Joen Liitokiekko isolla joukolla Imatran AM2-kisoissa

karhumaki2015

Imatran Karhumäen 21-väyläisellä frisbeegolfradalla käytiin lauantaina 6.6.2015 Itäisen AM2-Tourin osakilpailu. Matkaan oli saatu jälleen hieno määrä kisailijoita, kun 19 Joen Liitokiekon jäsentä lähti taistelemaan tourin kokonaispisteistä. Ihan edellisen viikon Kuopion kisan menestystä ei pystytty toistamaan, mutta kauas ei jääty.

MA3 -sarjassa Ville Nivalainen ja Lasse Sissonen jäivät vain yhden heiton päähän jaetusta kakkossijasta, mutta tasaisen kärjen vuoksi he jäivät lopulta jaetulle seitsemännelle sijalle. Lasse oli ensimmäisen kierroksen jälkeen vain heiton päässä kärkisijasta, mutta heikompi toinen kierros tiputti hänet tulosluettelossa alaspäin.

MA2-sarjassa Teemu Husu ja Marko Pettersson taistelivat itsensä jaetulle yhdeksännelle sijalle, mutta terävin kärki pääsi tällä kertaa karkaamaan liian kauas. Juniorit-16 -sarjassa Miska Luoma onnistui erittäin hyvin ensimmäisellä kierroksella, mutta hieman heikompi toinen kierros tiputti hänet kuudenneksi (pelkästään ensimmäinen kierros oli ratingiltaan 15 heittoa hänen tämän hetkistä ratingiaan parempi). Juniorit-13 -sarjassa Joosep Saks oli ainut Joen Liitokiekon kisaajista, joka pääsi kotiin palkinnon kanssa. Hän sijoittui sarjassaan toiseksi, joten ensimmäinen SFL-kisan palkintosija on nyt saavutettu. Kyseessä oli myös Joen Liitokiekon ensimmäinen top 3 -sijoitus SFL-kisojen juniorisarjoissa.

Joen Liitokiekon kisaajien sijoitukset:

MA2 (rating alle 935)

  • 9/23   Teemu Husu (+5)
  • 9/23   Marko Pettersson (+5)
  • 18/23 Iiro Hämäläinen (+16)
  •  22/23 Hannu Sivonen (+24)

MA3 (rating alle 900)

  • 7/48   Lasse Sissonen (+4)
  • 7/48   Ville Nivalainen (+4)
  • 10/48 Toni Parkkinen (+5)
  • 18/48 Tero Tumanoff  (+12)
  • 22/48 Pekka Lahti (+14)
  • 22/48 Sammy Pylkki (+14)
  • 24/48 Ville Pietarila (+15)
  • 24/48 Lauri Mauranen (+15)
  • 32/48 Janne Heikkinen (+18)
  •  36/48 Ismo Louhelainen (+21)
  • 39/48 Markku Penttonen  (+39)
  • 44/48 Urman Saks (+33)
  • 47/48 Timo Tuovinen (+40)

Juniorit-16

  • 6/6  Miska Luoma (+26)

Juniorit-13

  • 2/2 Joosep Saks (+68)

karhumaki-joosep-2015