakka alkoi Pikkaralasta klo 8.30. Tavoitteena oli pelata kierros 0:n tuntumaan ja katsoa että mihin peruspeli riittää. Ekan kierroksen jälkeen (tulos +2), sijoitus 12/21, eli mahdollisuudet oli vielä vaikka mihin.

2.kierros: Toinen kierros pelattiin Köykkyrissä. Lähdin pelaamaan kolmanteen korttiin ja ihan iskuetäisyydellä. Tulos +1 ja kaksi sijaa ylöspäin sijalle 10/21👍

Sunnuntai

3.kierros: Kierros pelattiin mielenkiintoisessa kelissä eli satoi kunnolla vettä ja tuuli oli n.8 m/s 😢. Kierrostavoite oli Pikkaralassa n. +5 ,mutta kelin takia tulos +12 😦. Kierros oli todella haastava. Noin puolessa välin kierrosta loppuivat kaikki kuivat pyyhkeet eli loppukierroksella en enää saanut kiekkoja ja kättä kuivaksi. Elikkä peli meni täydelliseksi lipsumiseksi 😢. Kisan yhteistulos +15 ja sijoitus 15/21.

Kisat pelattu ja tällä Suomen 15:ta paras MJ2 junnu 😃, eli ihan kiva juttu.

Kiitokset Terolle, Julikselle, Janille ja Miikalle kivasta kisaviikonlopusta👍
Ensi vuonna siirrytäänkin MJ1:een ja taistelemaan kisoihin vanhemmissa junnuissa😃💪

Kuvat: Suomen Frisbeegolfliitto

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut