Tärkeää ohjeistusta Areenan harjoitusvuorojen käyttäjille
Lähetetty: 03 Joulu 2015, 15:04
Hei!
Jokaisen hallia käyttävän seuran, joukkueen, oppilaitoksen sekä yksittäisen urheilijan on kunnioitettava
toisten harjoittelurauhaa. Ilman ennakkoon varattua harjoitusvuoroa ei saa mennä esimerkiksi juoksuradalle
tai kuntosalille tekemään alku- ja loppu verryttelyä tai muita harjoituksia.
Harjoitusvuorolle varatulle alueelle mennään pukuhuoneista vasta sitten, kun oma vuoro on alkanut.
Päätybetonin käyttö verryttelyalueena on kiellettyä. Kaikki harjoitukset ja verryttelyt tehdään omalla harjoitusvuorolla, joukkueelle varatulla alueella.
Seurat eivät saa sopia keskenään harjoitusvuorojen muutoksista, eivätkä voi antaa lupaa käyttää esimerkiksi juoksurataa toiselle seuralle tai joukkueelle.
Kaikki varaukset ja muutokset menevät Areenan varauksien kautta, muutokset ovat myös maksullisia. Varaukset ja muutokset info@joensuuareena.fi osoitteella.
Kausikortin tai kertalipun ostaneilla on oikeus käyttää tiloja ja kenttiä vain silloin, kun siellä ei ole ennakkovarausta.
Jokainen seura on velvollinen noudattamaan ohjeita! Mikäli ohjeita ei edelleenkään noudateta, joudumme määräämään sanktioita, esimerkiksi peruuttamalla harjoitusvuoroja 1-3 vuoroa.
Toistuvat laiminlyönnit ohjeiden vastaisesta toiminnasta käsitellään liikuntapalvelujen vuorojakotyöryhmässä.
Lisätietoja:
Ari Eronen
laitospäällikkö
Joensuu Areena