Kontiorannan frisbeegolfrata avattiin kilpailukäyttöön
Sunnuntain avajaiskisaa pohjusti lauantaina hienosti järjestetty Yhdessä poluille – ulkoilutapahtuma. Sää suosi koko viikonlopun ja tämä takasi sen, että tapahtumassakin kävijöitä riitti. Joen Liitokiekon toimesta oli järjestetty paikalle vuoden 2014 naisten euroopanmestari Jenni Eskelinen pitämään heittoklinikkaa naisille. Lisäksi lajiin yleistä tutustumista järjestettiin myös seuran jäsenien toimesta hiihtostadionin alueella, putti- ja heittotekniikka opastuksin. Innokkaimmat pääsivät kokeilemaan miltä erilaisia frisbeet tuntuvat ja miten ne käyttäytyvät. Lauantai-iltapäivällä järjestettiin vielä parigolfkilpailu, johon osallistuneita pareja oli 35 kpl. Voiton kilpailussa otti parivaljakko Tero Jaatinen & Julius Paakkinen tuloksella -12 ja toisen sijan meni tiukasti tuloksella -11 parille Pylkki & Jaatinen. Jaetulle kolmannelle sijalle ylsivät niin ikään heiton erolla -10 parit Heikkilä & Kesonen sekä Kempas & Voutilainen.
Sunnuntain avajaiskilpailuun alkuperäinen osallistujamäärä suunniteltiin 80 pelaajaan, mutta pian huomasimme, että kilpailun suosio kasvoi ja päätimme purkaa kiintiöt ja ottaa kaikki halukkaat mukaan aina 100 osallistujaan saakka. Kilpailuun kuitenkin tuli vielä viimehetken perumisiakin, joten kilpailuun starttasi 84 innokasta kilpailijaa.
Kilpailun pelaajakokouksen pääsimme pitämään seurahistorian komeimmissa puitteissa. Seura sai käyttöönsä Ampumahiihtostadioinin tilat ja pelaajakokous järjestettiin pressitilassa, jossa oli käytössä videotykit ym. kokoustekniikkaa. Muutenkin tilat toimivat loistavasti tällaiselle kilpailutapahtumalle. Iso kahviotila takasi sen, että järjestetyn pitopalvelun avulla kaikki kilpailijat mahtuivat ruokailemaan tauon aikana. Myös kisatoimiston ison piha-alueen ansiosta pelaajat pystyivät lämmittelemään hyvin ennen kierrosten alkua.
Kilpailussa nähtiin jo ensimmäisellä kierroksella kovia tuloksia, joista yksi oli ylitse muiden. MPO Jesse Kempas pamautti uuden rata ennätyksen tuloksella 59 heittoa (-10) ja alustava rating tulokselle on 1007 pistettä. Toisella kierroksella ei haastajia Jessellle löytynyt, mutta takana käytiin kovaa kamppailua muista palkintosijoista. Jessen lopullinen tulos 122 takasi suvereenin MPO sarjan voiton ja Julius Paakkisen tasaisen kovat kierrostulokset 64 (-5) & 64 (-5) takasi toisen sijan. Kolmannesta sijasta käytiin kovaa kamppailua. Kahden viimeisen väylän aikana Tero Jaatinen nappasi kahden heiton eron Sammy Pylkkiin sekä Teemu Moilaseen ja otti kolmannen sijan tuloksella 130.
Myös muissa sarjoissa nähtiin kovia tuloksia. Seniorit -40 sarjassa Ville Nivalainen otti ylivoimasen voiton tuloksella 133 heittoa. Ero seuraaviin oli 9 heittoa. Toisesta sijasta käytiin sudden death kamppailu, jossa tasatulokseen oli päätyneet Vesa Peippo ja Pertti Tuppurainen. Molempien tulos oli 142 heittoa. Sudden death kamppailuun tehtiin tilapäiset kaksi par 3 väylää, joilla kilpailijat ottivat toisistaan mittaa, kunnes Vesa Peippo lopulta päätyi voittajaksi kaksinkamppailusta.
MA3 luokassa voitosta kampailtiin ihan viimeiseen asti, lopulta sarjan voittoon selvisi Lauri Nuutinen tuloksella 142, toiseksi itsensä pelasi Heikki Pippuri 144 ja kolmenneksi sijoittui Esa Natunen 145.
MJ1 sarjassa voittajaksi heitti selvällä erolla Kontiolahden oma poika Samu Kesonen, joka pelasi kisassa kaksi ihannetuloskierrosta ja selvitti radan 138 heitolla. Toiseksi Joonatan Paakkinen 151 ja kolmanneksi Miska Luoma 158.
FPO sarjassa ei löytynyt Jenni Eskeliselle haastajaa, joka voitti tuloksella 154. Sen sijaan muista palkintosijoista käytiin tiukkaa taistoa loppuun asti ja viimeinen palkintosija ratkesi vasta viimeisellä väylällä. Lopulta itsensän toiseksi heitti Henna Rummukainen käyttäen 170 heittoa ja kolmanneksi heitti Iitu Jääskeläinen heittäen 171 kertaa.
MPG (Seniorit-50) -sarjassa ensimmäisen kierroksen jälkeen Olli Arola (75 heittoa) ja Esa Väisänen (76 heittoa) olivat ottaneet viiden heiton eron seuraaviin kilpailijoihin. Kolmannesta sijasta käytiin kovaa kamppailua, kun muutaman heiton sisällä oli kolme heittäjää. Toisella kierroksella Olli pystyi pitämään tasonsa ja nappasi yhteistuloksella 152 kolmannen SFL-kisan voittonsa. Esa Väisänen ei aivan onnistunut ensimmäisen kierroksen tavoin, mutta piti muut takanaan ja otti tuloksella 158 kisan kakkossijan. Jouni Hiltunen onnistui nousemaan hyvän toisen kierroksen avulla viidenneltä sijalta aina kolmanneksi asti. Lopputulos 161 jäi vain kaksi heittoa kakkossijasta.
Henkilökohtaiset raportit
Sammy Pylkki & Mikko Heikkilä, MPO
Sammy
Ekat kisat Kilpailunjohtajana takana! Kisat meni pääosin hyvin ja pieniä mokia meinas tulla, mut onneks ei tullu isompia.
Itse kisat omalta osalta ekalla kierroksella erittäin vaikeeta. Avaukset 80% 10-20m päässä ja kunnon birdie paikoilla ei oltu. Teemana olikin kierroksella pitkä räpellys yritys ja kori osuma, josta nostolla kohti seuraavaa pettymystä. Kierros -2 ja rating 940.
Toisella kierroksella tekeminen oli kuin joku muu olisi pelannu. Avaukset hyville paikoille ja 80% puteista sisään. Hyvä mieli kostautuis 15minuutin ja neljän väylän totaalisella pimentymisellä. Näille väylille tavoite -2 ja tulos +2. Kuitenkin kierroksen lopullinen tulos -5 ja rating 964. Ja kisassa lopullinen sijoitus 4.
Bonuksena vielä paikka Parigolfin SM-kisoihin Kuopioon ja Siilinjärvelle.
Kiitos Mikko järjestelyistä ja ens viikolla sit mennään kattoon Suomen tasoo!
Jannelle myös kiitos avusta kisatoimistossa!
Mikko
Kontiorannan avajaiskisat. Hieno päivä mahtavassa porukassa. Nähtiin hienoja suorituksia ja kovia tuloksia. Hiki virtasi ja itikat kuppasi aina kun sai mahdollisuuden. Ensimmäinen kierros hieman alle oman tason, mutta toisen kierroksen Henk. koht. kierros ennätys korjasi tilannetta mukavasti. Bonuksena saatiin uutisia, että noustiin Sammyn kanssa jonosta ensi viikonloppuna Kuopiossa ja Siilinjärvellä järjestettävään parigolfin SM-kisoihin!
Ville Nivalainen, MPM
Kontiorannan avajaiskisaa ennen saatiin jännittää vielä mihin kuntoon rata saataisiin lopulta varsinaiseen kisapäivään mennessä. Kaksi viikkoa aiemmin kunnan metsurille esiteltiin rata jokaisen väylän osalta ja kerrottiin raivaustarpeet jotta pelaaminen olisi järkevää. Aikaa oli kuitenkin rajallisesti ja tekijä tuntematon, eli pystyi vain arvailemaan minkä verran vesakoita saataisiin alas. Molemmilla odotusviikoilla luottamus rakentui erittäin nopeasti, sillä näkyi ettei nämä tekijät vatuloi hommissaan vaan maastossa tapahtuu! Kisa-aamuna rata olikin viittä vaille priimakunnossa niiltä osin mitä tuossa aikataulussa ja välineistön puolesta edes olisi pystynyt tekemään. Aivan hillitön urakka valmiina!
Kisa-aamuna oli tällä kerralla hieman aikaa lämmitellä sekä viritellä puttia kuntoon. Normaalit jäykät ensimmäiset yritelmät puttikorilla vähitellen alkoivat muuttua etäisesti puttaamista muistuttavaksi toiminnaksi. Kymmenkunta draivia ja jotain tuntumaa oli saanut jälleen kroppaan, jonka jälkeen suuntaus kisatoimistoon.
Kisakokouksen ja lounaan aikaan saimme käyttää kilpailutoimintaan suunniteltua stadionrakennusta, ja on sanottava että kyllä kelpaa kisoja pyörittää moisessa ympäristössä! Pressihuone esitystekniikkoineen, ravintolaympäristö lounaalle, asianmukaiset toiletit jne. Ei löytyne kovin monen frisbeegolfradan lähellä yhtä hyvää infraa.
Ensimmäinen kierros tuntui kohtuullisen mukavalta heti alusta lähtien, heitot olivat suunnassaan ja putit tuntuivat rennoilta. Aloitin pelaamaan ensimmäisen väylän #12 aika konservatiivisesti heittämällä pienen hyzerflipin buzzilla pariin kymmeneen metriin, josta aloitusväylälle par ja kierros käyntiin. Heti seuraavasta väylästä eteenpäin hyvän tuntuman saattelemana laitettiin kakkosvaihdetta silmään ja hyökkäystä päälle. Onnistuneita perusheittoja ja yhteensä 7 kappaletta par-lukemia korttiin peräkkäin, jonka jälkeen väylälle #19 mukava birdie. Väylässä 20 kuitenkin pientä työtapaturmaa ja bogey sulatti tuloksen takaisin nollille. Ykkösväylässä lähdin hakemaan 155-grammaisella Fission Photonilla pitkää siivua, jonka sainkin, mutta suoraan metsän taakse. Kammoksumani hyzerpommi yllättäen onnistui suoraan korin taakse kuuteen metriin josta ensimmäinen puttituraus ja bogey vaikka tulisin draivi-tolppaa saikin siirtää. Loppukierroksella 6 paria ja 3 birdietä väyliin 5, 8 ja 10.
Kokonaistulos -2 ja arvelin että sillä voi kärkipaikka irrota ensimmäisen kierroksen ajalta kun kenttä ei ole muille mastereille niin tuttu. Autoon palatessa totesinkin että kahden heiton ero on seuraaviin, eli syönnille mars ja uutta kierrosta samalla sykkeellä.
Toiselle kierrokselle mpm:n kärkikorttiin mukana Vesa Peippo(0), Pertti Tuppurainen(0) ja Petri Kolari(+2). Kakkoskierros alkoi myös väylästä 12, jossa samanlainen avaus, hyppyputtiyritys ja par. Muille bogit. Väylä 13 toinen onnistunut avaus samalle päivälle forella Wraithilla mutta nyt jopa korista kolme metriä pitkäksi ja tien puolelle, eli helppo birdie. Muut ottivat par tai bogey, eli hieman alkoi päässä raksuttaa ettei tarvitse puristaa täysillä. Par 5-väylässä #14 tuli ensimmäinen suurempi draivimoka, jossa kiekko napsahti puuhun ja lensi suoraan vasemmalle väylästä. Kiekko kuitenkin tuli riittävän pitkälle suoraan sähkölinjan alle josta mäen päälle kahdella heitolla. Kova lähestymisheitto korin suuntaan noin kymmeneen metriin josta komea haaraputti sisään, jolla pelastui par. Hieno tunne. Väyliin 15 ja 18 pientä sekoilua bogin verran, väylät 16 ja 17 perus parit. Putti korostui väylissä 19 ja 20, jossa molemmista noin kympin putit sisään ja pari heittoa siimaa muihin kärkikortissa. Ykkösväylässä pisin draivi oli siirtynyt ja koetin ladata kaiken mitä kropasta vielä irtoaisi. Kiekko turhan ylös mutta jostakin syystä liidot riittivät silti noin 140 metrin lukemiin ja tikkua sai siirtää viimeisen kerran muutamalla metrillä. Edessä menevästä ryhmästä Juho pudisteli nyrkkiä sillä hän oli merkannut juuri aiemmin oman nimensä lappuun. Chilisoosit alkoivat maistua jo suussa.
Etukymppi meni hienosti: 2 bogia, 4 birdietä ja kierroksen lopussa -3 koko kierroksesta. Vaikka olin koettanut pysyä kärryillä eroista, olin hieman huolissani sillä kolmella viimeisellä väylällä annoin muille ryhmässä olleille 3 heittoa. Ysillä keräsin huonon avauksen kautta bogin muiden pelatessa parit, lyhyestä kymppiväylästä par kun muut pirkottivat ja väylästä 11 par kun Vesa ja Pertti pirkottivat senkin. Kuitenkin kun laput tarkastettiin, totesimme että minulla oli lapussa vain 66 heittoa ja muilla 73. Lopulta ero venähti siis jopa 9 heittoon jota en pystynyt suoraan ymmärtämään vaikka heitto olikin kulkenut hyvin.
Ensimmäinen PDGA-erilliskilpailun voitto saaliina MPM-luokassa viikonlopulle, sekä erittäin mukavat pohjustukset jo lauantaina seuraporukan kanssa päivän aktiviteettien järjestämisessä ja päivän lopetus lauantaina Jennin, Artun & Ollin kanssa parikisojen merkeissä. Hieno frisbeegolfviikonloppu kaikenkaikkiaan, josta parin viikon työreissulle ja irtiotto lajista siksi aikaa. Kiitos kisajärjestäjille sekä kilpakumppaneille!
Samu Kesonen, MJ1
Kisaviikonloppu aloitettiin lauantaina parigolfilla. Heikkilän Mikon kanssa käytiin pelailee ihan ok -10 tulos ja se riitti jaetulle kolmos sijalle. Kiitokset Mikolle peliseurasta.
1. Kierros:
Eka kierros aloiteltiin väylältä 13 ja pienessä vesisateessa. Peli tuntui kierroksen alussa hieman hankalalta sateen vuoksi. Tulos oli ennen etulenkkiä nollassa ja peli tuntui jo hiukan paremmalta. Etu kympin alussa tulikin kolme bogia ja tuloksessa mentiin +3:een. Näytti jo vähän kehnolta, mutta kun päästiin ns. helpoille takaväylille niin sieltä sain kaivettua kolme pirkkoa, joten päästiin taas nolliin. Eka kiessi lopeteltiinkin nollaan ja fiilis oli ihan hyvä tauolle lähdettäessä.
2. Kierros:
Toinen kiessi aloiteltiin väylältä 11 ja siihen heti birdie. Melkein heti tulikin kolmen bogin putki ja mentiin +2:een. Bogien jälkeen oli hiukan huono fiilis, mutta heti väylällä 16 sain avauksen noin 15 metriin ja putti sisään. Ja takakympin loppuun tuli vielä kaksi birdietä ja päästiin -1:een. Etukympille otettiinkin kolme bogia, kaksi pirkkoa ja loput paariin. Toisen kiessin tulos olikin taas ihannetulos eli 0.
Kisa lopeteltiin par tulokseen ja tämän kauden toinen voitto kotiin 😀
Antti Ylönen, MA3
Jo kauden toinen kotikisa oli vuorossa – ja vieläpä jälleen avajaiskilpailu mainiolla uudella radalla – mahtavaa aikaa tämä pohjoiskarjalaisessa frisbeegolfissa!
Seuraavassa perinteiset lyhyet tiivistelmät kisakierroksista.
1. kierros: 79 (+10) (etukymppi: +3 / takakymppi: +7)
Aloitus oli väylältä #15 ja hitaasti käynnistyi kone eli takakympin vikat kuusi väylää meni viidellä bogilla ja yhdellä parilla. Joka väylällä vain jokin tökki – välillä osui avaukset puihin ja välillä jokin lähärikin ja yksi n. viisimetrinen putti tuli turailtua. Sitten ”perusbogit” väyliin #1 ja #2, mutta väylän #2 bogi kelpasi toki kyllä ja kaiken lisäksi siinä lähestyttiin noin 35 metristä Zonella koriin asti vasemmalta metsiköstä jyrkällä hyssellä n. kaksi metriä leveästä rännistä. Ja tästä se sitten jotenkin lähti kierros kulkemaan eli loput 12 väylää mentiin neljällä bogilla ja yhdellä pirkolla ja noistakin bogeista pari napsahti tämäntason viskojalle hankalahkoihin par-5 -väyliin. Vaikeasta alusta huolimatta tämä oli lopulta kokonaisuutena ihan OK kierros ja vaikka niitä bogeja kertyi muutama ylimääräinen, niin sentään tuplilta ja suuremmilta vältyttiin.
2. kierros: 85 (+16) (etukymppi: +9 / takakymppi: +7)
Tällä kierroksella eväät oli sitten jo selvästi syöty viimeiseen muruseen asti ennen puoltaväliä eli aika lailla karmivia oli välillä suoritukset – ei ollut rentoa ei, vaan melkoiseksi vääntämiseksi ja selviytymistaisteluksi meni tämä kierros. Startti oli nytkin väylältä #15 ja vaikka takakympin loppupätkää tuli petrattua edelliseen kierrokseen nähden pari heittoa, niin jo tuolla välillä tuli turattua pahasti pari lyhyttä n. vitosen parputtia (#17 ja #19) ja myöhemmin loppukierroksesta vieläkin lähempää yksi (#7). Myös pari-kolme muuta puttia (#3, #4 ja #6) oli oikeastaan ihan ”helposti” tehtävissä, mutta laiteosumiksi jäivät. Eivätkä olleet nämä edes kovin paljosta kiinni – pari yläpantaa ja yksi yläkulmasta ulos. Ja vielä kun heittokin lipsahteli liian usein minne sattuu, niin sieltä pisimmiltä väyliltä ne kisapäivän isot kalat sitten tarttuivat korttiin (tuplat väyliin #2 ja #5 ja murheelliseen triplaan päättyi kierros väylällä #14).
Mutta taas kun positiivisesti aina ajatellaan, niin kyllä tämäkin kierros taas hyvästä urheilusta kävi ja lisäksi ainakin kierroksella sattui ja tapahtui! Tapahtumarikkain jakso sattui väyliin #8 ja #9, kun ensin kahdesta parputtimissistä sisuuntuneena tuli napattua pirkko n. 12-metrisellä haarahypäriputilla ja sitten kun ”hieman” tuli yliyritettyä seuraavaa avausta, niin kiekko löytyikin hiekkatien oikealta puolen hakkuuaukealta keskeltä korvasieniesiintymää ja matkaa korille oli lähes samat kuin ennen avausta – ja kumma kyllä – bogilla selvittiin tuosta harhalenkistä kuiteskin… 🙂
Paljon jäi lopulta petrattavaa seuraaviin kisoihin Kontiorannassa, mutta hyvä näinkin, pääseepähän koettamaan tästä loistavasta radasta sitten revanssia. Ja vaikka nyt putti tokalla kierroksella sakkasi, niin luottoa omaan tekemiseen griinillä kuitenkin on taas pitkästä aikaa – eteenpäin on viime viikkojen aikana tuolla osa-alueella menty. Ja ehkä pitää ottaa ”treeniohjelmaan” 2 x 18/20 väylän päiviä – jaksaa ehkä sitten kisoissakin loppuun asti paremmin.
Onnittelut voittajille ja suuret kiitokset Sammylle ja Mikolle tämän Avajaiskisan järjestämisestä – hyvin vedetty kaikin puolin!
- Kisan tulokset
- Väyläkohtaiset tulokset: 1.kierros, 2.kierros
- PDGA:n tulossivu
- Ratatiedot
Sarjojen top-3:






JLK-kisaajien sijoitukset:
Avoin (34 osallistujaa)
Sijoitus | Nimi | Seura | PDGA | Rating | R1 | R2 | Väyliä | +/- | Yhteensä |
1 | Jesse Kempas | JLK | 63337 | 945 | 59 | 63 | 40 | -16 | 122 |
2 | Julius Paakkinen | JLK | 81501 | 920 | 64 | 64 | 40 | -10 | 128 |
3 | Tero Jaatinen | JLK | 83865 | 948 | 64 | 66 | 40 | -8 | 130 |
4 | Sammy Pylkki | JLK | 70947 | 910 | 67 | 64 | 40 | -7 | 131 |
6 | Miika Voutilainen | JLK | 58385 | 959 | 65 | 68 | 40 | -5 | 133 |
7 | Toni Jaatinen | JLK | 84795 | 937 | 68 | 66 | 40 | -4 | 134 |
10 | Aku Salakka | JLK | 92141 | 0 | 66 | 70 | 40 | -2 | 136 |
13 | Mikko Heikkilä | JLK | 65603 | 906 | 72 | 67 | 40 | 1 | 139 |
14 | Timo Voutilainen | JLK | 66625 | 913 | 69 | 71 | 40 | 2 | 140 |
15 | Juuso Nenonen | JLK | 81471 | 902 | 69 | 72 | 40 | 3 | 141 |
19 | Miika Sikiö | JLK | 95047 | 0 | 72 | 75 | 40 | 9 | 147 |
21 | Teemu Husu | JLK | 66642 | 902 | 76 | 73 | 40 | 11 | 149 |
24 | Samuli Hakkarainen | JLK | 82285 | 877 | 75 | 76 | 40 | 13 | 151 |
28 | Ville Pyykönen | JLK | 92941 | 0 | 78 | 79 | 40 | 19 | 157 |
32 | Jari Heikkinen | JLK | 96052 | 0 | 80 | 82 | 40 | 24 | 162 |
32 | Roope Turunen | JLK | 91551 | 0 | 77 | 85 | 40 | 24 | 162 |
34 | Eemi Piipponen | JLK | 96658 | 0 | 82 | 89 | 40 | 33 | 171 |
MA3 (21 osallistujaa)
Sijoitus | Nimi | Seura | PDGA | Rating | R1 | R2 | Väyliä | +/- |
1 | Lauri Nuutinen | JLK | 81224 | 866 | 72 | 70 | 40 | 4 |
2 | Heikki Pippuri | JLK | 79820 | 893 | 71 | 73 | 40 | 6 |
4 | Ilkka Tolonen | JLK | 96662 | 0 | 76 | 71 | 40 | 9 |
4 | Henri Honkanen | JLK | 96058 | 0 | 70 | 77 | 40 | 9 |
6 | Ville Pietarila | JLK | 70447 | 851 | 79 | 70 | 40 | 11 |
6 | Lasse Sissonen | JLK | 70444 | 872 | 72 | 77 | 40 | 11 |
8 | Tero Tumanoff | JLK | 84817 | 895 | 77 | 73 | 40 | 12 |
8 | Joonas Ignatius | JLK | 94476 | 0 | 73 | 77 | 40 | 12 |
8 | Marko Vatanen | JLK | 70561 | 862 | 73 | 77 | 40 | 12 |
12 | Vesa Tiitta | JLK | 70959 | 848 | 80 | 71 | 40 | 13 |
13 | Tommi Meriläinen | JLK | 96657 | 0 | 78 | 74 | 40 | 14 |
14 | Jani Laukkanen | JLK | 81226 | 846 | 77 | 82 | 40 | 21 |
15 | Antti Kukkonen | JLK | 96053 | 0 | 81 | 79 | 40 | 22 |
17 | Antti Ylönen | JLK | 58921 | 852 | 79 | 85 | 40 | 26 |
18 | Risto Nevalainen | JLK | 94974 | 0 | 85 | 82 | 40 | 29 |
19 | Teemu Leikas | JLK | 84 | 85 | 40 | 31 | ||
21 | Juho Ahveninen | JLK | 94975 | 0 | 89 | 92 | 40 | 43 |
Seniorit-40 (9 osallistujaa)
Sijoitus | Nimi | Seura | PDGA | Rating | R1 | R2 | Väyliä | +/- | Yhteensä |
1 | Ville Nivalainen | JLK | 64496 | 920 | 67 | 66 | 40 | -5 | 133 |
5 | Ismo Louhelainen | JLK | 54713 | 847 | 78 | 79 | 40 | 19 | 157 |
6 | Jukka Kosunen | JLK | 91884 | 0 | 78 | 81 | 40 | 21 | 159 |
8 | Juho Anttila | JLK | 96092 | 0 | 84 | 78 | 40 | 24 | 162 |
9 | Urmas Saks | JLK | 80769 | 789 | 84 | 85 | 40 | 31 | 169 |
Seniorit-50 (7 osallistujaa)
Sijoitus | Nimi | Seura | PDGA | Rating | R1 | R2 | Väyliä | +/- |
1 | Olli Arola | JLK | 70946 | 864 | 75 | 77 | 40 | 14 |
3 | Jouni Hiltunen | JLK | 96054 | 0 | 85 | 76 | 40 | 23 |
5 | Markku Penttonen | JLK | 70445 | 785 | 81 | 87 | 40 | 30 |
7 | Timo Tuovinen | JLK | 72152 | 777 | 87 | 27 | 26 | DNF |
Naiset avoin (7 osallistujaa)
Sijoitus | Nimi | Seura | PDGA | Rating | R1 | R2 | Väyliä | +/- | Yhteensä |
2 | Henna Rummukainen | JLK | 91730 | 0 | 82 | 88 | 40 | 32 | 170 |
4 | Laura Leppänen | JLK | 80867 | 712 | 86 | 87 | 40 | 35 | 173 |
5 | Minna Gröhn | JLK | 86754 | 700 | 98 | 103 | 40 | 63 | 201 |
6 | Johanna Karjalainen | JLK | 80823 | 652 | 99 | 107 | 40 | 68 | 206 |
7 | Heini Lindroos | JLK | 92140 | 0 | 104 | 109 | 40 | 75 | 213 |
Juniorit-18 (5 osallistujaa)
Sijoitus | Nimi | Seura | PDGA | Rating | R1 | R2 | Väyliä | +/- | Yhteensä |
1 | Samu Kesonen | JLK | 86520 | 863 | 69 | 69 | 40 | 0 | 138 |
2 | Joonatan Paakkinen | JLK | 87976 | 0 | 76 | 75 | 40 | 13 | 151 |
3 | Miska Luoma | JLK | 73812 | 793 | 82 | 76 | 40 | 20 | 158 |
4 | Veikka Ruusila | JLK | 80307 | 797 | 79 | 87 | 40 | 28 | 166 |
5 | Joosep Saks | JLK | 80770 | 722 | 89 | 97 | 40 | 48 | 186 |
