Rankat sadekuurot koettelivat Joensuun AM2-tourin kilpailijoita

Frisbeegolf on asennelaji

Aamu avautui sunnuntaina yön jäljiltä kosteana mutta ilmassa leijaili häivähdyksiä mahdollisesta auringonpaisteesta. Frisbeegolfpäivästä saattaisikin tulla olosuhteiltaan hieno ja se voisi tarjota elämyksiä vajaalle kuudellekymmenelle kiekkoa heittävälle pelaajalle. Kisatoimiston ympärillä oli mukava pöhinä heti ilmoittautumisten avautumisen aikaan ja aikamme atleetit verryttelivät itseään kuntoon tulevaa koitosta varten.

am2-joensuu-2016
71 kpl kisakuvia. © Mikko Makkonen

Kisakokouksen alkaessa Suomen Kesä halusi ilmaista oikukkaan puolensa ja alkoi tiputtelemaan hennosti vesipisaroita. Kisakokouksen ohjeistuksen ehtiessä neljänteen lauseeseen asti, vettä alkoi tulemaan rännien täysiltä niin ettei TD:n puolihuutopuheesta kentän keskeltä saanut enää juuri selvää katoksessa seistessä. Jotain siellä ilmeisesti mainittiin muurahaiskeosta heittämisestä ja ’tilapäisestä vedestä’. Tilapäistä vettä tulisi olemaan riittävästi.

Ykköskierros mentiin keskivahvan sateen, auringonpaisteen, puolivahvan sateen, poutapilvien ja muiden erilaisten sääolosuhteiden siivittämänä. Osa kilpailijoista oli jättänyt optimistisesti sateenvarjot ja varapyyhkeet kotiin, kun taas aiemmin monessa liemessä uineet olivat varustautuneet paksummin sadetta kestävin varustein. Kierroksella saatiin lopulta erittäinkin hyvää tulosta heitetyksi olosuhteisiin nähden ja moni iloitsi korkeista rating-lukemista mitä PDGA:n tuloskone näytti kesken ansaitun lounastauon. Tulokset napsahtelivat koneeseen suhteellisen nopsaan, kiitos pelaajien itsensä TD:lle lähettämien Whatsapp-tuloskorttikuvien. Kisakoneen mukaan JLK:n pelaajat ottivat neloisjohdon sekä MA2- että MA3-luokissa, ja varmistelivat hyviä sijoituksia muissa sarjoissa, joten mielialat muuttuivat lämpimiksi.

Kakkoskierros päästiin aloittamaan muutama minuutti aikataulua jäljessä mutta keli näytti jo suhteellisen hyvältä loppupäivää kohden. Monilla mieli koheni auringon pilkistellessä, vaikka sukat saattoivatkin vielä olla kosteat ensimmäisen kierroksen sateista. Kahden minuutin töötissä hieman tipsahteli vettä. Aloitusmerkin kajahtaessa Utran kukkuloille taivas repesi. Kirjaimellisesti. Tarinoita kerrottaneen vielä vuosikausia tästä eteenpäin että Utrassa vuonna 2016 AM-tourilla heiton jälkeen kiekkoja ei nähnyt ja niitä etsittiin snorkkelit ja uimalasit päässä. Mietittiin eri kiekkojen hydropenetratiivisia ominaisuuksia sekä ’tilapäistä vettä’. Välillä toki paistoi aurinko, ja taas satoi hieman lisää vettä. Ja kaikkea siltä väliltä.

Mikko Makkonen
© Mikko Makkonen

Kaiken jälkeen kuitenkin ryhmät pääsivät perille ja saivat suoritettua väylät läpi märkinä mutta onnellisina. Oli tehty melkoinen retki lajin parissa, osattu ottaa varmistellen osa heitoista, osan toki lipsuen ryppyisistä sormista. Tämä suoritus vaati Asennetta. Ei varmasti muut lajista ymmärtämättömät ymmärtäisi. Ja todellakin, erittäin korkean hatunnoston pelaajat ansaitsivat kahlatessaan radan läpi keskeyttämättä ilonpitoa keskenkaiken.

Tuloksiakin saatiin, ja vieläpä erinomaisia. Tällä kerralla miesten MA2-luokan voittoon heitti JLKn Julius Paakkinen kovalla kokonaistuloksella -10. JLKn lippua tangosta hieman alempaa heiluttelivat Jaatisen veljekset Tonin (-6) ollessa toinen ja Teron (-5) säestäessä kolmantena voitettuaan sudarissa Mika Laukkasen (-5).

MA3-luokassa saatiin myös triplakolmikko podiumille JLKn Liperisiiven nokkamiehen Teemu Pietarisen viedessä voiton tuloksella -7. Toiseksi itsensä pelasi varmoin ottein Tero Tumanoff (-5) ja kolmanneksi viimeisellä väylällä pronssin itsellensä ratkaissut Mikko Heikkilä (-3).

Naisten FA2-luokan voitto meni Pieksämäen Palloilijoiden Jonna Mustoselle (+28), toiseksi heitti Savon sydämestä Deep In The Forestia edustava Iitu Jääskeläinen (+31) ja kolmanneksi itsensä toisen kierroksen aikana nosti JLKn Minna Gröhn (+43).

Junioriluokkia hallitsivat kuopiolaiset, kun MJ1-luokassa voittajaksi pelasi Arttu Räsänen (+7), MJ2-luokassa Veeti Järvinen (+6) ja FJ2-luokassa Anna-Kaisa Savinainen (+30).
Kun MJ3-luokan voittajaksi saatiin vielä JLKn Joosep Saks (+38), pokaaleja jäi kaupunkiin oikein mukava määrä.

MJ1: 1. Arttu Räsänen (DIF)
MJ2: 1. Veeti Järvinen (DIF), 2. Samu Kesonen (JLK), 3. Niklas Meriläinen (JLK)
FJ2: 1. Anna-Kaisa Savinainen (DIF)
MJ3: 1. Joosep Saks (JLK)

Kirjoittanut: Andy & Ville

20160731_170447_005_01
Julius Paakkisen voittoputti

20160731_164136

20160731_165738

20160731_170001