Seuranmestaruudet ratkottiin haastavassa säässä – Pylkki ja Rautiainen avointen luokkien uudet mestarit


Joen Liitokiekon frisbeegolfin seuranmestaruudet ratkottiin lauantaina 5.10.2019 seitsemättä kertaa. Kilpailuun osallistui yhteensä 51 pelaajaa ja sen ensimmäinen kierros heitettiin Kontiorannan
ja toinen Utran frisbeegolfradalla. Tänä vuonna lisähaastetta kilpailuun tarjosi myös erittäin vaihteleva sää – välillä nähtiin tihkusadetta, ajoittain sateli räntää ja lisäksi tuulikin oli varsin puuskittaista ja kaiken tämän lisäksi taisi myös aurinkokin näyttäytyä hetkellisesti aamupäivän aikana. Mainittakoon myös, että Kontiorannan kierros oli seuranmestaruuskisojen historian ensimmäinen tuolla hienolla radalla ja Utran legendaarisessa frisbeegolfpyhätössäkin on mitelty viimeksi mestaruuksista niinkin kauan sitten kuin vuonna 2015.

Avoimessa MPO-luokassa vääntö mestaruuskisan kärkipaikoista oli perinteiseen tapaan varsin tasaista kisan loppuun asti, mutta lopulta voittajasta ei jäänyt kuitenkaan epäselvyyttä, sillä hienon kisakauden pelannut Sammy Pylkki pelasi molemmilla radoilla päivän parhaat kierrostulokset (64, -5 & 54, -6) ja nappasi näin ensimmäisen seuranmestaruutensa yhteistuloksella 118 (-11) heittoa. Kilpailun toiseksi vain pari heittoa jääneenä sijoittui Tero Jaatinen (120, -9) ja viime vuoden mestari Samu Kesonen (126, -3) oli lopulta kolmas. Myös naisten avoimessa FPO-luokassa nähtiin kisapäivän päätteeksi uusi mestari, kun Riikka Rautiainen venyi ehjän Utran kierroksensa ansiosta voittoon yhteistuloksella 157 (+28) heittoa – Heini Lindroos sijoittui toiseksi (159, +30).

Ohesta löytyy myös taltiointi avoimen luokan ratkaisuhetkistä Utran takaysiltä Mikko Makkosen kuvaamana ja kommentoimana.

Nelikymppisten mastereiden MP40-luokassa puolustava mestari Ville Nivalainen erottui Utran kierroksella haastajistaan ja jo kolmas peräkkäinen mestaruus meni näin ollen Villelle yhteistuloksella 131 (+2) heittoa. Jaetulle toiselle sijalle heittivät Saku Lindroos ja Juhani Rautiainen (138, +9) – jatkoväylän jälkeen kuitenkin toisen sijan muistopalkinto Sakulle. Naisten FP40-luokassa puolestaan mestariksi kruunattiin Minna Gröhn (164, +35).
MP50-luokassa uusi mestari kompensoi kaikki bogit hienoilla birdieillä, joten mestaruus meni näin ollen Ilmari Kurtille (129, E), toiseksi sijoittui Unto Toivanen (135, +6) ja kolmanneksi Tommi Itkonen (145, +16). MP60-luokan mestaruuksista miteltiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja luokan voittajaksi heitti erittäin tasaisen väännön jälkeen Kari Tanskanen (156, +27) – Kari Kontkanen (157, +28) oli lopulta toinen ja Kyösti Simonen (161, +32) kolmas.



Kaikki tulokset:
- Kilpailun lopputulokset
- 1. kierroksen (Kontioranta) väyläkohtaiset tulokset
- 2. kierroksen (Utra) väyläkohtaiset tulokset
- Kaikki seuranmestarit 2013-2019 >>
Perinteiseen tapaan kilpailun jälkeen suoritettiin kiekko- ja lahjakorttiarvontaa ja lisäksi päivän aikana käytiin CTP-oheiskilpailuja, joiden voitot menivät seuraavasti:
- Prisma – Kontiorannan väylä #10: Lauri Nuutinen (0,46 m)
- Heinosen Leipomo – Kontiorannan väylä #18: Aku Salakka (2,77 m)
- Prisma – Utran väylä #11: Ilmari Kurtti (0,20 m)
- Dolly Meal Maker – Utran väylä #17: Juho Anttila (0,525 m)
Lisäksi yksi kisojen huippuhetkistä tarttui myös Anssi Korhosen ansiosta talteen eli Kontiorannan väylältä #1 (par 3, 160 m) Miika Martikainen nappasi siis hurjan draivinsa jälkeen mainiolla putillaan makoisan birdien – suorituksen ainutlaatuisuudesta kertoo jotain se, että tähän mennessä (Metrixin tilastojen mukaan) ”pirkkoja” Konan ykköseltä on kertynyt kokonaiset 4 kpl!
Suuret onnittelut kaikille voittajille ja kiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille sekä yhteistyökumppaneille!