Amatöörien SM-kisoista saaliina kaksi pronssimitalia

Amatöörien SM-kisat heitettiin tänä vuonna Valkeakoskella ja mukaan oli päässyt 12 Joen Liitokiekon heittäjää. Kolme päivää ja kolme kierrosta käsittänyt kokonaisuus tarjosi kosolti jännitettävää, sillä finaalipäivänä heittäjillämme oli mahdollisuuksia ansaita SM-mitaleita kolmessa eri luokassa.

MA1-luokka tarjosi jännitettävää kisan viimeiselle väylälle asti. Samu Kesonen lähti finaalikierrokselle neljäntenä, vain heiton pronssimitalista. Kierroksen aikana sijoitukset eivät paljoakaan vaihdelleet ja viimeiselle väylälle lähdettiin siitä, että Samu oli neljäntenä heiton päässä pronssista. Päätösväylällä Samu tarvitsisi siis kipeästi birdien, jotta pystyi elättelemään mahdollisuuksia mitaliin. Kovassa paineessa Samu onnistui heitoissaan ja sai kiekon koriin kahdella heitolla. Ja niinhän siinä kävi, että kun edellä ollut heittäjä tyytyi par:iin, niin Samu nousi kuin nousikin jaetulle kolmannelle sijalle ja ansaitsi sillä SM-pronssia. Lue Samun mietteet kisasta »

MA40-luokassa Teemu Pietarinen lähti viimeiselle kierrokselle viidenneltä sijalta ja mitaleihin oli matkaa kaksi heittoa. Kierroksen ensimmäinen puolisko ei tuonut muutosta tilanteeseen, mutta viimeisellä kuudella väylällä Teemu heitti neljä birdietä ja viimeisellä väylällä hän pystyi varmistelemaan bogey-tuloksella pronssisen SM-mitalin! Lue Teemun mietteet kisasta »

Naisten FA1-luokassa tilanne oli ennen viimeistä kierrosta erittäin jännittävä. Maria Pääkkönen oli jaetulla kärkisijalla ja Riikka Rautiainen oli pari heittoa jäljessä jaetulla kolmannella sijalla. Viimeinen kierros lähti molemmilta plussavoittoisesti, mutta mitalit olivat koko kierroksen ajan käsien ulottuvilla. Riikalla mitalihaaveet kariutuivat lopulta #15 ja #16 väylien bogeyhin, joiden myötä ero mitaleihin kasvoi kahteen heittoon, eikä kaksi viimeistä väylää tuonut tilanteeseen muutosta. Maria oli puolestaan ennen kahta viimeistä väylää jaetulla kakkossijalla. Harmillisesti loppuväylistä oli tuloksena bogey ja tupla bogey, jonka myötä Maria tippui viidenneksi, vain heiton päähän pronssimitalista.

– – – – – – – – –

MA1:
3. Samu Kesonen -16
15. Matias Väliahdet -5
27. Pasi Harjula E
31. Joonas Lintunen +2
35. Joaquin Rodriguez +4
45. Anssi Korhonen +12
50. Pentti Kakkonen +19
51. Miika Sikiö DNF

FA1:
5. Maria Pääkkönen +26
6. Riikka Rautiainen +27

MA40:
3. Teemu Pietarinen -4

MA50:
20. Juhani Rautiainen +24

– – – – – – – – –

Samu Kesonen, MA1-luokka:

Frisbeegolfin amatöörien SM-kisat pelailtiin tänä vuonna Valkeakosken Korkeakankaan radalla. Kisarata olikin itselle jo tuttu entuudestaan Parifrisbeegolfin SM-kisoista vuodelta 2019. Kisarata sopi itselle tosi hyvin, sillä radalla sai heittää paljon puttereita ja midareita. Ennen kisaa mietin mielessäni, että jos pelaan keskimäärin -5 keskiarvolla, niin on oltava korkealla tuloslistalla.

Arvioni osui aika hyvin kohdalleen, sillä omat kierrokset (-6, -5 ja -5) riittivät jaettuun kolmanteen sijaan MA1-luokassa.

Reissuun lähdettiin Joken ja Joonaksen kanssa keskiviikkona. Tampereelle päästyä käytiin pelaamassa centterillä kierros. Torstaina pelailtiin itse kisapyhätössä Korkeakankaalla koko köörin voimin (Joaquin, Joonas, Maria, Anssi ja Samu) treenikierros kilpailua varten. Torstaina sain pelikirjan valmiiksi kisaa varten ja eikun innoissaan odottamaan kisan alkua.

1.kierros

Kisan paras kierros -6 (rating 1002). Tasainen kierros muutamaa turhaa bogia lukuun ottamatta. Kierrostulos riitti kärkikorttiin lauantaille. Kärki karkasi pelottavan kauas, sillä Honkasen Teemu pamautti -15 kierroksen. Onnea Teemulle Suomen TOP-3 parhaimmasta kierrosratingista! Matka kärkeen oli yhdeksän heittoa, mutta kuitenkin kaksi kierrosta oli vielä aikaa tapahtua vaikka mitä.

2.kierros

Kierrostulos -5 (rating 998). Tasaisuus jatkui. Sain korjattua ensimmäisen päivän muutaman huonosti menneen väylän tekemällä paremmat kiekkovalinnat. Kierrokseen mahtui toki yksi OB ja yksi puttiralli eli kakkosnelonen, mutta muuten varsin hyvä kierros.

Toisen kisapäivän jälkeen matkaa kärkeen oli enää vain kolme heittoa. Kärkikortin ja kameroiden tuoma paine ei vaikuttanut omaan peliin oikeastaan kuin alussa. Sain pidettyä erittäin hyvin fokuksen pelaamiseen päällä koko kisan ajan.

3.kierros

Finaalipäivään starttailtiin klo 15:15 kärkiryhmässä melkein samalla ryhmällä kuin toisella kierroksella. Kierroksen alkupuoli oli itselle haastava, mutta en lopettanut yrittämistä. Draivipeli tuntui kaamealta melkein koko kierroksen, mutta jollain ihmeellä sain pelin kulkemaan väylän 6 jälkeen.

Kierroksella pelaaminen oli melko jännittynyttä koko kierroksen ajan, sillä tiesin, että jos virhe tulee niin jään heti muiden kelkasta jälkeen. Kierros oli koko ryhmän sisällä erittäin tasainen, eikä eroja saanut tehtyä kovinkaan helposti. Lopussa jännitystä tuli hieman lisää, sillä tilanne oli erittäin tasainen.

Väylällä 17 Armisen Onni laittoi noin 20 metrisen putin sisään (jyrkkä rinne korin takana) ja sai itselleen kolmossijan ennen vikaa väylää. Viimeisellä väylällä Onni jäi kauas korista, joten minun oli pakko saada avaus birdiepaikalle, jotta pääsisin tasoihin 3.sijalle. Paineen alla iso onnistuminen ja birdie korttiin.

Kisoista irtosi täten jaettu pronssi sija Onnin kanssa. Matkaa 2.sijaan jäi vain yksi heitto ja kilpailun voittoon neljä heittoa, joten kisa oli äärimmäisen tiukka. Viimeinen kierros -5 (rating 990).

Kisat menivät todella mallikkaasti ja 997 rating keskiarvolla. Tuntuu, että kovassa paineessa ja tasaisessa kilpailussa pystyy suorittamaan hyvällä tasolla. Ehdottomasti yksi urani parhaista suorituksista vaikka voittoa ei tullutkaan.

Se tapa ja taistelu, millä jaettu pronssi sija tuli, niin tuntuu upealta ja on oltava itseensä äärimmäisen ylpeä. Menestymisen salaisuus oli tasaisuus, täyden fokuksen ylläpitäminen kierroksilla ja paineen sietokyky tiukassa kisassa. Kakkos- ja kolmoskierroksista pitäisi tulla kisavideot YouTuben puolelle jossain vaiheessa.

Pakko myös hehkuttaa Suomen kovaa tasoa tällä hetkellä. Tuntuu uskomattomalta, miten nopeasti taso on Suomessa noussut. Tänä vuonna voittoon vaadittiin 1010 rating keskiarvolla suorittamista.

Amatöörien SM-pronssi oli itselle tämän vuoden toinen SM-mitali sekä uran ensimmäinen henkilökohtainen podium sijoitus SM-kisoissa. Kisat jatkuvat tänä vuonna vielä ainakin Pari SM-kisoissa, Nokia Openissa, Heinolan Pro tourilla ja muutamassa pienemmässä kilpailussa.

Erityisesti haluan kiittää kotiseuraani Joen Liitokiekkoa vuosien varrella antamasta tuesta ja kannustuksesta. KIITOS! Suuret kiitokset menevät Liimatan Anssille ja Ana-Sportille sponssaamisesta ja kannustuksesta. Haluan myös kiittää matkaseuruetta Joaquinia, Anssia, Joonasta ja Mariaa hauskasta reissusta sekä kanssa kisaajia tiukasta kisasta.

Kuvat: © SFL/Jarno Mäkinen

– – – – – – – – –

Teemu Pietarinen, MA40-luokka:

No niin… Frisbeegolffin amatöörien SM-kisat on nyt ohi ja koitan vähäsen muistella mitä siellä oikein tapahtui. Lopputulos varmaan on monilla tiedossa, mutta ainakaan minä en osannut odottaa sitä, kun kisaan tai edes koko kauteen starttasin.

Viime kausi oli todella haastava ja samoin talvi, kuten varmaan monilla. Treenaaminen ja heittäminen jäi tosi vähälle. Keväällä jatkoin ikuisuusprojektiani eli rystydraivin kehittämistä, jossa tapahtuikin vihdoin jotain selkeää kehitystä. Sain palasia loksahtamaan kohdilleen ja heittäminen parani ja helpponi huomattavasti. Yleisurheilun heittolajien valmentaminen ja niiden suoritustekniikoiden hienomekaniikan analysointi auttoi ymmärtämään tätäkin muovin viskontaa paremmin. En siis muuttanut varsinaisesti mitään tai keksinyt jotain salaista tapaa heittää. Purin vaan mielessäni heiton osiin ja miten opettaisin sen jollekin toiselle ja sieltä se sitten avautui itsellekin. Yksinkertaisesti liike-energian ja kineettisen ketjun oikea aikainen rytmitys yhdistettynä riittävään lihaskuntoon ja liikkuvuuteen. Ei sen kummempaa.

Tämän hitsaaminen käytäntöön olikin sitten vaikeampaa. Vanhan pois oppiminen on tunnetusti paljon paljon vaikeampaa, kuin kokonaan uuden asian omaksuminen. Minulla kesti useamman kuukauden päästä siihen, että rytmitys kesti myös kisakierroksilla. Tästä seurasi alkukaudesta todella huonoja kierrostuloksia, jotka sitten nakertivat ratingin aika alas. Toisaalta tiesin mistä ongelmat johtuu ja luotin prosessiini, joten en ottanut niistä murhetta. Tiesin, että kun tämä saadaan lihasmuistiin niin heitän pitemmälle ja helpommin kuin aikaisemmin ja todennäköisesti myös toistettavammin. Minulle on oikeat suoritustavat ensiarvoisen tärkeitä niin frisbeegolfissa kuin yleisurheilussa. Heittoliikkeiden on oltava sellaisia, jotka ovat urheilijalle terveellisiä, taloudellisia ja tehokkaita, eivätkä aiheuta turhia loukkaantumisia. Itsellä tietenkin tämä korostuu vuosi vuodelta, kun ikää tulee. Nyt olen omaan heittämiseeni kohtalaisen tyytyväinen. Pari juttua korjataan ens talvella…

Jos joku ikätoveri tai vanhempi kilpaveli tai sisko tätä nyt lukee niin MUISTAKAA venytellä ja tehdä liikkuvuusharjoitteita. Eikä lähdetä viskomaan lämmittelemättä! Jos ette tiedä mitä pitäisi tehdä niin kysykää vaikka minulta.

Se siitä, nyt asiaan.

Joensuun karsinnasta sain kuin sainkin kairattua kisalipun näihin karkeloihin, vaikka alkukaudesta tuntui etten kyllä ehdi tuota heittoa saada kisakuntoon mitenkään. Kolmas sija kuitenkin ja sillä matkalippu Valkeakoskelle. Reissuun lähdettiin Kakkosen Penan ja Sikiön Miikan kanssa, joista Pentti, tuo kevyen ruuan vankkumaton sanansaattaja, oli varannut meille varsin makian mökkikokonaisuuden. Puusauna ja palju odottivat sankareita, kun päämäärään saavuttiin. Lisäksi seurueeseemme liittyi Lehtisen Tatu etelästä päin ja tällä nelikolla lähdettiin treenirundille.
Pojat vielä nuorempia ja innokkaita niin olivat jo starttaamasta kierrosta, kun minä vasta olin saanut tyyliin kengät jalkaan ja bägin takakontista.

En siis ehtinyt normaaleita rutiineita tekemään rauhassa niin treenirundi oli omalta osalta aika kehno. Meni lähinnä läpikävelyksi ja vähän kropan verryttelyksi ajon jäljiltä. No mielikuva radasta muodostui, mutta ei varsinaisesti selkeät linjat sun muuta. Tosin ei mulla koskaan ole sillai etukäteen mietitty ja vihkoon kirjoitettu mitä teen missäkin väylässä. Luotan siihen, että tunnen omat kiekot ja itteni sen verta hyvin, että kun nähdään tuuli olosuhteet ja makustellaan sen hetkinen oma fiilis niin sieltä se heitto sit löytyy. Ilta menikin sitten saunassa ja paljussa.

Eka kierros perjantaina. Minulla aikainen startti 9:30. Kolmas ryhmä, joka radalle. Olosuhteet olivat mainiot, pois lukien aamukastetta nurmella. En kehdannut draivia paljoa lämmitellä jottei kiekot menisi aivan märiksi.

Jotenkin väsytti… tai en tiedä. Kroppa tuntui väsyneeltä, tehottomalta. Liekö jännityksestä vai siitä, että mun ilmapatja vuoti ja sen kanssa nukkuminen oli aamuviidestä alkaen yhtä tuskaa. Eikä sitä nyt aamuyöstä voi täyttää, kun muut ois heränneet. En enää ikinä ota tuota patjaa!!
Anyways, näillä mennään.

Ryhmä oli loistava niin kuin pääasiassa aikuisten ryhmät aina. Tosissaan tehdään, mutta ei olla tosikoita, eikä varsinkaan kuvitella olevansa tonnin ukko jos rating on karvan yli 900. Oma pelaaminen ei ollut järin hyvää. Draivi napsun off koko ajan, mutta sen kanssa olis voitu elää jos puttaaminen ei olisi ollut niin huonoa. Jotain aristelua oli kädessä ja tuntui, että sormet vähän tunnottomat. Yritin kaikenlaista kierroksen aikana, mutta en saanut normalisoitua missään vaiheessa. Ykkösringistä 75% ekalla kierroksella ja 10kpl kahden putin griinejä. Tää on pakko korjata. Kierros tulos par, joka oli oikea työvoitto. Sillä pääsin yllättäen kakkos korttiin. Meikän lempipaikka.

Kierroksen jälkeen ruokaa ja hetki lepoa, jonka jälkeen menin läheiselle puidulle pellolle hakemaan draiviin ajoitusta takaisin. Sitä joku tunti puolitoista ja pientä tuntumaa alkoi löytyä. Ehkä vaan liian aikainen aamu ja en sitä draivia lämmitellyt kun oli niin märkää. Ei mitään, huomenna uusiks.

Toinen kierros lauantaina olikin sitten myöhäinen lähtö. 15:30 vasta minun startti. Aamun agenda oli löytää se normaali putti. Ei näitä kisoja 75% rinkisuorittamisella voi pelata. Ajoin lähellä olevalle Valkeakosken 9-väyläiselle radalle ja hankasin siellä puttaamista ainakin sen tunnin puolitoista. Nyt se tunti taas normaalilta. Rutiini kohdallaan, vaiheet rytmitys fokus rohkeus. Kaikki löytyi. Kokeillaan kestäiskö kierroksella.

Toinen kierros olikin sitten sateessa. Vesisade alkoi hetki ennen meidän ryhmän starttia ja siihen kuului vielä samaan pakettiin aika puuskittain puhaltava tuuli 7-8ms ja puuskittain vielä enempi. Tää oli mulle ihan lottovoitto, koska ajattelen sateesta aina kisoissa, että muilla peli alkaa sakkaamaan ja hermot menee kun sataa ja on märkää. Mie osaan sopeutua eli improvais, ädäpt, ouverkam.

Heittäminen nyt ei paljoa parantunut eiliseltä. Prosentuaalisesti hyvin samanlainen kierros. Toki olosuhteet olivat merkittävästi vaikeammat. Se mikä nyt kierroksesta teki inhimillisen niin oli tuo 100% rinkiputtaaminen. Ihan eri fiilis kuin ekalla kierroksella. Vielä jos kakkosen ringistä uppoaisi sisään eikä vain kolkuttelisi laitetta niin avot ois kovia kiesejä. Pakko olis kakkosringistä laittaa, kun ei avaukset ykköseen näköjään yllä. Kierros tulokseen -1 eli pientä parannusta, mutta edelleen aika mitään sanomatonta pelaamista.
Lopputulokset taas kyllä osoitti, että sade oli tosiaan monen peliä vaikeuttanut ja minun tylsä tekeminen riitti sijalle viisi ja kun iloisesti pelasimme koko kisan viiden ryhmissä niin sehän tarkoitti kärkikortti hommia finaalikierrokselle. Parasta siinä oli, että pääsin Niclaksen kanssa pelaamaan. Niclas on mun ehdoton suosikki pelikaverina ja toivon, että hän veisi koko kisan. Huomenna sen näkee.

Kolmas kierros ja finaali edessä. Samalla myös kolmas yö siinä kirotussa vuotavassa ilmapatjassa… saakeli, että on selkä kipiä. Minun startti 12:45 eli aamulla vaan kamat kasaan, kämppä siistiks ja etsimään aamupalaa jostain. Päätettiin vielä käydä lähiradalla lämppää aamusta ennen kisapaikalle menoa. Pojat lähti ihan kiertää rataa, mutta minä päätin mennä yksikseni ja tehdä omat rutiinit kaikessa rauhassa. Kuminauha jumppa, venyttelyt ja verryttelyt. Sitten hain fiiliksen samaan puttiin, jolla eilen pelattiin. Se löytyi helposti. Keskityin erityisesti yli kympin putteihin, koska niitä paikkoja näköjään tulee, mutta eivät uppoa. Löysin siihenkin paremman tuntuman vihdoin. Sitten heittoja. Kävin eri heittolinjat läpi simuloiden väyliä, joissa olin ollut vaikeuksissa. Tuntuu ihan hyvälle, mutta alkaa kroppa olemaan väsynyt. Katsotaan nyt miten käy.

Kisapaikalla en sitten enää heitellyt mitään. Kävin kävelemässä ja keskityin tulevaan. Teoriassa mulla on mahdollisuus vielä palkinnoille jos pelaan hyvin ja muilla on haasteita. En kuitenkaan miettinyt tätä lainkaan vaan lähdin pelaamaan jokaisen heiton parhaani mukaan ja vain yhden heiton kerrallaan. Ihan sama mitä muut pelaa. Katsotaan sitten maalissa kuka on milläkin sijalla.

Meidän ryhmän vuoro… taivas repesi. Nyt satoi sit ihan törkeän kovaa sitä vettä. Tuulta ei lainkaan, mutta melkein kuin suihkun alla oltais seisty. Avasin viimeisenä ja muut oli heittäneet ihan ok avaukset. Ei jännittänyt. Sain hyvä rytmisen avauksen ja olin pisimmällä kaikista. Jotain 130m. Aina mukavaa nähdä isojen miesten ilmeet, kun tämän kokoinen jätkä heitti just pidemmälle 😛

Neljä väylää nautittiin kaatosateesta. Vaikka se ei muhun henkisesti vaikuttanutkaan niin otteen kanssa oli tuskaa. Eka väylä meni ihan ok, mutta sitten piti olla master of scramble pari seuraava, että selvisi edes par tulokseen. Vitos väylälle mennessä sade taukosi ja siinä sainkin hyvän fore avauksen ja vieläpä onnistuneen putin. Seuraavallakin vielä ok avaus ja pitkä putti sisään. Fiilis katossa kun kelikin paranee koko ajan. Sitten tapahtui jotain aivan uskomatonta. Kiekko ei vaan irronnut sormista avauksessa. Heitto karkasi reilusti oikealle ja outtiin noin 15m heittopaikasta… eikä tullut takas. Sopivasti kameramieskin paikalla jatkoheitossa nappaamassa notkeesta patent pendaajasta kuvaa.

Sain törkeän hienon jatkoheiton tuosta ja vielä pidin asennon ettei tule foot fault. Tarkkana sit porukka ton patent pendingin kanssa ettei tukipistejalka nouse ilmaan ennen kuin kiekko irtoaa. Tätä jonkun verran näki kierroksilla. Pitää olla kunnon lantio rotaatio, että saa täyden heiton ilman että tukipiste nousee väkisin maasta. Vink vink!
Seuraavalla väylällä vähän tuuri rysty avaus, joka ländäs 20cm päähän korin jalasta. Otetaan vastaan kiitos.

Sitten tuli pieni odotus, kun edellinen ryhmä oli vasta avaamassa. Kävin ottamassa pienen kävelyn ja mietin miksi avauksissa on nyt tuota ongelmaa. Aattelin, että liian nihkeet sormet, kun sade vasta taukosi niinpä käytin hiekkasäkkiä sekä kiekkoon, että sormiin. No kuten arvata saattaa, kiekko lipsahti snadisti aikaiseen kohti mando puuta. Osui ja kimposi jyrkästi oikealle, mutta pitkällisen arvonnan jälkeen tuomio ettei ohittanut mandoa. Sieltä layup väylälle, lähäri johonkin 7m… putti ketjuihin and no ice. Kahteen päivään ainoa missaus ringistä ja vieläpä tosi pahaan paikkaan. Tuplabogey ja sinne meni miinukset. Ajattelin vaan, että nyt sitten pelataan vaan rennosti heitto kerrallaan ja pyritään saamaan hyvä oma kierros.

Podium paikat meni aika pitkälle tossa, kun muilla alkoi selkeästi kulkea. Edessä oli kolme par4 väylää, joista kaikista pitäisi birdie ottaa. Mulla kuitenkin toi rystyavaus nyt niin hukassa, että meni enempi vähempi scramblen parissa.

Väylällä 12 oli eka hyvä rystyavaus pitkään aikaan, mutta huono lähäri ja kakkosringin putti missi. Siinä oli saumat aloittaa loppukiri. Onneks väylä 13 oli tulossa. Ylämäkiväylä, joka mulle ihan selvä fore. Vakaa enforcer napakasti tiettyä kohde puuta päin, josta se feidaa korille. Otin joka kierroksella tähän nosto birdien. Fore tuntui muuten aikas helpolle ja onneks seuraavakin on fore väylä.

Iso alamäki, jossa pelikirja on Stiletto hanaa flättinä tiettyä valotolppaa päin ja jos osun linjaan niin se on nostolla. Kaks ekaa rundia missasin linjan oikealle, mutta nyt kävellessä tiille sanoinkin kavereille, että ”nyt en perkele missaa linjaani”. Heitin, osuin linjaan ja sanoin heti ukoille ”Noin! Nyt on nostolla”. Ja sehän oli.

Seuraavakin väylä oikeestaan mulle fore avaus. Taas enforcer käteen, kiinnepisteeseen katse mihin flätti heitto ja suorita. Täydellisesti siihen ja olin eagle putilla. Päätin, että runaan kun kerran mahdollisuus… kroppa päätti ettei muuten runata. Ihan onneton yritys, joka jäi layupiksi. Helppo birdie maistuu kuitenkin.

Sitten minusta radan vaikein väylä heittää täydellinen heitto väylää pitkin ilman tuuria. Kunnon fore antsa flexi alamäkeen puuränniin. Onneks tämäkin mulle fore väylä, koska se näyttää olevan ainoa mikä toimii. Mielestäni paras avaus kolmeen kierrokseen, tai ainakin eniten puhtaasti väylää pitkin. Jäin ehkä 13m putille, joka näytti viimeiseen asti menevän ihan sentteriin, mutta sitten just ennen koria feidas ohi. Par tästä.

Toka vika väylä. Ei mitään käryä tilanteesta, enkä aikonut katsoa. Joko putteri antsa tai korkea fore. Joka kierros löysin paremmin ja paremmin sen linjan mihin tässä piti heittää ja nyt se osui siihen täydellisesti. Heittolinja ja kiekon kulma natsasivat. Avaus johonkin 4m ja pitkän keskittymisen päätteeksi birdie sisään. En oikeestaan edes tajunnut, että olin pelannut lopun aika saakelin hyvin ja samalla muut olivat takoneet puita yllättävän paljon. En keskittynyt yhtään mitä muut puuhasivat tai mitä tuloksia tekivät vaan fokus oli omissa heitoissa ja hyvän fiiliksen ylläpitämisessä.

Viimeinen väylä. Melkein pakko avata midari rysty. Ei ollut aikaisemmat rysty epäonnistumiset mielessä, vaan lähdin heittämään luottavaisin mielin. Melkein hyvä avaus… ihan napsun vasuriin, kikkas puusta vasemmalle rinteeseen noin puolessa välin väylää. Sieltä putteri fore antsa tavoitteena vaan mahdollisimman lähelle koria. Mercyn liito-ominaisuudet yllättivät taas ja kevyt heitto meni 12m pitkäksi.

Tämän heiton jälkeen katsoin ekan kerran tilannetta puhelimesta, jotta onko tolla putilla mitään merkitystä mihinkään.
MITÄ IHMETTÄ!!!
Mie olen kolmas ja kahden heiton erolla neljänteen…
ööö siis mie voin layupata ja ottaa bogeyn ja silti tuun kolmanneks…
TUM TUM…
TUM TUM…
TUM TUM…
kysyin vielä Lahtisen Jarilta vieressä, että kato nyt sinäkin tätä. Enkös mie voi ottaa bogeyn.
Hän oli samaa mieltä ja hymyili.

Mie en hymyillyt. En vielä.
Kävelin kiekolle.
Pieni kuusi edessä.
Oksat peittää suoran linjan korille.
Pakko olisi pienessä hyssessä laittaa.
Viettävä rinne, jossa isoja kiviä korin alla.
Miehän en 12 metrin par puttia layuppaa… HULLU!
Osuma koriin tuottais melko varman rollin…
Mitä voitat paarilla… et mitään…
Mitä häviät jos rollaa… kaiken..
Missä tasaisin kohta… tuossa.
Kuvittele kopittelevasi siihen.
Heitto… ja jäi… metrin päähän…
Niclas nostaa omansa ja ekan kerran näyttää tunteensa kierroksella oikein kunnolla…
Kävelen omalleni ja nostan kiekon koriin…
se oli siinä…
Halasin Niclasta. Oikea mies voitti, hyvä mies oli myös kakkonen… kolmannesta ei oikein osannut edes allekirjoittanut haaveilla.

En tiedä saakeli. On se aikamoista tunteiden vuoristorataa toi pelaaminen. Esim pituushyppykisat jännittää ja sama vapina päällä, mutta se kestää ehkä 30-45minuuttia se kisa ja kuusi suoritusta, joista yksi riittää kun onnistuu. Tässä taistellaan 3,5h putkeen kolmen päivän ajan heitto heitosta. Vähän erilaista.

SM Pronssi… osasin haaveilla, mutta en käsitä, että siihen ylsin. En tässä hetkessä. Tää on mulle tosi iso juttu minun elämäntilanteessa ja sen ajankäytön sallimissa rajoissa mitä lajille olen voinut antaa. Munkin pelaaminen voi joskus ulkopuoliselle näyttää helpolta ja sitä se parhaimmillaan onkin, mutta sen takana on valtava määrä työtä ja uhrauksia niin minulta kuin perheeltä. Tää oli nyt palkinto meidän koko perheelle. Tästä on hyvä jatkaa kunhan taas akut on ladattu ja kisasta toivuttu. Amatööri hommat jatkuu.
Ammattilaiset erikseen ja kuten Niclas sanoi, me ollaan amatöörien kermaa!

Kiitokset reissukavereille Pena, Miika ja Tatu. Kiitos Joen liitokiekko. Kiitos Kipukauppa. Kiitos Riikka ja lapset.
Pietarinen hiljenee nyt hetkeks.

Kuvat: © SFL / Jarno Mäkinen / Juho Hiekkalahti

Julkaistu kohteessa Blogi, Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Arkisto

Kategoriat

Top