Joen Liitokiekon heittäjät kisailemassa 04/2022

Joen Liitokiekon heittäjät kisailemassa 04/2022

Joensuussa otettiin varaslähtö kisakauteen, kun Utran frisbeegolfradan talvilayoutilla heitettiin 16.4. kahden kierroksen DisCats Tour: Joensuu -PDGA-kisa. Lunta oli vielä melkoisesti ja varsinkin toisella kierroksella se oli pehmeää ja vetistä. Heittopaikat olivat kuitenkin erinomaisessa kunnossa ja palautteen perusteella suurin osa heittäjistä oli mukana positiivisella asenteella (vaikka olosuhteet olivat vaikeat). Kaikkiaan heittäjiä oli mukana viidessä eri sarjassa yhteensä 43 kappaletta ja 15 osallistujalle kyseessä oli uran ensimmäinen PDGA-kisa.

Suurin osa heittäjistä oli paikallisia ja se näkyi myös tuloslistalla. Avoimessa luokassa nähtiin kisan ylivoimaisesti paras voittotulos, kun kisan TD:nä toiminut JLK:n Sammy Pylkki onnistui alittamaan molemmilla kierroksilla talvilayoutin aiemman rataennätyksen, joka oli 52 (-8) heittoa. Kierrokset olivat 49 (-11) ja 50 (-10) ja niiden alustavat kierrosratingit olivat huimat 1036 ja 1021.

Myös MA40-luokassa nähtiin selkeä JLK-voitto, kun Teemu Pietarinen heitti kaksi 55 (-5) -kierrosta ja otti ykkössijan 11 heiton erolla seuraaviin. Kierrosten alustava ratingkeskiarvo oli 976, joten kierrokset menivät miltei 4 heittoa yli oman ratingin.

MA50-luokan osalta voittajan ero oli vieläkin isompi, sillä LMDG:n Janne Toivanen otti voiton peräti 19 heiton erolla, kun hän oli luokkansa ainut, joka onnistui alittamaan radan ihannetuloksen. Kierrokset olivat 58 (-2) ja 61 (+1).

MA3-luokassa nähtiin puolestaan tiukkaa taistelua voitosta, kun Paavo Puttosen (Simpeleen Discgolf) ja Antti Nissisen (JLK) kaksintaistelu huipentui kahden viimeisen väylän aikana Paavon voitoksi. Hieno -8 voittotulos irtosi 58 (-2) ja 54 (-6) -kierroksilla.

Juniorit-15 -luokka muodostui JLK-jäsenten väliseksi kamppailuksi. Neljän kärki jäi lopulta vain kahden heiton päähän toisistaan ja tuloslistalla nähtiin vaihteluja koko toisen kierroksen ajan. Voitto ratkesi toiseksi viimeisellä väylällä Hugo Rädyn eduksi, kun hän onnistui repimään Rasmus Mikkoseen yhden heiton ero, eikä Rasmus pystynyt enää viimeisellä väylällä nousemaan tasoihin (Mainittakoon, että Hugon kierrosten alustava ratingkeskiarvo oli 929, joten kierrokset menivät keskimäärin 13 heittoa yli hänen oman ratinginsä). Heti kärkikaksikon takana tulivat heiton perässä Jami Saarelainen ja Simo Piironen, jotka molemmat heittivät toisella kierroksella miinusmerkkisen kierroksen. Hienoa tekemistä kaikilta kisaan osallistuneilta junioreilta!

JLK-heittäjien sijoitukset:

Avoin:
1/8 Sammy Pylkki -21
2/8 Joonas Lintunen -10
4/8 Jarno Ignatius -3
5/8 Jonne Immonen -1

MA40:
1/10 Teemu Pietarinen -10
2/10 Saku Lindroos +1
3/10 Mattias Lundström +3 (SD/JLK)
4/10 Juho Anttila +4
4/10 Mikko Auvinen +4
6/10 Antti Kukkonen +6
7/10 Jani Laukkanen +8
7/10 Jari Kuronen +8
9/10 Ilkka Kosunen +10
10/10 Mika Ahonen +13

MA50:
2/6 Terho Vattulainen +18
2/6 Juha Pakarinen +18
4/6 Ismo Louhelainen +22
5/6 Kari Kontkanen +23
6/6 Kari Jalkanen +25

MA3:
02/12 Antti Nissinen -6
03/12 Juuso Alitupa -3
05/12 Roope Päivänurmi +9
05/12 Anssi Liimatta +9
07/12 Anssi Auvinen +18
09/12 Sami Laukkanen +25
10/12 Joni Laihosola +28

Juniorit-15:
1/7 Hugo Räty E
2/7 Rasmus Mikkonen +1
3/7 Jami Saarelainen +2
3/7 Simo Piironen +2
5/7 Elias Varis +8
6/7 Oskari Pakarinen +17
7/7 Tuukka Valtonen +31

Tulokset: https://discgolfmetrix.com/2042704
Ratingit: https://www.pdga.com/tour/event/59149