Joen Liitokiekko oli mukana taistelemassa SM-mitaleista

joekkue-sm-2015-01

Frisbeegolfin joukkue SM-kisat käytiin edellisvuoden tapaan Laukaan Peurungassa 12.9. – 13.9. Kisa oli neljä kierrosta käsittävä kokonaisuus, jossa avoimessa sarjassa taisteli 18 nelihenkistä joukkuetta SM-mitaleista. Joen Liitokiekko oli jälleen mukana ja lähti parantamaan edellisvuoden viidettä sijaa. Kokoonpano ei ollut kokenut suuria muutoksia. Mikko Makkonen, Jesse Kempas ja Miika Voutilainen olivat mukana jo viime vuonna ja neljänneksi jäseneksi oli valittu Mika Laukkanen.

Ensimmäinen kierros oli yksilökierros, jossa pelaajat saivat joukkueelleen pisteitä sijoituksensa mukaan. JLK:n pelaajien kierrokset menivät tasaisissa merkeissä, eikä notkahduksia tullut (Miika -1, Mika +1, Jesse +2 ja Mikko +3). Tulosten myötä JLK:n sijoitus oli ensimmäisen kierroksen jälkeen seitsemäs, parikymmentä pistettä top 3 -sijoituksista.

Toinen kierros oli reikäpeliä (pitää voittaa enemmän väyliä kuin vastustaja), jossa parit muodostettiin ensimmäisen kierroksen tulosten perusteella. JLK sai vastaansa paikallisen seuran eli Puska Puttaajat. Parit olivat erittäin tasaisia, sillä kolme koitosta ratkesi viimeisellä väylällä ja yhtä jatkettiin jatkoväylille. Jesse, Mika ja Mikko hoitivat oman osuutensa mallikkaasti ja ainoastaan Miika joutui taipumaan kilpakumppanilleen. Kolmen voiton myötä myös sijoitus nousi ja viimeiseen kisapäivään JLK pääsi lähtemään viidenneltä sijalta.

Kolmas kierros oli parigolfia Best-shot pelimuodolla. Pareista Mikko & Jesse olivat hyvällä pelipäällä heittäen tuloksen -10.  Mika & Miika jäivät hiukan heittäen -7, mutta yhteistuloksissa suoritukset olivat viidenneksi parhaat ja sillä säilyi myös kokonaiskisan viidessija.

Viimeisellä kierroksella parit heittivät vuoron perään avaukset ja jatkoheitot (Best shot / Alternate). Varsinkin Jesse ja Mika olivat erittäin hyvässä iskussa ja sen myötä JLK taisteli parhaimmillaan jopa SM-pronssimitalista. Lopputulos -9 tarkoitti kuitenkin sitä, että äärimmäisen tasaisessa kisassa lopullinen sijoitus oli kahdeksas. Jos jossitella haluaa, niin yhden heiton parannus olisi nostanut sijoitusta viidenneksi ja kahden heiton parannus olisi tarkoittanut SM-pronssia. Pienet olivat siis marginaalit. Vaikka Joensuuhun ei tällä kertaa tullut menestystä, niin savolaiset sen sijaan ottivat ehkä hiukan yllättäenkin SM-mitalin, kun Vuorelan Veikot veivät hurjan ensimmäisen päivän ansiosta SM-hopeaa. Isot onnittelut heille.

Henkilökohtaiset raportit

Mikko Makkonen

Karkasin perjantaina töistä niin aikaisin kuin mahdollista ja hyppäsin poikien kyytiin työpaikan parkkipaikalta suoraan. Suunta kohti Peurunkaa ja perjantain parigolfia. Pelasin Miikan kanssa -10 ja oma peli tuntui oikein hyvälle. Putit ja avauksetkin melko jiirissä. Siitä sitten Jyväskylään majapaikkaan ja syömään. Lauantaina ajoissa radalle ja yksilökisa käyntiin.

Kierros käyntiin melko varovaisesti, jo ekassa pitkässä putissa tuntui olevan käsijarru päällä. Avaukset olivat kohtalaisia, mutta vähän liian kaukana birdien tekemiseen. Yhdeksän väylän jälkeen olin tuloksessa +3 ja epätoivo alkoi hiipimään puseroon. Ei yhtään birdietä kortissa. Kisarataan ei kuulunut niitä lyhyitä putteriväyliä, mistä ennen oli jonkun säälipirkun ennen aina saanut. Väylällä #18 sain ensimmäisen birdien ja siitä tuntuikin peli lähtevän kulkemaan. Birdiet myös väylille #1 ja #2 ja nyt oltiinkin jo parissa. Lepsu avaus radan helpoimmalle väylälle #3 ja par korttiin. Ja taas pelaaminen muuttui jäykäksi. Kierroksen loppuun vielä tupla-bogey ja armoton sapetus. Tulos +3 oli joukkueen huonoin ja sillä menetettiin paljon pisteitä. Kierroksen jälkeen tajusin, kuinka paljon ensimmäinen kierros kisassa merkitsee. Jaossa on todella paljon pisteitä ja toisella kierroksella reikäpelissä tulee vastaan helpompi vastustaja.

Reikäpelissä vastaan kotiradallaan pelaavat Puska Puttaajat. Minulle vastaan tuli Jaakko Halttunen. Mika pelasi samassa ryhmässä Parigolfin junioreiden Suomen mestaria Aleksi Paanasta vastaan. Oma peli oli erittäin keskittynyttä ja pelasin suurimman osan aikaa ihan taitojen ylärajoilla. Mutta näissä kekkereissä muutkin osaavat pelata. Jos avasin mukille, Jaakko avasi vielä lähemmäs. Jos säkitin hyvän putin, Jaakko puttasi myös sisään. Tein kuusi pirkkua ja otin kaksi bogia. Toki muutamaa väylää ei pelattu loppuun, kun kaveri oli jo pisteen varmistanut, mutta peli oli aivan eri tasolla kuin henkilökohtaisella tuloskierroksella. Olin vielä viimeiselle väylälle #13 lähdettäessä yhden pisteen perässä. Halttunen avasi rocilla noin kymppiin ja itse sain kiekon laskeutumaan noin viiteen metriin. Halttunen puttasi ohi ja sain tasoitettua pelin. Siirryttiin lisäväylälle. Jaakko taas kympissä, minä neljässä metrissä. Jaakon putti ketjuista ulos muistaakseni ja oma putti sisään. Meni jotenkin ihmeellisen jännäksi se palaaminen ratkaisuväylillä. En muista milloin olisi syke ollut noin korkealla fribakisoissa, piti ihan keskittyä että sai sen viimeisen nelimetrisen sisään. Mika ja Jesse voittivat myös omat reikäpelinsä, Miikalle sattui pahin vastustaja, Väinö Mäkelä. Taisto oli tiukkaa, mutta Mäkelä vei voiton. No, saatiin kuitenkin kolme neljästä ja noustiin viidenneksi kokonaistilanteessa. Kärjessä oli edelleen Vuorelan Veikot! Savolaiset panoivat yksilökisassa tasaisen hyvät kierrokset ja kuittasivat reikäpelistä täyden potin. Huimaa.

Ilalla syömään ravintola Taikuriin herkulliset burgerit ja muutama janojuoma hotellilla rispiivideoita katsellen. Taidettiin jaksaa valvoa melkein kahteentoista kun alkoi jo ukko jos toinenkin nukahtaa. Aamulla ylös yhdeksän tunnin unien jälkeen ja hyvällä sykkeellä aamiaiselle Peurunkaan ja siitä lämmittelemään ennen best shot parikisaa. Päätettiin pelata pareilla minä&Jesse ja Mika&Miika. Heti aamusta oli olo, että tänään kulkee. Heti ensimmäinen putti tuntui hyvälle ja koko kierros oli sisälsi paljon hienoja onnistumisia. Taisi mennä muutama putti sisään, jonka jälkeen Jylin pelaajat kyselivät onko tämä mies myytävänä. Jesse vastasi, että täytyy tarkistaa onko seuran tilillä minkä verran rahaa. Siirtosummasta voidaan kuulemma neuvotella. Pelaaminen oli hauskaa ja Jessen kanssa saatiin hyvä tsemppi päälle. Toki mokellettiin saariväylä karmeilla avauksilla ja jäi sinne joku otettavissa oleva bidie ottamatta. Tulos -10, joka tuntui omasta mielestä hyvälttä, mutta hyvin olivat pelanneet muutkin. Säilyimme viidennellä sijalla.

Joukkuekisa käyntiin birdiellä, jonka jälkeen tasaista parin suhraamista. Omat avaukset eivät oikein osuneet linjoihin ja puttiinkin hiipi epävarmuutta. Pelattiin ihan ok kierros, varsinkin Mikan avaukset olivat täyttä rautaa. Niillä otettiin kahdelle pitkälle par kolmoselle pirkku. Lopussa ei pystytty enää huippusuorituksiin, joita tämän tason kisoissa tarvitaan. Joukkuekisa tulokseen -9. Neljä joukkuetta pelasi kierroksen paremmin ja tipuimme tiukassa kisassa kahdeksanneksi. Pronssi oli otettavissa kahden heiton parannuksella viimeisellä kierroksella. Kova harmitus kierroksen jälkeen. Kaikki tehtiin mitä pystyttiin, mutta vielä ei suorittaminen pysynyt sillä tasolla koko kisan ajan, että mitali olisi tullut. Vuorelan Veikoille onnea upeasta SM-hopeasta!

Kiitos myös Joukkueelle: Miika, Jesse ja Mika. Kannustettiin ja tsempattiin toisiamme. Nautittiin onnistumisista ja surkuteltiin mokia. Oli kunnia kipparoida meidän joukkuetta.

Miika Voutilainen

Perjantaina lämmittelynä pelattu parigolfkierros Mikon kanssa antoi viitteitä tulevasta. Radalta oli otettu helpoimmat väylät pois ja tilalla oli tullut muutama sellainen väylä missä itsellä ei ollut mahdollisuuksia heittää avausta korin lähistölle. Kierroksesta kuitenkin -10, lähinnä Mikon hyvän pelaamisen ansiosta.

Kilpailun yksilökierros meni omalla tasollani eli paljon par-tulosta, muutama bogie ja kolme birdietä. Tulos oli -1 (jaettu 9.sija) ja siihen pystyi olemaan suht tyytyväinen. Eniten jäi harmittamaan viimeisen väylän turha bogie. Ilman sitä olisi pisteitäkin tullut hieman enemmän, kun moni muukin oli heittänyt saman tuloksen.

Reikäpelikierrokselle vastustajaksi tuli paikallinen Puska Puttaajat. Omaksi parikseni tuli Väinö Mäkelä ja alusta asti oli selvää, että lähden kierrokselle altavastaajana. Yritin vain pelata omaa peliäni ja toivon, että vastustaja tekisi tarvittavat virheet. Taktiikka toimi pitkän aikaa sillä alkukierroksella johtoasema vaihteli muutamaan otteeseen ja sen jälkeen mentiin tasatilanteessa toisiksi viimeiselle väylälle asti. Tähän mennessä molemmille oli sattunut tasaisesti hyviä ja huonoja suorituksia, mutta ratkaisuväyläksi osoittautui väylä 11 (126m ,par3)., johon en viiden kierroksen aikana saanut yhtään edes siedettävää avausta. Siitä piste Väinölle ja samalla johtoasema ennen viimeistä väylää (par4). Oma avaus lenteli metsän puolelle, enkä saanut sitä jatkettua korille asti. Väinölle riitti siis par-tulos, jonka hän otti varmalla 30m lähestymisellä. Harmillinen tappio sillä muut ukot olivat ottaneet voiton pareistaan ja bonuspisteille olisi ollut käyttöä.

Kolmannen kierroksen parikierros Mikan kanssa sujui kaksijakoisesti. 2/3 ajasta heitimme tasaisesti ja pystyimme paikkaamaan toistemme heikkoja hetkiä. Birdejäkin tuli niillä väylillä missä niihin oli mahdollisuuksia. Ongelmat alkoivat saariväylältä, jossa molemmat heitimme avauksen outtiin. Ja kun 15m putit eivät onnistuneet, niin tuloksena oli bogie. Ongelmia oli myös ykkös – ja kolmosväylällä, jossa birdiet jäivät ottamatta. Kierros päättyi nelosväylään, jossa sain kiskaistua reilun satametrisen upsiavauksen ja sen myötä saatiin vielä yksi birdie. Hintana oli tosin ranteen rikkoontuminen, kun hermokipua alkoi säteillä ranteeseen sitä liikuttaessa. Kierros tulokseen -7 ja hieman apein mielin odottamaan viimeistä kierrosta.

Viimeiseltä kierrokselta ei jäänyt omalta osalta paljoa kerrottavaa. Paljolti Mikan ja Jessen hyvien suoritusten myötä pysyimme mukana taistelemassa hyvistä sijoituksista. Itsellä ei kierroksella tullut juurikaan onnistumisia, joten mentiin muiden suorituksia ihaillen. Ranteen olin teipannut, eikä se haitannut heittämistä. Niin kuin edellisenä vuonna, niin nytkin sijoitukset olivat pienistä asioista kiinni. Heitimme tuloksen -9 ja sen myötä sijoitus kokonaiskisassa oli kahdeksas. Jos viimeinen kierros olisi mennyt kaksi heittoa paremmin, niin olisimme juhlineet pronssia.

Mukavat kisat jälleen. Oma suorittaminen oli tasapaksua enkä pystynyt oikein missään vaiheessa ylittämään itseäni. Upsit toimivat pääsääntöisesti hyvin. Rystylähestymiset toimivat hyvin, mutta rystyavaukset olivat muutamaa väylää lukuunottamatta melko kauheita. Paljon on vielä tehtävää niiden kanssa.

11997859_1061719173846553_531533679_n

sm-joukkue2015-01