Joen Liitokiekolle parifrisbeegolfin SM-kultaa MP40-luokassa

Joen Liitokiekolle parifrisbeegolfin SM-kultaa MP40-luokassa

Parifrisbeegolfin SM-kisat Laukaan Peurungassa on saatu päätökseen. Kisa oli Joen Liitokiekon kannalta historiallinen, sillä kotiintuomisina oli seuran kautta aikain ensimmäinen SM-tason kultamitali. MP40-luokassa Ville Nivalainen ja Mikko Makkonen johtivat kisaa alusta loppuun asti ja ottivat Suomen mestaruuden kahden heiton erolla seuraaviin.
”Ollaan pelattu yhdessä monia parikisoja ja pystytään pelaamaan aina paremmalla tasolla kuin yksilökisassa. Viihdytään yhdessä kierroksella ja se näkyi tämän viikonlopun heittämisessä, joka oli iloista ja rentoa. Päätettiin jo ennen kilpailua, että heitetään niin hyvin kuin osataan ja se saa riittää. Viimeisiin väyliin asti ajatukset pysyivät vain seuraavassa heitossa ja kilpailun loputtua nostettiinkin sitten pokaalit ilmaan.” , tuoreet suomenmestarit summasivat kisaurakkansa.

Avoimessa luokassa koettiin myös jännittäviä hetkiä, kun kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen johdossa olivat Sammy Pylkki ja Samu Kesonen. Kärki oli kuitenkin erittäin tasainen ja kun viimeisellä kierroksella takaa tultiin erittäin kovilla tuloksilla ohi, niin sijoitus Suomen parhaiden joukossa oli lopulta kahdeksas. Yksi viimeisen kierroksen onnistujista olivat Tero Jaatinen ja Toni Jaatinen, jotka hienolla -9 tuloksella nousivat lopulta kuudenneksi. Matkaa mitaleille jäi lopulta vain kolme heittoa.

Naisten avoimessa luokassa saatiin koko kisan jännittää Henna Rummukaisen ja Jenni Karppisen (JLK-jäsen, mutta edustaa Disc Klupi Kuhmoista) otteita. He olivat koko kisan ajan taistelemassa SM-mitaleista, mutta viimeisellä kierroksella tasonnosto jäi tekemättä ja mitalit pääsivät karkaamaan. Tuloksena kuitenkin hieno SM-kisojen neljäs sija.

FP40-luokassa Heini Lindroos oli parinsa Heidi Könssin (Puskaputtaajat) kanssa ensimmäisellä kierroksella hyvin kärjen tuntumassa, mutta jäi terävimmästä kärjestä toisella kierrosella. Viimeinen kierros ei tuonut sijoitukseen muutosta, joten tuloksen SM-kisojen viides sija.

Onnittelut kaikille pärjänneille!

Tulokset: https://discgolfmetrix.com/1353125

MP40:
1/23 Ville Nivalainen & Mikko Makkonen -13

Avoin:
06/28 Tero Jaatinen & Toni Jaatinen -19
08/28 Sammy Pylkki & Samu Kesonen -15
18/28 Marko Pettersson & Miika Voutilainen -7
27/28 Teemu Pietarinen & Anssi Korhonen +4

FPO:
4/8 Henna Rummukainen & Jenni Karppinen +16

FP40:
5/6 Heini Lindroos & Heidi Könssi +34