Kellenhusenin turnauksessa Saksanmaalla

Taas pelattiin turnausta Saksanmaalla. Tällä kertaa pelattiin tunnetulla Kellenhusenin Frisbeegolfkentällä.

Rataa oli hieman muutettu normaalista niin että siinä oli haastetta kaikille. Väyliä radalta löytyi 21 kappaletta ja ne pelattiin kahteen kertaan.

kellenhusen0

Rata sijaitsee hienolla Kellenhusenin puistoalueella aivan Itämeren rannalla. Meren läheisyydestä johtuen pelaaminenkin on haastavaa jatkuvasta tuulesta johtuen. Tällä kentällä sekä Bremenin tuulisella kentällä on Simon Lizottekin oppinut hyvin pelaamaan vaativissa tuuliolosuhteissa.

kellenhusen01

Väylät vaihtelivat avoimista nurmiväylistä metsäisempiin, ja osalla väylistä korit olivat mukavasti joko korotettu tai asetettu vaativaan kivikkoon.

Yksi legendaarinen väylä on rannalla jossa heitto tapahtuu rannan uimavalvontatornin ylätasanteelta ja on noin 65 metrinen heitto rantaviivan myötäisesti korille. Kovassa tuulessa on hankala sanoa tuleeko kiekko lentämään kauemmas kuivale maalle vaiko kääntyykö lentorata sittenkin vakaalla kiekolla heitettäessä niin että kiekko löytyykin merestä.

kellenhusen02

Väylät olivat varsin mukavia pelata ja heittotilaa oli varsin mukavasti. Väylät vaihtelivat aina noin 60 metristä 176 metriin. Sää oli aluksi hieman kosteahko ja lämpötila oli noin 15 asteen paikkeilla. Päivän mittaan keli parani. Kenttä kuivui hyvin ja lämpö nousi 17 asteen paikkeille, tuulen pysyessä kohtuullisen voimakkaana mutta tasaisena.

Kierrosten välissä nautittiin lounasta joka sisältyi osallistumishintaan. Lounas tarjoiltiin meren rannalla sijaitsevassa ravintolassa.

Pelaamassa oli noin 50 henkeä aina junioreista eläkeläisiin. Vanhinta kaartia kisasa edusti Grandpa Willy joka pelasikin varsin mukavasti. Willyn on vuosien varrella tullut alueelle legendaksi ja hän toimittaa eri turnauksiin mennessään linnun pöntön järjestävälle kiekkoklubille. Alueella näkyikin monia linnunpönttöjä joissa oli eri pelaajien miniä painettuna kylkeen. Mukavaa oheistoimintaa siis.

kellenhusen04

Omat kierrokset menivät ihan ok kun kyseessä oli ensimmäinen kerta kyseisellä radalla. Ensimmäinen kierros meni hieman opetellessa rataa ja toisella kierroksella jo pääsi paremmin pelaamaan oman tasoista peliä.

Kilpailussa tuli myös testattua Obsidian Discsin Splinter putteria olkein urakalla ja kovissa olosuhteissa. Kiekko toimi todella mainiosti ja piti linjansa kovasta tuulesta huolimatta. Hurraa Joensuu!

Turnaus olisi siis kaikkiaan oikein mukava pelata ja peli porukka oli iloista joukkoa. Päivän päätteeksi kotiin suunnatessa keli oli vallanmainio ja saimme nauttia hienosta pilvi kuviostakin. Jos olette käymässä Saksassa ja teillä on mahdollisuus niin suosittelen Kellenhusenin kenttää pelattavaksi, varsinkin Aurinkoisella ja lämpimällä säällä.

kellenhusen03

– Ismo Hirvonen