Itä-Suomen AM-tourin Outokummun osakilpailussa 87 pelaajaa

Itä-Suomen AM-tourin Outokummun osakilpailussa 87 pelaajaa

Joen Liitokiekko ry:n järjestämä Itä-Suomen AM-tourin 2/4-osakilpailu heitettiin lauantaina 7.9.2019 Outokummussa miljööltään erittäin ainutlaatuisella Vanhan Kaivoksen frisbeegolfradalla – kaiken kaikkiaan tähän Outokummun kautta aikain ensimmäiseen viralliseen SFL-/PDGA-kilpailuun osallistui hienosti 87 pelaajaa. Suuresta pelaajamäärästä ja viiden hengen ryhmistä huolimatta kierrokset rullasivat kuitenkin jouhevasti aikataulussaan, mistä kiitos pelaajien nohevan toiminnan lisäksi kuuluu myös #7-#8-väylillä spotterina ahkeroineelle Miika Voutilaiselle sekä myös erinomaisen hienolle säälle – aurinko paistoi koko päivän eikä tuulikaan liiemmälti pelaamista haitannut.

Kovin tulostaso MA1- ja MJ18-luokissa

Kilpailun kovin tulostaso nähtiin MA1- ja MJ18-luokissa ja Itä-Suomen seuraavan pelaajasukupolven osaamisesta kertoo paljon se, että koko MJ18-junioriluokan kärkikolmikko olisi tässä kisassa sijoittunut kokeneiden kisakonkareiden joukossa MA1-luokan top-8 -listalle. MA1-luokassa päivän päätteeksi peräti 24 pelaajaa päätyi yhteistuloksissa ”pakkasen” puolelle ja myöskään suuria eroja ei missään kohden päivää päässyt syntymään vaan käytännössä heiton välein mentiin loppusijoituksissa. Lopulta luokan voittoon heitti Joen Liitokiekon (JLK) Samu Kesonen kahden ehjän kierroksen ansiosta yhteistuloksella 103 (-15) heittoa. Ja kärkikolmikon täydensivät mainion toisen kierroksen pelanneet Linnan Mandon (Savonlinna) Tuomo Auravuo (104, -14) ja Ville Henttonen (105, -13).

MA1-luokan kärkikolmikko (vasemmalta oikealle): 2. Tuomo Auravuo 1. Samu Kesonen 3. Ville Henttonen

Junioriluokassa Deep In The Forestin (DIF, Kuopio) Kasperi Pakarinen sivusi ensimmäisellä kierroksellaan koko kisapäivän parasta kierrostulosta (51, -8) ja kun hieno pelaaminen jatkui myös toisella kierroksella, niin voitto meni lopulta Pakariselle yhteistuloksella 106 (-12) heittoa. JLK:n Miika Martikainen sijoittui toiseksi (108, -10) ja pronssimitalin vei Pieksämäen Ohiheittäjien Tuukka Lappi (109, -9).

MJ18-luokan mitalistit (vasemmalta oikealle): 3. Tuukka Lappi 1. Kasperi Pakarinen 2. Miika Martikainen

 

Naisten FA1- ja FA40-luokissa mukana yhteensä kuusi pelaajaa

Naisten FA1-luokassa voittoon heitti kaksi tasaista 67 (+8) heiton kierrostulosta pelannut Pieksämäen Ohiheittäjien Jonna Säkkinen (134, +16) ja toiseksi sijoittui JLK:n Riikka Rautiainen (139, +21).

FA1-luokan kärkikaksikko (vasemmalta oikealle): 1. Jonna Säkkinen 2. Riikka Rautiainen

Naisten FA40-luokassa puolestaan voittokamppailu meni todella jännäksi ja lopulta voitto ratkesi vain yhden heiton eron turvin JLK:n Heini Lindroosille (140, +22) ja kotiradallaan pelannut JLK:n Asta Iljo oli näin ollen toinen (141, +23). Kärkikolmikon täydensi Pieksämäen Ohiheittäjien Tuija Venäläinen (148, +30).

FA40-luokan kärkikolmikko (vasemmalta oikealle): 2. Asta Iljo 1. Heini Lindroos 3. Tuija Venäläinen

 

Masteri- ja MA3-luokissa mentiin osin jatkoväylille asti

Mastereiden MA40- ja MA50- sekä MA3-luokissa mitalikamppailu oli todella tasaista ja niinpä kaikissa näissä luokissa pronssimitaleiden kohtalosta pelattiinkin sitten Sudden Death -ratkaisut (SD). MA40-luokassa voittajaksi yhteistuloksella 115 (-3) pelasi JLK:n Ville Nivalainen ja toiseksi DIF:n Kai Huovinen (116, -2) ja SD-ratkaisun jälkeen päivän pronssimitalisti oli lopulta Oulun Frisbeeseuran Simo Hiltunen (118, E).

MA40-luokan kärkikolmikko (vasemmalta oikealle): 2. Kai Huovinen 1. Ville Nivalainen 3. Simo Hiltunen

MA50-luokassa Vuorelan Veikkojen Antero Saarelainen heitti reiluhkoon voittoon (114, -4) ja hopean vei Linnan Mandon Janne Toivanen (117, -1) ja SD:n jälkeen kotiradaltaan pronssia nappasi JLK:n Kari Tanskanen (122, +4).

MA50-luokan mitalistit (vasemmalta oikealle): 2. Janne Toivanen 1. Antero Saarelainen 3. Kari Tanskanen

MA3-luokassa puolestaan huiman nousun – ensimmäisen kierroksen jälkeiseltä seitsemänneltä sijalta voittoon – esitti Linnan Mandon Heikki Herranen (115, -3), toiselle sijalle sijoittui JLK:n Tommi Knuutinen (117, -1) ja pronssista käytiinkin sitten SD-ratkaisu peräti neljän pelaajan kesken ja sen jälkeen pronssille suoriutui Disc Golf Varkauden Jani Tiainen (118, E).

MA3-luokan kärkikolmikko (vasemmalta oikealle): 2. Tommi Knuutinen 1. Heikki Herranen 3. Jani Tiainen

 

Kilpailun jälkeen paikalle jääneiden kesken arvottiin myös muutama Discmanian kiekko ja lisäksi molemmilla kierroksilla pelattiin myös Discmania -CTP-kisa, josta kiekkopalkinnot voittivat:

  • Kierros 1 / Väylä #18: Matti Rautiainen (1,29 m)
  • Kierros 2 / Väylä #12: Henri Rytkönen (0,48 m)

Onnittelut kaikille kilpailussa pärjänneille ja kiitokset kaikille pelaajille sekä yhteistyökumppaneillemme! Ja erikoiskiitokset kilpailuyhteistyöstä Okun Frisbeegolf ry:lle, Vanhalle Kaivokselle, Ravintola Vanhalle Pajalle sekä Outokummun kaupungille. Ja ehkäpä radalla tullaan pelaamaan virallisia kisoja jatkossakin, niin rataan liittyviä kehitysehdotuksia sopii laittaa tulemaan yhtä lailla sekä Okun Frisbeegolfin että Joen Liitokiekon suuntaan.

Tsemppiä kaikille pelaajille Itä-Suomen AM-tourin loppuihin kisoihin Kuopioon ja Pieksämäelle!


Linkkejä


Discmania                 

  LaserMedia