Pohjois-Karjalan avoimet 2016: tutut nimet kärjessä
Järjestyksessään kolmas Pohjois-Karjalan avoimet -frisbeegolfkilpailu keräsi Utran frisbeegolfradan täyteen kisaajia (84 kpl) tavoittelemaan Itä-Suomen tähän asti suurimpia palkintopotteja. Rata oli edellisvuoden tavoin kasvatettu 21-väyläiseksi ja sen ihannetulos oli 70 heittoa. Kisan lämmittelynä pelattu perjantain avoin parikisa antoi hyvän lähtölaukauksen yksilökisaan, kun voittoon heitti Mikko Makkonen ja Joonas Hytti hurjalla -18 tuloksella.
Avoimessa sarjassa selkeimpänä ennakkosuosikkina oli Vuorelan Veikkojen Jesse Nieminen, joka oli tällä kaudella hallinnut Itä-Suomen kisoja mielin määrin. Suurin kysymys kuuluikin, että pystyisivätkö erityisesti Joen Liitokiekon heittäjät nousemaan kotikisassaan ykkössijalle. Nieminen oli toista mieltä ja paukutti ensimmäisellä kierroksella hurjan -10 tuloksen. Takana hengitti kuitenkin vain kahden heiton päässä JLK:n Mika Laukkanen (-8), joka oli koko kesän ajan näyttänyt olevan kovassa iskussa Utran metsissä. Kolmanneksi heitti JLK:n Jesse Kempas (-6) ja kärkiryhmän täydensi Linnan Mandon Jouni Kosunen (-5). Tämän jälkeen seuraavat kolmetoista sijaa olivatkin vain kolmen heiton sisällä, joten mitä tahansa pystyi toisella kierroksella tapahtumaan. Joen Liitokiekosta kärjen tuntumasta lähtivät myös Miika Voutilainen (-5), Mikko Makkonen (-4) ja Sammy Pylkki (-4).
Toisella kierroksella kärjen tulostaso hieman laski ja se aukaisi mahdollisuuden koviin nousuihin. Tästä huolimatta suuria muutoksia ei päässyt syntymään. Voittokamppailu kävi alussa tiukkana, kun Laukkanen otti heti ensimmäisillä väylillä Niemisen johdon kiinni, mutta seiskaväylän jälkeen eroa oli taas pari heittoa. Kempas puolestaan hävitti omat voittomahdollisuutensa kahteen peräkkäiseen tuplabogiin. Myös Kosusen mahdollisuudet hävisivät kierroksen alussa useisiin bogeihin. Viimeiselle C-lisäväylälle lähdettiin Niemisen kahden heiton johdossa. Laukkanen oli toisena ja kolmantena olevalla Kempaksella oli puolestaan neljä heittoa matkaa kärkeen. Väylä oli täynnä dramatiikkaa, sillä Laukkasen avaus epäonnistui ja monien vaiheiden jälkeen tuloskorttiin merkittiin kuusi heittoa. Tämä tarkoitti sitä, että Niemiselle selkeä voitto (-10 & -4) ja Kempas (-6 & -4) nousi varkain kakkossijalle. Laukkanen (-8 & -1) sai kuitenkin pitää kolmannen sijan triplabogiesta huolimatta, koska toisista ryhmistä ei tullut nousijoita.
Kymmenen parhaan joukkon mahtui kaikkiaan kuusi JLK:n jäsentä, joten pelkästään muutaman heittäjän varassa ei menestys tälläkään kertaa ollut. Kempaksen ja Laukkasen lisäksi palkinnoille pääsivät Mikko Makkonen (neljäs, -4 & -4), Miika Voutilainen (neljäs, -5 & -3), Toni Jaatinen (seitsemäs, -2 & -5) ja Tero Jaatinen (kymmenes, -1 & -3).

Seniorit-40 sarjassa kisan selkeä ennakkosuosikki oli Nummelan Frisbeeseuran Tomi Nieminen. Tomi ei jättänyt mitään sattuman varaan, sillä kaksi hyvää kierrosta (-6 & -4) takasi sen, että uhkaajat jäivät kaus taakse. Toisella kierroksella hänellä oli vielä varaa laskea tuloksensa väärin, josta seurasi kahden heiton rangaistus. Toisesta sijasta käytiin tasaisempaa taistelua. Siinä Linnan Mandon Petri Kolari (-3 & +1) sai pidettyä DIFF:n Pertti Tuppuraisen (+2 & -1) takanaan, hyvän ensimmäisen kierroksen myötä. JLK:n Juhani Rautiainen (+7 & +10) ja Tomi Varpalahti (+18 & +11) jäivät tällä kertaa kauas kärkitaistelusta.

Juniorit-18 sarja oli yhden heittäjän show, kun Willimiehen Disc Golfin Niko Liikkanen heitti -5 ja -7 kierrokset (tuloksella oltaisiin oltu avoimen sarjan kakkossijalla) ja voitti sarjansa kahdentoista heiton erolla DIFF:n Arttu Räsäseen (+-0 & +-0). DIFF:n hyvää panosta säesti Elias Sopo (+4 & +2) kolmannella sijalla. JLK:n Samu Kesonen (+7 & +5) heitti itsensä ensimmäisessä SFL-kisassaan hienosti neljännelle sijalle. Myös Niklas Meriläinen (+14 & +1) osallistui ensimmäiseen liiton kisaansa. Hän paransi ensimmäisen kierroksen tulostaan peräti 14 heittoa ja nousi jakamaan kuudetta sijaa toisen Joen Liitokiekon heittäjän, Arttu Ruusilan (+4 & +11) kanssa. Veikka Ruusila (+10 & +14) oli puolestaan kahdeksas ja Samuli Varpalahti (+21 & +12) kymmenes.

Seniorit-50 -sarjassa nähtiin kisan ainut Joen Liitokiekon sarjavoitto, kun Unto Toivanen (-1 & -1) otti hienon päänahan viikkoa aiemmin SM-hopeaa voittaneesta Disc Golf Varkauden Maco Moilasesta (+4 & -1). JLK:n kokonaispanosta täydensivät Olli Arola (+2 & +6) kolmannella sijalla ja Markku Penttonen (+13 & +12) viidennellä sijalla. Unto aloitti toisen kierroksen vahvasti eikä päästänyt uhkaajia missään vaiheessa iskuetäisyydelle. Ollin etuysi ei puolestaan sujunut halutulla tavalla ja ensimmäisen kierroksen kakkossija vaihtui kolmossijaan, kun Maco porhalsi ohi.

Naisten avoimessa sarjassa ennakkosuosikki Linnan Mandon Irina Kosunen (+17 & +20) piti pintansa ja heitti itsensä selkeään voittoon. JLK:n Minna Gröhn (+26 & +25) oli yhtä selkeä kakkonen. Hangon Hyrskyt Frisbeegolfin Nina Harjunpää (+35 & +30) nousi toisen kierroksen myötä JLK:n Johanna Karjalaisen (+32 & +38) ohi kolmanneksi.
Iso kiitos jälleen kaikille talkoolaisille ja yhteistyökumppaneille, joita ilman kisaa ei tässä mittakaavassa oltaisi pystytty järjestämään. Ja suurin kiitos tietenkin TD-kaksikolle Antti Ylöselle ja Ismo Louhelaiselle, jotka tekivät jälleen hirmuisen työn (varsinkin Antti), jotta kisat saatiin vietyä ongelmitta läpi.
- Kisan lopputulokset (kaikki kilpailuluokat)
- Väyläkohtaiset tulokset: kierros 1 & kierros 2
- Kisan tulokset ja rating (PDGA)
- Kuvia kisasta (125 kuvaa)
- Karjalaisen webartikkeli ja kuvagalleria
- Ratatiedot
- Perjantain parikisa







Henkilökohtaiset raportit
Mikko Makkonen
Perjantain parikisa oli aikamoista ilotulitusta. Joonas pelasi upeasti ja oma peli kulki kuin ajatus. Mietin, että parikisassa onnistuminen tuntuu vielä paremmalle kuin yksilökisassa, koska ilon voi jakaa toisen pelaajan kanssa. Oli kyllä hienoa pirkuttaa vielä c-väylä pitkällä putilla. Surkeasti menneiden sm-kisojen jälkeen pientä itseluottamuksen palautusta.
Lauantaina kisat käyntiin väylältä #6. Paria korttiin alkuväylät. Sitten pikkuhiljaa hyökkäys päälle. Pelaaminen tuntui todella hyvälle ja birdieitä tuli, mutta muutama lipsaus avauksissa maksoi liikaa. Arkkivihollisväylä #18 otti taas veronsa, kun pitkän odottelun jälkeen raapaisin seiftimidari-avauksen väylän oikeaan reunaan ja kiekko kimposi siitä tietenkin outtiin. Tuplaa korttiin. -4 ja kuusi heittoa Tsiisusta perässä. Ihan suoraan sanottuna, voitto oli kyllä jo menetetty. Kakkoskiesille sit kaikki peliin ja jahtaamaan edes kakkossijaa.
No, kaasu pohjassa mentiin, mutta aina ei pysytty ojien välissä. Väylällä #11 rollit sinne jonnekin alas ja #14 väylän keskellä olevasta ”suojapuusta” kicki outtiin. Molemmista herkulliset tupla-bogit. Toisella kierroksella merkkasin korttiin yksitoista pirkkoa, kolme paria ja pari tuplaa ja perus-bogit siihen päälle. Ei siis mikään tylsä rundi. Kärkikortti ei ollut pelannut mitenkään älyttömän hyvin, joten podiumille olisi ollut mahdollisuudet, mutta kahdella tuplalla sinne ei nousta.
Kisat menivät omiin odotuksiin nähden alakanttiin, mutta pelaaminen oli toki paljon parempaa kuin SM-kisoissa.
JLK:n pelaajien sijoitukset
Avoin
02/55 Jesse Kempas (-10)
03/55 Mika Laukkanen (-9)
04/55 Mikko Makkonen (-8)
04/55 Miika Voutilainen (-8)
07/55 Toni Jaatinen (-7)
10/55 Tero Jaatinen (-7)
16/55 Timo Voutilainen (-2)
16/55 Tatu Riihijärvi (-2)
19/55 Ville Nivalainen (-1)
19/55 Jani Turunen (-1)
19/55 Sammy Pylkki (-1)
24/55 Ville Pietarila (+1)
28/55 Teemu Pietarinen (+2)
30/55 Marko Pettersson (+3)
30/55 Samuli Hakkarainen (+3)
32/55 Vesa Tiitta (+4)
32/55 Heikki Pippuri (+4)
35/55 Mikko Heikkilä (+5)
37/55 Toni Parkkinen (+6)
41/55 Niko Leinonen (+8)
47/55 Sami Vaakanainen (+13)
49/55 Janne Heikkinen (+14)
51/55 Lasse Sissonen (+19)
53/55 Anssi Naumanen (+22)
Seniorit-50
1/7 Unto Toivanen (-2)
3/7 Olli Arola (+8)
5/7 Markku Penttonen (+25)
Seniorit-40
5/6 Juhani Rautiainen (+17)
6/6 Tomi Varpalahti (+29)
Juniorit-18
04/10 Samu Kesonen (+12)
06/10 Niklas Meriläinen (+15)
06/10 Arttu Ruusila (+15)
08/10 Veikka Ruusila (+24)
10/10 Samuli Varpalahti (+33)
Naiset Avoin
2/4 Minna Gröhn (+51)
4/4 Johanna Karjalainen (+70)