Kajaanin metsistä menestystä ja puuosumia

vimpelivaara-open-2014

Joen Liitokiekon jäsenet kävivät testaamassa Vimpelinvaara Open:ssa taitojaan Kajaanin haastavalla metsäradalla. Menestystäkin tuli, kun kaksi kisaajaa pääsi omissa sarjoissaan palkinnoille.

Kisaajien mietteitä:

Mikko Makkonen, MA2, Sijoitus: 2/22

Vimpelinvaaran rata oli minulle uusi tuttavuus, kun heitimme parikisan perjantaina. Pelattiin Villen kanssa best shottina -3, joka tuntui ihan hyvältä suoritukselta kahdelle ensikertalaiselle. Rata on todella vaikea ja ja varsinkin pitkät ylämäkiväylät olivat lähes tuskallisia tällaiselle nuudeliranteelle. Vaikea olisi kuvitella, että tulisin radalle huvin vuoksi heittämään.

Lauantain yksilökisaan lähdin ilman mitään ennakko-odotuksia tai suoritustavoitteita. Yritin pelailla varman päälle ja pysytellä väylillä. 3 pirkkoa, 7 bogia ja yksi tupla. Tulos +6. Sää oli todella kuuma ja metsässä oli olo kuin tropiikissa, kun tuulikaan ei vilvoittanut lainkaan. Toinen kierros lähti todella hyvin käyntiin, yhdentoista väylän jälkeen olin -1 tuloksessa. Jäljellä oli radan etuysin vaikeat ylämäkiväylät. Siellä heitot pysyivät melko hyvin väylällä, mutta muutama lyhyt putti karkasi ohi korin. Kroppa alkoi olla väsynyt kierroksen loppupuolella. Viimeisellä väylällä pelattiin koko ryhmä pirkot ja jäi ihan hyvä mieli kierroksesta. Laskettuani tuloksen, tajusin, että kierros oli tuloksen puolesta paljon parempi kuin olin tajunnut. 3 pirkkoa ja 5 bogia. Tulos +2.

Kisakeskuksella selvisi, että amatöörisarjalaisilla oli ollut toisella kierroksella vaikeuksia enemmän kuin minulla. Nousin jaetulle ykkössijalle paikallisen Jani Suutarin kanssa tuloksella +8. Aloitettiin sudden death-kilpailu sarjan voitosta väylältä 18. Tiille astuessa oli perhosia vatsassa, kun muut heittäjät seurasivat sudaria korin luona. Heitin avauksen Eaglella 2 metriin korista ja helpotus oli melkoinen. Suutari pisti omansa ehkä 6 metriin, meni kiekolle ja heitti putin sisään. Siirryttiin pelaamaan ykkösväylää, joka suosii vasureita tai fore-heittäjiä. 80 metriä suoraan ja sitten feidi oikealle. Heitin rystyheiton, joka karkasi metrin verran vasemmalle ja osui puuhun ja jäi 50 metrin päähän korista. Suutari otti Nuken näppeihin ja heitti omien sanojensa mukaan viikonlopun parhaan heittonsa tuolla väylällä. Kiekko kaarsi n. 4 metriin. Täytyy sanoa, että jäätävä suoritus tiukkaan paikkaan.

Sudarin häviäminen harmitti kisan jälkeen aika paljon, mutta sunnuntaina kakkossija kelpasi jo ihan hyvin. Heitto ei tuntunut mitenkään loistokkaalta, mutta saattaa olla että Vimpelinvaarassa se ei siltä koskaan tunnukkaan.

2014-06-07 18.38.26

Miika Voutilainen, Avoin, Sijoitus: 4/23

Kisarata oli itselleni tuttu jo viime vuosilta, joten tiesin mitä oli luvassa ja mitä heitoilta vaadittiin. Esimerkiksi Utraan verrattuna heittojen piti parhaimmillaan olla lähes kaksi kertaa pitempiä ja yhtä tarkkoja. Tärkeintä on pysyä väylällä ja olla yrittämättä sellaisia heittoja mihin taidot eivät riitä.

Olin saapunut Kajaaniin jo torstaina ja ehdin kiertää radan tällöin kertaalleen. Heittäminen tuntui hyvältä ja onnistuinkin tekemään oman ennätykseni -2. Kun vielä perjantaina harjoituskierros ja parikisa Jesse Niemisen kanssa sujui suht hyvin (jaettu kakkossija -7 tuloksella), niin pystyin lähtemään kisaan hyvillä mielin.

Ensimmäinen kierros lähti radan loppupuoliskolta, jossa väylät sopivat parhaiten itselleni ja onnistuinkin tekemään heti kisan alkuun kolme birdietä. Tämän jälkeenkin pystyin pelaamaan suht järkevästi ja kierroksen puolivälissä olin vielä -3 tuloksessa. Tämän jälkeen kuitenkin muutaman epäonnistumisen takia alkoi itseluottamus hajota ja varsinkin putista hävisi terävyys. Tyhmä tupla radan helpoimmalle par 4 -väylälle varmisti lopulta sen, että tulos ei mennyt miinukselle. Lopulta päädyin +1:een, joka oli kuitenkin oma kisaennätykseni, joten liian pettynyt ei voinut olla.

Toiselle kierrokselle pääsin lähtemään kärkiryhmässä, kolme heittoa kärjestä jäljessä. Kierros lähti ”hienosti” käyntiin, kun ykkösväylällä avasin ensimäiseen puuhun ja etenin 10 metriä. Vaikeilta alkuväyliltä otin lopulta kolme bogia, mutta ennen puoliväliä sain vielä tehtyä kierroksen ainoan birdieni. Loppu meni paria heitellen, lukuunottamatta helppoa puttimokaa viimeisillä väylillä.

Kierroksesta jäi kokonaisuudessaan melko huono fiilis, koska olin useampaan kertaan birdie-putilla, mutta itseluottamus ja halu onnistua puuttui puteista täysin, jolloin kiekko yleensä tippui ketjujen kautta ohi korista. Positiivistä oli se, että pystyin heikon alun jälkeen kasaamaan heittoni riittävän hyvään kuntoon, jotta tulos ei notkahtanut pahemmaksi.  Lopulta +3 kierros riitti jaettuun nelossijaan, joten sain hieman palsamia haavoille lahjakortin muodossa.

Tuloksien valossa pelasin omalla tasollani, joten on mukava huomata, että huonollakin puttipelillä pystyn sinnittelemään vaikealla radalla kärjen tuntumassa. Pään kesto ja hyvä keskittyminen korostuvat tällaisillä radoilla ja siinä on vielä paljon kehittämistä.

Ville Nivalainen, MA2, Sijoitus: 14/22

Kajaanin kapeiden kujien kuusikoiden kutsuvat kätköt ja Vuokatin vesiesteiden vaarojen välttäminen

Mikon ja Timon kanssa lähdimme matkaan perjantaina puolilta päivin muiden perässä kohti Kajaania. Tällä kerralla Timokin oli lähtenyt matkaan vain yhden matkalaukun kanssa, joten kamppeet mahtuivat yhden pikkufarmarin peräluukkuun. Kokeneen taksimiehen ohjeistamana haettiin Mikko oikean kaupan pihasta kyytiin ja lähdettiin liikenteeseen. Muut joensuulaiset olivat menneet jo edeltä Kajaaniin ja arvatenkin treenailleet väyliä ennakkoon niin että altavastaaja-asemat oli pelattu meille. Aikataulullisista syistä emme olisi kerenneet pelaamaan kierrosta Vimpelinvaarassa ennen illalla alkavaa parikilpailua, joten suuntasimme ensin Nurmekseen jossa jo toisessa paikassa meidät otettiin sisään ja ruokaa oli vielä jäljellä. Pyttipannut naamariin ja vaikka samaisen ravintolan tulevat vaahtobilemainokset houkuttelivatkin, päädyimme nostamaan kytkintä kohti pohjoista. Treeniä haluttiin vielä parikisan alle ja matkalla mielenkiintoisin kohde vaikutti olevan Vuokatin urheiluopiston viereinen rata. Sinnepä siis.

Vuokatin rata oli vain Timolle tuttu ja Mikon kanssa noviiseina oltiin ottamassa vastaan mitä oli tullakseen. Helle oli jo melkoinen radalle päästyä ja vettä pitikin varata mukaan pullolliset. Ykkösväylä oli heti kutkuttavan jännittävä vesilammikon ylitys josta kaikki selvisimme ilman kalustotappioita ja kaikki taisimme pelata par-lukemat korttiin. Kakkosväylän töyräällä oleva koripaikka olikin ensimmäinen enemmän hajontaa aiheuttanut väylä, kuten myös kolmosväylän kapea puukuja johon osa osui, osa ei. Erikoisin myöhemmistä väylistä oli korkean mäen harjalta suoraan alamäkeen heitettävä 128 metrinen roiskaisu jossa korkeuseroa piisasi. Tässä väylässä onneksi pääsi kakkosheittäjänä seuraamaan miten kiekot käyttäytyy ja omalla vuorolla sai valittua sopivan kiekon. Kengät saatiin täyteen hiekkaa kun draivien jälkeen montun pohjalle päästiin. Par taisi kaikille tulla tästäkin mutta kovin oli mielenkiintoinen suoritettava. Muutamien hyvien ja parin erinomaisen onnistumisen jälkeen tuloskortti näytti seitsemää par-lukemaa ja kahta birdietä muiden suoriutuessa hieman heikommin. Tuloksen ansiosta bag tag challengen ykköstagi vaihtoi osoitetta allekirjoittaneen kassin kylkeen ollakseen siinä seuraavaan päivään asti, koska JLK:n jäsentenväliset tulisi ratkottavaksi taas liiton kilpailussa.

Matka jatkui Kajaaniin jossa heti alkuun hotellille käytiin heittämässä ylimääräiset roippeet. Siwan kautta kurvattiin radalle yhtään paluulenkkiä tekemättä ja käytiin ilmoittautumassa paikallisille turnajaismestareille. Mikon kanssa oltiin jo aiemmin yksipuolisesti sovittu olevamme parikisan tehotiimi, kun taas Timon piti matkalla tehdä vastaava arkaluontoinen kysymys puhelimella Jannelta, jonka Timo oli ajatellut olevan yksinäinen susi vielä tuossa vaiheessa. Pitkin hampain Janne suostui Timon aneluihin ja saimme parikisan poppoot omiin lokeroihinsa. Paikalle kun päästiin niin kuulimme että Miika ja pikkuJesse olivat suunnitelleet rohmuavansa bensarahat parempiin SM-kisataskuihinsa muodostamalla todellisen ykkösnyrkin, ajattelimme Mikon kanssa tyytyä kakkossijaan mikäli se tulisi tarjolle. Parikisassa lähdimme liikkeelle kahtena parina puhtaasti Joensuulaisvoimin, sillä muut olivat karanneet edeltä radalle jättäen Jannen notkumaan kisatoimiston nurkille meitä odottaakseen. Ettei tarina paisu liian laajaksi, totean että heitettiin kohtuullisen mukavasti Mikon kanssa parikisassa, paitsi minä. No ei, mahtui sinne molemmille onnistumisia ja epäonnistumisia mutta hyvin harvoin molemmat epäonnistuivat samalla väylällä. Kierrostulos taisi olla -3, joka best-shot –kisassa ei riittänyt kovinkaan korkealle. Joka tapauksessa rataan oli otettu ensikosketus kolmen tunnin revohkassa kiekkoja sieltä täältä etsien ja kartoittaen paikat mihin ei ainakaan kannata päätyä seuraavan päivän yksilökisassa. Seuraavaksi paikallisten suosittelemaan Stadin Chili Kebabiin josta ruokatankkaus. Ähkyn saavutettuamme hotellille mars ja nukkumaan. Tai sitten ei.

Aiemmin päivällä Siwasta sattui kaikkien ostoskoriin pari aikuisten limpparia joita nautiskeltiin hotellilla samalla tuumaillen radan monipuolista kasvillisuutta ja rännien kapeutta. Vimpelinvaaran radan par-lukemat ja väylien pituuksien voimattomaksi jättävät väylät herättivät keskustelua kovasti. Radan par kun oli vain 58 vaikka kierroksen pituus on 2137 metriä. Verrokkina tuumailimme Utran rataa jossa sama määrä väyliä taitetaan vajaan 1900 metrin matkalla ja pari heittoakin annetaan helpotusta ihannetuloksen ollessa 60. Puolenyön tienoilla Mikko kertoi käyvänsä ulkona nauttimassa hieman savuista ilmaa ja jäimme Timon kanssa odottelemaan telkkarin huonoa ohjelmaa tuijottaessa. Muutamien minuuttien jälkeen Mikko kertoi löytäneensä hyvää menoa ja meininkiä alakerrassa ja olevansa terassin puolella yhdellä, johon vielä vääntäydyimme myös Timon kanssa. Terassihan oli aivan tyhjä, itikoita oli jonkun verran ja itse terassi oli alueella jossa ei ollut ohikulkijoitakaan. Vajaan tunnin kuluttua frisbeegolfia ja muita aiheita filosofoituamme päätettiin yhdessä tuumin tarvitsevamme myös unta palloon muutama tunti ennen aamun 6:50 herätystä ja aamupalaa.

Aamuherätyksestä aamiaiselle ja kohti rataa mars. Vettä varattiin riittävästi mikäli kisajärjestäjän nestehuolto ei toimisi sillä päivästä oli luvattu kuuma ja hikinen mutta kuitenkin mahdollista rajuilmaakin tarjoava. Rekisteröitymisen ja lyhyiden puttitreenien jälkeen pääsimme jakautumaan heittueisiin ja jalkautumaan väylille. Antin kanssa satuttiin samaan ryhmään ja aloitusväyläksi oli arvottu kolmosväylä. Kakkosväylä, jonka pituus ja kapeus ylämäkeen herätti kauhua jo parikisassa jäisi siis viimeiseksi niitiksi tuolle kierrokselle. Jännitys oli käsin kosketeltavissa. Itse asiassa ensimmäisellä väylällä kädet hitusen hikoili ja olo oli jännittynyt. En muista moista aiemmin tapahtuneen mutta kaksi ensimmäistä heittoa olivat rentoja kuin rautakanget diskotanssiaisissa.

Kolmosväylän ylämäkeen nousevalla 129-metrisellä suoralla tiellä heitin Laserilla suorahkoja liipaisuja kaksi kappaletta jotka olivat molemmat auttamattoman matalia osuen etumaastojen kivikkoihin matkattuaan vain pari-kolmekymmentä metriä kerrallaan. Aloitusväylällä pari hermoiltua heittoa siis meni lämmittelyinä ja Rhynolähestymisen ja puttaamisen jälkeen bogey korttiin ja keskittymistä seuraavalle väylälle. Nelosväylä oli lyhyt mutta puinen kapeikko johon tarjosin ylikääntävää Witnessia vajailla tehoilla. Par korttiin kun avaus ei putille asti päässyt. Vitosväylä oli omalla taitotasolla mitattuna hirvittävän pitkä (121m) kapea kuja, jossa puihin kolisteltiin jo alkumetreillä Sidewinderillä ja jollakin toisella kiekolla. Muidenkin kiekkoja etsiessä löytyi myös yksi paikallisen pelaajan kiekko jonka keräsin kyytiin kisatoimistoon palauttaakseni. Kolmella heitolla pääsin noin viiteentoista metriin yrittämään bogiputtia joka keskittymisen jälkeen upposi upeasti koriin. Yksi parhaita ellei paras puttini koko kisan aikana. Vasemmalle kääntyvä 105-metrinen kutosväylä kutsui yrittämään pitkää heittoa, ja blizzard teedevil löysikin hyvän väylän kaarrellen sopivaan lähestymispaikkaan taaten par-lukeman väylälle. Tämän väylän alussa Antilla oli epäonnisia puuosumia ja selviytymistaistelua korille, koska väylältä sivuun heittäessä puita oli edessä vähintäänkin runsaasti. Seiskaväylä oli loivasti oikealle kaartava 93-metrinen, johon tarjosin Sidewinderia reippaassa anhyzerissa, mutta liitely vei kiekon hitusen kauas korista kuitenkin tarjoten mäntytaimikosta pitkää puttia. Kuitenkin par-tulos oli otettava putin mennessä vähän ohi. Kasiväylä oli hyvin samantyyppinen kuin kakkosväylä, eli ylämäkeen tietä pitkin heitettävä pitkä hirvitys. Laserilla heitetty avaus jysähti heittopaikan edessä olevaan jykevään mäntyyn antaen kimmokkeen väylän vasemmalle puolelle, josta paluuta ei ollut kuin putterilla takaisin väylälle. Paikallinen nuori heittäjä oli juuri ennen väylän pelaamista maininnut monen heittävän kyseiseen puuhun mutta ajattelin ettei se minun kohdalla ainakaan toteudu. No, seuraavalle kierrokselle tästä opittiin jotain. Muutamien heittojen jälkeen kierroksen ensimmäinen tuplabogey ja kuutonen oli rustailtu paperille. Alamäki oli löytynyt ylämäessä. Ysiväylän (150m) karttaan piirretty kuva ei aivan vastannut todellisuutta vaan tämä oli yksi harvoja omalle taitotasolle mahdollisia birdieväyliä. Huonon pelaamisen vuoksi par oli kuitenkin otettava vastaan. Kymppiväylä oli mennyt hyvin edellisenä päivänä parikisassa ja ajattelin että tämä 136-metrinen paketti leivotaan kuntoon samoilla eväillä kuin edellispäivänä. Blizzard Teedevil kouraan ja tempaisu rajusti vasemmalle harvaan metsään josta etenemisväyliä oli kuitenkin hankala löytää. Pari puuosumaa ja huonoa lähestymistä ja kierroksen ensimmäinen triplabogey oli varmistettu. Väylä 11 muistutti hyvin paljon Utran vanhaa 17-väylää, 65-metrinen vasemmalle kääntyvä alamäki jossa puuta oli väylien sivuilla vähän enemmän. Buzzzilla heitto hitusen lyhyeksi, 10-metrinen haaraputti puun takaa vähän ohi ja par lappuun.

Kesäkuuma oli käsinkosketeltava ja vettä meni melkoisesti, mutta kisajärjestäjät olivat vieneet väylän 12 heittopaikan viereen pari tonkkaa vettä janoisten kisaturistien nautittavaksi. Omat kanisterit olivat vielä kuitenkin sen verran painavia että välitankkausta ei tarvinnut omalta osalta tehdä. 161-metrinen S-mutkaväylä lopussa pienellä kukkulalla odottavine koreineen tarjosi taas omia haasteitaan, mutta bogeylla selvittiin perille asti. Väylä 13 mietitytti suuresti, sillä 104-metrisen väylän keskustaa hallitsi viiden-kuuden männyn rykelmä, jonka vasemmalta puolelta kiersi tie ja oikealta puolelta vähän kapeampi, muutaman metrin leveä polku. Olin jo miettinyt ennakkoon että jotain ylikääntävää rystyltä tarjotaan ja musta Diamond Light (erinomainen kiekko aloittelevalle harrastajalle ja lapsille –Powergrip 2014) nousi bagista käteen. Tähtäys vasemmanpuoleiseen reittiin sen ollessa leveämpi ja tarjoten haluttua kiemuraa ja tempaisu. Osuma oikeanpuoleiseen reittiin, pujottelua lehvistöissä ja laskeutuminen viiteen metriin korista. Eka birdie kierrokselle. Maistui. Väylän 14 oikealle loivaan alamäkeen kaartava 114-metrinen mutka oli ajatuksissa selättää hitusen kuluneella star Wraithilla kämmeneltä, jonka voimieni tunnoissa ja kämmenheittoihin jo hieman luottavaisena roiskaisin liikkeelle, mutta hitusen liikaa vasemmalle. Paikkoheittojen jälkeen bogey korttiin ja suunta huimalle pudotusväylälle numero 15.

Väylä 15 on vain 72 metriä pitkä suora alamäki, mutta mäen jyrkkyys on jotain erikoista. puiden reunustama ränni houkuttaa monia heittämään upsilla puiden latvojen yli, jotka eivät ole montaa metriä korkeammalla kuin heittopaikka. Jyrkkyys vieläkin mahtavampi kuin aiemmin mainitun Vuokatin korkealta heitettävä väylä. Buzzz jyrkästi alamäkeen, skippi koria ennen hitusen pitkäksi ja par korttiin. Väylä 16 oli edellisenä päivänä onnistunut erinomaisesti ja samoilla askelmerkeillä lähdettiin vetämään täydellä powerilla 10% pituuslisän antavalla Blizzard Teedevilillä feidiä ylämäkeen hakien. Tuloksena osuminen portin muodostavista puista oikeanpuoleiseen ja kimmoke takavasemmalle kivikkoon parikymmentä metriä heittopaikan edessä. Muutamia heittoja lisää ja viitonen lappuun. Väylällä 17 ei ihmeellisyyksiä, mitä nyt tutun näköinen kolmijalkainen, vihreällä karvalla päällystetty jakkara otettiin kyytiin kun Ismo oli siitä saanut tarpeekseen tai muuten unohtanut väylälle. Normaali avaus kohti oikealla olevaa aukkoa pienelle ylätasanteelle, lähestyminen ja par-putti sisään. Väylä 18 oli merkattu 96 metriä pitkäksi ja edellispäivänä jo käytännössä lyhemmäksi havaittu L-kirjaimen muotoinen väylä jota rajasi laaja OB-alue. Tokihan tuon alueen yli lähdettiin heittämään kun parikisassa oli todettu että omat heitot menevät reilusti alueen yli ja jo aiemmin mainitulla Blizzard Teedevilillä heitettiin. Jo heiton alussa huomasi että nyt muuten käännytään yli ja ihan reilusti, ja ryhmän tuomitessa kiekko ei käynyt korin läheisyydessä pelialueella vaan jatkoheitto suoritettiin kymmenisen metriä heittopaikan edestä. Hitusen vakaampaa kalustoa käyttöön, heitto pitkäksi, lähäri ja putti tuplabogiksi. Kisatoimiston ohi kulkiessa kyydistä pudotettiin löytökiekko ja Ismon tuoli ja jatkettiin matkaa ykköselle. Ykkösväylä oli metsäinen, lopussa tiukasti oikealle kaartava 88-metrinen väylä, johon päätin tarjota taas kämmenheittoa Wraithilla. Täydellinen kädestä irtoaminen, suora liito, feidi juuri oikeassa paikassa ja pysähtyminen puoleentoista-kahteen metriin. Kierroksen toinen birdie korttiin ja hymy korviin hetkeksi. Kierroksen päätti nimittäin huimat 210-metriä pitkä ylämäkeen heitettävä par 4 –väylä. Monenlaisia virheitä sisältänyt uppurointi toi tuloksena kierroksen toisen triplan ja loppusaldona ensimmäiselle kierrokselle 72 heittoa eli 14 yli ihannetuloksen. Ja oli vielä hikikin. Kisatoimiston kautta etsimään uutta lihavoittoista ateriaa joka löytyi linja-autoaseman vierestä ja jälleen kebab-eläintä lautaselle ja takaisin kisakeskukseen.

Toiselle kierrokselle keräilyerien kakkosdivarin penkkiporukkaan oli valikoitunut itseni lisäksi Ismo ja Antti, sekä yksi pohjoisen mies Sodankylästä poroineen. Tokka jätettiin parkkiin kisakeskukseen ja yhdessä tuumin kiivettiin alamäkiväylälle 15 happojen jyllätessä pohkeissa valtoimenaan. Onneksi aikaa oli muutamia minuutteja palautella sykettä ja hengitystä normaalille tasolleen. Sivumainintana huomautettakoon että kuulemma Sodankylään on Väyrysen Erno suunnitellut omasta mielestään vaikeimman suunnittelemansa radan, joka on valmistunut aivan äskettäin. Jos siis Vimpelinvaaran haasteet eivät riitä niin kannattaa kuulemma käydä.

Paineilmatorvet törähtelivät jälleen kahden minuutin varoitusta ja toisen kierroksen alun merkkinä ja pääsimme matkaan taas. Sama valinta kuin edelliselläkin kierroksella, Buzz käteen joka hitusen kaartoi vasemmalle lopussa ja onnekkaasti hieman heinikkoa ja koria ennen olevia pusikoiden alimpia oksia hipoen pysähtyi pariin metriin korista. Birdie ensimmäiselle väylälle oli hyvä alku. Väylällä 16 päätin ottaa vähän vakaampaa tavaraa koska edellisen väylän jälkeen totesin ruohonpätkien leijailun osoittavan seuraavan väylän vastatuuliseksi, ja päädyin ottamaan kassista kohtuullisen kulumattomaan Wraithiin jonka heitinkin aika lailla hyvään kohtaan reilusti irti OB-alueesta ylös rinteeseen. Lähäri ja par-putti sisään. Väylällä 17 voitaisiin sanoa hyvän onnen vaikuttaneen draiviin kun lähetin tutun Teedevilin kohti korille menevän aukon vasemmalla puolella olevaa tiheää metsää, josta kiekko paineli käytännössä mihinkään osumatta läpi. Onnetar vaati kuitenkin omiaan takaisin ja viisimetrinen birdieputti ei mennyt sisään. Kasitoistaisella edellisen kierroksen OB-käynti muistutti itsestään ja luottoWraithilla mentiin. Heitto kaartoi noin kahdeksaan metriin korista keskelle kukkulan lakea vaikka ensin näytti että heitto olisi sujahtanut reilusti takamaastoon. Birdieputti ketjujen kautta ulos ja nostopar. Birdieitä oli siis tarjolla neljään ensimmäiseen väylään kolme kappaletta joista korttiin päätyi vain yksi.

Ykkösväylällä ensimmäisen kierroksen onnistumista lähdettiin toistamaan, mutta sama ei toteutunut vaan hitusen kulunut Wraith kului vähän lisää väylän ensimmäisiin mäntyihin pompaten oikealle. Lähestyminen korille oli tehtävä melkoisena anhyzerinä ja bagista tuohon noin 65-metriseen tiukkaan kurviin tarttui Sidewinder. Lähestyminen ei olisi voinut onnistua täydellisemmin ja kiekko kaarsi kolmeen metriin josta par oli helppo varmistaa. Kakkosväylän ensimmäisen kierroksen triplabogeyn sekä muiden epäonnistumisten seurauksena omaan pelikirjaan tuli useita mentaalimerkintöjä punaisella tussilla: SEIFTAA EDES JOSKUS. Tämä viisaus mielessä pinkillä Witnessilla haettiin ylikääntävää heittoa kummulle siinä semihyvin onnistuen. Toinen vastaava heitto hitusen sivuun väylästä hyvälle pelipaikalle. Kolmannella heitolla hitusen ahnehtien Laseria kohti koria mutta lipsuen oikealle, josta lähärin kautta bogi korttiin. Edelleen kokonaistulos parissa. Kolmosväylällä koetin tykittää ylämäkeen suoraa heittoa Laserilla, mutta puuosuma antoi varmaankin kierroksen pisimmän pompun suoraan metsään. Metsästä oli hyvin kapea väylä takaisin tielle etuviistoon ja star Roc suostui liihottelemaan parinkymmenen metrin matkan takaisin keskelle väylää osumatta mihinkään ohuita risuja paksumpiin esteisiin. Lähestymisheitto korin alle ja bogey.

Nelosväylällä tarjottelin taas Witnessia väylään mutta Miikan ja muiden pro-heittäjien silmien kuumottavassa paisteessa päädyin heittämään kiekon päin ensimmäistä väylän vasemmalla puolella olevaa mäntyä päin. Jatkoheitolle oli vaihtoehtona putterilla keskelle väylää tai etuylhäällä oleva hyzerpommiväylä joista jälkimmäiseen heittämällä kiekko kaartoi viiteentoista metriin korista. Anhyzer-hyppyputti jäi vasemmalle ja bogeyputti sisään. Vitosella taas kolisteltiin puita ja ei oikein pysytty väylässä, joten bogeyputki sai jatkoa. Kutosella vastaavanlaista heittoa kuin edellisellä kierroksella tarjoteltiin Blizzard Teedevilillä. Täydellä voimalla paiskattu heitto meni keskeltä väylää juuri siihen suuntaan mihin pitikin mutta hitusen liian ylös, ottaen osuman oksistoihin kymmenen metrin korkeudessa. Osumasta kiekko tuli suoraan alas noin kolmentoista metrin päähän korista. Putti ei uponnut mutta par varmistui nostamalla kiekko koriin sen alta. Kierroksen toisesta onnekkaasta osumasta tuli väylällä 7. Witness kääntyi yli turhankin paljon ja kaartoi väylän oikeaan reunaan mutta osui männyn kylkeen ja pomppasi kolmeen metriin korista, josta se oli helppo laittaa sisään. Kierroksen toinen birdie oli varmistettu. Kahdeksannen väylän ensimmäinen puu ja väylän kapeus muistutti varmistusheitoista, joista ensimmäisen taisin heittää Witnessillä ja toisen sekä kolmannen paikaltaan Buzzzilla. Kolmatta heittoa miettiessä ajattelin etten jaksa heittää korin tasalle ja jatkoin midarilinjalla, mutta kiekko liitelikin noin kuuteentoista-kahdeksaantoista metriin. Hyppyputti ei kuitenkaan osunut ja bogey oli otettava väylältä. Suuremmilta lukemilta varmasti vältyttiin varmistusheitoilla. Yhdeksännelle väylälle suunnatessa Ismo huomasi hävittäneensä putkijakkaransa jo toiseen kertaan saman päivän aikana, joka herätti jo kohtuullista hilpeyttä kanssamatkustajissa. Avausten jälkeen Ismo kirmailikin hakemaan jakkarataan samalla pudottaen sähköiset tupruttimensa taskusta jotka keräsin Ismon bagiin jota vein seuraavaan heittopaikkaan. Itse avaus Witnessillä taittui hieman yli, rollasi väylän vasempaan laitaan josta jatkoheitto hitusen epätasaiselta. Tulkkasin maastoa niin että Teerex voisi kaartaa suuremmassa hyzerlinjassa aika lähelle koria, tempaisin kiekon ilmoille samalla kun oma tasapaino meinasi hävitä kokonaan markkerin edessä. Kiekko lähti juurikin oikeaan suuntaan ja itsekin sain hallittua seuraavat askeleet ja totesin nilkkojen olevan kunnossa. Valkoinen kiekko löytyi noin kahdeksasta metristä koria mutta putti ei uponnut ja par oli otettava vastaan tältä birdietä tarjoavalta väylältä.

Kymmenes väylä muistutti vasemman laidan männiköiltä ja pyrinkin sitä välttämään, jonka lopputuloksena muutaman kymmenen metrin heitto ja kiekko metsässä väylän oikealla puolella. Ensimmäiset vesipisarat napsahtelivat maahan ja takaisin väylälle pyrittiin kämmenheitolla koria kohti kaartaen mutta tuonne pahaenteiseen vasempaan laitaan väylää. Parinkymmenen metrin lähestymisen tein Rhynolla kohtuullisen kaukaa hyzerissa puita kierrellen tolppaa vasten josta bogey merkintänä korttiin. Väylällä 11 alkoi sataa jo vähän enemmän. Nappasin tutulla tavalla Buzzzin menemään ja kiekko lensi kohtuullisen suorana vähän turhan vasemmalle mutta kuitenkin korin tasalle. Korille päästyämme satoi jo rankasti ja taisimme kaikki heittää pitkät putit ohi ja nostaa par-lukemat läheltä kippoon. Väylällä 12 osa tankkasi vesipulloja ja tulosten merkkaamisen jälkeen sade käytännössä loppui. Avasin kämmenellä kohtuullisen hyvin ensimmäiseen mutkaan josta jatkoheitto vähän vasemmalle käytännössä täysin samaan kohtaan kuin ensimmäisellä kierroksella. Edelliskierroksella olin jatkanut PA4:lla anhyzerina mutta kiekko oli liidellyt turhan paljon korista oikealle, joten korjasin heittolinjaa hitusen. Tuloksena kiekko vähän vasemmalle korista josta ketjujen kautta pihalle ja nostobogey korttiin. Edelliskierroksen birdieväylä 13 oli tarkoitus heittää ensimmäisen kierroksen tavoin, mutta osuma keskellä olevan puistikon viimeiseen puuhun jo tuuletuksen jälkeen pakotti heittämään lähestymisen ja ottamaan par-merkinnän. Kierroksen päätti väylä 14 jota ennen toki toivottelimme onnea koko porukalle viimeisiä heittoja varten. Punainen vähän kulunut maksimipainoinen star Wraith kämmenellä voimalla matkaan ja lento näytti täydelliseltä. Loppufeidissä kuului kuitenkin pieni kopsaus ja kiekko oli parissa-kolmessa kymmenessä metrissä korilta. Lähestyminen ja muutaman metrin par-putti sisään päätti kierroksen tulokseen +5, joka oli huima yhdeksän heiton parannus ensimmäiseen kierrokseen verrattuna. Samalla se oli toisella kierroksella heti Mikon jälkeen amatöörisarjan toisiksi paras kierrostulos, eli erittäin tyytyväinen tulokseen pystyi olemaan vaikka pari virhettä tulikin. Myöhemmin tarkasteltuna PDGA:n sivuilta kierros olikin omaan tasoon nähden erinomainen, rating-arvona jopa 928 kun oma pelaajarating on 860 tuntumassa. Ensimmäinen kierros oli 837 ratingin arvoinen eli siellä taas mentiin alakanttiin, jota ei varmaan erikseen tarvitsisi kertoakaan. Joka tapauksessa lopputuloksena kisa oli omalle tasolle keskimäärin aika onnistunut pyörähdys ja näin ollen hyvät fiilikset jäi vaikka rata olikin haastava ja monella väylällä väyläpituudet tuntuivat jättävän heittäjän voimattomaksi.

Kisan jälkeen seurattiin vielä kaikkiin sarjoihin ratkaistaviksi tulleet sudden deathit kahden väylän aikana. Sudarit aloitettiin väylältä 18, vaikka viralliset säännöt määrittelevät että nämä tulisi aloittaa ensimmäiseltä väylältä ellei td toisin mainitse ennen kilpailua. Tämä kuitenkin oli Mikolle parempi väylä, joten emme protestoineet. Mikko vastasikin komeimmasta draivista tuolle väylälle, johon vastustajansa heitti myös hyvän vastauksen. Putissa vastapuoli osoitti kylmähermoisuutta upottaessa kuusi-kahdeksanmetrisen Mikon vastatessa alle parimetrisellä nostolla. Pro- sarja ratkesi tälle väylälle mutta amatöörisarjan voitto sekä junnusarjan kakkossija ratkaistiin ykkösväylällä. Amatöörisarjassa Mikkoa vastassa ollut heittäjä oli kämmenspesialisti ja heitti kiekkonsa pariin metriin Mikon osuessa ensimmäisiin puihin. Mikon lähestymisheitto oli kuitenkin hieno, mutta voitto karkasi harmillisesti käsistä punapaitaisen kyynärtuellisen heittäjän upottaessa birdiensä. Junnusarja ratkesi myös väylällä jossa molemmat kakkossijasta taistelleet heittivät puihin avauksensa, mutta toinen karkuutti kiekkonsa kakkosheitolla hyvinkin oudosti ilmeisesti griplockin tai muun vastaavan seurauksena.

Palkintojen jaon jälkeen kotimatka alkoi ja kisaa, sekä voittamisen mahdottomuutta analysoitiin kolmissa miehin. Oppia reissusta jäi taas kerran melkoisesti. Yksi tärkeimmistä kantapäänkin kautta haetuista opeista ajatuksiin iskostui että varovaiset puolitehoiset heitot voivat tuottaa huomattavasti parempaa tulosta pitkät kovat, ja yleensä epätarkat repimiset. Vimpelinvaaran rata on raaka siinä suhteessa että kun väylältä joutuu sivuun niin sieltä ei pelata yleensä koria kohti vaan paluureitti on kohtisuora putteri- tai midariheitto kohti väylää toivoen että väylälle päästään takaisin. Edelleen, harjoitusta tarvitaan että pidempiä kiskaisuita saa tarvittaessa aikaan. Nykyinen vajaan sadan metrin taso tulisi saada nostettua noin 120 metrin tasolle, joka auttaisi puolestaan pienentämään joillakin väylillä heittomäärää yhdellä, tai mahdollistaisi tarkemmat lähestymisheitot. Tuulta myöskään ei vielä osaa ottaa täysin haltuun vaan harjoitusta tuulisemmissa paikoissa tarvitaan. Ajatuksena Utranharjulla käynti irtokorien kanssa nousee myös seuraavana päivänä mieleen ja varmasti moista ekskursiota vailla olisi moni muukin. Suosittelen edelleen myös muille kisojen kiertämistä ympäri Suomen. Jokaisella reissulla takkiin on tarttunut uusia ajatuksia kuinka parantaa omaa peliä. Näiden reissujen aikana on tavannut uusia tuttavuuksia omissa heittoryhmissä, sekä saanut tutustua myös Joensuulaisiin kisaajiin ihmisinä paremmin aina parin päivän ajan. Kiitokset Timolle ja Mikolle matkaseurasta ja heille sekä lopulle Joen Liitokiekon kisatiimille antoisasta kisakokemuksesta!

Timo Voutilainen, MA2, Sijoitus: 14/22

Perjantaina matkaan kello 12. Nurmeksessa pysähdyttiin välistopille syömään, josta oli hyvä ponkaista viimeiselle etapille kohti parikisaa. Käytiin kylläkin Vuokatissa vielä suorittamassa lämmittelyheitot, olipa tukalaa.

Parikilpailun kierros oli suorittamista huonolla tasolla. Avaukset eivät osuneet väyliin, putti oli ailahtelevaa. Muutama valonpilkahdus lopussa sai mielen hieman virkeämmäksi. Kilpailun jälkeen kaupungille syömään ja kohti hotellia, jossa ilta meni rennosti valmistautuessa edessä olevaa hirvitystä varten.

Kierros 1. Aamupalalle seitsemän aikaan, kahdeksan aikaan ilmoittautumaan, yhdeksän aikaan oli määrä aloittaa kisaaminen. Oma urakkani alkoi väylältä 14. Loivaan alamäkeen heitettävä, jyrkästi oikealle lopussa kaartava väylä. Avaus tippui mutkan kohdalle, josta lähestyminen viiteen metriin, putti alarautaan ja Bogeyllä alkuun. Seuraavat kolme väylää menivät hyvin, lukuun ottamatta 16:sta puttivirhettä.

Ensimmäinen Birdie tuli väylällä 18, avaus liiti OB alueen yli n. 12 metriin, josta kivasti putti ketjuihin. Jes! Ykköseltä alkoi omasta mielestäni koko radan haastavin osuus. Väyliltä ei kannattanut poiketa, tai muuten oli todella tukalaa selviytymistä. Ajatus oli pelata aina suoraan takaisin väylälle, jos edellinen heitto olisi lipsahtanut riskialttiiseen paikkaan. Väylällä 2. avaus meni hiukan metsän puolelle, josta oli todellakin työ saada tupla korttiin. 3-6 menivät pieniä vaikeuksia huomioimatta hyvin.

Väylälle 7 sain tehtyä kierroksen toisen, samalla viimeisen Birdien. Kämmenellä suuntaus kohti väylän vasemmalla puolella vartioivia mäntyjä ja toivoa että kiekko feidaisi ennen niitä kohti koria, putti matkaa jäi noin neljä metriä, tällä kertaa onnisti. Loput väylät (8-13) menivät järkevästi pelaillessa, muutama mahdollinen putti paikka jäi kalvamaan sisuskaluja. Kierros tulos +6, ja olin todella tyytyväinen!

Kierros 2. Ajatus oli pitää pää kylmänä, oma peli, ei muuta. Kuinkas kävikään, putti hävisi, lähestymiset takkuilivat, draiveissakin olisi ollut parantamista (paljonkin). Kierroksen aikana käytiin kahdesti OB:lla, eli molemmilla mahdollisilla OB väylillä. Hirvittävää analyysia ei tästä nyt irtoa, pettymys omaan tekemiseen lähinnä päällimmäisenä mielessä (yllätys). Kierros loppui väylään 7, josta kaikki heittueessa olleet tekivät Birdien. Se oli positiivista, sateesta huolimatta.

Kisareissusta jäi kuitenkin positiivinen mieli, näin jälkikäteen puituna. Ensimmäiseen kierrokseen olen todella, todella tyytyväinen. Jaksaisi vain joskus pelata koko kilpailun loppuun asti. Onnittelut vielä Mikko Makkoselle MA2:n toisesta, ja Miika Voutilaiselle avoimen jaetusta neljännestä sijasta. Ja kiitokset taas kerran kaikille mukana olleille, on nämä vaan mukavia reissuja.

Antti Ylönen, MA2, Sijoitus: jaettu 19/22

Oli kyllä ehdottomasti raskain rata, keli ja kisa, missä olen tähän asti ollut mukana ja kun päivän fiilis ja päivän kuntokaan ei ollut ihan optimi, niin tämän tasoiselle pelaajalle tuo yhdistelmä tarkoitti sitä, että ”turpaan tuli niin että tukka lähtee” vai miten se sanonta kuuluu. :)

Eli siinä missä ”normiradoilla” ois taisteltu par-pelastuksia, niin nyt piti taistella, että sai edes bogeja korttiin… Ekasta kierroksesta jäi kuitenkin hyvät fiilikset, kohtuullista peliä paria romahdusta lukuunottamatta. Mukaan mahtui siis yksi nelois- ja yksi kolmoisbogi, joten kiessitulos meni sitten siinä. Kisakokemuksena Kajaanin reissu oli kuitenkin hyvä – aina näistä jotain oppii. Ja ensi vuonna voi sitten koittaa uudestaan!

Ismo Louhelainen, MA2, Sijoitus: jaettu 21/22

Saavuttiin Kajaaniin Antin ja Jannen kanssa yhden maissa, aikataulun mukaisesti että ehdittäisiin tutustumaan Vimpelinvaaran rataan ennen parikisan alkua.

En ollut aikaisemmin käynyt kyseisellä radalla joten odotuksetkaan eivät olleet kovin korkealla. Harjoituskierros meni omastamielestäni aivan hyvin, pelasin tulokseen +13. Vaikka ensimmäiseltä väylältä otin tripla bogyn ja toiselta tuplat. Loput väylistä meni siis niin että bogia korttiin noin joka toiselta väylältä ja mahtui harjoituskierrokseen myös yksi pirkkokin.

Eli kaiken kaikkiaan rata oli erittäin vaativa. Kaikki väylät, kahta lukuun ottamatta olivat kapeita metsä väyliä ja suurin osa oli vielä oikealle kääntyviä. Pituutakin noilla väylillä oli kiitettävästi.

Sitten perjantai illan ratoksi käytiin parikisa ja tähän lähdimme Andyn kanssa mukaan. Tämä kisa meni oikein oikein mukavasti molempien korjaillessa toistemme mokia. Loppu tulokseen, eli +2 olimme molemmat erittäin tyytyväisiä.

Sitten itse varsinaiseen kilpailuun. Ryhmämme aloitti väylältä 6 ja tähän heitin bogin ja seuraavaan väylään tuplat ja seuraavaan taas bogi ja niin edelleen. Olisiko ollut pientä kisa jännitystä ilmassa sillä yksikään yli 5 metrin putti ei mennyt sisään. Avauksiin olin ensimmäisellä kierroksella todella tyytyväinen. Suurin osa avauksista päätyi väylälle vaikka pituutta jäikin uupumaan jonkin verran. Ensimmäinen kierros siis tulokseen +15.

Toiselle kierrokselle lähdettiin väylältä 15 ja samaan pooliin sain pelikaverisi Andyn ja Villen.

Väylä 15 oli helppo alamäkeen heitettävä 72m väylä ja siitä pirkko korttiin. Sitten alkoivat vaikeudet. Väylä 16 oli 132m pitkä pieneen ylämäkeen, OB kepein rajattu avoin väylä. Avaus heitto piti heittää kahden puun välistä mutta tällä kertaa tuo väli osoittautui liian ahtaaksi osuen toiseen puuhun, mutta kiekko kimposi kuitenkin väylälle. Tästä jatko heitto OB alueelle josta myös jatko OB alueelle ja lopulta 8 korttiin. Seuraavalta väylältä par mutta väylän 18 OB rajat osoittautuivat liian haastaviksi joten tältä väylältä 7 korttiin joten 4 väylän jälkeen oltiin tuloksessa +8. Tämän jälkeen pelikirja oli sen verran sekaisin ettei pelaamisesta tahtonut tulla mitään. Joten toisen kierroksen tuoloskorttiin kirjattiin +19.

Mitä tästä opimme. Lisää kisakierroksia jotta pää kestää muutaman väylän takaiskut.

Radasta vielä lopuksi. Haastavin ja vaikein rata millä olen tähän asti pelannut. Kapeita metsärännejä, todella tiheä metsä reunusti montaa väylää, joten jos jouduit ulos väylältä melkein joka kerta ainoa ulos pääsy oli putteriheitto väylälle.

 

 

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Arkisto

Kategoriat

Top