Outokummussa nähtiin tasaisia kamppailuja mestaruuksista

Vanhan Kaivoksen frisbeegolfradan hieno #6-väylä ja Mikko Heikkilän (sijoitus jaettu 3.) avausheitto (© Mikko Makkonen).

Outokummun Vanhan Kaivoksen frisbeegolfradalla pelattiin lauantaina 5.8.2017 avoimet mestaruuskilpailut lähes 80 pelaajan voimin, kun kilpailut järjestettiin nyt jo kolmatta kertaa Okun Frisbeegolfin (OFG) ja Joen Liitokiekon (JLK) yhteistyönä. Koko päivän ajaksi ennustetut sateet verottivat hieman osallistujamäärää viime vuotiseen nähden, mutta loppujen lopuksi päivän molemmat kierrokset saatiin pelata lähes ihanneolosuhteissa, vaikka synkät pilvet kiertelivätkin kaivoskaupungin ympärillä.

Toisen kierroksen pelaajakokous (© Mikko Makkonen).

Miesten avoimen luokan kärjessä tulostaso nousi jo avauskierroksella hurjaksi kun 19 pelaajaa pelasi kisaradan (vakioväylän #5 tilalla pelattiin kisaväylä #A) alle 59 heiton ihannetuloksen. Kärjessä tilanne ensimmäisen kierroksen jälkeen oli myös erittäin tasainen, sillä peräti 12 pelaajaa mahtui tuloksissa neljän heiton sisään. Toiselle kierrokselle startattiin Toni Jaatisen johtaessa (50, -9), mutta kaksinkertainen Outokummun mestari Miika Voutilainen vaani vain heiton päässä (51, -8).

Toisella kierroksella kamppailun käänsi kuitenkin lopulta edukseen koko kilpailun kovimman kierrostuloksen (49, -10) pelannut Sammy Pylkki ja näin mestaruus meni Pylkille yhteistuloksella 102 (-16) heittoa. Pylkin mainioon toiseen kierrokseen mahtui komeat 11 ”pirkkoa” ja vain yksi bogi. Vain heiton kärjestä jäänyt Toni Jaatinen (103, -15) oli lopulta toinen ja kolmannen sijan jakoivat Mikko Heikkilä ja Teemu Pietarinen (104, -14) ja mestaruutta puolustanut Voutilainen (105, -13) oli lopulta viides. JLK:n kokeneiden kisapelaajien muodostaman kärkiviisikon takana OFG:n pelaajista parhaiten heitti vielä juniori-ikäinen Topi Sormunen (108, -10) – sijoitus jaettu kuudes.

MPO:n kärki (vasemmalta oikealle): Toni Jaatinen (2. sija), Sammy Pylkki (1.), Teemu Pietarinen (3.) ja Mikko Heikkilä (3.) (© Mikko Makkonen)

Myös naisten luokassa nähtiin tasainen kilpailu ja siinä voittoon heitti JLK:n Marika Liimatta (142, +24), Asta Iljo (OFG) oli toinen (143, +25) ja kärkikolmikon täydensi JLK:n Johanna Karjalainen (161, +43).

FPO:n kärki (vasemmalta oikealle): Asta Iljo (2. sija), Marika Liimatta (1.) ja Johanna Karjalainen (3.) (© Mikko Makkonen)

Masters-luokassa (1977 tai aiemmin syntyneet) voittoon pelasi viiden heiton turvin JLK:n Ville Nivalainen (112, -6) seuraavien sijojen mennessä OFG:lle – Simo Kuoppamaa (117, -1) oli toinen ja kolmannen sijan jakoivat Kai Huovinen ja Raine Nissinen (118, E). Grandmasters-luokassa (1967 tai aiemmin syntyneet) voittoon heitti Oulun Frisbeeseuraa edustava Ilmari Kurtti (111, -7) muiden kärkisijojen mennessä OFG:lle kun Ilpo Iljo (117, -1) oli toinen ja Kari Tanskanen (125, +7) kolmas.

MPM:n kärki (vasemmalta oikealle): Simo Kuoppamaa (2. sija), Ville Nivalainen (1.), Kai Huovinen (3.) – kuvasta uupuu Raine Nissinen (3.) (© Mikko Makkonen)
MPG:n kärki (vasemmalta oikealle): Ilpo Iljo (2. sija), Ilmari Kurtti (1.) ja Kari Tanskanen (3.) (© Mikko Makkonen)

Junioreissa (2002 tai myöhemmin syntyneet) voittoon heitti toisella jatkoväylällä JLK:n Niklas Meriläinen ja saman tuloksen (117, -1) pelannut Joonatan Paakkinen (JLK) oli näin ollen toinen. Kolmannen sijan jakoivat OFG:n Aarne Heino ja Jussi Nissinen (138, +20).

MJ2-luokan kärkikaksikko (vasemmalta oikealle): Joonatan Paakkinen (2. sija) ja Niklas Meriläinen (1.) (© Mikko Makkonen)

Holareita ei tämänvuotisessa kilpailussa nähty, mutta monia muita komeita suorituksia kylläkin – mm. ensimmäisellä kierroksella väylällä #6 tapahtui, kun sekä Toni Jaatinen ja Heikki Pippuri heittivät avauksensa kympin rinkiin ja nappasivat väylältä eaglet korttiin! InnovaStore -CTP-kilpailuiden kiekkopalkinnot menivät Toni Jaatiselle (1. kierros, väylä #4: 1,45 metriä) ja Aku Salakalle (2. kierros, väylä #18: 1,55 metriä). Ja mainittakoon lisäksi myös, että kilpailun jälkeisessä lisäarvonnassa Okun Koneosan lahjakortin voitti Timo Tuovinen – kiitokset muista arvontapalkinnoista myös Innovastorelle ja Frisbeemarketille.

Suuret onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille pelaajille – ensi vuonna mennään taas!