Tavoitteena Amatöörien SM-kisat

Off-Season ja ajatuksia harjoittelusta

Vihdoin se kisakausi alkaa! Tänä vuonna päätin poikkeuksellisesti asettaa itselleni tavoitteita. Lueskelin, että jos ei vakavissaan tavoittele mitään niin tuskinpa mitään saavuttaakaan. Selkeä tavoite auttaa motivoimaan ja jaksamaan eteenpäin. Asetin vuodelle useita tavoitteita, mutta yksi tärkeimmistä oli yrittää päästä mukaan amatöörien SM kisoihin Sipooseen. Seurasin liiton sivuja tarkkaan ja odotin milloin kisat tulevat julki. Toivottavasti eivät olisi kovin kaukana… just. Raaseporista Rovaniemeen löytyy ja jokaiseen pitkä matka Roukalahdelta. Näillä mennään. Ähtäristä se sitten alkaa.

Huomasinkin yllättäen, että tavoitteen asettaminen motivoi aika tavalla treenaamaan talven aikana. Lenkkeilin säännöllisesti pari kuukautta, mikä ei ole yhtään normaalia mulle. Juokseminen on tylsää… paitsi että nyt se oli kivaa. Vissiin tulossa vanhaksi. Säästä riippumatta ulos lenkille. Kerran viikossa sisätreenit. Kylmässä en tykkää pelata. Sormet ei siedä kylmää. Onneks Ähtärin kisan aikoihin on sitten jo melkein kesä. Juokseminen keskittyi peruskunnon nostamiseen. Viime kauden lopussa peli oli hyvässä kuosissa muuten, mutta yleensä toisella kierroksella kunto kun alkoi loppua ja kroppa väsyi, sitä seurasi mielen väsyminen. Ajatukset alkoivat harhailla ja mielenkiinto meneillä olevaan kisaan katosi. Hyvä peruskunto on kaiken fyysisen tekemisen perusta. Sieltä siis liikkeelle. 

Nuorena kroppa kestää repimistä paremmin, mutta mitä enemmän ikää tulee niin sen tärkeämpää on pitää itsestään huolta ja hyväksyä omat rajat.

Vedän lapsille yleisurheilua ja sieltä olen saanut paljon perspektiiviä omaankin lajitekemiseen. Yleisurheilijat tekevät todella paljon erilaisia harjoituksia: koordinaatiota, lihaskuntoa, liikkuvuutta, räjähtävyyttä ja lajitekniikkaa. Olen viettänyt paljon aikaa areenalla tänä vuonna lasten treeneissä ja samalla seurannut miten eri urheilijat harjoittelevat. Heräsin, että pakko tässä on itsekin vaan jatkaa entistä enemmän monipuolisempaa tekemistä kuin pelkästään kiekkojen kanssa kikkailua.

Tuo peruskunnon nostaminen on osoittautunut toimivaksi jo Peurungan kisan pohjalta. Kone hyrrää paljon paremmin kuin viime vuonna. Samoin olen vienyt kuntoilun työympäristöön ja haastanut työkaverit erilaisiin 30pv haasteisiin. Esim on tehty lankkua aloittaen minuutin pidosta hiljalleen nostaen aikaa. Lopulta pidetty 4 minuuttia ja viimeisenä päivänä maksimit. Nyt taitaa olla alkamassa neljäs haaste ja kaivan naftaliinista vanhan viholliseni voimapyörän. Lankku on muuten aivan loistava harjoitus! Suosittelen jos ette muuta ehdi niin tehkää 30pv lankkuhaaste ja kroppa kiittää.

Yritän itse lähestyä frisbeegolffia niin, että pystyn harrastamaan tätä niin kauan kuin mahdollista ja yksittäinen sankarifore repien kyynärpään murskaksi ei ole sen arvoinen.

Karkasi vähän aiheesta, mutta on tuossa pointti. Nyt näkee noissa maailmantähdissäkin, että siellä on herätty enemmän monipuoliseen harjoitteluun. Varmasti ovat sitä tehneet, mutta nyt esim Seth Munseyn kautta toivottavasti monet muutkin, nuoret varsinkin, ymmärtävät tuon merkityksen. Nuorena kroppa kestää repimistä paremmin, mutta mitä enemmän ikää tulee niin sen tärkeämpää on pitää itsestään huolta ja hyväksyä omat rajat.

Yritän itse lähestyä frisbeegolffia niin, että pystyn harrastamaan tätä niin kauan kuin mahdollista ja yksittäinen sankarifore repien kyynärpään murskaksi ei ole sen arvoinen. Ei se vaan ole missään urheilulajissa hyvä, että suorituksen jälkeen sattuu. Silloin tekniikka ei vain ole riittävän hyvä suhteessa siihen kuinka kova on yritys. Karua faktaa. Tässä en yritä siis syyllistä ketään vaan puhun enemmän itselleni, mutta uskoisin empiirisen tutkimukseni pohjalta, että moni saattaa samaistua.

Peurungan kisa oli varsinainen kauden avaus ja olin rakentanut hyvin systemaattisesti heittotekniikka taas kohti parempaa ja olin hyvin luottavainen, että se saattaisi toimia myös kisaolosuhteissa. Yleensä Peurungan avauskisat on mennyt todella huonosti heittoa kalibroidessa. Kyllähän sitä nytkin sai hakea, mutta uskoin omaan tekemiseen ja kolme hyvin tasaista kierrosta antoi uskoa Ähtärin kisaa. Mahtavaa heittää kiekkoa kesäolosuhteissa, joilla Peurunka meitä pelaajia hellitteli.

Kausi avattu perinteisesti Peurungassa. Suoraan ihan kunnolla heittämistä, kun perjantaina parikisa, lauantaina kaks kierrosta + iltavippailut ja sunnuntaina vielä yks kisakierros. Äkkipäätä tuntuu paljolta, mutta talvikauden lihas- ja peruskunto treenit tehonneet hyvin ja fysiikka kesti hienosti. Fysiikkaa kovemmalle joutui pääkoppa, koska suorittaminen oli alussa aika jännää. Ensimmäisen kisaväylän jälkeen oli tuloksessa +4, jonka verran ei nyt sais ottaa per kierros. Pahimmillaan kävin +7 tuloksessa, kun peli haki linjaansa. Sitten onneksi sain parametrit kohdilleen ja sain raavittua +1 lopputuloksen ekalta rundilta. Toinen kierros ei niin värikäs ja vähän puttaamisen kanssa ongelmia, kun olevinaan oli niin kova tuuli. Kierros +2.

Pitkä viikko takana tien päällä niin sunnuntaina sai vähän kysellä itseltään, että mentäiskö vielä yksi kierros. Myöhäinen startti, niin taktiikkana ajatukset pois fribasta ja rentoa oleskelua. Kierros oli sellaista perustekemistä ja turhien riskien välttämistä. Päättäväistä peliä. Jos uskoin, että tän heiton osaan niin täydellä uskolla toteuttamaan. Pari esimerkkiä, että kisan toiseksi vaikein väylä #13 niin otin siihen kaksi birdietä ja parin. Samoin #18 veden ylitys, joka kierroksella forella veden päältä kympin rinkiin, joista yksi nostolle. Jenkkien paljon puhuma commitment to the shot alkaa löytyä. Samoin se, että kun löytyy rohkeus suorittaa niin jos se menee puihin niin samapa tuo, sieltä sit keksitään mitä seuraavaksi. Osasin nauttia onnistuneista heitoista ja olla ottamatta huonoja heittoja tunteella ja syyttämällä itseäni. Sitä kautta pelaaminen oli kivaa koko ajan. Jopa tuon +4 avaus väylän jälkeen en moittinut itseäni vaan hyvin hiljaa mietin, että mitähän muuten just tapahtui… alkoko tää kisa siis jo ettei tää ookaan unta.

Anyways, hyvä alku kaudelle kuitenkin ja myös ratingien valossa. Kierrokset 953, 947, 960 kun oma nykyinen rating on 937. Lisäksi oli mukavaa havaita, että tosi tosi Tosi paljon on potentiaalia kovempaan.


Kun universumi ei halua minun pääsevän helpolla

Ähtärin kisa lähestyi ja varmaan kukaan Suomessa ei uskonut Starkkeja, kun ne sanoivat meille, että Winter is Coming. Sieltähän se piruvie tuli. Lunta 5 cm perjantaiaamuna, kun ajatuksena lähteä puolilta päivin ajelemaan Ähtäriin, jotta ehdin tutustua rataan. Pieni ongelma. Kesärenkaat. Soittelin Vianoriin, jossa renkaat säilössä, että onnistuisko vaihto. Ei. Jaa… jospa ne tiet olisivat sulat. Aamupäivä oli tosi vaikea. Töitä tuli vasemmalta ja oikealta ja millään ei olisi päässyt liikkeelle. Tarkoitus oli ottaa asiakaspalaverit autosta, jotta samalla matka joutuu ja työt etenee.

Sitten se alkoi. Lunta oli tullut paljon ja sitä tuli edelleen. Jatkuva kuolemanpelko ja epätoivo läsnä.

Lähdin positiivisissa merkeissä ajamaan, kun totesin teiden olevan kohtuu sulia. 5 minuuttia ajoa, auto ympäri kun tajusin unohtaneeni makuupussin. Pidin palaveria samalla, kun tankkasin auton ja jatkoin totutusti ajoa. Menen normaalisti Liperistä Heinävedelle, josta Varkauden tielle yms. 15km Liperistä tiet olivat edelleen sulat ja viheltelin, että hyvinhän tää menee kesärenkailla. Sitten se alkoi. Lunta oli tullut paljon ja sitä tuli edelleen. Keskinopeus … ei maksiminopeus 45km/h. Jatkuva kuolemanpelko ja epätoivo läsnä.

Lopulta kun huomasin yhdessä ei edes kovin jyrkässä mäessä hinausauton hätävilkut päällä puolessavälin mäkeä, päätin punoa auton ympäri ja kokeilla jotain eri reittiä. Vielä yksi yritys Savonrannan kautta, koska se tie oli aurattu… vähän matkaa. Pelotti suorastaan helvetin paljon sivakoida menemään ja lopulta teinkin ratkaisun ja soitin rengasliikkeeseen, että jos ette ehdi vaihtaa renkaita niin nostakaa ne mulle takakonttiin niin vaihdetaan itse. Se kävi. JES! Nyt vaan auto ympäri taas ja Joensuuhun.

Sain talvirenkaat alle ja syke laski vihdoin alle 160. Olin siis vihdoin menossa kohti Varkautta. Kello näytti 15:30 eli napsakat 3.5h olin tehnyt matkaa ja oli päässyt vasta nyt oikeasti liikkeelle. Sinne meni mahdollisuus ehtiä tutustua rataan. Loppumatka menikin hienosti. Perillä Ähtärissä siinä kahdeksan tietämissä… seitin ohuesti väsytti. Ja parastahan oli, että Ähtärissä oli myös lunta satanut ja sitä tuli edelleen. Nyt pakko ottaa vaan unta. Kyllä se tästä.


Kisat, joissa on tavoite

Ensimmäinen kierros.

En ollut varma onko alkamassa Hiihto- vai frisbeegolfkisat. Keli oli siitä inhottava, että pakkasta ei ollut tarpeeksi, että lumi ei olisi tarttunut kiekkoihin ja kastellut niitä, mutta tarpeeksi jotta kaikki mikä tuli taivaalta, tuli lumena… tai rakeina… tai räntänä. Ähtärin urheilijat olivat kyllä ansiokkaasti lakaisseet tiimatot ja tehneet kaiken voitavansa, mutta olosuhteet olivat vaikeat. Tukijalka ei pidä, kiekko lipsahtaa sormista, kuivaa kiekko, heitto, lipsahdus, märkä kiekko, kuivaa kiekko… tätä perussäätöä koko ajan. Mikäpäs tuossa. Samat olosuhteet kaikilla.

Ensimmäinen kierros meni rataa ja väyliä opetellessa, mutta sain hyvin pidettyä tilanteen hallinnassa. Par-tuloksella kakkosena toiselle kierrokselle. Sen verran keli aiheutti haasteita, että kierros kesti 3h20min. Se on pitkä aika seisoskella räntäsateessa.


Toinen kierros kärkikortissa.

Puttaaminen osoittautui mulle vaikeaksi tässä kelissä. Sain hyvin pidettyä putterit kuivina, mutta sormet olivat märän nihkeät. Välillä tuntui, että kiekko ei pysy millään otteessa ja putit napsui vasemmalle ketjuihin ja ohi. Kauhee hinkkaaminen, jotta on kuiva kohta kiekossa ja sitte ei irronnut millään sormista menne oikealle ja ohi.

Yleensä minulla on pystysuunnan kanssa haasteita ja keskilinja pysyy kohtalaisen hyvin hallussa. Tänään ei. Avauspeli ja lähärit olivat ihan ok. Sellaista rykimistä ja selviytymistä. Yksi minkä huomasin niin, jos heitän vauhdin kanssa rystyä ylämäkeen, niin en osaa kompensoida kaltevaa pintaa oikein. Tukijalan osuessa maahan ja lantion kääntyessä, painaa korkeammalla oleva jalka lantiolinjaa ylöspäin mikä aiheuttaa, että vartalolinja pyörähtää liian aikaisin auki. Tästä seurasi aivan mielenvikaisen hienoja kiskaisuja oikealle mörriin. Tai no olis edes mennyt mörriin, kun ne meni yleensä outtiin suoraan. Tätä pitää harjoitella.

Saattaahan se vaikka aurinkoinenkin päivä olla huomenna.

Fore onneksi oli taas kohtalaisen luotettava kumppani, joka toi mörristä pois hyvällä prosentilla. Toki senkin tuntumaan tuo keli toi epävarmuutta. Kuitenkin kaikki kulminoitui tuohon puttaamisen epävarmuuteen. Normaalilla puttipelillä oltais hätyytelty ykköspaikkaa, mutta sen sijaan saikin taistella täysillä top-6 sijoituksesta, jolla siis paikka Amatöörien SM-kisaan irtoaisi. Toinen kierros +2 ja en ole tyytyväinen. En yhtään. Majoitukseen tekemään palauttavaa venyttelyä, että jaksaisi vielä yhden kierroksen. Saattaahan se vaikka aurinkoinenkin päivä olla huomenna.


Kolmas kierros.

Viimeisenä lähtevässä poolissa jaettuna kolmantena. Ihan hyvät saumat vielä vaikka mihin. Kävin hakemassa puttia ennen kierrosta ja tuntui hyvälle. Luntakaan ei satanut ja aurinko pilkisti. Jätkä tosin vaan oli hieman ryytyneen näköinen. Keli oli kelvollinen n. 5 väylän ajan, samoin kuin oma peli. Sitten se alkoi taas. Räntää ja rakeita. Voiko niitä edes sataa tuolleen vuorotellen ja yhtäaikaa?

Väylä kahdeksan oli kulminaatiopiste. Pitkähkö 128m, kapea alamäki liidätys. Oikeasti helppo perusheitto midarilla suoraan. Toisella kierroksella otin birdien tähän ja nyt samaan linjaan vaan. Napsun oikealle, mutta jäi ehkä 50m päähän väylän reunaan. Siitä kannel fore kupille. Eikun pitkäksi. Yritän runata, niin ei mitään voimaa sormista ja jää 3 metriin. Siitä ihan keskittynyt suoritus, mutta kiekko lipsahtaa sormista paljon ennen kuin sormet edes on suorana ja vasemmalle ketjuihin ja ulos. Kirosin ääneen. Tuplabogi.

Jätkät sen verran skarppeja, että älysivät olla kysymättä mitään. Tuon hetken aikana resetoin kierroksen täysin.

Pitkä kävely onneksi väylälle yhdeksän. Joka yksi radan ns helppoja Par4 väyliä, joista birdie on melkein pakko ottaa. Itse en ottanut yhtään. Tuossa tarvitaan sellainen 75-80m fore ja sitte samanmoinen rysty ja olet nostolla. Kaksi ekaa kierrosta olin jättänyt vajaaksi foren ja nyt pistin Enforceriin vähän tehoja taakse. Paineli sit suoraan vastakkaiseen metsään harkitsematta edes kääntyä oikealle. Pienen mahdollisuuden jätti kuitenkin, että fore antsalla pääsee vielä rinkiin. Venytin oikealle maksimit, siitä paikaltaan heitto. Aivan jäätävä rannekääntö ja rollerina mäkeä ylös. Olin ehkä 15m korista, mutta tuo oli niin huono suoritus, että jäin istumaan kivelle. Muut pelasivat omiaan ja istuin siinä useita minuutteja. Jätkät sen verran skarppeja, että älysivät olla kysymättä mitään. Tuon hetken aikana resetoin kierroksen täysin.

Olin Zen mestari. Buddha. Tulkoon räntää.

En muista mitä kävin läpi, mutta kun nousin niin kierros alkoi omalta osaltani alusta. Pelasin tähän väylään paarin ja keksin jopa miten kompensoin tuota putteri-ongelmaa. Olin Zen mestari. Buddha. Tulkoon räntää. Pelaan heiton kerrallaan rauhassa ja niin hyvin kuin osaan. En jännittänyt miten tässä käy. Katsoin tuloksia Metrixistä, että osaan tarvittaessa pelata oikein loppuväylät. Taidettiin tosiaan olla aika monta ukkoa tasatuloksessa ennen kolmanneksi viimeistä väylää. Tiesin, että jokainen muukin kattelee tuloksia ja varmasti jännittää. Mua ei jännittänyt. Tavoite oli pelata par, par, birdie kolme viimeistä.

Tällä kahden viimeisen väylän hermostumisella, todella hienosti koko kisan pelannut pelaaja jäi juuri top-6 ulkopuolelle. Suretti.

Toka vika oli saariväylä. 126m alle kympinringin kokoiseen saareen. Ei kiitos. Layup, fore saareen, 6m par putti. Ja taas! Ei irronnut sormista, oikealle ketjuihin ja ulos. Bogey. Vierellä toinen kisakumppani mureni aivan pirstaleiksi, kun hänen vastaava puttinsa meni myös ohi ja rollasi outtiin. Hän otti tuplan. Viimeinen väylä superhelppo 60m neppasu, josta lähes jokainen ottaa kyllä birdien. Avaus 5m ja putti aivan keskelle. Edellisellä väylällä hermonsa menettänyt kaveri oli tässäkin ehkä 6m birdie putilla, puttasi keskittymättä ohi, sitten alapantaan ja bogey. Jos hän olisi ottanut rauhassa ja putannut ajatuksella, niin nyt hänelläkin olisi paikka Am-SM kisoissa.

Tällä kahden viimeisen väylän hermostumisella, todella hienosti koko kisan pelannut pelaaja jäi juuri top-6 ulkopuolelle. Suretti. Oma sijoitukseni oli jaettu kolmas ja koska jaossa pokaali niin sudaroidaan. Vastassa hirmukierroksen -3 pelannut kaveri, jolla selkeästi Rickyn hehkuttama momemtum puolellaan. Tosin hänpä ei tiedä, että minä olen Zen Mestari ja bägissäni oli saakeli kova Feng Shui juuri nyt.

Olihan tuossa aivan loistavat saumat panna aivan ranttaliksi koko pelaaminen, mutta voitin kuin voitinkin itseni lopulta.

Ykkösväylältä avataan. Kaverilta hieno avaus väylän vasempaan reunaan. Itsellä samanmoinen, mutta puun alle. Sieltä fore antsaa. Aivan täysin vastaava tilanne ja heitto, joka oli ysi väylällä aikaisemmin ajanut minut istumaan kivelle hiljaa. Mutta hei, eihän sitä ollut tapahtunut, koska resetoin kierroksen. Rento fore, joka flirttaili Ob:n kanssa, mutta kuitenkin sisälle johonkin 16m korista. Pääsee siitä kokeilee.

Kaveri pisti oman forensa aivan maagisen hienosti ilmaan ja katsottiin, että tipahti aivan korin taakse. Siinäpä se. Hyppyputtasin ihan hyvin runin ja kiekko jäi 2m päähän korista, joten ajattelin että onneksi tämä päättyy lyhyeen. Toverini heitto olikin mennyt pitkäksi ja hänellä edessä ehkä 6-7m paluuputti. Voittoputti. Korin katolle, josta kimmoke saman matkan päähän toiselle puolelle. Paluuputti alarautaan, josta vielä rollasi 4 metriin. Sieltä ilman ketjuja vasuun. Taisi siinäkin aavistuksen jännittää. Kävin nostamassa omani koriin ja kaikkien vedonlyöjien yllätykseksi voitin sudarin.

Ratingit toisesta ja kolmannesta ihan hirveitä, mutta toisaalta ne kuvastaa tuota minun tekemistä täysin. Vaikka tavoite täytyyi ja Am-SM kisapaikka on nyt taskussa niin tästä jäi tosi huono maku suuhun. Liian moni osa-alue takkusi liian paljon. Nyt pari päivää kisasta voi jo nähdä asioita hieman valoisammin. Olihan tuossa aivan loistavat saumat panna aivan ranttaliksi koko pelaaminen, mutta voitin kuin voitinkin itseni lopulta.

Jospa tästä eteenpäin tällä kaudella kisoissa ei enää sataisi lunta ja räntää. Kiitos Ähtäri.

Ja jos joku luki koko kirjoituksen… kiitos sinullekin. Nähdään radoilla.



Teksti ja kuvat: Teemu Pietarinen

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Arkisto

Kategoriat

Top