Joukkuefrisbeegolfin SM-mitalit olivat taas tarjolla

Joukkuefrisbeegolfin SM-kisat kisattiin Jyväskylässä Laajavuoren ja Keljonkankaan frisbeegolfradoilla 2.-3.9.2017. Joen Liitokiekolla oli edellisvuoden tapaan joukkueet molemmissa sarjoissa. Avoimen sarjan joukkueessa heittivät Jesse Kempas (c), Toni Jaatinen, Tero Jaatinen ja Miika Voutilainen. Sekajoukkueessa heittivät Sammy Pylkki (c), Mika Laukkanen, Julius Paakkinen ja Henna Rummukainen. Kisa koostui neljästä kierroksesta, joissa jokainen pelattiin eri pelimuodoilla.

Lähtökohdat avoimen sarjan puolella olivat mielenkiintoiset. JLK:n joukkue oli etukäteen rankattu jopa neljänneksi, kun osa ennakkosuosikeista oli jäänyt kisasta pois. Lisäksi Tonille molemmat radat olivat Jyväskylässä asuvana hyvin tuttuja ja Miika oli osoittanut kevään kisoissa pärjäävänsä hyvin Keljonkankaan radalla. Myös Tero ja Jesse olivat heittäneet hyviä kierroksia PDGA-kisoissa koko kesän ajan. Kaikki oli siis mahdollista. Sekasarjan joukkue oli rankattu seitsemänneksi, mutta tasoerot eivät olleet joukkueiden välillä suuria. Luottavaisin mielin sai siis lähteä taistelemaan mitaleista.


AVOIN SARJA

1.kierros (yksilökierros, Keljonkangas)

Kisa-aamu oli kostea ja sumuinen

Avoin sarja aloitti kisansa yksilökierroksella Keljonkankaalla. Ratana se on melko monipuolinen. Löytyy avoimia väyliä, mutta myös kapeita metsärännejä.

Parhaiten JLK:n heittäjistä kierroksesta selvisi Toni, joka oli koko joukon kolmanneksi paras -7 tuloksella. Heti perässä tuli Miika, jonka -6 riitti jaettuun neljänteen sijaan. Molempien heittäjien pelikirjaan tärkeänä osana kuuluvat upsit lensivät väylillä useaan kertaan, koska heittopituuksissa tarvitsi harvoin ylittää yli sataa metriä ja väylillä oli taivaalla tilaa. Hyvään tulokseen tarvitaan toki hyvää puttipeliä ja se oli molemmilla kunnossa. Tero ja Jesse pelasivat puolestaan kierrostuloksen +1 ja sijoittuivat tasaiseen keskikastiin (jaettu 31.sija). Molemmilla kierros oli pääosin tasaista tekemistä, mutta muutamalla väylällä tulos karkasi selvästi plussan puolelle, jonka myötä huipputulos jäi tekemättä.

Kokonaisuutena ensimmäinen kierros sujui hienosti, sillä yhteistuloksissa JLK oli kolmas 198 pisteellä. DIF ja JyLi olivat päässeet 30 pisteen karkumatkalle, mutta niskaan hengitti muutamien pisteiden päässä useita joukkueita.


2.kierros (reikäpeli, Laajavuori)
Pelit pelataan pareittain (1 vs. 1) ja väylällä vähemmän heittoja heittänyt pelaaja saa yhden pisteen. Voittaja on se, joka saa enemmän pisteitä kierroksen aikana.

Reikäpelivastustajaksi Laajavuoren radalle ilmaantui Sipoon Disctroyers, joka oli pahasti alisuorittanut ensimmäisellä kierroksella. Joukkue koostui tasoikkaista heittäjistä, joten odotettavissa oli haastava kierros.

Ja vaikeahan se kierros oli. Tero oli lopulta ainut, jolla ei ollut ongelmia oman parinsa voittamisessa. Hän tyylitteli lopulta selvään 8-4 voittoon. Miika oli puolestaan ensimmäisen puoliskon pari pistettä vastustajaansa jäljessä, mutta onnistui mäen päällä olevilla väylillä tulemaan tasoihin ja vielä ohikin. Lopulta tasainen kamppailu päättyi Miikan 4-3 voittoon viimeisellä väylällä vastustajan epäonnistuneen putin ansiosta. Toni kamppaili tasaisesti oman parinsa kanssa, mutta loppuväylillä hän ei pystynyt vastaamaan vastustajan hyvään peliin, joten tappio tuli 3-5 lukemin. Jesse oli koko kierroksen ajan pahoissa vaikeuksissa oman parinsa kanssa. Ja juuri silloin kun oli viimeinen paikka iskeä, niin vastustaja avaa 183 metrisen alamäkiväylän 84cm eagleputille. Siitä on vaikea laittaa paremmaksi. Jesselle lopulta 2-7 tappio.

Kahdella voitolla JLK:lle yhtensä 36 pistettä. Tulos käytännössä romutti mestaruushaaveet, sillä kärkijoukkueet saivat kierroksesta 54 pistettä enemmän. Toiseen kilpailupäivään lähdettiin viidenneltä sijalta ja eikä pronssiin ollut kovin pitkä matka.


3.kierros (bestshot -parigolf, Keljonkangas)

Kolmas kierros pelattiin jälleen Keljonkaan radalla. Tiedossa oli, että jos mitaleista halusi vielä kamppailla, niin molempien parien kierrosten pitää onnistua nappiin. Ja niinhän siinä kävikin.

Tero ja Toni aloittivat oman kierroksensa loistavasti. Kahdeksan ensimmäistä väylää ja kahdeksan birdietä. Tämän jälkeen kuitenkin tahti alkoi hiipua ja loppukierros meni enemmän par-voittoisesti. Lopputulos -10 ja sillä jaettu 10. sija.

Jesse ja Miika aloittivat myös vahvasti. Seitsemän väylää ja seitsemän birdietä. Tahti ei kuitenkaan päässyt liikaa hiipumaan, vaikka muutama hukattu birdie -putti jäi kummittelemaan. Loppujen lopuksi tulos -13 riitti jaettuun toiseen sijaan. Positiivistä oli, että kahta vaikeinta väylää lukuunottamatta birdietä oltiin joka kerta puttaamassa kympin sisältä.

Kierroksen yhteystuloksissa JLK  oli toinen, jääden vain kuusi pistettä ykkössijasta. Tulosten myötä viimeisestä kierroksesta tuli todella jännittävä, sillä siihen lähdettiin kolmannelta sijalta. Kärkikaksikko oli liian kaukana, mutta vain pisteen perässä hengitti Kivijärven joukkue ja Vuorela + Tali olivat heti iskuasemissa.


4.kierros (Joukkueparigolf best/alt, Laajavuori)
Pelataan parigolfia joukkueena, niin että käytössä on sekä pariton pari että parillinen pari. Pariton pari avaa jokaisen parittoman väylän (1,3,5,…,17) ja parillinen vastaavasti parilliset väylät. Avausheittojen jälkeen jatketaan paremmasta avauksesta ja nyt vuorossa on se pari, joka ei avannut väylää.

Toni puttaamassa väylällä #14.

Viimeinen kierros pelattiin Laajavuoren radalla ja lähtöväylänä oli #2. Lähtökohtana oli se, että jos kierros onnistuisi hyvin ja Kivijärven kanssa pelattaisiin vähintään tasan, niin pronssimitali olisi lähellä. Parit olivat Tero + Toni (parittomat väylät) ja Jesse ja Miika (parilliset väylät).

Alku lähti erittäin vaikeasti liikkeelle. Kolmesta alle 70m väylästä tuli birdiet, mutta pidemmillä väylillä birdie -putteihin jäi matkaa vähintään kymmenen metriä, eivätkä ketju- ja laiteosumat olleet suosiollisia. Huonon alun myötä Kivijärvi pääsi karkaamaan jo neljän heiton karkumatkalle ja tilanne alkoi näyttää epätoivoiselta. Vasta mäen päällä olevilla väylillä heittämiseen alkoi tulla varmuutta ja avaukset löytyvät lähempää koria. Viisi birdietä putkeen takasi sen, että Kivijärveen oli eroa enää kaksi heittoa ennen väyliä #18 ja #1.

Väylän #18 avaukset jäivät kuitenkin molemmilta joukkueilta liian kaus, jotta pirkkoihin olisi ollut mahdollisuus. Lähdettiin siis viimeiselle väylälle, jossa ei ollut enää paljoa tehtävissä. JLK:lle hyvä avaus ja varma birdie, mutta kun Kivijärvi avasi n. kuuteen metriin, niin taistelu oli käytännössä ohi. Vaikka Kivijärvi epäonnistui molemmissa birdieputeissaan, niin par-tulos riitti nostamaan heidät sijoituksissa ohitsemme. Jälkeenpäin tarkastellessa kävi ilmi, että jos Kivijärvi olisi onnistunut viimeiseltä väylältä tekemään birdien, niin he olisivat nousseet pronssille.

JLK:lle lopputulokseksi -9 ja sillä sijoituttiin kierroksella jaetulle yhdeksännelle sijalle. Kärjessä oli erittäin tasaista. Top 12 -joukkueet olivat kaikki kolmen heiton sisällä. Se tarkoitti sitä, että jos kierrosolisi ollut heiton parempi, niin kisan kokonaistuloksissa sijoitus olisi ollut viides. Ja jos tulos olisi ollut kaksi heittoa parempi, niin sillä olisi saanut SM-pronssia. Pienet olivat siis marginaalit.

Viimeisen kierroksen jälkeen tunnelma oli melko apea.


Lopullinen sijoitus kisassa oli kuudes. Kokonaisuudessaan hieno suoritus, vaikka mahdollisuuksia oli paljon parempaankin. Keljonkangas meni joukkueena hienosti. Sieltä saldona kolmos- ja kakkossija. Laajavuori tuotti puolestaan vaikeuksia. Sieltä jäi käteen jaettu seitsemäs- ja yhdeksässija, jotka osaltaan auttoivat tippumista pois mitaleilta. Ensi vuonna sitten paremmalla menestyksellä.


Sekasarja

Sekasarjan joukkue odottamassa kierrokselle lähtöä.

1.kierros (yksilökierros, Laajavuori)

Sekasarjan ensimmäinen kierros lähti käyntiin todella hitaasti kaikkien osalta, eikä kenelläkään tuntunut tulevan erityisen hyviä onnistumisia. Kuitenkin loppua kohti Juliuksen ja Mikan peli parani ja kohtalaista tulosta alkoi syntymään. Puolestaan Sammy epäonnistui muutamilla helpoilla väylillä omasta mielestään, ottaen tuplia korttiin. Joukkuelaisten omien sanojen mukaan ensimmäisellä kierroksella ainoa onnistuja oli Henna, joka pelasi todella hyvin ja yli oman tasonsa. Ensimmäisen kierroksen sijoitus jäi kauas joukkueen tavoitteesta, kun toiselle kierrokselle lähdettiin sijalta 9.


2.kierros (reikäpeli, Keljonkangas)

Toiselle kierrokselle reikäpeleihin vastaan asettui tuttu seura, kun Vuorelan Veikot olivat sijalla 10. Kierros lähti erittäin maukkaasti kaikkien neljän osalta liikkeelle kun 5-7 väylän jälkeen yksikään joukkueen pelaaja ei ollut häviöllä missään vaiheessa. Henna, Mika ja Julius voittivat omat pelinsä selkeästi ja heidän ei tarvinnut pelata kierrosta loppuun, koska jokaisen johto oli vähintään kolme pistettä ennen viimeisiä väyliä.

Sen sijaan Sammyllä oli erittäin jännittävä ja tiukka ottelu Veeti Järvistä vastaa. Tasatilanteessa lähdettiin pelaamaan kahta viimeistä väylää. Veetin heittäessä itsensä pahaan paikkaan Sammylle tarjoutui mahdollisuus ottaa johto piste väylällä 16. Avaus osuikin korin alarautaan ja kimposi siitä hieman metsän puolelle. Sammy kuitenkin sai noin seitsemän metrin putin sisään ja pisteen itselleen. 5-4 tilanteesta lähdettiin viimeiselle väylälle. Sammyllä oli vaikeuksia koko väylän ajan, kun taas Veeti pelasi väylää pitkin ja jatkoväylät olivat todennäköisesti edessä. Sammyn onneksi Veetin lähes täydellinen lähestymisheitto rollasi hieman ja putattavaa jäi hieman yli 8 metriä ylämäkeen. Molempien pelatessa väylälle 17 viisi heittoa, onnistui Sammy saamaan voiton ja joukkueelle tärkeät bonus pisteet. Kierroksen jälkeen sijoitus 5.


3.kierros (bestshot -parigolf, Laajavuori)

Laajavuorella sai nauttia myös näkymistä.

Kolmannelle kierrokselle lähdettiin tavoittelemaan hyviä tuloksia, koska käytännössä mitalisijat olivat jo karanneet. Kierroksen aikana molemmille pareille tuli erittäin paljon onnistumisia, mutta parhaaseen peliin eivät parit pystyneet ja molemmat pelasivat hieman oman tasonsa alle. Kuitenkin sijoitus säilyi.


4.kierros (Joukkueparigolf best/alt, Laajavuori)

Sammy lähestymässä korille väylällä #11

Viimeisellä kierroksella koko joukkue laittoi ison vaihteen silmään ja tavoitteena oli pelata huippukierros. Kierros alkoi lupaavasti, kun kuuden ensimmäisen väylän jälkeen tulos oli -6. Vauhti kuitenkin hiipu tästä ja joukkue taisteli itselleen tuloksen -9 yhdellä bogilla. Loppujen lopuksi joukkue oli viikonlopun suorituksiinsa tyytyväinen kokonaisuutena. Mainittakoon viimeiseltä kierrokselta väylä 13, missä Mikan avaus oli noin kolmessa metrissä, jonka jälkeen Julius nosti kädet ilmaan ja huusi: ”Kyllä pönttöön!” Avaus ketjuista ulos ja avaus sai huikeat suosiot ja maininnat.


Sekasarjan lopullinen sijoitus oli hienosti viides, joten taakse jäi ennakkoon vahvempia joukkueita. Ensimmäisen kierros tiputti joukkueen suurimmalta osin pois mitalitaistelusta, mutta nousujohteinen kisa osoitti, että potentiaalia löytyi kyllä.


Tero pääsi hakemaan avoimen sarjan CTP-kisan voiton.

Avoimen sarjan mitalistit: 1. JyLi, 2. DIF, 3. VV

Sekasarjan mitalistit: 1. RF, 2. JyLi, 3. LFC

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut