Pohjois-Karjalan avoimissa nähtiin ennätysmäärä pelaajia – Nieminen ja Laine voittoihin

Joen Liitokiekon (JLK) järjestämät Pohjois-Karjalan avoimet -frisbeegolfkilpailut (PKA) pelattiin kuudennetta kertaa 8.-9.6.2019 ja jälleen kerran kilpailussa nähtiin ennätysmäärä pelaajia, kun kilpailuun starttasi lopulta 154 pelaajaa kymmenessä eri kilpailuluokassa. Kahden kilpailupäivän aikana kaikki kilpailijat pelasivat yhteensä kolme kilpailukierrosta. Lauantaina kaksi ensimmäistä kilpailukierrosta pelattiin yhteislähdöin kahdessa eri lohkossa Lykynlammen ja Kontiorannan frisbeegolfradoilla ja sunnuntaina kilpailu huipentui väliaikalähdöillä pelattavaan finaalikierrokseen Lykynlammella. Kilpailua varten Lykynlammen radalle talkoiltiin myös kaksi yleisöystävällistä lisäväylää (A & B), joten kilpailussa pelatun 20-väyläisen ”A-20”-ratalayoutin kokonaismitta oli hulppeat 2 583 m ja par 68 heittoa.
Kovatasoisen kilpailun ja jännittävien kärkikamppailuiden lisäksi oman jännityksensä kilpailuun tarjosi myös erittäin helteinen sää ja pitkin poikin Suomea seilanneet rankat ukkoskuurot ja -myrskyt. Ja niinhän siinä myös kävi, että lauantain toinen kierros jouduttiin keskeyttämään noin tunniksi ukkosen vuoksi, mutta onneksi tämän tauon jälkeen toinen kierros saatiin pelata loppuun hyvissä olosuhteissa ja sunnuntainakin myräkät kiersivät Lykynlammen juuri sopivasti.
Seuraavissa kappaleissa yhteenvetoa eri kilpailuluokkien tuloksista valokuvien kera – lisää valokuvia kilpailusta löytyy artikkelin lopun linkeistä.


MPO-luokassa ennakkosuosikit pitivät pintansa
Ennakkokaavailuissa avoimen luokan suosikkeina kilpailuun lähtivät Jesse Nieminen (Vuorelan Veikot) ja Mikael Räsänen (Deep In The Forest, Kuopio) ja tämä Suomen maajoukkueeseenkin valittu parivaljakko esittikin vakuuttavia otteita heti Lykynlammella pelatusta ensimmäisestä kierroksesta alkaen. Nieminen tyylitteli Lykyn A-20 -layoutin rataennätykseksi hurjan 56 (-12) heiton tuloksen, jossa #7-väylän tuplabogi ei 14 birdien myötä paljoa painanut ja Räsänenkin avasi kilpailunsa mainiolla 61 (-7) heiton tuloksella. Kärkikortin Kontiorannassa pelatulle toiselle kierrokselle täydensivät Joen Liitokiekon Sammy Pylkki (62, -6) ja Nätkin Annukoiden (Savonlinna) Jouni Kosunen (63, -5).
Toisella – ukkosen tunniksi keskeyttämällä – kierroksella Nieminen sivusi lopulta rataennätystä 57 (-12) heiton tuloksella karaten näin jo kahdeksan johtoon Räsäseen nähden ennen finaalipäivää. Kaksikon takana kamppailu kolmossijasta säilyi kuitenkin tasaisena, sillä seuraavat viisi heittäjää olivat kaikki vain neljän heiton sisällä toisistaan. A-lohkon toinen kierros Kontiorannassa lienee myös Joensuun seudulla pelatuista kisakierroksista kaikkein ”värikkäin”, sillä kierroksella heitettiin peräti kahdeksan eagleä ja kaksi holaria! Kenties hurjimmista suorituksista vastasivat Esa Kolehmainen (Disc Golf Varkaus) ja MP40-luokan pelaajista Mika Laukkanen (JLK) – Kolehmainen suoritti erittäin vaativan #2-väylän (par 4 / 217 m) kahdella heitolla ja Laukkasen kolmas heitto painui kippoon yhtä lailla haastavalla #14-väylällä (par 5 / 221 m).
Lykynlammella sunnuntaina pelatulla finaalikierroksella kärkikamppailu muodostui hetkeksi jännittäväksi, sillä etukympillä Räsänen onnistui kuromaan Niemisen johtoa kiinni viiden heiton verran – mutta tämän jälkeen Niemisen loppukiri takakympillä siivitti hänet lopulta neljänteen PKA-voittoonsa yhteistuloksella 175 (-30) heittoa alustavien kierrosratingien keskiarvon ollessa 1030! Räsänen (182, -23) oli toinen ja kolmannen sijan kamppailun käänsi lopulta edukseen Deep In The Forestin Pyry Järvinen (193, -12). Pylkki (194, -11) oli isäntäseuran heittäjistä paras sijoittuen neljänneksi ja viidennen sijan jakoivat Linnan Mandon Ville Henttonen ja JLK:n Samu Kesonen (197, -8).

1. Jesse Nieminen -30 (Vuorelan Veikot)
2. Mikael Räsänen -23 (Deep In The Forest)
3. Pyry Järvinen -12 (Deep In The Forest)
FPO-luokka Laineen hallintaa
Naisten avoimessa luokassa ensimmäistä kertaa Joensuussa kilpaillut Mikkelin Frisbeegolfin Heidi Laine oli koko viikonlopun mainiossa heittovireessä – ensimmäinen kierroksen tulos Lykynlammella oli heti erinomainen 70 (+2) heittoa ja Kontiorannankin kierros meni yhtä lailla mallikkaasti 71 (+2) heiton tulokseen. Laineen takana avauspäivän jälkeen myös puolustava PKA:n mestari Maija Laitinen (Rovaniemen Rolffarit) pelasi tasaisen varmaa peliä erottuen luokan muista pelaajista. Finaalikierros sujui kärkikaksikolta lähes tasatahtia ja näin voitto meni lopulta Laineelle yhteistuloksella 216 (+11) ja Laitinen (230, +25) oli toinen. Tasaisen kolmannen sijan kamppailun päätöspäivänä käänsi edukseen Mikkelin Frisbeegolfin Justine Bitka (246, +41) ja Pieksämäen Ohiheittäjien Jonna Säkkinen (253, +48) oli lopulta neljäs.

1. Heidi Laine +11 (Mikkelin frisbeegolf)
2. Maija Laitinen +25 (Rovaniemen Rolffarit) (kuvassa oikealla)
3. Justine Bitka +41 (Mikkelin frisbeegolf) (kuvassa vasemmalla)
Neljässä Master-luokassa paljon pelaajia
Frisbeegolfin huima suosio näkyy hienosti myös masterikäisten (40+) kilpapelaajien määrässä ja niinpä myös tämänvuotisen PKA:n neljään eri kilpailuluokkaan osallistui peräti 50 pelaajaa – mm. naisten FP40-luokassa pelaajia oli hienosti mukana seitsemän ja miesten MP60-luokassakin kuusi.
Perinteiseen tapaan kilpailussa nähtiin myös pari erittäin tasaista vääntöä voitoista. MP40-luokassa JLK:n Mika Laukkanen ja Oulun Frisbeeseuran Henri Koivumaa lähtivät päätöspäivään tasatilanteesta ja lopulta Koivumaan erittäin ehjä 69 (+1) heiton kierros toi hänelle voiton yhteistuloksella 207 (+2) heittoa. Laukkanen (214, +9) oli toinen ja kolmanneksi heitti Korven Kopseen (Kajaani) Marko Lipponen (219, +14). MP50-luokassa puolestaan lauantaina ihailtavan ehjää ja tasaista pelaamista esittäneet JLK:n Ilmari Kurtti ja Joroisten Urheilijoiden Maco Moilanen kävivät kovan kamppailun voitosta ja lopulta voittajaksi – jo kolmatta kertaa peräkkäin – heitti Moilanen (213, +8) ja Kurtti (215, +10) sijoittui toiseksi. Kärkikolmikon täydensi JLK:n Unto Toivanen (224, +19).
Naisten FP40-luokassa hienon pelivireen löytänyt JLK:n Heini Lindroos heitti voittoon yhteistuloksella 268 (+63), toiseksi sijoittui Puska Puttaajien (Laukaa) Heidi Könssi (276, +71) ja kolmannen sijan jakoivat JLK:n Asta Iljo ja Minna Gröhn (280, +75) – pokaalin kohtalo ratkaistiin kuitenkin jatkoväylillä ja sen vei lopulta Iljo kolmannella jatkoväylällä. MP60-luokassa ennakkosuosikkina kilpailuun startannut Joroisten Urheilijoiden Esko Jokinen karkasi lopulta reiluun voittoon mainiolla 225 (+20) heiton tuloksella. Vuorelan Veikkojen Esa Väisänen (249, +44) oli toinen ja kolmanneksi tasatuloksella (251, +46) heittivät JLK:n Kari Tanskanen ja Kari Kontkanen pokaalin ratketessa toisella jatkoväylällä Tanskaselle.

1. Henri Koivumaa +2 (Oulun Frisbeeseura)
2. Mika Laukkanen +9 (Joen Liitokiekko)
3. Marko Lipponen +14 (Korven Kopse)

1. Heini Lindroos +63 (Joen Liitokiekko)
2. Heidi Könssi +71 (Puska Puttaajat)
3. Asta Iljo +75 (Joen Liitokiekko) SD (kuvassa) & Minna Gröhn (Joen Liitokiekko)

1. Maco Moilanen +8 (Joroisten Urheilijat)
2. Ilmari Kurtti +10 (Joen Liitokiekko)
3. Unto Toivanen +19 (Joen Liitokiekko)

1. Esko Jokinen +20 (Joroisten Urheilijat)
2. Esa Väisänen +44 (Vuorelan Veikot)
3. Kari Tanskanen +46 (Joen Liitokiekko) SD & Kari Kontkanen (Joen Liitokiekko)
AM-/JR-luokat JLK:n hallintaa
PKA:n amatööri- ja junioriluokissa pelasi jälleen perinteiseen tapaan paljon JLK:n pelaajia ja koviksi tekijöiksi kehittymässä onkin tällä hetkellä todella monia vasta hiljattain kilpapelaamisen aloittaneita pelaajia.
Miesten MA3-luokassa nähtiin isäntäseuran kolmoisvoitto kun voittajaksi heitti Pentti Kakkonen (215, +10) – Joonas Pehkonen (219, +14) oli toinen ja Tommi Knuutinen (220, +15) kolmas. Naisten FA3-luokan voittajaksi puolestaan heitti JLK:n Riikka Rautiainen (256, +51).
Junioreiden MJ18-luokassa mainioita kierrostuloksia heittänyt JLK:n Miika Martikainen (214, +9) vei voiton, JLK:n Joonatan Paakkinen (218, +13) pelasi toiselle sijalle ja kolmannen sijan jakoivat Deep In The Forestin Kasperi Pakarinen ja JLK:n Aku Kastinen (237, +32) – pokaalista pelattiin tässäkin luokassa ”SD” ja sen vei kolmannella jatkoväylällä Pakarinen. Hienosti ensimmäistä kertaa myös tyttöjen FJ18-luokkaan osallistui pelaaja, kun Jyväskylän Liitokiekkoilijoita edustava Sonja Laine heitti voittoon tuloksella 254 (+49) heittoa.

1. Pentti Kakkonen +10 (Joen Liitokiekko)
2. Joonas Pehkonen +14 (Joen Liitokiekko)
3. Tommi Knuutinen +15 (Joen Liitokiekko)

1. Riikka Rautiainen +51 (Joen Liitokiekko)

1. Miika Martikainen +9 (Joen Liitokiekko)
2. Joonatan Paakkinen +13 (Joen Liitokiekko)
3. Kasperi Pakarinen +32 (Deep In The Forest) SD (kuvassa) & Aku Kastinen (Joen Liitokiekko)

1. Sonja Laine +49 (Jyväskylän Liitokiekkoilijat)
Oheiskilpailut, arvonnat ja kiitokset!
PKA:n aikana käytiin myös lukuisia oheiskilpailuita ja niissä palkittujen lista löytyy kilpailun www-sivuilta ja lisäksi kiekko-/tuotearvontakin suoritettiin. Erikseen myös mainittakoon, että tänä vuonna holareita kilpailussa heitettiin ennätykselliset kuusi kappaletta ja että TD-osaston valinta kilpailun tsempparipelaajaksi oli Juuso Nenonen – pelaaja ja seura-aktiivi, joka tulee aina radoilla vastaan iloisella ilmeellä.
Joen Liitokiekolta suuret onnittelut kaikille kilpailussa menestyneille ja kiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille sekä myös lukuisille yhteistyökumppaneillemme sekä kaikille kilpailun järjestelyihin osallistuneille vapaaehtoisille.
Ensi vuonna mennään taas!
Valokuvat kilpailusta:
Videot kilpailusta:
Kilpailun finaalikierrokselta Lykynlammelta taltioitiin FPO-luokan kärkikortin ”etukymppi” sekä MPO-luokan kärkikortin koko kierros:
Linkkejä:
- Kilpailun www-sivut >>
- Kilpailu PDGA:n sivuilla (tulokset ja alustavat PDGA-ratingit) >>
- Väyläkohtaiset tulokset (Disc Golf Metrix) >>
- Caddy Book >>
- Perjantain parigolf (Disc Golf Metrix) >>
- Kilpailun Facebook -sivu >>
- Seuraa myös Joen Liitokiekkoa Instagramissa >>
- Sanomalehti Karjalaisen uutisointi kilpailusta (vaatii lukuoikeuden): sunnuntain 9.6.2019 artikkeli & maanantain 10.6. artikkeli
Yhteistyössä…