Perinteinen kauden avaus Tarinalaaksossa

Tahmeaa tahmeaa!!

Toinen liiton kilpailu tälle kautta. Hyvillä fiiliksillä matkaan ja reppu täynnä intoa.

Ensimmäinen kierros alkaa hyvin, vähän kuin viikko sitten Peurungassa. Muutaman pirkko alkuun ja ja fiilis katossa. Ensimmäinen bogi korttiin ja pelivire laantuu siihen. Loppukierros sinnittelyä. Pirkko sinne bogi tänne..vikalle väylälle mennessä pakkasella pari heittoa ja tupla korttiin. Ihannetulos, kymmentäkunta heittoa kärkeen.

Toinen kierros.

Vettä tulee taivaalta, varustus sen mukainen. Miljoona pyyhettä, sateenvarjo ja sateenkestävät vaatteet. Kierros alkaa taas parilla böröllä. Heti melkein perään eka bogi ja sit taas taistellaan.

Loppukierros eestaas meininkiä, pääasiallisesti väylien ihannetulosta, mutta lopullisesti kortissa +1.

Yhteenvetona voisi kuvata näitä alkukauden kisoja. Tietää mitä tehdä, mutta pakkaselle pelaamisesta voi vain haaveilla. Jos haluaa pärjätä, niin pitäisi suorittaa. Mutta tärkeintä kumminkin on yhteiset kisareissut ja rispiin vippailusta nauttiminen. Tulokset tulee, jos on tullakseen.

Lumitilanne on Suomessa ollut frisbeegolfharrastajan näkökulmasta perin kurja jo toista kevättä peräkkäin. Tarinalaakson kauden avausta odoteltiinkin Ilmatieteen laitoksen verkkosivuja krampinomaisesti päivittäen. Tulisipa sade ja huuhtoisi pois kaiken valkoisen.

Kauden ensimmäisiin oikeisiin kisoihin valmistautuminen jäi kiireiden ja kehnon sään vuoksi aivan viime tippaan. Erityisesti rystydraivia oli kuitenkin pakko päästä kokeilemaan edes kerran ennen kisoja, joten aamuviiden aikaan Siilinjärven suuntaan ajaessa joka paikkaan sattui, väsytti ja hitusen jännittikin.

Osallistujia oli Joen Liitokiekon porukoista mukana melkoinen määrä. Huoltoasemalla vastaan tuli MP50 ja Andy, aamiaispullaa nakertaessa sisään hiihteli myös parivaljakko Nivalainen – Liimatta. Kahvia siemaillessa pohdiskeltiin, että yhteiskuljetuksia voisi tuleviin kisoihin huudella taas aktiivisemmin keskustelufooruminkin puolella.

Paikan päällä nähtiin, ettei lumitilanne ollut enää kovin kammottava, mutta ilma oli kylmä ja tuuliolosuhteet hankalat. Tämä aiheuttikin pahoja ongelmia hieman myöhemmin. Pääsin aloittamaan kisan onnekkaasti ensimmäiseltä väylältä Tarinalaakson normaalista hieman muokatulla leiskalla.

80-metrinen avaus 120 metrin väylään ei tyydyttänyt ja kun lähäri jäi kummun alle, merkattiin korttiin heti alkuun ensimmäinen bogi. Kakkosväylän kohdalla suoritus jäi vielä heikommaksi. Draivi itselleni harvinaisella tavalla pitkäksi, pari surkeaa lähäriä ja korttiin +2. Tätäkö tämä nyt olisi sitten koko päivän ajan?

Kaikeksi onneksi ei, sillä kuuden väylän jälkeen kortissa luki yhä parivapaa +3. Peli asettui uomiinsa ja pitkää par-putkea rikkoi vain kaksi harmillista, mutta ehkä tilastollisesti pakollista bogia. Tämähän tuntuu hyvältä, ehdin ajatella, kunnes väylällä 15 tapahtui jotain. Griplock, bossi oikealle metsäiseen rinteeseen. Pääkoppa sanoi poks, lähäri lipesi näpeistä ja lopulta birkkuväylästä kirjattiin korttin ruma vitonen.

Pitkällä väylällä 17 katastrofi syveni entisestään. Tuuli yltyi kovaksi eikä tekniikka tai jaksaminen riittänyt kompensoimaan. Oikealle lipsahtaneen avauksen jälkeen kämmenjatko kaatui vasemmalle, alas ja pitkälle. Lost disc ja homma meni neppailuksi. 9 heittoa korttiin ja kun viimeinen väylä lipsahti vielä tuplaksi hyvästä avauksesta huolimatta, jäi lopputulokseksi todella ruma +13. Tätä ei tultu hakemaan ja parempaan pitäisi pystyä.

Motivaatiota sai keräillä ruokatauolla oikein kunnolla etenkin, kun jalkakin ehti kipeytymään ja vatsa osoitti rauhattomuuden merkkejä. Jotenkin miehen sai kuitenkin pidettyä läjässä siitäkin huolimatta, että kakkoskierroskin lähti käyntiin bogivoittoisesti. Vaikea väylä 8 oli yksi ensimmäisen kierroksen onnistumisista, mutta nyt avaus lähti näpeistä siihen kuuluisaan ensimmäiseen puuhun. Seuraavalla väylällä puu keräsi lähärin ja peli oli jälleen +2.

Lopulta keskivaiheen väylistä kertyi pari bogia ensimmäistä kierrosta enemmän, mutta väylän 15 mennessä tällä kertaa pariin näytti asetelma siedettävältä. Vaan eivät ne tuuliolot olleet yhtään helpompia väylällä 17 kuin ensimmäiselläkään kierroksella. Avaus oikealle, jatkot vasemmalle ja sitten rämmittiinkin ryteikön puolella perille saakka. Pieni ihme oli, ettei korttiin merkattu toistakin lost disciä. Lopulta väylästä selvittiin seitsemällä heitolla. Väylällä 18 iski sitten, uskallan sanoa, surkea epäonni. Kahden metrin bogiputti kiipesi ulos korista tavalla, jota en vieläkään ymmärrä ja vieri pitkälle alarinteeseen. Juhani ehdotti jo reteetä, mutta henki ei antanut myöten. Ensimmäinen putti pitkältä ei jaksanut perille vaan vieri takaisin tielle, mutta toinen upposi, tosin hädin tuskin. +3 korttiin ja mieli matalaksi. Näitä ei saisi tapahtua kisoissa, koskaan.

Jäljellä oli kuitenkin vielä seitsemän väylää lusittavana. Ykkösen kiukkuinen avaus jaksoi melkein 20 metriä ensimmäisen kierroksen vastaavaa pidemmälle ja bogi muuttui pariksi. Kakkonen epäonnistui, muttei bogia pahemmin ja kolmoselta jäi birkku ottamatta, mutta jyrkkään ylämäkeen heitetty nelonen kääntyi taas pakkaselle lähes täydellisen kämmenavauksen myötä. Kutosen puuhun kopsahtanutta avausta lukuun ottamatta loppu menikin kohtuullisesti, vaikka seiskan pitkä birkkuputti jäikin harmittavasti lyhyeksi.

Kahden tunnin kotimatkalla kaasujalkaan sattuikin sitten vallan mahdottomasti ja seuraavina päivinä mies oli niin romuna, että nyt tätä kirjoittaessakin jännittää, miten mahtaa kroppa kestää huomisen Kontiorannan kisan. Vanhuus ei tule yksin.

Kisaa jälkeenpäin pohtiessa on pakko todeta, että eihän se nyt mennyt yhtään niin kuin oli suunniteltu. Tavoitteena oli, mielestäni taitotasooni nähden realistisesti, kaksi +5:n kierrosta ja pääsy kymmenen parhaan joukkoon. Tähän nähden +13, +10 ja jaettu viimeinen sija ei vain tyydytä.

Syitä voi etsiä monelta suunnalta. Selvää on, että talvikaudella viikkokisoihin osallistumisen tasolle jäänyt harjoittelu näkyi sekä rutiinin että fyysisen heittokunnon puutteellisuutena. Yksi draivitreeni oli aivan liian vähän, vaikka siinäkin kerätyt opit näkyivät hyvinä heittoina aina, kun sai pidettyä keskittymisen ja ajatuksen kasassa.

Positiivisena asiana rystykin toimi yllättävän hyvin silloin, kun heiton sai pidettyä kasassa. Kyynärpäävaivan vuoksi kun olen pelannut koko talven todella kämmenvetoisesti. Putit upposivat myös ajoittain lupauksia herättävällä tarkkuudella, vaikkei sekään rutiini jaksanut loppuun saakka.

Kehittymiskohteita sen sijaan riittää. Erityisesti lähäreitä on pakko harjoitella tulevina viikkoina ankarasti. Pelkkä kierroksilla nakkeleminen ei kerta kaikkiaan riitä. Rystydraivia on myös syytä hioa, mutta fiksusti. Repimisen sijaan fokus tarkkuuteen ja suorituksen toistettavuuteen. Metrit tulevat kyllä kuin huomaamatta sitä kautta, sen ehdin jo eilen kentällä heittäessäni huomaamaan.

Kisakausi ei siis lähtenyt käyntiin haluamallani tavalla, mutta mukavaa oli silti lopulta ennen kaikkea pelikavereiden vuoksi. Toisaalta vain pettymysten kautta oppii. Silloin, kun suoritukseensa on täysin tyytyväinen, ei käteen välttämättä jää juurikaan konkreettisia uusia oivalluksia. Näillä ajatuksilla suunnataankin huomiseen Kontiorannan kisaan kokeilemaan, josko paketti pysyisi nyt kasassa loppuun saakka, vai hajoaako kroppa ja pää taas kovassa puristuksessa.

Kauden avaus

Alku ja loppu huono. Muutoin perustekemistä. Toisella kierroksella ringistä 5 ja ringin ulkopuolelta 2 birdie missiä. Molemmat kierrokset starttasin 16 väylältä. Yli 30000 askelta ja 21km. 3740 kcal. Jäi kuitenkin positiivinen mieli tekemiseen, kun ottaa huomioon reenaamattomuuden. Ja ainoa tavoite päivälle oli saada 2 yli 900 rating pisteen kierrosta ja siinä onnistuin. Tästä on hyvä jatkaa. Kiitos mukana olleille ja onnittelut sijoittuneille!

Herätys klo 3:30, kahvia ja aamupalaa ja viiden maissa startattiin Markun ja Ollin kanssa kohti Tarinalaaksoa ja Kauden Avaus -kisaa. Tiivistetyssä muodossaan tämän raportin voiskin sitten jo päättää tähän eli ”ei mennyt niin kuin Strömsö Disc Golf Parkissa ja uutta matoa koukkuun sitten seuraavassa koitoksessa” – mutta laitetaan nyt kuitenkin jotain muistikuvia ja fiiliksiä ylös lyhyesti.

1. kierros (78, +21)

Tämä oli kyllä itselleni synkin kierros ikinä SFL-kisoissa eli ensimmäiset noin 10 väylää oli jotain ihan järkyttävää – heitot olivat sitä luokkaa, että ihan kuin ei ois koskaan ennen edes kokeillut lajia. Harmillisesti päästä ei löytynyt mitään ”reset”-nappiakaan ja ei nyt viitsinyt täyttää pipoa lumellakaan, jotta heräisi – kävi kyllä mielessä… 🙂

Ja jos tästä romahduksesta nyt jotain positiivista etsii, niin loppukierros oli jo kuitenkin lähes normaalin tuntuista pelaamista. Ja toisaalta tulipahan testattua jälleen myös henkistä kanttia ja pääkopan kestoa – missään vaiheessa ei luovutettu eikä äksyilemällä pilattu ryhmän fiilistä eli aina mennään ilon kautta ja nautitaan lajista ja ulkoilusta…

Reilun kolmen tunnit yöunet ja klo 8 kierros ei ollut siis tällä kertaa toimiva yhdistelmä eli jatkossa pitää koettaa vältellä näitä tilanteita tai vähintäänkin lämmittelyyn ja heräämiseen täytyy keksiä uusia kikkoja – esim. avantouinti, tms.

2. kierros (70, +13)

Tästä kierroksesta jäikin sitten jo ihan hyvät fiilikset – etenkin ekaan kierrokseen verrattuna… Toki kolme perusputtia jäi ujoksi alarautaan ja kolme-neljä avausta lipsahti jonnekin, joten ”high sixties” -tulos jäi tekemättä, mutta noin muutoin sentään pelaaminen tuntui omalta tekemiseltä koko kierroksen ajan ja hyviä heittoja mahtui kierrokselle useita ja puttiosastollakin oli jotain onnistumisia ja lisäksi hyviä yrityksiä noin kympin tietämiltä. Lauantaina Konalla Kevättä Rannassa -kisassa koetetaan sitten jatkaa tästä…

Kiitokset peli- ja matkaseuralle sekä Vuorelan Veikoille kisasta – on siinä hirmuinen duuni kun rataa laitetaan talven lumien jäljiltä kesäkuntoon – pipo päästä!