Pohjois-Karjalan avoimet 2021 sponsored by InnovaStore – jännittävä kilpailu haastavassa säässä

Pohjois-Karjalan avoimet 2021 sponsored by InnovaStore – jännittävä kilpailu haastavassa säässä
Avoimen luokan voittajan Tero Jaatisen (Joen Liitokiekko) kämmendraivi sunnuntaina Lykynlammen väylällä #5 (© Mikko Makkonen).

Kesäkuun toisena viikonloppuna (12.-13.6.2021) heitettiin Joen Liitokiekon (JLK) järjestämä Pohjois-Karjalan avoimet -frisbeegolfkilpailu (PKA) kahdeksatta kertaa ja kilpailun pääyhteistyökumppanina toimi InnovaStoreLykynlammen ja Kontiorannan frisbeegolfradoilla käytyyn kahden päivän ja kolmen kierroksen mittaiseen kilpailuun osallistui tänä vuonna 158 pelaajaa 25 eri frisbeegolfseurasta ympäri Suomen. Kun viime vuoden kisoissa vallitsi ns. ”tuloskeli”, niin tänä vuonna sää asetti omat haasteensa pelaajille. Etenkin lauantain iltapäivän kierros heitettiin varsin kovassa ja puuskittaisessa tuulessa ja sunnuntaina hetkittäin vettä satoi todella rankasti, onneksi kuitenkin säärintama ukkosti vasta Joensuun ohitettuaan itärajalla ja kilpailun läpivienti onnistui aikataulussaan ilman keskeytyksiä.

Avoimessa luokassa tasainen ja jännittävä voittokamppailu

PKA:n avoimen MPO-luokan kilpailu alkoi lauantaiaamuna Lykynlammella erittäin tasaisissa merkeissä, kun 1. kierroksen jälkeen kuusi pelaaja oli yhden heiton sisällä toisistaan ja peräti 16 pelaajaa viiden heiton sisällä. Parhaasta kierrostuloksesta (53, -6) ”Lykyllä” vastasivat JLK:n kokenut, kaksinkertainen PKA-voittaja, Miika Voutilainen sekä Deep In The Forestin (Kuopio) nuori, ahkerasti harjoitteleva, Kasperi Pakarinen. Kontiorannan radalla puuskittaisissa tuulissa pelatulla 2. kierroksella puolestaan nähtiin hurja hyökkäys mukaan voittokamppailuun JLK:n Tero Jaatisen toimesta – tulos 59 (-10) ja näin Terolle muodostui kahden heiton johtoasema sunnuntain finaaliin. Kärkikortin finaaliin täydensivät myös erinomaisen 61 (-8) heiton tuloksen ”Konalla” heittäneet Vuorelan Veikkojen huippupelaaja Jesse Nieminen ja Willimiehen Disc Golfin (Lappeenranta) Niko Liikkanen sekä 62 (-7) tuloksen Kontiorannassa heittänyt Mikkelin Frisbeegolfin Juuso Riittinen.

Sunnuntaina Lykynlammella pelatatulla 3. kierroksella 4x PKA-voittaja ja 2020 SM-hopeamitalisti Nieminen aloitti kierroksen vahvalla hyökkäyksellä ja näin jo neljännellä väylällä kärkikaksikko Jaatinen – Nieminen oli jo tasatilanteessa ja kahdeksannen väylän jälkeen Nieminen kävi heiton turvin johdossakin. Vaativalla #9-#12 -väylien osuudella Jaatisen heitto kuitenkin kulki todella mallikkaasti ja korttiin merkittiin neljä birdietä putkeen Niemisen yhtä vastaan ja kun loppukierroksen kärkikaksikko väänsi lähes tasatahtia, niin lopulta kierrostulos 63 (-6) (yhteistulos -21) riitti Jaatiselle PKA:n voittoon yhden heiton erolla Niemiseen (kierros -7, yhteensä -20). Kärkikaksikon takana käytiin myös tasaista kilpailua loppuun asti ja lopulta ehjän viikonlopun pelannut Liikkanen oli kolmas (-17), Pakarinen (-15) neljäs ja JLK:n Toni Jaatinen (-13) viides. Tilastomainintana kerrottakoon, että Jaatisen PKA-voitto oli isäntäseura JLK:n pelaajille vasta kolmas kahdeksan vuoden aikana ja ensimmäinen sitten vuoden 2017 – kilpailun taso on siis vuosittain äärimmäisen kova, eikä Itä-Suomen kilpailuissa kotiedulla taida olla paljoa merkitystä, sillä nykyisin huippupelaajat hallitsevat kaikki radat monipuolisilla taidoillaan.

MPO (vasemmalta oikealle): 2. Jesse Nieminen (Vuorelan Veikot) 1. Tero Jaatinen (Joen Liitokiekko) 3. Niko Liikkanen (Willimiehen Disc Golf)
Kasperi Pakarisen (Deep In The Forest) tyylinäyte ”Konan” ykkösellä kärkikortin startatessa 2. kierrokselle – Jesse Nieminen (Vuorelan Veikot) seuraa (© Jimi Piironen).
Sunnuntain rankkasateiden jäljiltä lätäköitä riitti – kuvassa sanomalehti Karjalaisen livelähetystiimi seuraa kärkikorttia Lykynlammen väylällä #10 (© Mikko Makkonen).

Naisten avoimessa luokassa Bitka lopulta ylivoimainen

Naisten avoimen luokan kilpailu alkoi Lykynlammen 1. kierroksella tasaisissa merkeissä, kun kärkikolmikko oli neljän heiton sisällä toisistaan – johtopaikalla mainion 74 (+5) heiton tuloksen pelannut JLK:n Maria Pääkkönen. Kontiorannan 2. kierroksella puolestaan Mikkelin Frisbeegolfin Justine Bitka pelasi mainiosti heittäen uuden naisten rataennätyksen – tulos 72 (+3) heittoa ja näin ero ennen finaalia oli jo seitsemän heittoa toisella sijalla olleeseen Pääkköseen ja kahdeksan heittoa kolmannella sijalla olleeseen Frisbeekotkien (Kotka) Maria Asikaiseen. Rankkojen sadekuurojen värittämällä finaalikierroksella Lykynlammella sijoitukset kärkikolmikossa säilyivät, kun Bitka pelasi päivän parhaan tuloksen (76, +7) ja näin hänelle ensimmäinen PKA:n voitto yhteistuloksella 226 (+19). Pääkköselle toinen sija (236, +29) ja Asikainen onnistui heiton turvin säilyttämään kolmannen sijan (240, +33) – neljänneksi sijoittui hyvän loppukirin esittänyt JLK:n Jenni Karppinen (241, +34) ja viides sija meni JLK:n Riikka Rautiaiselle (250, +43).

FPO (vasemmalta oikealle): 2. Maria Pääkkönen (Joen Liitokiekko) 1. Justine Bitka (Mikkelin Frisbeegolf) 3. Maria Asikainen (Frisbeekotkat)

Master-luokissa 54 pelaajaa ja hienoja tuloksia

PKA:n B-lohkossa kovaa, mutta rentoa ja hyvähenkistä, kilpailua käytiin neljässä eri kilpailuluokassa yhteensä 54 pelaajan voimin.

MP40-luokassa yhtenä ennakkosuosikeista kilpailuun lähtenyt Ähtärin Urheilijoiden Heikki Saunanen pelasi vaativissa tuulissa ja sateessa kolme ehjää kierrosta voittaen luokan lopulta kolmen heiton erolla yhteistuloksella 203 (-4) heittoa ja Saunasen nousun lauantain jälkeiseltä kolmennelta sijalta voittoon mahdollisti mainio 65 (-4) heiton tulos Lykynlammen finaalikierroksella. Toiseksi (206, -1) sijoittui Vuorelan Veikkojen Niclas Nieminen, joka hurjasteli lauantain 1. kierroksella Kontiorannassa erinomaisen, bogeyfree, kierroksen 60 (-9). Kärkikolmikon täydensi ensimmäistä kauttaan ”Pojat-40” -luokassa pelaava JLK:n Teemu Pietarinen (209, +2).

FP40-luokassa JLK:n Heini Lindroos vastasi luokan parhaasta tuloksesta jokaisella kierroksella ja Heinille näin ylivoimainen voitto tuloksella 253 (+46). Toiseksi sijoittui Puska Puttaajien (Laukaa) Paula Hiironen (274, +67) ja kolmanneksi JLK:n Minna Gröhn (284, +77).

MP50-luokassa Joroisten Urheilijoiden Maco Moilanen heitti vakuuttavalla esityksellä (219, +12) jo peräti kuudennen kerran PKA:n mestariksi, vaikka joutuikin taistelemaan viimeisen kierroksen polvivamman kanssa. Toiseksi heitti ensimmäistä kertaa PKA:iin osallistunut Oulun Frisbeeseuran Jari Kyngäs (226, +19) ja kolmanneksi tasatuloksella 227 (+20) sijoittuivat Deep In The Forestin Jouni Salminen ja JLK:n Ilmari Tapio.

MP60-luokassa voitto meni myös Joroisten Urheilijoille, kun Esko Jokinen tyylitteli kolmelta kierrokselta ylivoimaisen yhteistuloksen 232 (+25) heittoa. Vuorelan Veikkojen Esa Väisänen (251, +44) ja JLK:n Kari Kontkanen (264, +57) täydensivät kärkikolmikon.

MP40 (vasemmalta oikealle): 2. Niclas Nieminen (Vuorelan Veikot) 1. Heikki Saunanen (Ähtärin Urheilijat) 3. Teemu Pietarinen (Joen Liitokiekko)
FP40 (vasemmalta oikealle): 2. Paula Hiironen (Puska Puttaajat) 1. Heini Lindroos (Joen Liitokiekko) 3. Minna Gröhn (Joen Liitokiekko)
MP50 (vasemmalta oikealle): 1. Maco Moilanen (Joroisten Urheilijat) 3. Jouni Salminen (Deep In The Forest) | Ei kuvassa: 2. Jari Kyngäs (Oulun Frisbeeseura) 3. Ilmari Tapio (Joen Liitokiekko)
MP50: 2. Jari Kyngäs (Oulun Frisbeeseura)
MP60 (vasemmalta oikealle): 2. Esa Väisänen (Vuorelan Veikot) 1. Esko Jokinen (Joroisten Urheilijat) 3. Kari Kontkanen (Joen Liitokiekko) | Esa palkittiin myös B-lohkon tsempparipelaajana.

Amatööriluokat ja juniorit

Amatööriluokkiin (MA3 ja FA3) osallistui tänä vuonna PKA:ssa 26 ja junioriluokkaan (MJ18) 11 pelaajaa.

MA3-luokan kärjessä heitettiin koko viikonloppu niin kovalla tulostasolla, että tuloksilla olisi sijoituttu puolen välin paremmalle avoimessakin luokassa. Lopulta jännittävien finaalikierroksen vaiheiden jälkeen voittoon heitti Jyväskylän Liitokiekkoilijoiden Henri-Eemil Huotari (210, +3), toinen sija meni JLK:n Jonne Immoselle (214, +7) ja kolmanneksi pelasi Deep In The Forestin Markus Suutari (216, +9).

FA3-luokan JLK-pelaajien välisen kilpailun vei Asta Iljo (294, +87) ja Marja Kontkanen (316, +109) oli toinen.

MJ18-luokassa JLK:n Lassi Uusitalo heitti voittoon vakuuttavalla yhteistuloksella 209 (+2) heittoa (alustava ka. rating 952). Toiseksi kilpailussa pelasi Deep In The Forestin Jonni Herranen (221, +14) ja kolmanneksi Deep In The Forestin Veeti Saastamoinen (225, +18).

MA3 (vasemmalta oikealle): 2. Jonne Immonen (Joen Liitokiekko) 1. Henri-Eemil Huotari (Jyväskylän Liitokiekkoilijat) 3. Markus Suutari (Deep In The Forest)
FA3 (vasemmalta oikealle): 2. Marja Kontkanen (Joen Liitokiekko) 1. Asta Iljo (Joen Liitokiekko)
MJ18 (vasemmalta oikealle): 2. Jonni Herranen (Deep In The Forest) 1. Lassi Uusitalo (Joen Liitokiekko) 3. Veeti Saastamoinen (Deep In The Forest)

Arvonnat ja tsempparipelaajat

  • Lista arvontapalkinnon (Discmanian kiekkoja ja Innovan minikiekkoja) voittaneista löytyy täältä.
  • Lisäksi TD-osaston valinnat kilpailun tsempparipelaajiksi (Kupilka-tuotepalkinto) olivat:
    • Lohko A: Simo Piironen – ”JLK:n 12-vuotias juniori ensimmäisessä PDGA-kilpailussaan hyvällä meiningillä pelaamassa – myös harjoittelee ahkerasti.”
    • Lohko B: Esa Väisänen – ”MP60-luokan erähenkinen Vuorelan Veikkojen pelaaja – käy joka vuosi Joensuun suunnalla kilpailuissa ja usein majoitteena on teltta taikka laavu, kuten tänäkin vuonna.”
Simo Piironen (Joen Liitokiekko) palkittiin A-lohkon tsempparipelaajana.

Joen Liitokiekolta suuret onnittelut kaikille kilpailussa menestyneille sekä kiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille ja myös lukuisille yhteistyökumppaneillemme sekä kaikille kilpailun järjestelyihin osallistuneille vapaaehtoisille.

Nähdään taas ensi vuonna!


Valokuvat kilpailusta:

Videot kilpailusta:

  • Tämän vuoden kilpailussa JLK:n toimesta kuvattiin MPO-luokan kärkikortin finaalikierros Lykynlammella: etu-10 & taka-10

Sanomalehti Karjalaisen uutisointi:

Linkkejä:

Kilpailun www-sivut >>

Kilpailu PDGA:n sivuilla (tulokset ja PDGA-ratingit) >>

Väyläkohtaiset tulokset (Disc Golf Metrix) >>

Joen Liitokiekon pelaajien sijoitukset (listaus foorumilla) >>

Caddy Book >>

Perjantain parigolf (Disc Golf Metrix) >>

Kilpailun Facebook -sivu >>

Joen Liitokiekko Instagramissa >>


Yhteistyössä…