Tero Jaatiselle kauden 2018 reikäpelimestaruus


Tänä vuonna reikäpeliturnaukseen osallistui yhteensä 43 heittäjää ja päädyttiin pelaamaan ainoastaan pudotuspelivaihe, sillä edellisvuoden alkusarja kasvatti kisan kestoa liian pitkäksi. Tällä kertaa kisa saatiin päätökseen jo ennen lumia, vaikka syksyn kiireet ja valon vähyys hidastivat viimeisiä kierroksia. Tämä oli neljäs kerta, kun mestaruudesta kisattiin ja kisan arvaamattomuudesta kertoo se, että kukaan ei ole vielä pystynyt uusimaan top3-sijoitustaan aiemmilta vuosilta.
Itse kisa käynnistyi yllätyksien saattelemana, kun ensimmäisellä kierroksella tippui monta vahvaa suosikkia mm. edellisvuoden mestari Heikki Pippuri. Arpakone oli arponut sopivan turnausrakenteen, sillä ennakkoon vahvimmat pelaajat olivat jakautuneet suht tasaisesti eri poluille. Ensimmäisen kierroksen jälkeen loput ennakkosuosikit alkoivat näyttää osaamistaan ja heittivät varmoihin voittoihin.
Neljännellä kierroksella nähtiin kuitenkin jotain mitä ei osattu odottaa. Siellä Janne Heikkinen otti yllättäen Julius Paakkisen päänahan viimeisen väylän taistelulla (6 vs 5) ja selvitti tiensä välieriin. Siellä puolestaan jalkoihin jäi hyviä kisasuorituksia väläytellyt Teemu Pietarinen (8 vs 4). Yhtäkkiä Janne oli siis pelannut itsensä finaaliin. Suorituksen arvoa nostaa se, että Jannen sijoitus seuran sisäisessä ratingjärjestyksessä oli kisan alkaessa viidenkymmenen paikkeilla.
Toista finalistia selvitettiin tuttujen heittäjien välillä. Toisessa välierässä kohtasivat Tero Jaatinen ja Jesse Kempas. Molemmat olivat joutuneet kaatamaan useita hyviä heittäjiä, mutta vain toinen pääsisi finaaliin. Ratkaisua jouduttiin hakemaan viimeiseltä väylältä ja loppujen lopuksi Terolle niukka (5 vs 4) voitto.
Pronssiotteluun siirtyivät siis Jesse ja Teemu. Valitettavasti Teemu joutui luovuttamaan voiton suoraan Jesselle, joten tänä vuonna kolmanneksi selvisi Jesse. Finaalissa kohtasivat siis Tero ja Janne. Tällä kertaa Jannen yllätykset eivät enää jatkuneet, vaan Tero heitti vakuuttavaan (7 vs 0) voittoon.
Sijoitukset:
- Tero Jaatinen (2 kiekkoa JLK-logolla)
- Janne Heikkinen (1 kiekko JLK-logolla)
- Jesse Kempas (2 markkeria JLK-logolla)
Lisäksi arvottiin yhteensä kolme markkeria JLK-logolla:
- Marko Pettersson
- Teemu Pietarinen
- Olli Arola
,jk