Kesän 2021 viikkokisasarjan lopputulokset ja -yhteenveto


Kesällä 2021 Joen Liitokiekon perinteisissä kaikille avoimissa ja ilmaisissa viikkokisoissa riitti vilskettä kun 18 viikon aikana pelattiin peräti 26 viikkokisaa tiistai-iltaisin Utran, Lykynlammen ja Kontiorannan frisbeegolfradoilla. Kaiken kaikkiaan viikkokisastartteja kertyi 319 eri pelaajan toimesta 1 395 kpl eli osallistujia oli 53,7 per kisa. Poikkeava 26 viikkokisan määrä selittyi sillä, että touko-kesäkuulla kahdeksan viikon ajan kisoja pelattiin yhtä aikaa kahdella eri radalla osin koronarajoitusten ja osin todella suurten alkukesän pelaajamäärien vuoksi. Heinäkuulla osallistujamäärät sitten (varmaankin kesälomien ja runsaan muun kilpailutarjonnan vuoksi?) hieman tasoittuivat, mutta elokuulla osallistujia taas riitti kun kesän neljään viimeiseen kisaan osallistui keskimäärin 72,5 pelaajaa/kisa.
Erittäin hieno ilmiö kesällä 2021 oli uusien viikkokisapelaajien valtava määrä eli uusille pelaajille tarkoitettuun 0-rating -luokkaan osallistui kesän aikana peräti 119 pelaajaa, joten n. 37 % kaikista osallistujista oli uusia viikkokisailijoita ja näistä arviolta vieläpä noin puolet oli juniori-ikäisiä – hienoa!
Suuret kiitokset kaikille kesän viikkokisoihin osallistuneille pelaajille sekä yhteistyökumppaneille!
Kilpailullisesti Kesä-sarja oli kaikissa viidessä kilpailuluokassa loppuun asti erittäin tasainen (8 parasta kilpailua 18 mahdollisesta huomioitiin yhteispisteisiin) eikä tällä kertaa pitkiä voittoputkia missään luokassa nähty, vaan yksittäisissä kilpailuissa Metrix-rating -luokkien vuoksi voittomahdollisuuksia on nykyisin todella monilla pelaajilla.
Metrix -rating >= 900 -luokassa (ts. ”avoin luokka”) sarjavoittoon heitti Esa Ojalammi, alle 900 -luokassa Antti Nissinen, alle 825 -luokassa Kari Jalkanen, alle 750 -luokassa Pauli Makkonen ja alle 675 -luokassa Jussi-Pekka Salorinne.
Holareita kesän viikkokisoissa heitettiin kolme kappaletta:
- 4.5. Jari Lehtonen (Utran #15)
- 11.5. Joni Ryynänen (Utran #15)
- 20.7. Saku Lindroos (Utran #16)
Uusi rataennätyksiä viikkokisoissa tehtiin yksi eli Utran Kesä-layoutin naisten rataennätys kirjataan nyt lukemin 61 (+1) heittoa ja tämän heitti Riikka Rautiainen 18.5.2021. (Kaikki Pohjois-Karjalan täysimittaisten ratojen (vakiolayoutien) ennätykset löytyvät tästä taulukosta.)

Seuraavassa kunkin kilpailuluokan top-5 listattuna – koko sarjataulukko löytyy täältä ja sarjan INFO-sivu täältä.
Ohjeet InnovaStore-lahjakortin lunastamiseen lähetetään sarjavoittajille Metrix-viestinä – onnittelut!
Ja lisäksi elokuun Discmania -kiekkoarvonnan voitti Aapo Välimäki (kiekon saa mukaan syksyn viikkokisoista).
Metrix-rating >= 900 (”Avoin luokka”)
1. Esa Ojalammi (689,16 p.) (InnovaStore-lahjakortti)
2. Aku Kastinen (652,5 p. / 2 voittoa)
3. Joni Ryynänen (650 p. / 1 voitto)
4. Miika Sikiö (638,5 p. / 2 voittoa)
5. Eemi Pantsari (603 p. / 2 voittoa)
Luokassa yhteensä sarjan aikana 127 eri osallistujaa ja yksittäisissä viikkokisoissa 14 eri voittajaa.
Metrix-rating < 900
1. Antti Nissinen (706,66 p. / 2 voittoa) (InnovaStore-lahjakortti)
2. Jonne Immonen (658,5 p. / 2 voittoa)
3. Tommi Itkonen (657,83 p. / 1 voitto)
T4. Jani Klemetti (639,83 p. / 1 voitto)
T4. Mika Ahonen (639,83 p. / 1 voitto)
Luokassa yhteensä sarjan aikana 125 eri osallistujaa ja yksittäisissä viikkokisoissa 16 eri voittajaa.
Metrix-rating < 825
1. Kari Jalkanen (733,5 p. / 1 voitto) (InnovaStore-lahjakortti)
2. Oskari Pakarinen (679 p. / 2 voittoa)
3. Ossi Riikonen (671 p. / 2 voittoa)
4. Antti Ylönen (637 p. / 1 voitto)
5. Terho Vattulainen (619 p. / 1 voitto)
Luokassa yhteensä sarjan aikana 55 eri osallistujaa ja yksittäisissä viikkokisoissa 18 eri voittajaa.
Metrix-rating < 750
1. Pauli Makkonen (741 p. / 3 voittoa) (InnovaStore-lahjakortti)
2. Juha Matikka (734,5 p. / 3 voittoa)
3. Jarmo Merivuori (734 p. / 3 voittoa)
4. Joni Laihosola (632,5 p. / 1 voitto)
5. Paavo Eronen (577,5 p. / 4 voittoa)
Luokassa yhteensä sarjan aikana 19 eri osallistujaa ja yksittäisissä viikkokisoissa 10 eri voittajaa.
Metrix-rating < 675
1. Jussi-Pekka Salorinne (666 p. / 3 voittoa) (InnovaStore-lahjakortti)
2. Marja Kontkanen (400 p. / 4 voittoa)
3. Veera Pulkkinen (387 p. / 3 voittoa)
4. Sara Jääskeläinen (286 p. / 1 voitto)
5. Heikki Kolu (200 p. / 2 voittoa)
Luokassa yhteensä sarjan aikana 9 eri osallistujaa ja yksittäisissä viikkokisoissa 7 eri voittajaa.
Metrix-rating = 0
Tässä luokassa ei pelattu sarjavoitosta, vaan se oli tarkoitettu uusille pelaajille Metrix-ratingin kerryttämiseen – kolmen reitatun kilpailukierroksen jälkeen pelaajalle muodostuu Metrix-rating, jonka perusteella osallistumisoikeus muihin luokkiin määräytyy (aina toki on sallittua pelata myös avoimessa luokassa ratingista riippumatta).
Luokassa yhteensä sarjan aikana 119 eri osallistujaa ja yksittäisissä viikkokisoissa 19 eri voittajaa.
Syksyn 2021 kilpailut
Kaikki JLK:n kilpailutarjonta löytyy seuraavista linkeistä:
Poimintoja syksyn 2021 kisoista:
- Viikkokisojen Syksy-sarja alkaa sunnuntaina 12.9. Lykynlammella, sarjan tiedot täällä.
- JLK:n seuranmestaruuskilpailut pelataan lauantaina 2.10. Paiholan ja Lykynlammen radoilla, lisätiedot täällä.
- LED-cup 2021 on myös suunnitteilla – lisätietoja syyskuun aikana.
Hyviä heittoja syksylle 2021 ja tervetuloa mukaan Joen Liitokiekon kilpailuihin!
Viikkokisatoimintaa tukemassa…