Kankaanpäässä oppia ottamassa

Joen Liitokiekon kolme heittäjää kisasivat Kankaanpäässä After Easter Openissa. Kaksipäiväinen kilpailu käytiin 11.-12.4. Viidentienristeyksen radalla. Kovatasoiseen kisaan lähtivät Miika Voutilainen, Jesse Kempas ja Mikko Makkonen.

Kilpailu osoitti sen, että ero Suomen parhaisiin heittäjiin on vielä melko suuri. Jokaisella pelin osa-alueella on vielä kehitettävää. Vaikka menestystä ei tullutkaan, niin matka osoittautua opettavaiseksi ja antoi kisaajille uutta intoa treenaamiseen.

Jesse Kempas, Avoin, 46/131

1.kierros

Pikku pakkanen, liian vähän vaatetta, huonosti nukuttu yö ja alkuviikon vaivannut flunssa alla. Kävelin kohti väylää 6 josta kilpailuni starttasi, mielessä pyöri edellisen päivän treeni kiesit. Ajattelin et hyvät mahdollisuudet olisi ehkä pärjätä jollain tavalla ehkä 30 joukkoon, mutta paljonpa Joensuu poika tiesi. Heti alkukierroksesta koko ukko sananmukaisesti jäässä. Kroppa, pää ja varsinkin tuo puttipeli. Ensimmäiset 7 väylää oli kyllä todellista par ja bogien pelastamista, tulos siinä vaiheilla +3. Aurinko alkoi lämmittää ja pelikin hieman piristyi. Loppu kiesille otin 3 pirkkuu ja yhden bogin. Kierros ihan solidi +1. Tavoitteeni oli jos ihannetuloksen paikkeille pelais niin vois olla tyytyväinen. Sijotus jaettu 43/131.

2. kierros

Keli oli todella mainio, aurinko paistoi ja lämpötila läheni varmaan jo 15 astetta. Aloitus väylältä 10. Hyvä draivi thunderbirdillä hyvin väylään noin 45m korista vajaaksi, lähäri todella huono putteri heitto about 9m. Eka putti kiesillä, jännitti, takana loivahko alamäki ja KAAMEA tärinä päällä. No ketjuistahan se tuli pihalle ja nosto bogey kierroksen alkuun. Tahmeeta oli alku kiessi, yhdeksään ekaan väylään 3 bogii, yks tupla ja yks pirkko. Ei liian lämmitäny muuta ku päätä. Etu ysin taistelin par tulokseen kahdella pirkolla ja 2 bogeyllä. Sijotus jaettu 57/131.

3. kierros

Pelin olisi pitänyt parantua huomattavasti aikaisempiin kierroksiin nähden jotta olisi ollut mahdollisuuksia päästä top32 ja sillä viimeiselle neljännelle kierrokselle. Fiilis oli loistava, ihan ok keli, hyvin nukuttu yö ja ukkokin ihan hyvässä tikissä fyysisesti ja henkisesti. Kierros starttasi väylältä 16, metsäpilli 105m. Kiekon olisin pitänyt lentää suorana tunnelia pitkin ilman suurempaa feidiä rännin läpi, no melkeinhän se onnistuikin. Puolessa välissä väylää kopsahti oikean puolisiin puihin ja lähäriä jäi about 45m. Putteri metriin ja nosto par. Poolikavereille kehaisin, et onpa kiva aloittaa edes joku kierros täällä par tuloksella . No par tuloksia tulikin sitten viidelle ekalle väylälle, 3. väylällä avasin ihan hyvin n.20m korista. Siitäpä sitten hyppyputti hieman karkasi ja koriin jäi matkaa n. 7m, par putti harmittavasti ketjuista pihalle ja kierroksen eka bogey lappuun. Loppukiesillä sit 2 birdiee ja 2 bogia korttiin, ei suurempia taisteluita par tulosten kanssa. Birdie paikoilla olin useammallakin väylällä, mutta kun ei putti osu 15m niin ei se kyl osu 6:sta metristäkään. Lopullinen sijoitus jaettu 46/131.

Ihan hyvä fiilis jäi loppujen lopuksi, mukavat kelit sattui ja peliseura oli mainiota koko viikonlopun ajan. Jotain positiivista jos haetaan, niin en käynyt kertaakaan ob:lla millään kierroksella. Väylät oli niin pitkiä että aika paljon sai painaa maksimi pituuksia hyzerflip heitoilla, jotka nyt yleensä hieman saattaa epäonnistua kun täysillä paiskotaan. Siis draivi toimi hyvin ja tarkasti mut se putti putti putti… Ens kerralla paremmin!

Miika Voutilainen, Avoin, 54/131

Jo perjantain parigolf osoitti, että kovaa pitää avata, jos halusi päästä puttietäisyyksille.  Kisan saldo 5 birdietä, 9 bogieta ja 2 tuplaa kertoo karua kieltä siitä, että heittopituus ei ole vielä ”isojen poikien” tasolla. Liian vakailla kiekoilla heittäminen ja hyzerflipin puuttuminen heittovalikoimasta on yksi syy tähän. Kisan suurin ongelma ei kuitenkaan ollut heittopituus, vaan puttipeli. Se alkoi jo oireilla useampi viikko takaperin ja Kankaanpäässä se muodostui jo isoksi ongelmaksi. Kaikilla yli kuusi metrisillä puteilla oli iso vaara epäonnistua. Korejakaan ei voinut syyttää, sillä suoritukset olivat yksinkertaisesti huonoja. Yksi tekniikkavirhe on jo tiedossa, joten ongelma pitää saada korjattua ennen seuraavaa kisaa.

Ensimmäinen (+2) ja toinen (+-0) kierros olivat hyvää peruspeliä, joskin normaalilla puttipelillä ne olisivat voineet olla hieman miinuksellakin. Keli oli tyyni, joten upsia pystyi heittämään aina kun siihen tuli tilaisuus. Muutamilla vasemmalle kääntyvillä väylillä avasinkin upsilla puiden yli, vain varmistaakseni par tuloksen ja estääkseni mahdolliset puukimmokkeet. Kierrosten parhaat onnistumiset tulivat väylältä #14, jossa kahdesti onnistuin heittämään 100 metriset ”lähestymisupsit” viiteen metriin ja niistä birdiet. Kierroksista jäi kokonaisuudessaan hyvä fiilis ja ensimmäisen päivän jälkeen sijoitus oli jaettu 38.

Kolmas kierros alkoi tahmeasti ja en ehkä ollut henkisesti valmis taistelemaan hyvästä tuloksesta. Puuskittainen tuuli loi epävarmuutta kiekkovalintoihin ja neljän väylän jälkeen olin jo +3:ssa, kun huonon heiton ansiosta kävin ensimmäistä kertaa OB:llä ja otin tuplan. Tämän jälkeen aloin harjoitusmielessä avaamaan väyliä aiempaa nopeammilla kiekoilla, jotta heittoihin tulisi vielä enemmän pituutta. Tämä toimikin muutamilla väylillä ja pystyin aiempaa paremmin taistelemaan birdiepaikoista. Toki tuli myös muutamia epäonnistumisia, jolloin se näkyi heti tuloksessa. Kolmas kierros meni pelaillessa +6:een ja kokonaistulokseksi tuli +8. Sijoitus oli lopulta 54/131, joten paremminkin olisi voinut mennä.

Hieno ja opettavainen reissu. 136 väylää tuli kolmen päivän aikana heitettyä ja 1120km autolla ajettua. Iso kiitos kaikille mukana olleille.

Mikko Makkonen, Avoin, 84/131

Matkaan lähdettiin perjantaina klo 4. Kyllä. Kello neljä aamulla. Siis yöllä. Napattiin Niemisen Jesse kyytiin matkan varrelta ja siitä ajettiin Keuruulle pelaamaan kierros. Parkanossa huoltoasemalla tomaattikebapkeitto naamaan ja kohti Kankaanpäätä. Perillä käveltiin rata läpi muutamia avauksia heitellen. Sitten parikisaan minä ja Miika ja Jesse ja Jesse. Radalla pelin henki kävi nopeasti selväksi: pitäisi pystyä heittämään sata metriä tarkasti jos meinaa saada yhtäkään pirkkua.  Molemmat parit aika nuhaisesti -4. Seppo Paju ja veljensä -14.

Lauantaiaamuna Savon poikien kanssa klo 11 ensimmäiselle kisakierrokselle. Ekat isommat kisat itselle ja sen kyllä huomasi ensimmäisten väylien aikana, jännitystä oli tavanomaista enemmän ilmassa. Heittäminen oli kuitenkin siedettävää, mutta putti oli kankeaa. Yhtään puttia ei varmaan mennyt ohi korista (Prodiscuksen Targetti), mutta ketjujen kautta tuli lukemattomia ulos. Birdie-free +6.

Lauantain toinen kierros sujui todella hyvin ja avauksissa olivat pitkiä ja tarkkoja(tämä siis omalla mittapuulla). Koska birdiet ovat tällaiselle nuudelikädelle tiukassa, jokaiseen pirkkuputtiin hiipi paine, sillä tiesin että nämä on PAKKO LAITTAA SISÄÄN! Kolme alle 7 metrin birdie-puttia tuli ketjuista ulos, joista yksi oli 3 metrin putti. Osan laitan korin piikkiin, osan ehkä hieman huonoihin osumiin. Kierros kunnialla kuitenkin maaliin ja tulos todella tyydyttävä +1. Jäi aihetta jossitteluun, vaikka turhaa puuhaahan se tietysti on.

Sunnuntain kierrokselle nousin 72 parhaan joukkoon ja pelasin myöhemmässä lohkossa, mikä oli onnenpotku, koska muuten olisin joutunut lähtemään kisapaikalle jo aamuksi ja odottelemaan Miikan ja Jessejen kierrokset ennen kotiin lähtöä. Ennen kierrosta tuntui hyvältä. Rata alkoi hahmottumaan ja pelikirja oli jo aika selvillä. Olosuhteet olivat hyvät ja yöllä oli nukuttu suhteellisen hyvät yöunet. Jännitys oli poissa ja kaikki näytti hyvältä. Ryhmässä oli kovia heittäjiä ja ajattelin, että nyt mennään.

Ei menty. Avaukset edelleen kohtalaisia, mutta putit eivät taaskaan uponeet. Puttaamista haittasi hieman myös koveneva tuuli, mutta lähinnä tekeminen oli epätoivoisen ja säälittävän välissä. Kun heität jonkun hyvän heiton ja ryhmäkaverit taputtavat hieman liian äänekkäästi, tietää että nyt on kerätty jo säälipisteitä pelikavereilta. Pari birdietä eivät paljon lohduttaneet, kun tulos painui surkeaan +9. Oma vahvuus eli puttaaminen oli koko viikonlopun ajan enemmän tai vähemmän hukassa. Näissä kinkereissä ei vaan pärjää keskiverto suorituksella.

Kierroksen jälkeen mielessä liikkui aika synkkiä ajatuksia. Kierroksen rating oli 888 eli kyykkäsin todella pahasti. Kokemustahan täältä lähdettiin hakemaan, mutta en arvannut, että tällaista kokemusta. Ero Suomen kärkiheittäjiin on valovuosien luokkaa, varsinkin heittovarmuus.

Kankaanpään ratahan on kuin Utra, mutta väyliin voi lisätä 20 metriä lisää pituutta ja vaihtaa tilalle korit, jotka sylkevät puolet puteista pois. Plussaa oli draivien mitta ja tarkkuus, miinusta puttipeli.

Paluumatka alkoi itsellä melko apeissa tunnelmissa. Kymmenisen kilometria oli ajettu, kun joku heitti ilmaan ajatuksen:”pitäskö se käydä heittää jossain?” FGR auki ja matkan varrella olevat radat syyniin. Ruokaa mahaan ja nokka kohti Keuruuta. Miika painoi autolla karkuun saderintamaa, mutta Keuruulla satoi jo. Eipä se haittaa, parikisa käyntiin ja lättyä ilmaan. Heitoista ei sen enempää, mutta sanottakoon että Niemis Jesse hävitti 10% kiekoistaan läheiseen järveen ja jouduimme kiipeämään jonkun huussin katolle hakemaan yhtä Jessen kiekkoa.

Älyttömän hauska reissu, josta suuri kiitos Jesselle, Miikalle, Jesselle, Jannelle, Latelle, Jyrille, ja Jarkolle.


Lunta löytyi vielä muutamilta väyliltä

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Arkisto

Kategoriat

Top