Linnoitus Open 2018 – Vihdoinkin mukana

5.5. kisattiin perinteikäs Linnoitus Open Lappeenrannan linnoituksen alueella. Mukana oli tänäkin vuonna Joen Liitokiekon heittäjiä, kun Teemu Pietarinen ja Heikki Pippuri lähtivät metsästämään menestystä. Alla on Teemun mietteitä kisasta. Tulokset löytyvät täältä »

Vihdoinkin mukana! Vuonna 2015 pääsin sisään kilpailuun, mutta sairastuin aivan loppumetreillä ja oli pakko jättää kisat välistä. Pari vuotta siinä välissä ei vaan rekisteröinnissä ollut tähdet kohdillaan, mutta nyt onnistui! Ja mikä parasta, Heikin kanssa molemmat päästiin sisään. Heikille kauden avauskisa ja itselle kalibrointia part 2. Peurungan viimeinen kierros antoi jo vähän toivoa paremmasta, joten siitä jatketaan.

Rata on tietenkin itselle täysin tuntematon. 100% pop-up kisa, mutta puitteet niin huikeat, että pelkästään jo sen takia heittäminen tuntui ihan todella hienolta. Tuulta oli paljon. Ei mikään myrsky, mutta sen verta rivakkaa puhuria oli, että alivakaat kiekot saivat aika rauhassa makoilla bägissä. Viime vuoden Am European Openista oli käyty rajua koulua tuulessa pelaamisessa ja se oppi näkyi tässä kisassa. Bägi on paljon paljon paremmin varusteltu mihin tahansa tuuli olosuhteisiin. Avauksiin ja lähäreihin tuulella ei siis ollut suurtakaan merkitystä, kun sitä vaan osasi lukea oikein. Puttaaminen olikin sitten toinen juttu.

Rata ei ole kiinteä, joten korit ovat keveitä irtokoreja. Taisivat olla Innovan DisCatcher Sport mallisia. Kohtalaisen köykäiset ketjut ja vain ulkokehällä, joten kovat putit tulivat tosi herkästi ulos. Toisaalta navakka tuuli vaati puttaamaan reippaasti. Haastava yhtälö! Varsinkin, ettei anna sen mennä pään sisään, että nyt ihan varovasti tuuppaan tän neljän metrin putin ettei vaan tule ulos. Tuota ajatusmallia vastaan sai taistella jokaisessa putissa. Varsinkin ekalla kierroksella ihan ok ja huippukierroksen erotti juurikin puttaaminen. Oli hetkiä missä tuntui, että kiekon saa koriin vain nostamalla. Onneksi edes sillä tavalla. Muutoin heittäminen oli selkeästi parempaa, kuin Peurungassa. Kovat kämmenheitot näköjään vaatii lisää kenttätreeniä. Varsinkin vastatuuleen. Ensimmäinen kierros kuitenkin ihan jees ja heiton pakkaselle.

Tauolla käytiin veivaamassa puttia Heikin kanssa, jotta saatais varmuutta sekä tuulesta, että ennen kaikkea noista koreista. Ainakin itselle tuota olisi tarvittu ensimmäisen kierroksen pohjalle. Silloin päätettiin käydä hakemassa avauksia, josta tulikin sitten kiirus jo pelaajakokoukseen. Jäi putit lämmittelemättä. Nyt toiselle kierrokselle mentäessä puttaaminen tuntui hyvältä ja aurinkokin alkoi tervehtiä pelaajia. Kyllä kelpaa! Tuulta edelleen, mutta ehkä hieman maltillisempi kuin ensimmäisellä kierroksella. Kierros lähti reippaasti käyntiin. Väylältä #5 178m par 4. Kaksi perushysseä ja korin tasalta joku 8m putti sisään. Kutoselle olin ottanut birdien ekalta, joten samaa heittoa hakemaan. Vähän tukijalka luisui ja heitto kääntyi yli. Ei onneksi mörriin ja sellaiset 25m matkaa korille. Ajattelin (etkä ajatellut pässi), että hyppyputtaan sisään. Onhan näitä treenattu… ei tosin tällaiseen vastaiseen. Tuuli otti kiekon ns. haltuun ja liidätteli melkein korin takana olevaan veteen. Aivan veden rajalta sitten paluuta reippaalla putilla, vahvasti ketjuihin mutta ulos. Bogey. Sitten saariväylältä taas varma kakkonen, mutta sitten pari aivan typerää virhettä seuraavilla ja bogeyt molemmista.

Tää oli jotenkin teema, että hyvin pieniä huolimattomuusvirheitä tuli todella paljon mitkä on vaan saatava pois. Oma peli on muulta osin kyllä tosi hyvän tuntuista, että osaan jotenkin entistä paremmin tunnistaa omat vahvuudet ja pelata sen mukaan. Välittämättä mitä muut tekee tai on tekemättä. Se on hieno tunne se. Väylältä #11 alkoi sitten poikkeuksellinen ajanjakso. Pienen hetken pelasin kuin Jenkkiammattilaiset konsanaan. Väylät #11,#12,#13 pirkot. Väylältä #14 olin pelipaikoilla, mutta vallin päällä oleva kori ei antanut saumaa runata. Tai oikeestaan ekalla kierroksella kokeilin samoista asemista runata ja meinasi karata vallilta alas. Nyt juureen ja par. Sit jatkettiin samaa rynnistystä #15 ja #16 birdiet. Olin siis viimeiset kuusi väylää ottanut viisi birdietä. Eikä nuo nyt ihan mitään neppailu väyliä ollut. Sitten tahti vähän hyytyi.

En päässyt enää lopuissa avauksissa pelipaikoille. Varsinkin väylät #1 ja #2 harmittaa aivan törkeesti, koska ovat kohtuu helppoja molemmat, jos vaan kiekko suostuuu jäämään rinteeseen. Kummallakaan en ollut kertaakaan edes pelipaikoilla. Jotenkin liikaa ajattelin sitä miten pitää kiekon tulla, jotta se jäis tuohon rinteeseen. Meni sitten varsinaiset heittolinjat aika tavalla pieleen. Yhden bogey vielä metsästin väylältä #3, koska en päättänyt mitä olen heittämässä. Arvoin korkean antsaliidätyksen ja nopean rollerin välillä. Heitin sit sellaisen missä en heittänyt oikein kumpaakaan. Cut rollit outtiin. Aivan idioottimaista toimintaa.

Mutta joo, kaiken kaikkiaan toinen kierros oli hyvä. Liikaa vaan edelleen tulee sellaisia virheitä, mitkä johtuu täysin siitä, että päätän pelata heittoa, joka ei välttämättä ole täysin hallussa. Silloin kun pysyn ns. vihreissä heitoissa niin homma sujuu. Toinen merkittävä huomio oli, että kun sain hetken ajella tuossa pirkkojunassa niin siinäkään ei tullut mitään sellaista ajatusmallia, että ”hitto nyt tulee kovaa tulosta ja pakko onnistuu pakko onnistuu” vaan väylä kerrallaan menin. Muut kyllä jaksoin asiasta mainita, mutta sekään ei paineistanut vähääkään. Aivan loistava tunne. Jokainen väylä oli oma tarinansa, jonka kirjoittamiseen ei vaikuttanut edelliset tapahtumat. Olen ylpeä itsestäni. Toinen kierros -3 ja kisa yhteensä -4. Kaukana kärjestä, mutta tuolla bogey määrällä ei voi muuta odottaakaan. Suunta on kuitenkin oikea!

Teksti & kuvat: Teemu Pietarinen