Beastiä haastamassa

15.7 – 16.7 kisattiin European Amateur Open legendaarisella Nokia DiscGolfParkin ”Beast” -layoutilla. Myös Joen Liitokiekosta saatiin edustusta MA1-sarjaan, kun Teemu Pietarinen ja Heikki Pippuri ehtivät ilmoittautua mukaan. Vaikka menestystä palkintojen muodossa ei tullutkaan, niin kisa oli kokemuksena varmasti ikumuistoinen.


Heikki

Toukokuussa kisakonetta selaillessa ja tulevan kauden kisoja miettiessä tuli tällainen kisa huomattua ja siitä se ajatus sitten lähti. Jos vain kisaan päästään mukaan, niin lähdetään pelaamaan ehdottomasti oman frisbeegolf uran isoimpia kisoja erittäin haastavalla Nokian The Beast radalla. Jo ilmoittautumisvaiheessa kävi ilmi, että kisaan oli muitakin halukkaita, sillä kisa täyttyi sekunneissa ja 192 heittäjän kiintiö oli täysi, sekä jonossa oli helposti toinen mokoma heittäjiä vielä, ketkä jäi ilman kisapaikkaa.

Itse pääsin kilpailuun heti ensimmäisessä vaiheessa ja toukokuun ratingin mukaan ilmoittauduin MA3 luokkaan, jota joutui kesäkuun päivityksen jälkeen nostamaan MA1 luokkaan ratingin noustessa itsellä yli 900. Olo oli hieman epätodellinen kisaan pääsystä ja siitä, että mitä tulikaan taas tehtyä ja jo tässä vaiheessa pieni jännitys alkoi puskea päälle omaa heittämistä ajatellen. Sitten saatiin jännittää, että pääseekö myös Teemu kisaan mukaan hänen ollessa jonossa 29 sijalla ja pääsihän se. Nyt oli tiedossa huikea fribareissu!

Perjantaina 14.7 lähdettiin matkaan Arolan Akun (lupautui caddyksi heti kun tuli tieto, että pääsin kisaan. ISO KIITOS TÄSTÄ!) ja Teemun kanssa Ylämyllyn shelliltä noin klo 6 ja suunnitelmana oli ajaa suoraan Nokialle treenikierrokselle juuri European Open kisoja varten pystytetylle The Beast layoutille. Fiilis oli aivan mahtava jo tässä vaiheessa viikonloppua. Jo harjoituskierroksella kävi radan luonne selville. It will bite you! Tiukkoja väyliä on tiedossa ja birdie-paikkoja ei ole paljoa tiedossa, mutta todella moni väylä rankaisee todella pahasti, jos lähtee vähääkään yliyrittämään. Eikä tilannetta yhtään helpommaksi tehnyt paikan päällä vallinneet tuuliolosuhteet. Jokaiseen väylään otettiin ainakin parit avaukset, jotta pääsee jutun juonesta kiinni, millaista heittoa tarvitsee heittää. Koko kierroksen ajan kaikilla pikkupoikamainen virne naamalla siitä miten hienoa on vaan heittää tuollaisella radalla! Näitä lisää!!

Lauantain aikataulu kertoi lähtöajaksi 13:40 eli rauhassa sai valmistautua päivän koitokseen ja siihen mitä tuleman pitää. Kentällä lämmitellessä ennen kierrosta alkoi jännitys nousta samalle tasolle mitä se on ollut joskus pari vuotta sitten ensimmäisissä liiton alaisissa kisoissa, eikä jännitystä yhtään helpottanut tieto puttaamisen varmuuden katoamisesta kokonaan kisaa edeltävällä viikolla. Ei hyvä homma! Kello 13:30 kuuluttaja pyytää seuraavaa ryhmää saapumaan ykkösväylän läheisyyteen ja jännitys on tässä vaiheessa jo 6/5. Ei tiedä hyvää heittoa ajatellen sellainen tärinä ja vapina. Ykkösväylän avaus tippuu ajoissa kädestä ja lentää ehkä 30 metriä väylän laitaan, josta lähestyminen korille, putti ohi ja bogilla aloitettiin taas kisa.

Ensimmäiset 3-4 väylää meni, että jännitys helpotti edes vähän ja pystyi vähän keskittyä heittämiseen. Avauksissa kiekko lipsui tai meinasi jäädä kiinni käteen johtuen varmasti jännittämisestä ja pienoisesta yliyrittämisestä. Tämäkään ei hyvä! Etuysi meni vielä ihan suhteellisen hyvin tuloksessa +4, mutta takaysille mentäessä ja out of bounds mahdollisuuksien lisääntyessä alkoi tämä yliyrittäminen ja jännittäminen näkyä myös tuloksessa. Kierroksen ja tuloskortin palautuksen jälkeen fiilis ei ollut mikään kovin hyvä, eikä omaan tekemiseen voinut olla tyytyväinen. Sijoitus 49/69 +15 tuloksella alustavan ratingin ollessa 871. Eipähän tarvinnut sunnuntaita jännittää ainakaan enää.

Sunnuntain aikataulu kertoi lähtöajaksi minulle 11:20 ja Teemulle 11:40. Jess! Päästään hyvissä ajoin kotia. Lämmitellessä tuntui puttaamisen olevan vielä enemmän hukassa, kun aikaisemmin mutten jaksanut välittää asiasta enää. Kierros tulee menemään, miten menee. Ykkösväylään avatessa jännitys oli ehkä 3/5 joka tuntui ihan hyvälle. Avaus noin 7m korista ja birdie korttiin. Nyt tuntui hyvälle ja tätä samaa jatkui koko etuysin. Monessa paikkaa tosin tuli taisteltua itseni kanssa, etten alkaisi hölmöilemään mitään ja joutui vain puttaamaan korin alle, avauksen ollessa liian kaukana korista, että olisin voinut yrittää puttaamista ilman katastrofin vaaraa. Tuloskortissa tämä näkyi etuysin osalta -1 tuloksena ja yhtään bogia en ollut ottanut. Takaysille lähdettäessä taisi pieni hyvänolon tunne päästä pintaan, joka näkyi heti kymppiväylä avauksessa, joka pyörähti outtiin kiekon mitan verran, vaikka avauksen piti olla vain varma rystyavaus isolle aukealla kentälle. Tästä sain kuitenkin pelastettua itseni ilman bogia hyvällä lähestymisellä ja 13m putilla.

Hyvä olo sen kuin kasvoi ja väylä 11 näytti beastin luonteen. Avauksessa aivan liikaa yrittämistä ja toinen väylä heti perään, jossa avaus out of boundsissa. Ei hyvä! Jatkoheitto outtirajalta ja sama homma uusiksi tosin korin tasalla käytiin pelissä. Lähestyminen korille ja nosto kuutonen kirpaisi aika pahasti. Tästä onneksi tuli otettua heti opiksi ja loput väylät menivät suunnilleen niin kuin pitää 18 väylää lukuun ottamatta, jossa toistui yksitoistaväylän kaava. 2 outtia ja 7 korttiin. Ohuesti harmitti viimeinen väylä, mutta nyt se oli ohi ja olihan se aivan mahtavaa heittää kilpaa yhdellä hienoimmista radoista ikinä! Toisen kierroksen tulos +6, joten parannusta ensimmäiseen kierrokseen 9 heittoa, mihin voi olla erittäin tyytyväinen ja alustava rating 922. Kokonaistuloksessa MA1 luokassa 39/69. Kaiken kaikkiaan aivan huikea ja heittämisen kannalta opettava kokemus.

Tästä on hyvä jatkaa kisaamista sekä harjoittelua!


Teemu

European Amateur Open, The Beast… pitäiskö ilmoittautua? Tuosta se ajatus sitten lähti. Heikin kanssa päätettiin kokeilla mahduttaisko mukaan, koska oishan se nyt aika siistiä päästä oikeasti itse pelaamaan tuota rataa. Perinteinen F5:sen rämppäys kun ilmoittautuminen avautumassa. Heikki pääsi kerralla sisään, mutta minä napsahdin jonoon sijalle 29. Voi ei. Se siitä sit. Aika kului ja pelaajat peruivat osallistumisia tai unohtivat maksaa maksunsa. Lopulta saapuikin 26.5 ilmoitus, että tervetuloa mukaan. Aivan mahtavaa! Tiesin, että the Beast on vaikea rata ja lähinnä se tulee olemaan sellainen turistimatka mekkaan. Jokainen on katsonut European Openia YouTubesta sen miljoona kertaa niin itse rataa en ala sen enempää perkaamaan vaan katson ja avaan omaa tilannetta hieman laajemmasta perspektiivistä. Jotta siis päästään Beastin tapahtumien ytimeen ja tarinan opetukseen, joudutaan hieman aloittamaan kauempaa.

Jo lähtiessä tähän kauteen tiesin, että nyt ei pitäisi vaatia itseltä ihmeitä. Työpaikan vaihto, vauva-arki ja lukuisat muut pikkuseikat, joiden kombinaationa aika treenaamiselle tulee olemaan (ja on ollut) kortilla. Sen lisäksi jo kotvan tuntenut kropassa, että melkoisella tyhjäkäynnillä mennään ja jos kaasua polkee niin moottori meinaa sammua. Talvi ja alkukevät kuitenkin meni loistavasti Ninjaillessa, Yogatessa ja uutta perheenjäsentä odotellessa. Alkukauden kisatkin menivät varsin hyvin siihen nähden, että olin käytännössä kipeänä niissä kaikissa. Vahva usko, että hyvinhän tässä näyttäis jaksavan ja tekniikka on erittäin hyvää. Erityisesti puttaaminen on parantanut todella paljon sekä kämmenheitot. Mikään ei siis ole esteenä etteikö tulevissa kesän kisoissa voisi tulla onnistumisia.

Se mikä muutti kaiken oli vauva. Tuo aivan mahtava pikkutyttö, jota oli koko perheen toimesta odotettu jo niin kauan. Kaikki sisarukset olivat aivan onnesta soikeana ja valmiina auttamaan äitiä ja isää parhaansa mukaan. Tiedettiin, että arki tulee muuttumaan aika tavalla nyt kun talossa on taas ihan pieni. Kaikki vauva-asiat lähti lihasmuistista (heh heh) ja tuntui kuin vasta eilen oltaisiin tultu Kiinasta ja meillä on pieni Antto-vauva… .. . (kirjoittaja pitää nyt tauon ja pyyhkii silmiään)

Huh huh. Mutta siis, on se näköjään niin, että vaikka koko ajan saa olla onnellisempi ja kiitollisempi kuin koskaan niin on sitä myös todella todella väsynyt. Yöt ovat katkonaisia ja päivätyön jälkeen tekemistä ja vastuuta on jokaiseksi sekunniksi. Siihen kun lisätään polttava halu kehittyä myös frisbeegolffissa ja systemaattisen treenaajan odotukset itselle niin alkaa kynttilässä olemaan reipas liekki molemmissa päissä.

Puhutaan, että pitää kuunnella kroppaa ja mennä sen mukaan. Mie olen ollut aina todella huono antamaan itselleni aikaa levätä. Kello 22 kun kaikki perheen vastuut on hoidettu, niin raavin itseni kentälle viskomaan kiekkoja. Kuvittelen, että kun heitän siellä nyt sen tunnin niin se vie asiaa eteenpäin. Täysin hyödytöntä!! Kun jo kentälle päästyäsi olet niin väsynyt, että tekisi mieli istahtaa hetkeksi alas niin treenistä ei ole mitään apua, päinvastoin. Negatiivista treeniä! Väsyneenä tekeminen tuottaa virheellistä tekniikka sekä altistaa tekijän luokkaantumisille. Puhumattakaan siitä mentaalisesta korruptoitumisesta, kun mikään ei suju. Määrä ei korvaa laatua! Teinkin sitten niin, että muutin treenaamista ja pidin sessiot lyhyinä, jotta jokaisessa heitossa jaksoin keskittyä miettiä mitä olen tekemässä. Hei, hyvinhän tää sujuu… sen puolisen tuntia. Aika lyhyehkön aikaa siis jaksaa olla skarppina ja keskittyä. Moniko kisakierros on puolessa tunnissa ohi? Tai edes montako väylää siihen mahtuu… Pelkästään Liperin kierroksilla aloin havaita, että siinä 10-väylän kohdalla alan jo miettiä mitä kaikkea kotona pitikään tehdä ja muistaa.

Minä olen vahvasti mentaalipelaaja. Silloin kun pelaan omalla tasollani ja omalla tavallani niin piirrän jokaisen heiton lentoradan mielessäni ilmaan ennen heittoa. Näen vain täydellisen suorituksen ja lentoradan sekä kiekon laskeutumassa haluttuun paikkaan. En koskaan anna edes puolta ajatusta mandon missaamiselle tai epäonniselle puuosumalle. Tällainen pelaaminen vaatii aika rajua keskittymistä ja fokusta. Nyt voitte jo varmaan arvata, että millaisia viivoja olen ilmaan piirrellyt nykyisissä väsymyksen tiloissani. Enpä juuri minkäänlaisia. Menen tiille, katson väylää, en näe yksityiskohtia enkä heittolinjaa. Väylää ympäröi ikäänkuin sumu. Heitän lähinnä lihasmuistista toivoen parasta. Tämä pätee niin avauksiin, lähäreihin kuin puttaamiseenkin. Tästä voi aika nopeasti ennustaa millaista minun kisapelaaminen on ollut.

The Beast. Perjantain harjoituskierros Heikin ja Akun kanssa osoitti, että onhan se haastava rata. Ilman tuota puuskittaista tuultakin siellä saa antaa ihan kaikkensa. Siis hienon rata missä olen pelannut! Reilulla tavalla vaikea. Tuolla opittiin niin paljon omasta heittämisestä ja saatiin pedolta hyvin palautetta, että mitkä heitot eivät vielä ole hallussa. Hyvällä pelaamisella sieltä kuitenkin löytyi paljonkin väyliä joista on mahdollista saada birdie. Paljon myös väyliä joissa vaan kannattaa tyytyä pelaamaan paaria. Yksi iso havainto perjantaina oli, että minulla ei ollut riittävän vakaita kiekkoja bägissä noihin tuuliin. Tehtiinkin sellainen gameplan, että Heikki antoi yhden Pauli dessun mulle jos lauantaina tuulee yhtä kovaa. I love my destroyer! Heh heh, tulihan tuo tarpeeseen. Lauantain kierroksella heitin melkeinpä kaikki avoimien väylien avaukset sillä. Mun kiekot ois kippailleet noissa tuulissa ihan minne sattuu.

Molemmilla kierroksilla oli mahtavaa, kun ryhmissä oli kansainvälistä meininkiä. Lauantaina yksi jenkki (Jeff) ja sunnuntaina Virolainen (Sander), joten puhuttiin melkeinpä pelkästään englantia. Sehän vaan oli mukavaa. Lisäksi lauantaina sai pelata The Hat Guyn kanssa samassa ryhmässä, joka oli myös erittäin hienoa. Kaiken kaikkiaan molempien kierrosten ryhmät olivat ihan huippuja ja vahvisti vaan sitä faktaa, että tää on niin huippu laji. Kilpaillaan keskenään, mutta kannustetaan ja tuetaan toisiamme. Hell yeah!

Molempien kierrosten tapahtumat seuraavat hyvin pitkälle samoja raiteita. Keskittyminen piti hyvin n. 11-12 väylää. Jonkun verran huonoa onnea sitäkin ennen, mutta ne eivät päässeet tunteisiin. Tuolla radalla noita huonoja rolleja tai epäonnisia puuosumia voi tulla missä vain ja kelle tahansa. Kun fokus on mukana niin ne ei vaikuta pelaamiseen vaan homma etenee. Minun kohdalla se fokus katosi aika tarkalleen siinä kun käveltiin pitkää siirtymää väylältä 11 väylälle 12. Aloin miettiä tekemättömiä asioita kotona ja töissä. Useamman minuutin kävelyn jälkeen siitä kisamoodista ei ollut jäljellä juuri mitään. Olin taas väsynyt perheenisä, joka jostain syystä on kisakamppeissa kaukana kotoa. Tekeminen siitä edespäin sen mukaista. Olosuhteet ja rata oli niin hieno, että koko ajan kyllä nautin tilanteesta, mutta kisamoodia ei enää saanut ylläpidettyä. Eka kierros, ennen neljää viimeistä väylää tuloksessa +5 ja sitten maalissa + 11. Toisella kierroksella ennen väylää 12 tuloksessa +3, maalissa +12. Aika pitkälle meni ennalta kirjoitetun kässärin mukaan… harmi etten sitä ollut lukenut ennen kisaa. Toisaalta olisinko voinut jotenkin tähän vaikuttaa… tuskinpa.

Olen mentaalipelaaja. Jokainen on! Frisbeegolf on erittäin vahvasti henkistä peliä. Hyvä ja puhdas tekniikka on tärkeä. Heittämisen ei pidä sattua mihinkään ja heittoreenien tai kisan jälkeen ei pitäisi sattua käteen. Erityisesti fore-pelaajat kuunnelkaa kroppaanne jos kädessä alkaa tuntua kipuja. Tarvittaessa palatkaa alkuun ja rakentakaa putterien kautta fore tekniikka sellaiseksi, että pystytte kivutta suorittamaan useita toistoja. Itselläni yksi suurimmista onnistumisista koko Beast viikonloppuna oli se, että pystyn nyt heittämään tasapainoisesti kämmentä ja rystyä. Kaksi vuotta sitten reväytin oikean käden hauislihaksen repiessä forea liikaa ja olen nyt puolitoista vuotta rakentanut sitä 20m putteri heitoista alkaen uudestaan. Nyt pystyn 100m fore avauksiin ilman, että mihinkään sattuu. Hiljaa hyvä tulee ja ainakin minulla on tavoitteena pystyä pelaamaan tätä lajia niin kauan kuin mahdollista. Itselle liian suurten odotusten asettaminen muodostuu usein vuoreksi, jonka yli on liian vaikeaa kiivetä.

Frisbeegolf on minullekin tosi iso osa elämää, mutta se on vain osa elämää. Nyt kun tätä on pureskellut jo jonkun aikaa ja iso kuva alkaa muodostua niin onkin helpompi hyväksyä huonosti menneet kierrokset. Itse asiassa olen tosi tyytyväinen omaan tekemiseen olosuhteiden valossa. Nyt otetaan hieman taukoa kisailusta, asetellaan tavoitteet maltillisemmiksi ja annetaan itselle anteeksi se, että en ole mikään kone. Ylläpidetään nykyistä tekniikka, mutta keskitytään energiatasojen palauttamiseen arkiseen aherrukseen. Tämä kausi menee nyt näin, mutta hyväksyn sen. Ei tässä ole mihinkään kiire.

Treenaamisen iloa kaikille! Kuunnelkaa kroppaanne ja muistakaa levätä 🙂