Joen Liitokiekon puttimestaruuskisat 2016: Makkonen jälleen mestariksi

puttikisat2016

Tiistai-iltana 5.4.2016 JoMa:n Salama-luolaan kokoontui kymmenen tämän hetken kovinta Joen Liitokiekon puttaajaa, kun luvassa oli Joen Liitokiekon puttimestaruus 2016 sponsored by Powergrip -kilpailun välierät sekä finaali. Nämä kymmenen välieriin päässyttä pelaajaa oli selvitetty helmi- ja maaliskuun ajan kestäneissä alkukarsinnoissa Suomessa suurta suosiota saavuttaneen, Markus Lindqvistin kehittelemän, JYLY-puttipelin avulla. Lisätietoja JYLY-puttipeliformaatista voit lukea täältä.

puttikisat2016_01

Välierissä koeteltiin ensin kilpailijoiden henkistä (ehkä osin myös fyysistäkin) kanttia, kun kahdessa viiden pelaajan ryhmässä jokaiselle kertyi 150 puttia. Lopulta kuitenkin finaaliin selviytynyt kärkinelikko erottui melko selvästi muista eikä mitään ollut voiton suhteen vielä ratkaistu, sillä välierien kärkikolmikko Mikko Makkonen, Miika Voutilainen ja Unto Toivanen olivat kaikki vain 39 pisteen sisällä toisistaan, kun 100 finaaliputtia oli vielä jäljellä.

puttikisat2016_02

Finaalista muodostui todella jännittävä, kun sekä pelaajat että yleisö näkivät koko ajan reaaliajassa tilanteen. Miika aloitti finaalisarjan todella väkevästi 4/5 tahdilla (ts. neljä viidestä sisään 9-metristä), kun taas Mikolle osui parin 5/5 -suorituksen lisäksi mukaan pari heikompaakin settiä. Näin ollen Miika käväisi välillä johdossakin, mutta käytännössä tilanne oli koko ajan melkein tasan. Taustalla myös Unto aloitti samalla todella kovan loppukirin viimeisten viiden setin mennessä tahdilla 5/5 (kasista), 4/5, 4/5, 4/5 ja 4/5! Tämä tarkoitti lopulta Untolle finaalin parasta JYLY-sarjaa tuloksella 632 p. (yhteistulos 1558 p.) ja kolmatta sijaa lopputuloksissa – Mika Laukkanen päätyi neljänneksi (yhteistulos 1342 p.).

Tällä välin Voutilaisen ja Makkosen välisessä tasaisessa väännössä oli edetty tilanteeseen, jossa viimeisessä setissään Mikon oli upotettava yksi putti kympistä voittaakseen ja näin lopulta kävikin eli 2/5 (= 20 p.) plakkariin ja voittomarginaaliksi 250 putin jälkeen jäi lopulta vain 14 p. Mikon eduksi. Mikolle meni näin ollen Joen Liitokiekon puttimestaruus yhteispistein 1583 p. ja Miika oli toinen pistein 1569 p.

puttikisat2016_03

Jännästi myös vuoden 2016 kärkikolmikko oli täysin sama ja samassa järjestyksessä kuin viime vuonnakin, mutta todennäköistä toki on, että tulevina vuosina kärkikamppailuista tulee entistäkin tasaisempia kun entistä useammat harjoittelevat puttia entistä aktiivisemmin läpi koko talven. Vuoden 2016 puttimestaruuskisoihin jo osallistuikin hienosti 33 eri pelaajaa. Välierä + finaali -tapahtuman kaikki tulokset on esitetty oheisessa taulukossa ja kaikki karsintatulokset sekä kisojen säännöt löytyvät kokonaisuudessaan JLK:n foorumilta.

JLK:n puttimestaruuskilpailuiden Välierä + finaali -tapahtuman kaikki tulokset 5.4.2016.

JLK:n puttimestaruuskilpailuiden Välierä + finaali -tapahtuman kaikki tulokset 5.4.2016.

Kaikki puttimestaruuskilpailussa palkitut:

  • Joen Liitokiekon puttimestari 2016: Mikko Makkonen (Powergrip-lahjakortti + mestaruuspokaali)
  • Paras naispelaaja: Johanna Karjalainen (Powergrip-lahjakortti)
  • Paras juniori: Miska Luoma (Powergrip-lahjakortti)
  • Paras yksittäinen JYLY-tulos koko kilpailun puitteissa: Miika Voutilainen (748 p.) (Joen Liitokiekko -stämpätty Prodiscus Basic Sparta -putteri)
  • Arvonnassa Dynamic Discs Judge -putterit voittivat: Lukas Sallinen & Lasse Sissonen

Onnittelut voittajille ja suuret kiitokset kaikille puttikisaan talven aikana osallistuneille – toivottavasti treeni auttaa myös tulevan kesän koitoksissa! Kiitokset myös kilpailun palkinnot lahjoittaneelle Powergripille sekä Joensuun Mailalle mainiosta harjoitushallista.

pg-logo-fi        joma-logo