Kontiorannan avajaiskisa ja Yhdessä poluille -ulkoilutapahtuma – frisbeegolfin juhlaa!

LEHDISTÖTIEDOTE 3.6.2017 / Joen Liitokiekko ry

(Päivitys 6.6.2017: Avajaiskisan pelaajalistoja muokattu ja pelaajamäärä tarkentunut.)

 

Sunnuntai 11.6.2017: Kontiorannan Avajaiskisa

Frisbeegolfiin ja ultimateen erikoistunut urheiluseura Joen Liitokiekko ry (JLK) järjestää sunnuntaina 11.6.2017 Kontiorannan frisbeegolfradan avajaiskilpailun. Kilpailu on Suomen frisbeegolfliiton (SFL) alainen erilliskilpailu ja lajin kansainvälisen kattojärjestön PDGA:n sanktioima (C-tier).

Kilpailuun osallistuu yli 80 pelaajaa ja etenkin naisten avoimessa FPO-luokassa nähdään kovatasoista frisbeegolfia sillä kilpailuun osallistuu vuoden 2014 Euroopan mestari Jenni Eskelinen. Oulun Frisbeeseuraa edustava Eskelinen voitti myös vuonna 2016 pronssia sekä EM- että SM-kisoista. Eskelisen kilpailussa haastaa kuopiolainen Iitu Jääskeläinen (Deep In The Forest) ja JLK:n heittäjistä kärkikamppailuun voidaan odottaa etenkin Henna Rummukaista.

Euroopan mestari Jenni Eskelinen pitää lauantaina kaksi heittoklinikkaa Kontiorannassa sekä osallistuu sunnuntain avajaiskisaan (© Oulun Frisbeeseura ry).

Miesten avoimessa MPO-luokassa avajaiskisan ennakkosuosikkeihin lukeutuvat JLK:n pelaajista kevään kisoissa erinomaisesti pelanneet Miika Voutilainen, Tero Jaatinen ja Toni Jaatinen, mutta Itä-Suomesta saapuu kilpailuun kovia haastajia kuten mm. Teemu Moilanen (Deep In The Forest) sekä Esa Kolehmainen (Disc Golf Varkaus).

Miesten ja naisten avoimien luokkien lisäksi kilpailussa pelataan myös miesten juniori- (MJ1 = juniorit-18), seniori- (MPM = seniorit-40 & MPG = seniorit-50) ja amatööriluokat (MA3 = pelaajarating alle 900).

Kilpailun ensimmäinen kierros alkaa klo 9:00 ja toinen klo 14:00. Kilpailuun on katsojilla vapaa pääsy – tervetuloa seuraamaan kilpailua!

Kilpailusivut SFL:n kisakoneessa >>

 

Lisätiedot kilpailusta:

Sammy Pylkki / Joen Liitokiekko ry
kilpailunjohtaja
p. 0400 293 658 / sammy.pylkki@gmail.com

 

Kontiorannan frisbeegolfrata – 20 väylää ja 2 581 haastavaa metriä

Kontiorannan uusi 20-väyläinen frisbeegolfrata on Pohjois-Karjalan pisin (väylien yhteispituus 2 581 metriä, par 69 heittoa) ja se testaa kilpailijoiden taitoja monipuolisesti. Muutamilla väylillä pitkistä avausheitoista on hyötyä, mutta toisaalta radalta löytyy myös useita tarkkuutta vaativia – teknisempiä – väyliä. Rata on Kontiolahden kunnan rakentama ja ylläpitämä ja sen sijainti Ampumahiihtostadionin läheisyydessä on mainio, sillä näin rata tuo Kontiorannan alueelle uusia urheilu- ja ulkoilumahdollisuuksia lisäten stadionin ympäristön ympärivuotista käyttöä. Erinomaiset puitteet mahdollistavat jatkossa myös entistä suurempien frisbeegolfkilpailujen järjestämisen Pohjois-Karjalassa.

Joen Liitokiekon puolesta myös erityiskiitokset Kontiolahden kunnalle positiivisesta asenteesta ja tehokkaasta työskentelystä radan viimeistelyvaiheessa – pitkä talvi ja kylmä kevät meinasivat vaarantaa Avajaiskisan järjestämisen – mutta nyt kaiken ollessa viimein kunnossa, on hienoa laittaa kiekkoa ilmaan!

Kontiorannan frisbeegolfrata frisbeegolfradat.fi -sivustolla >>

 

Lisätiedot radasta:

Ville Nivalainen / Joen Liitokiekko ry
puheenjohtaja
p. 050 36 23 162 / ville.nivalainen@gmail.com

 

Lauantai 10.6.2017: Yhdessä poluille -ulkoilutapahtuma

Frisbeegolf ja Joen Liitokiekko ry (JLK) ovat vahvasti esillä Kontiorannassa jo myös lauantaina 10.6., kun koko perheen Yhdessä poluille -ulkoilutapahtuman yhteydessä pidetään Kontiorannan frisbeegolfradan ja Kontionpolut -reitistön viralliset avajaisseremoniat klo 12:00 Ampumahiihtostadionilla.

Lauantaina klo 10 – 16 välisenä aikana tapahtumaan osallistuvat pääsevät myös ”non stopina” harjoittelemaan ja kokeilemaan frisbeegolfia, kun JLK:n frisbeegolfharrastajat neuvovat puttaamisen ja heittämisen perusteita sekä pelaamista Kontiorannan radan loppupään väylillä. Ensimmäinen rastipiste (puttikori ja -opastus) löytyy Ampumahiihtostadionilta, josta lajikokeilijat opastetaan heittorastin kautta väylärastille. Tervetuloa tutustumaan Suomen nopeimmin suosiotaan kasvattavaan urheilu- ja luontoliikuntalajiin koko perheen voimin, yksin tai yhdessä kaverin kanssa!

Lisäksi frisbeegolfoppia on päivän aikana tarjolla myös Euroopan huipulta sillä vuoden 2014 Euroopan mestari Jenni Eskelinen pitää päivän aikana kaksi frisbeegolfklinikkaa seuraavasti:

  • Klo 10:00 – 11:30 Frisbeegolfopastus aloitteleville pelaajille
  • Klo 12:30 – 14:00 Naisten heittoklinikka

Molemmat klinikat ovat osallistujille ilmaisia ja omia kiekkojaan ei tarvitse mukana välttämättä olla! Klinikoille ei myöskään tarvitse ilmoittautua ennakkoon vaan riittää, kun saavut em. alkamisaikaan mennessä Kontiorannan frisbeegolfradan #1-väylän lähistölle (radalle on myös opastus AH-stadionilta).

Hieno päivä ulkoilun ja frisbeegolfin parissa huipentuu vielä illalla kaikille avoimeen parikilpailuun. Lähdöt tapahtuvat klo 16 – 19 välisenä aikana aina sitä mukaa kun kaksi paria on valmiina ja ilmoittautuminen tähän parikisaan onnistuu paikan päällä #1-väylän tiin läheisyydessä. Tähän kilpailuun ei siis tarvita mitään lisenssejä tai seurajäsenyyksiä, joten kaikki ovat tervetulleita pelaamaan!

Aloittelijat ja naisheittäjät mestarin oppiin! -Facebook-tapahtuma >>
Yhdessä poluille -tapahtumajuliste >>
Yhdessä poluille -Facebook-tapahtuma >>

 

Lisätiedot frisbeegolfopastuksesta:

Janne Heikkinen / Joen Liitokiekko ry
opastusvastaava
p. 050 43 01 811 / jlk.opastukset@gmail.com

Lisätiedot Jenni Eskelisen heittoklinikoista ja haastattelupyyntöjen välitys:

Olli Arola / Joen Liitokiekko ry
p. 040 90 22 466 / olliarol@gmail.com

 


Kontiorannan Avajaiskisan yhteistyökumppanit: