Savon valloitus

Kisa sujui kieltämättä reilusti yli odotusten. Aiempina vuosina voittokamppailu oli jäänyt haaveeksi ja nyt viikkoa aiemmin kipeytynyt upsikäden ranne ei nostattanut menestystoiveita. Ranne teipillä kasaan ja uskottelin itselleni, että tällä kertaa heitetään paljon rystyä, kun heittäminen on ollut viime kuukausina puhtaasti upsin varassa. Upsin säästely kesti joten kuten Suonenjoen kierroksen, jossa pari avausta ja lähestymistä lähti kiertämään puita pään yläpuolelta. Ranne kesti hyvin heittämistä ja kun Huuhaan kierroksella pari kovempaa rystyä lähti gripblokilla ensimmäiseen puuhun, niin taktiikka alkoi hyvinkin nopeasti vaihtua upsivoittoiseen heittämiseen. Kaksi viimeistä kierrosta menivätkin sitten puiden yli heittäen.

Suonenjoella olin käynyt pari kertaa aiemmin ilman suurempia onnistumisia. Tämän kertainen kierros sujui jo paremmin, mutta toki paljon birdejä jäi ottamatta, koska suurin osa väylistä oli melko lyhyitä. Kaikeksi onneksi vain yksi bogie löytyi tuloskortista ja kun birdejä tuli seitsemän, niin tulokseksi merkattiin -6 ja hiukan yllättäen kisan kakkossija.

Huuhanmetsän kierros sujui suhteellisen hyvin. Bogiet tulivat parista gripblokista ja muutamasta huonosta lähäristä. Tuuria oli ehkä turhankin paljon, sillä kiekot pomppivat suotuisasti puista mm. kahden birdien arvoisesti. Kierrokseen mahtui yhteensä kahdeksan birdietä ja lopputuloksena oma ennätys -4. Toiseen päivään pääsin jaetussa johtoasemassa Mikon kanssa, kun hän oli paukuttanut huiman -8 tuloksen.

Paloisvuoresta oli tuttua vain alkuperäiset yhdeksän väylää, joten hieman sokossa joutui kierrokselle lähtemään. Etuysi sujui mallikkaasti, josta tuloksena viisi birdietä. Tulos tuli puhtaasti upsiheitoilla ja hyvällä puttaamisella. Mukavin yllätys oli ykkösen avaus, jossa pääsin satametrisellä ylämäkiväylällä viiteen metriin korista. Takaysi oli selvästi haastavampi ja väylät olivat enemmänkin par:n pelastamista, kuin birdien hakua. Tuuria oli myös mukana pomppujen ja viime hetken kiekon löytymisen myötä, joten yhdellä bogiella tuli selvittyä kierroksesta (tuloksissa kahden väylän heitot olivat näköjään sekoittuneet). Kierroksen loppuun sain yli kymppimetrisellä ”kuolemanputilla” ja hyvällä upsilla kaksi birdietä, joten lopputuloksena -6.

Tarinalaakson kierros oli enää edessä ja johtoa oli kertynyt viisi heittoa takana tulevaan Niemisen Jesseen. Tarkoituksena oli pelata omaa peliä ja olla piittaamatta tilanteesta. Tästä huolimatta alku lähti tahmeasti liikkeelle, lähinnä liian varovaisten suoritusten myötä. Pari helppoa bogia, mutta pikku hiljaa sain pelistä paremmin kiinni ja tuloksen hieman miinukselle.

Kierros jatkui Jessen kanssa suht tasaisesti kunnes jäljellä oli enää kaksi väylää. Tässä vaiheessa olin selkeässä kolmen heiton johdossa, mutta pitkällä par vitosella tuli pari heikkoa suoritusta ja kun kasimetrinen putti ei jäänyt sisään, mutta Jesse sai heitolla kiinni. Viimeisellä väylällä minulle riitti par tulos ja Jessen piti lähteä hakea pirkkoa. Väylä oli pahin mahdollinen minulle, koska tämän hetkisellä heittovälikoimalla minulle ei ollut mahdollisuutta päästä lähellekään koria. Avauksella jäin puskan taakse, sieltä huono upsilähestyminen hieman yli kymmeneen metriin ja sieltä polviputti korin tolppaan. Jesse oli puolestaan heittänyt avauksensa täydellisesti ja puttasi varman birdien. Lähdettiin siis sudariin.

Sudarissa molemmilla oli paikkansa ratkaista voitto. Itse olin enimmäkseen puolustuskannalla ja jouduin tekemään enemmän töitä, että pysyin kisassa mukana. Kuudennella väylällä minulla oli hyvä paikka putata itseni voittoon, mutta reilu kymppimetrinen pomppasi raudasta pois. Seuraavalla väylällä avaus epäonnistui, mutta pääsin vielä yrittämään lähestymistä korille. Kiekko osui puuhun ja kun parikymmentä metrinen putti meni reilusti ohi, niin Jesselle lopulta voitto.

Kakkossija ei jäänyt harmittamaan. Hyvä vain näin. Uusintayritys sitten Tarinalaakson lokakuun kisassa. Mukavaa oli jälleen.

Lauantaiaamuna Suonenjoen osakilpailu käyntiin. En ollut ennen käynyt heittämässä siellä, se näkyi ehkä “pienenä” epävarmuutena heittämisessä.  Eli yksikään avaus ei oikeastaan onnistunut ja yksi hyvä putti taisi mennä sisään. Kierroksen “kohokohta” oli 40 metriselle väylälle otettu bogey. En tiedä miten se on edes mahdollista. Tulos -2 ja sijoitus 16.

Ruokaa mahaan ja rundi Huuhanmetsässä käyntiin bogeylla. Kierroksen alussa tahmaista tekemistä ja muutama 6-metrinen haaraputtimissi. Jossain vaiheessa peli alkoi kulkea ja heittäminen muuttui helpoksi ja rennoksi. Varsinkin takaysi oli tyylipuhdasta heittämistä; ei traboullsseja, ei mokia. Kun viimeinen putti oli korissa, melko helpottunut olo:tulihan se hyvä kierros tällekin reissulle! Tulos -8 ja kokonaistilanteessa jaettu 1.

Paloisvuoren kierros käyntiin erittäin hyvin tutuilta vanhan 9-väyläisen leiskan väyliltä. Sitten 8-väylältä tupla-bogey-hanat auki. Olin kympin putilla kallion päällä ja korin takana oli rotko. Tuntui kuitenkin siltä, että menee sisään. Putti kokonaan ohi laitteesta ja sitten erinäisten vaiheiden jälkeen vitonen korttiin. Siitä lähtikin sitten tuplajuna puksuttamaan ja veturissa riitti löpöä monta väylää. Vasta loppuväylillä tuntui, että sain takaisin kiinni heittämisestä ja pystyin estämään suuremman katastrofin. Tulos +4 ja kokonaissijoitus 3.

Tarinalaakso kaiken muuttaa voi. Miika ja Tsiisus Nieminen olivat jo karussa, mutta ajatus oli hoitaa kolmossija kotiin. Heittäminen erittäin vaisua ja väsynyttä. Kaksi pirkkua ja kaksi bogia. Putti jäykkää, avaukset keskinkertaisia. Sain kuitenkin torjuttua taas suuremman kyykkäyksen ja pelasin pariin. Lopputuloksissa Joona ja Janne tulivat kuitenkin yhden heiton erolla ohi ja tipuin viidenneksi.

Savo tourille varovaisin tavoittein

Starttasin Savo tourille matalin tavoittein. Maanantaina heittokäden kyynärpää ja sormien ojentajalihas (käsivarren päällä oleva paksu jööti) ottivat kipeää ultimatepeleissä upseja heitellessä ja vertyivät vasta seuraavissa peleissä torstaina.

Viikonloppuna ajatus oli, että kunhan radat selviää läpi ehjällä kädellä niin se riittää tältä kierrokselta. Toki jonkinlaisia tulostavoitteita ajatuksissa oli, lähinnä Huuhanmetsän osalta lähelle hitusen yli par ja Tarinalaaksosta oman ennätyksen (eli ainoan aikaisemman visiitin +1) lähelle pelaaminen. Suonenjoen piti paperilla olla helpointa pirkottelua, mutta tarkkuutta silti tarvittiin.

Suonenjoella kävi selväksi että avauspeli ei toimi edelleenkään kuten edellisissä viikkokisoissa, jossa lähestymisillä sain paikattua avausvirheitä. Puttikaan ei oikein sujunut normaalin rennosti ja yhtään pitkää puttiyritystä ei perille asti yltänyt. 4 birdietä, bogi ja tuplabogi kuulostaa ihan hyvältä mutta väyläpituuksien ollessa vain muutamia kymmeniä metrejä pitäisi tuloksen olla muutama naksu vielä enemmän pakkasella.

Huuhalla epävarmuus jatkui avauspelissä, mutta hyviäkin leiskauksia mahtui mukaan. Tulisin draivi -väylällä kävi taas normaali kerran kisassa -tapahtuma että perässä tuleva ryhmä rymistelee huutaen paikalle kun veto oli eteenpäin menossa jonka seurauksena hälyreaktio, griplokki ja kaseikko soi. Ei ollut ensimmäinen kerta tällä radalla kun näin käy ja tuskin on viimeinenkään. Harmitti 5 sekuntia mutta nollasin tilanteen ja kirjasin bogin korttiin. Todennäköisesti lauantain tason pelillä sama tulos olisi tullut ihan muutenkin mutta aina nämä hitusen harmittaa. Kierros pyöri muuten sekalaisissa merkeissä, ja radan matkalta tuli napsittua 5 pirkkoa, mutta bogeja olikin sitten 9 kappaletta yhden tuplan lisämausteilla joten plussaa jäi melkoisesti. Tuo birdie/bogey -määrä kertonee ailahtelusta ja tekniikan vakiintumattomuudesta aika paljon siten, että molempia löytyy kortista yhteen laskettuna reilusti.

Lauantaina ajelin vielä Iisalmeen, jossa vanhempien kanssa käytiin syömässä Chaplinissa hyvät pihviannokset lisukkeineen. Suosittelen muuten paikkaa Iisalmessa kävijöille: ruoka hyvää, palvelu oikein mukavaa ja sisustuskin on kohdallaan. Sunnuntaina Paloisvuoren radalle odottavaisin miettein. Ennakkoon olin kuullut että kuutosväylällä moni voi katketa suurempiin lukuihin ja omalle kohdalle tuo sattui aloitusväyläksi. Ajattelin pelata suhteellisen varmaa peliä aloitusväylällä ja sainkin par-tuloksen tästä pohjalle, josta olisi hyvä lähteä selättämään loppuja väyliä. Täytyy kyllä myöntää että ratalaajennus on onnistunut paketti monipuolisia ja haastavia väyliä ja tällä kertaa rata vei miestä.

Heitot tuntuivat vielä hakevan avausten osalta osoitteita jonkun verran ja louhikkoputtaaminen ei oikein toiminut. Kaksi birdietä kierrokseen vain mahtui mutta ne tuntuivat maistuvan hyvältä. Väylän 14 avaus liiteli viiteen metriin ja kierroksen ensimmäinen birdie olisi mahdollinen. Edellä menevässä ryhmässä Timo kuikki puttia ja koetti lyödä omaa painettaan (jostakin risukosta itse jatkessaan seuraavaa väylää) mutta upposihan se heitto kuten pitikin. Timon ja Lassen BUUU-kannustukset putin jälkeen nostivat suupielet korviin ja eikun eteenpäin. Kierrokselle mahtui vielä yksi onnistuminen, eli väylän 17 putti. Noin 10-metrinen kuolemanputti kohti tyhjyyttä montun pohjalta keskelle kippoa ja toinen birdie. Loppukierros olikin pelkkää plussaa ja par-lukemaa. Radan ainoa outtialue oli paperilla turha, johon kukaan ei heitä. Ryhmästämme 3 heitti outtiin ja yksi jäi puolitoista metriä pelialueelle.(ex)LuottoWraith hyzerissä vain käänsi suoraksi ja ajeli pöheikköön. Plussat kortille, lopputulos +4 kierrokselle ja kohti Tarinalaaksoa.

Tarinalaakso oli tullut kierrettyä kerran aiemmin, joten suhteellisen tuttuja väylät oli tuolta pohjalta. Putti alkoi kulkemaan ja upotin kolme kappaletta yli 15 metrisiä putteja, sekä useita hyviä pitkiä ajoja laitteeseen. Normaaliputtaaminen ringistä toimi myös hyvin ja peli vakiintui omalle tasolleen myös draiveissa suurelta osin. Kierroksen ainoa bogi tuli melkoisen seikkailun kautta. Väylällä 13 avaus vasemmalle parin puun taakse, hankala rysty ei mahtunut kuin muutaman metrin eteenpäin, kolmosheitto parinkymmenen metrin päähän puun oksalle ja sieltä hankala lähäri noin pariin kymppiin pienen männyn oksien alle. 20-metrisellä haaraputilla Splinter annukkaan keskelle koria ja en muista että bogi olisi tuntunut niin hyvälle koskaan putin jälkeen. Pari birdietä ja tavoitteeseen radalle eli pari heittoa pois omasta ennätyksestä tulokseen -1.

Tarinalaaksossa oma peli kulki viikonlopun kierroksista selkeästi parhaiten ja pelasin omaan tasoon suhteutettuna hyvin. Pari puttimokellusta mahtui sekaan mutta niin aina. Kokonaisuutena kierroksesta ja hyvä maku ja sitä kautta koko tourista. Kisat oli jälleen kerran mukavat, vaikka lauantaina jossakin vaiheessa ryytämisen yhteydessä kävikin mielessä että joskus tässä lajissa ei ole ihan älyttömän kivaa. Onneksi tuo ajatus ei pitkään viihtynyt päässä ja sai taas otetta pelistä ja sai nauttia peliseurasta sekä maastossa liikkumisesta sekä muutamista onnistumisistakin. Käsi kesti heittämistä onneksi koko viikonlopun ja oikeastaan vasta sunnuntain viimeisten väylien aikana kämmenheitot alkoivat tuntua kyynärpään seutuun. Näitä tarvitsee kuitenkin hyvin vähän Tarinalaaksossa ja rystyllä voi heittää 95% heitoista. Kiitokset kisajärjestäjille, Joen Liitokiekon mukana olleille edustajille sekä kotijoukoille!

Onnittelut vielä kerran kisoissa pärjänneille!

Kalenterissa sattui olemaan sopivasti tilaa, joten tulipa sitten itse osallistuttua ensimmäistä kertaa kovasti kehutulle Savo Tourille. Lauantaina startattiin varhain kohti Suonenjokea ja kiertueen ensimmäistä kierrosta ja tavoitteet olivat seuraavat:

1.) Ehjänä maaliin: Tiedossa oli, että neljä kierrosta kahteen päivään parilla ”ei-niin-tutulla” ja parilla entuudestaan käymättömällä radalla on fyysisesti ja henkisesti melko rankka reissu, varsinkin kun pelattavista radoista kolme kuuluu ansaitusti Suomen kilpatasoisten metsäratojen AA1-luokan aateliin – ja ansaitusti.

2.) Oma ennätys jokaiselle radalle: Paloisvuoren ja Tarinalaakson kohdalla jo maaliin pääsy varmistaisi tämän ja koska Suonenjoella ja Huuhanmetsässä takana oli vain yksi kehno kierros kummallakin, niin tämähän on helppo juttu!

3.) Pidetään hauskaa ja nautitaan lajista: Eli tämä tavoite sisälsi mm. sen, että ei mennä kierroksille synkistelemään, vaan otetaan jokainen vastaantuleva väylä ja jokainen heittopaikka vastaan omana haasteenaan ja nautitaan myös maisemista – harvoin sitä pääsee pelaamaan Suomen pisintä väylää tai yrittämään 100+ metrisiä liidätyksiä jyrkkiin alamäkiin.

Ja heti kärkeen todettakoon, että kaikki edelliset tavoitteet toteutuivat selkeästi ja kunkin radan kierrostulos oli myös varmaankin ns. omalla perustasolla. Omia kierroksia ovat koko kauden ajan värittäneet kierroksille mahtuneet ”mustat hetket” ja toisaalta niiden vastapainoksi on pelattu myös hyvällä tatsilla pitkiäkin jaksoja ja näin kävi nytkin. Seuraavassa jokaiselta radalta jotakin mieleenjäänyttä.

Tourin 1. kierros, Suonenjoki DGP:

Tämä ”veryttelykierros” (tulos: 57, +3) kiertueen helpoimmalla radalla oli kyllä kauttaaltaan aika tasapaksua peruspuurtamista. Muutamat helpohkot heitot ja lyhyet putit mokellettiin pahasti eli esim. pelkissä ”käytännön nostoissa” -onnistumalla olisi tulos kohentunut sen kolme tai neljä heittoa. Toisaalta taas kierroksen kaikki kolme pirkkoa tuli tienattua erittäin hyvillä midaridraiveilla.

Onneksi sitten puttimokailut helpoissa paikoissa jäivät seuraavilla kierroksilla melkein kokonaan pois, mutta toisaalta taas viikonlopun perusputtaamisesta ei jäänyt lopulta oikein mitään muistikuvaa – eli suurimmaksi osaksi oltiin joko aina alle vitosessa ”milliin” heitetyn lähärin tai seiftin jälkeen tai sitten yritettiin niitä ”bonusputteja” yli kympistä.

Tourin 2. kierros, Huuhanmetsä DGP:

Kierros käyntiin väylältä #11 ja alku oli synkkä: bogi, triplabogi, bogi ja tuplabogi eli kortissa +7 neljän väylän jälkeen ja mielessä kieltämättä jo käväisi, että taitaa tulla tästä kauden pohjanoteeraus. Eli tällä matkalla tuli toki heitettyä kolme huonoa avausta, mutta itselleni epätyypilliseen tapaan heitin sitten vielä peräti kolme onnettoman surkeaa lähäriä (toki olin ensin parissa kohtaa muistanut putata väylälle), joilla piti seiftata peruspar ja pari perusbogilaista pois – ja putillakin ois voinut vielä parissa paikkaa heiton pelastaa, mutta en osannut sitten sitäkään…

Ja neljä väylää myöhemmin, jo ennen omaa kuuden metrin parputtia, muistan vuoroa odotellessa miettineeni, että on tämä sitten mahtava laji! Näin ne kolme paria (ja yksi tuloillaan oleva) käänsivät kelkan täysin, joten kiessin alun jälkeiset 20 väylää naputeltiin sitten vain neljä päälle ja kaikki matkalle mahtuneet kolme pirkkoa (#20, #6, #7) maistuivat kyllä. Lisäksi reilusta kympistä oli hyvät pirkkoputtiyritykset väylillä #16, #17 ja #24. Toki myös kolme bogia ja pari tuplaa (#21, #3) mahtui joukkoon, mutta niin sen vain kilpatason radalla pitääkin olla,  että jokainen heikompi heitto tietää yhtä plussaa lisää. Huuhan tulos oli siis lopulta 90 (+11), mutta hyvä fiilis jäi lopulta tästä – maaliin asti taisteltiin…

Tourin 3. kierros, Paloisvuori DGP:

”Mörriä ja mörrimöykyn koloja…” eli jos hieman liioitellaan niin jokseenkin tuollaisia olivat ennakkoluonnehdinnat tästä ”hiljattain 18-väyläiseksi laajentuneesta Suomen parhaasta 9-väyläisestä”. Ja ei alkukierros ainakaan muuttanut käsityksiä, ensin ei edes meinattu ryhmän kanssa löytää aloitusväylää (#10) ja kahden pelatun väylän jälkeen itselläni oli tietenkin jo pari bogia kortissa, mutta vielä hurjempaa oli, että tällä matkalla oli ryhmässä ehditty julistaa jo kaksi lost disciä. Omalle Purelleni sanoin ”hei hei” sitten vasta väylällä #17 sen liidellessä suoralla linjalla pari metriä korin yli jonnekin takametsiin, joten uusintaheittoa samoin tein kehiin. Toki jälkikäteen ajatellen varaheiton julistaminen olisi ollut toki paljonkin fiksumpaa, sillä oishan se kiekko voinut järkevästä paikkaa ehkä löytyäkin. Mutta onneksi kiekko lopulta kierroksen jälkeen palautui – kiitokset löytäjälle!

Kierroksen (tulos: 71, +12) synkäksi jaksoksi muodostui lopulta väylät #15-17, josta kolme tuplabogia putkeen – kenties noin kolmen-neljän heiton säästäminen tuolla pätkällä olisi ollut mahdollista, mutta näin tällä kertaa – kun pelattavina on 160+ metrisiä metsäväyliä, niin mitä vain voi tapahtua, vaikka rata olisikin entuudestaan tuttu. Synkän jakson jälkeiset loput 10 väylää menivätkin sitten +3:een ihan OK pelaamisella. Ja täytyy kyllä edelleen hämmästellä Pulkkisen Jyrin pirkkoa väylältä #6 (kierroksen ainoa koko porukasta) eli ”hullun pitkästä ylämäestä” – morjens!

Tourin 4. kierros, Tarinalaakso Disc Golf:

Neljäs ja viimeinen kierros Siilinjärven mahtavalla radalla ja vaikka jaloissa painoikin jo viikonlopun kilometrit, niin onneksi heittää vielä sentään jaksoi ja ajatuskin – enimmäkseen – kulki. Kun viime aikoina on ollut tapana aloittaa kaikki kisakierrokset bogilla, niin nyt väylältä #11 napsaistiin par ja kuuden väylän jälkeen oltiin ihan asiallisessa +1:ssä, kunnes otettiin lukua hetki oikein kunnolla.

Suomen pisimmällä väylällä (#17, 351 m, par 5) kolme ensimmäistä heittoa alisuoritettiin ja yliyritettiin, minkä seurauksena paria päästiin ”puttaamaan” n. 70 metristä – ei mennyt, vaan reilu kymppi jäi ja nostotupla sitten tästä. Ja heti perään seuraavalla vielä lisää yliyrittämistä eli avauksella 15 metriä eteenpäin tiin viereiseen metsään ja korille matkaa mukavat 112 metriä – triplaa korttiin… Noh, tuon ei annettu vaivata, vaan järkevällä tekemisellä pelattiin loput väylät oikeastaan ihan mallikkaasti eli oman ensimmäisen (muttei varmastikaan viimeisen) Tarinan kiessin tulokseksi tuli lopulta ihan OK 68 (+10). Parannettavaa toki jäi noiden parin väylän lisäksi muutamiin muihinkin kohtiin, mutta palataan siihen aiheeseen sitten kolmen viikon päästä.

Mainittakoon myös, että kaikki kolme viimeistä rataa pitkine väylineen tarjosivat oivat mahdollisuudet ”hallittuun riskinottoon” muutamilla väylillä eli tavoistani poiketen heitin paljon avauksia leveärimmisillä draivereilla parin askeleen vauhdeilla ja monetkin tällaiset avaukset olivat ihan onnistuneita – helpompihan se on napsia pareja pois, kun lähäreihin jää välillä vähän vähemmän tekemistä. Ja olihan tätä osa-aluetta toisaalta myöskin Laulurinteellä ”puolisalaa” parin viikon ajan treenattukin. Siitä kohtaa, missä Ilosaarirockin aikaan on pääanniskelun teltat, on nimittäin lavan eteen kutakuinkin 100 metriä loivaa alamäkeä eli sattumalta Tarinalaakson kukkulalta treenikorille heitetty CTP-kisaväylä oli jokseenkin muuten sama, mutta himpun verran jyrkempi. Alivakaa Pro Wraith suoralle linjalle ja pariin metriin ja yllättäen se riitti lopulta tuon CTP-kisan voittoon – kaikki nuo heitot eivät onnistu edes treeneissä, mutta näemmä välillä kuitenkin…

Lopuksi suuret kiitokset Veikoille ja DIF:lle hienosti järjestetyistä kilpailuista ja mahtavista puitteista. Joensuun seudulla on jääty ratojen määrissä ja vaativuudessa jo pahasti Savoa jälkeen, vaikka Villen kanssa niitä jo kotimatkalla monta ”rakennettiinkin”… Kiitokset siis myös seurakavereille kisamatkasta ja heittuekavereille hyvästä peliseurasta. Onnittelut myös Jesselle Tour-voitosta ja Miikalle hopeasta – hienoa pelaamista!