TD-toiminta

Huom! Tämä sivu on tällä hetkellä vuodessa 2018, päivitetään aikanaan ajantasalle kunhan ehditään. Kaikki uudet TD:t ovat toki tervetulleita mukaan toimintaan, viikkokisatasolta on helppo aloittaa. Lisätietoja mm. viikkokisojen TD-porukalta, yhteystiedot viikkokisojen Metrix-INFO-sivun lopussa.


Määritelmä: TD = Tournament Director = Kilpailunjohtaja: ”Kilpailusta tai tapahtumasta vastuussa oleva henkilö. Termillä voidaan viitata sekä kilpailusta vastaavaan henkilöön että useassa pelipaikassa pidettävän kilpailun yksittäisestä radasta vastaavaan henkilöön.”

Alkusanat

Tälle sivulle on koottu kattavasti frisbeegolfkilpailuiden TD-toimintaan liittyviä ohjeita ja linkkejä. Lisäksi lisätietoja, vinkkejä ja tsemppejä saa aina pyydettäessä Joen Liitokiekon kisatoimikunnalta, johon kuuluvat kaikki kauden aikana kilpailuita järjestävät henkilöt. Kisatoimikuntalaisista Janne Heikkinen, Miika Voutilainen ja Antti Ylönen toimivat JLK:n kisakoneen pääkäyttäjinä ja Disc Golf Metrixissä kilpailun ylläpito-oikeudet säädetään tarpeen mukaan.

Pelaajamäärien kasvaessa hurjaa vauhtia tarvitaan uusien ratojen lisäksi myös lisää kisoja, jotta kaikille innokkaille riittäisi kisailtavaa. Toiveissa jälleen on, että myös kauden 2018 aikana Joen Liitokiekon TD-porukkaan saataisiin mukaan lukuisia uusia nimiä – ja viikkokisoista on aina hyvä aloittaa tämäkin puoli harrastusta. Ja vaikka aluksi työmäärä ja ”pykäläviidakko” saattavatkin tuntua suurilta, niin kannattaa muistaa, että tekemällä oppii ja hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty – näin toimien pelipäivä on juhlapäivä myös TD:lle!

1.) Viikko- ja kuukausikisatoiminta

Joen Liitokiekon viikkokilpailut pyörivät ympäri vuoden, joten ei voida olettaa yhden TD:n pääsevän paikalle kaikkiin 52+ kilpailuun – näin ollen järjestämispuolelle tarvitaan aina uusia voimia. Mutta jos osallistumiskynnystä on pidetty aina mahdollisimman matalalla uusille viikkokisapelaajille, niin sitä se on myös uudelle TD:lle eli jos viikkokisoja pelaajana on takana jo muutamat, niin tällöin kisojen pitäminen ja tulosten kirjaaminen onnistuu kyllä kaikilta seuraavien ohjeiden avulla:

2.) Muut Joen Liitokiekon järjestämät ”ei-lisenssi” -kilpailut

Tällaisia ”ei-lisenssi” -kisoja ovat perinteisesti olleet mm. LED-kisat, parigolfit, reikäpelit, seuramestaruudet, popupkisat, jne. Tyypillistä näille kuitenkin on se, että ”viikkokisatasoisilla vaatimuksilla” ja ”vanhoilla pohjilla” yleensä pärjää mainiosti. Luonnollisesti kisoissa kannattaa hyödyntää Disc Golf Metrixiä (mahdollistaa myös parigolfien tulospalvelun) ja erityistä huomiota kannattaa kiinnittää kisarataan.

Mikäli kisa pelataan radalla, jolla harvemmin kisaillaan, niin on hyvissä ajoin varmistuttava siitä, että:

  • Ratavarustus (korit, OB-/mandomerkinnät, tiit) on kunnossa,
  • rataan liittyvät säännöt (OB-rajat, mandot, yms.) ja ratakartta ovat ajan tasalla ja kirjattuina oikein kisakoneen ratatietoihin ja
  • rata on varattu kilpailuajankohtana ko. kilpailua varten. Naapurikuntien ja -kaupunkien ratavarausten osalta tulee ottaa aina yhteys ko. radasta vastaavaan tahoon.

Lisäksi Disc Golf Metrixin osalta tulee huomioida, että:

  • Ohjeita tulossa kevään 2018 aikana!

Lisäksi kisakoneen osalta tulee huomioida, että:

  • Mikäli näyttää siltä, että kisakoneen rataversioista ei löydy ko. rataa (tai sen tiedot ovat vanhentuneet), niin ota yhteys kisakoneen pääkäyttäjiin uuden rataversion perustamiseksi.
  • Huom! Vanhaa rataversiota ei saa jälkikäteen kisakoneessa muokata, sillä tällöin ”kirjoitetaan historiaa uusiksi” eli muutos vaikuttaa kaikkiin aiemmalla rataversiolla pelattujen kilpailujen tuloksiin.
  • Jos kisa on osa jotakin kisasarjaa (esim. LED-cup ja kuukausikisat), niin tällöin pääkäyttäjät perustavat kootusti ko. sarjan sekä sarjan kaikkien kisojen tiedot kisakoneeseen.
  • Luonnollisesti myös muiden yksittäisten kisojen perustaminen onnistuu vain admin-oikeuksin – pyydä siis kisan perustamista pääkäyttäjiltä heti sen jälkeen kun Joen Liitokiekon hallitus on hyväksynyt kisasi.
  • Kisan TD-oikeudet voidaan liittää myös omaan käyttäjätunnukseesi yleisen jlktd-tunnuksen sijaan.

3.) SFL-/PDGA-kilpailut

SFL-/PDGA-kilpailuita järjestettäessä kilpailunjohtajien tulee perehtyä sääntöjen lisäksi jo hieman laajemmin erilaisiin ohjelmiin sekä dokumentteihin. Luonnollisesti eri SFL-kilpailujen hakemisesta päättää Joen Liitokiekon hallitus/kisatoimikunta ja apua ja tukea uuden TD:n kannattaa – ja pitääkin – kysyä aiemmin näitä kisoja järjestäneiltä.

Ja muutoinkin kisajärjestäminen on loppujen lopuksi tiimityötä, joten kannattaakin sopia tarpeen mukaan eri vastuualueista. Tilanteen mukaan oman tiimin voi muodostaa esim. seuraaviin osa-alueisiin:

  • Ratatiimi (radan kunnostus, heinien niitto, OB-merkinnät, roskikset, vesipisteet, bajamajat, mahdollisten lisäväylien rakennus/purku, lippusiimat/laput radalle, radan opasteiden/tiipaikkojen/korien tarkistus kisa-aamuna, jne.)
  • Spottaus & yleisönohjaus -tiimi
  • Kisatoimistotiimi (tulosten kirjaaminen, bannerit, siivous, jne.),
  • Mediatiimi (valokuvaus, videointi, lehdistötiedotteet, kisa-artikkelit, jne.)
  • Sponsoreiden/palkintojen hankinta -tiimi

Seuraavassa on listattu olennaisimmat SFL-/PDGA-kisoihin liittyvät dokumentit ja ohjelmat:

  • SFL:n dokumentit/ohjelmat:
  • SFL:n kisakone (ei enää käytössä kesäkaudella 2018):
    • SFL-kisakone
    • SFL-kisakoneen testi-/harjoittelutietokanta: Kisakoneen oikea data kopioituu tänne joka yö, joten täällä on hyvä harjoitella kisakoneen TD-käyttöä.
    • Kisakone Live: Ilmeisesti vasta prototyyppi-/kehitysvaiheessa, mutta toimii jo kuitenkin. Ei sisällä mitään toimintoja, mutta näyttää selaimessa ”kevyellä tekniikalla” kilpailun tuloksia sen mukaan mitä kisakoneeseen on syötetty.
  • PDGA:n dokumentit/ohjelmat:
    • Tournament Manager: Tätä tarvitaan tulosten raportoimiseen PDGA:lle. Salasana tulee TD:lle sähköpostitse kilpailun sanktioinnin jälkeen.
    • International Event TD Report: Tulosten lisäksi PDGA:lle toimitetaan kilpailusta määrämuotoinen raportti. Pyydä mallikappaleita itsellesi aiemmin kisoja järjestäneiltä.
    • PDGA Europe Payout Table: Palkintojakauman laskemiseen. (Huom! Linkki tulossa!)
    • Kurinpitoraportti (ns. ”888”-raportti)
    • PDGA International Program Guide: Kansainvälisiä (muut kuin USA/Kanada) PDGA-kilpailuja koskevat ”standardit” ja ohjeistukset – tähän tulee yleensä pieniä muutoksia vuosittain.
  • Joen Liitokiekon omat TD-muistilistat kisajärjestämiseen, pelaajakokouksiin ja palkintojenjakoon sekä kisakansiolaput ja muut kyltit toimistolle/radalle yms.:
    • Pyydä näitä dokumenttipohjia itsellesi aiemmin kisoja järjestäneiltä ja muokkaa kisan mukaan.
  • Lisäksi kauden 2017 alusta alkaen Joen Liitokiekolla on käytössään nykyaikainen ja helppokäyttöinen projektinhallintajärjestelmä, jossa kutakin kilpailua vastaa yksi projekti ja jonka alla kisajärjestämistä voi pilkkoa pienempiin tehtäviin ja vastuualueisiin. Kilpailutoimikunta kutsuu uusia käyttäjiä järjestelmään tarpeen mukaan (ts. toistaiseksi rajallinen määrä ilmaisia käyttäjiä).

4.) Muut materiaalit ja hyödyllisiä linkkejä

  • Turkulaisen Frisbeegolfseura 7K ry:n laatima, erittäin kattava, opas TD-toimintaan.
  • Joensuun frisbeegolfratojen (ja muiden urheilupaikkojen) varaukset voi tarkastaa TIMMI-varauskalenterista.
  • Joensuun kaupungin liikuntapalveluiden kanssa on aina hoidettava kaikki (rata, kentät, Utran koulu, yms.) kisan vaatimat varaukset kuntoon. Myös ”kalkkikoneen” (OB-rajojen tekoon) ja palkintokorokkeiden lainaus on sovittavissa.

5.) Säännöt ja sääntöihin liittyvät lisämateriaalit

  • PDGA-säännöt ja kilpailuopas (pdf)
  • SFL:n ohje mandosäännön (804.02) tulkintaan (Huom! Tämä tulkintaohje on vanhojen sääntöjen mukainen – vuoden 2018 ohjekuvia odotellaan liitolta.)
  • OB vai ei? PDGA:n sääntökoulu aiheesta.
  • Parigolfsäännöt löytyvät vuodesta 2018 alkaen sääntökirjasta

6.) Media

  • Etenkin SFL-/PDGA-kilpailuista kannattaa yleisön houkuttelemiseksi laatia lehdistötiedote ja toimittaa se tiedoksi Pohjois-Karjalaisiin medioihin kuten esim. Karjalainen, Heili, YLE Pohjois-Karjala, Radio City Joensuu, jne.
    • Pyydä mallitiedote itsellesi aiemmin kisoja järjestäneiltä ja muokkaa kisan mukaan.
    • Lisäksi kilpailuista voi ilmoittaa myös Karjalaisen Menoinfossa.
    • Mikäli kilpailu pelataan muualla kuin Joensuussa, kannattaa ennen kisaa olla yhteyksissä myös ko. kunnan/kaupungin paikallislehteen.