Tyyni 2018 – Euroopan suurimmassa frisbeegolfkilpailussa

Päätin viime syksynä, että keväällä 2018 maksan lisenssin ja käyn parit PDGA-kisat kesän aikana. Eipä tuolloin tullut mieleenikään, että uskaltaisin lähteä Tyyneen heittämään. Vaan kun ilmoittautuminen sitten aukesi ja sain nimeni listaan, aloin odottaa reissua aivan valtavasti. Eniten odotin sitä, että pääsen kokemaan Euroopan suurimman frisbeegolftapahtuman itse paikan päällä. Toiseksi eniten odotin sitä, että saan viettää kokonaisen viikon poissa kotiradoilta huikeassa mökkiporukassa, lajikuplassa eläen. Kisaaminen itsessään jännitti, eikä menestymisen suhteen ollut mitään odotuksia – vaan olisihan se pitänyt 15 vuoden kilpaurheilukokemuksen perusteella tietää, että mitä suurempi kisa, sitä paremmin siihen sytyn.

Saavuimme mökkiporukkamme kanssa Pornaisiin maanantaina noin neljän maissa ja lähdimme heti pienen evästauon jälkeen heittämään ensimmäistä treenikierrosta Sibbeen. Heittäminen tuntui pitkän autossa istumisen ja huonojen yöunien jälkeen yllättävän hyvältä, mutta viimeinen väylä vesiesteineen oli silti liian haastava ja kenkien kasteluksihan se sitten meni. Tiistaina treenivuorossa olivat Keinukallio ja Kartano, joista kumpikaan ei sujunut omalta osaltani erityisen hyvin. Heiton ajoituksen kanssa oli ongelmia ja puita tuntui löytyvän jokaiselta väylältä aivan liikaa. Keskiviikkona oli pakko käydä hakemassa vähän lisätuntumaa illalla Kartanosta parin viimeisen väylän osalta, että uskaltaa torstaina lähteä kisaamaan.

Torstai, ensimmäinen kisapäivä

Oma kisani alkoi siis torstaina 15:30 Kartanosta. Ensimmäinen heitto kuulutuksien jälkeen jännitti niin paljon, että koko kroppa tärisi. Puttaaminenkin tuntui niin kankealta, että pirkosta oli turha haaveilla ja par sieltä sitten avausväylälle napsahti. Jännitys alkoi hieman väistyä seuraavan väylän aikana ja pääsin taas puttaamaan pirkkoa – alapantaan. Väylillä #3 ja #4 törmäsin ongelmaan, jota en osannut odottaa: heittoihin oli yhtäkkiä tullut lisää mittaa noin parikymmentä metriä verrattuna maanantaihin, joten ob:t löytyivät vähän liian helposti – etenkin, kun Saint Pro kippaili aivan liikaa oikealle. Tuli siis napattua kierroksen ensimmäinen bogi ja tuplabogi korttiin, eikä bogilta vältytty liioin väylällä #5.

Väylästä #6 lähtien tekeminen alkoi jo tuntua sen verran varmalta, että pääsin taas puttailemaan pirkkoa alapantaan kahdella seuraavalla väylällä. Pieni turhautuminen alkoi kuitenkin siinä vaiheessa nostaa päätään puttaamisen suhteen, mutten silti bogien pelossa uskaltanut putata yhtään rohkeammin. Väylältä #11 nappasin sitten vihdoin kierroksen ensimmäisen pirkon, kun sain avaukseni lähes nostolle. Seuraavan väylän pirkko tuli vielä helpommin: täydellinen avaus 80 metriseen ylämäkiväylään aivan korotetun korin alle ja nostopirkko pois. Heittäminen tuntui yhtäkkiä niin helpolta ja vaivattomalta, että oli helppo hymyillä ja tehdä tulosta.

Väylällä #13 törmäsin taas samaan ongelmaan kuin alkukierroksella: kevyt ja rento neppaus kantoi vahingossa aivan liian pitkälle ja löysin itseni ob:lta. Yritin pelastaa parin hieman aiempaa rohkeammalla puttaamisella ja ketjut kilahtivatkin oikein lupaavasti – vain luiskauttaakseen kiekon läpi ja korista ulos. Väylillä #14 ja #16 puttasin taas pirkkoputit kierroksella varsin tutuiksi käyneisiin alarautoihin, kunnes väylällä #17 vihdoin kilautin pirkon ihan ketjuihin asti. Viimeisellä väylällä löytyneet puskat ja korttiin napattu bogi ei enää harmittanut, kun huomasin tuloksen (+6) jääneen reippaasti alle kympin ja olevani kisan kärjessä kahdella heitolla. Eniten yllätti kuitenkin rating: 848.

Perjantai, toinen kisapäivä

Perjantain keli oli järkytys aurinkoisen ja vain kohtuullisen tuulisen torstain jälkeen. Lämpötila oli tippunut kymmenkunta astetta ja tuuli puhalteli puuskissa reippaasti yli 10 m/s. Päätin siksi jatkaa torstaina aloittamallani varovaisella ja fiksulla pelillä, jotta välttyisin turhilta plussilta. Pääsin starttaamaan taas vähän ennen neljää ja tällä kertaa kuulutukset eivät olleet sekoittamassa ja tuomassa turhaa jännitystä avaukseen. Olin kahdella heitolla viiden metrin putilla, mutta korotetun korin takana odotteleva ob ja puuskittainen tuuli pakottivat varmistelemaan korin alle ja ottamaan bogin korttiin.

Väylillä #2, #4, #5, #8 ja #11 heittäminen alkoi taas tuntua samalta kuin torstaina: olin avauksella helposti kympin ringissä, mutta pirkkoputin osuminen alarautaan ketjujen sijaan oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Tulos olisi siis voinut tässä vaiheessa kierrosta olla jopa pakkasella, mutta eipä se +4: kään huono ollut – etenkään keli huomioiden. Väylällä #12 löysin vihdoin myös puut, joita olin aiemmin kierroksen aikana pystynyt onnistuneesti välttelemään. Normaalitilanteessa olisin aivan varmasti yrittänyt upsilla väkisin eteenpäin ja maksanut siitä reippailla plussilla, mutta nyt järki sanoi toista. Pelasin putterilla takaisin väylälle ja pääsin sentään yrittämään bogia haaraputilla puun takaa, mutten aivan onnistunut – se pirun alarauta, kun sattui taas eteen.

Tässä vaiheessa kierrosta edellä menevät ryhmät alkoivat hidastaa etenemistä sen verran reippaasti, että jokaisella väylällä joutui odottelemaan turhan pitkään. Keskittyminen herpaantui ja aloin huomata epäoleellisia asioita aina nälästä jäätyviin sormiin. Odottelusta huolimatta pääsin taas väylällä #13 puttailemaan pirkkoa kympin ringistä (siinä onnistumatta), mutta väylä #14 olikin jo täyttä tuskaa. Löysin itseni puuosumien jälkeen syvältä mörristä, josta ei päässyt edes upsilla kunnolla pois. Kun bogiputtikin sitten kilahti ketjuista ohi, napsahti jo toinen tupla korttiin.

Sain nopeasti nollattua pieleen menneen väylän ja keskityin seuraavaan. Väylän #16 avaus olikin yksi päivän parhaista, sillä sain korkean taivashyssen lentämään yli 100 metriä ja olin jälleen pirkkoputilla kympin ringissä – vaan eipä kelvannut se pirkko vieläkään. Eikä muuten kelvannut seuraavallakaan väylällä: heitin kaksi lähes täydellistä heittoa 170-metriselle, oikealle kääntyvälle dog legille. Korin takana odotteleva jyrkkä alamäki kuitenkin pelotti sen verran paljon, etten uskaltanut edes yrittää puttaamista kuudesta metristä ja otin suosiolla parin pois.

Viimeistä väylää, sitä surullisen kuuluisaa vedenylitystä, sai odotella reippaan puoli tuntia. Edellä menevät ryhmät olivat kelin takia jumittaneet väylällä luvattoman pitkään ja napsineet plussia koko kisan tarpeiksi asti. Väylä oli ollut erityisen haastava jo torstaina heikommassa tuulessa ja lämpimämmässä kelissä, joten ei ihme, että perjantain viileissä puuskissa se tuntui monelle täysin mahdottomalta. Odotellessani omaa heittovuoroani sadepilvet kaatoivat vettä niskaan sen verran reippaasti, että keli viileni entisestään ja sai kaivella sadetakkia suojaksi. Kun oma heittovuoro sitten vihdoin tuli, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pelata järkevää peliä. Täydellinen avaus kulmaukseen, lähestyminen neljään metriin ja harmittavasti par-putti alarautaan, koska kohmeisten sormien takia puttaaminen oli mahdotonta. Vaan olisipa ollut siistiä olla ainut nainen koko päivänä, joka kyseiseltä väylältä ottaa parin.

iilis toisen kisapäivän jälkeen oli aika mahtava, vaikka paljon parempaankin olisi ollut mahdollisuuksia. Ei tosiaan ollut huono tulos se +10, jonka tuonne Sibbeen sain aikaiseksi. Sillä sain itselleni jo 11 heiton johtoaseman omassa sarjassani ja ratingin 876. Ja se oli muuten täsmälleen sama tulos, jonka maailmanmestari Paige Pierce pelasi samalla radalla. Ei huono!

Lauantai, kolmas ja viimeinen kisapäivä

Lauantain keli muistutti vahvasti perjantaista, vaikka lämpötila nousikin muutaman asteen verran korkeammalle. Sama kova ja puuskainen tuuli kuitenkin pyöri ympärillä jatkuvasti, joten turhia riskejä päätin vältellä myös viimeisen kisakierroksen aikana Keinukallion radalla. Jotain oli kuitenkin tapahtunut yön aikana ja heittäminen tuntui todella vaikealta. Ajoituksen kanssa oli ensimmäistä heittoa lukuun ottamatta hirveitä ongelmia ja siitä syystä löysin kaikki mahdolliset puut ja ob:t useampaan kertaan kierroksen aikana. Kivien ja juurien seassa seiftaaminenkaan ei onnistunut, vaan otin monet ikävät rollit ja niiden myötä bogia ja tuplaa korttiin. Pirkoista oli turha haaveilla kertaakaan koko kierroksen aikana, kun paritkin olivat tiukassa. Väylällä #16 onnistuin vielä pyöräyttämään nilkkani risukossa ja kaatumaan heittokäden peukalon päälle. Meinasi itku tulla, kun koko kierros oli ollut yhtä tuskaa alusta loppuun ja mikään ei onnistunut.

Viimeiset kaksi väylää olivat erityisen huonoja itselleni. Väylällä #17 löysin kahteen kertaan ob:n – ensin huonon avauksen takia, joka ei aivan jaksanutkaan palata väylälle enää takaisin ja vielä toiseen kertaan ob-kepin avustamana, kun osuman jälkeen kiekko päättikin rollia ob:n puolelle. Siitäpä sitten kisan ensimmäinen tripla korttiin. Viimeisen väylän avaus lipesi kädestä aivan liian aikaisin ja pääsin etenemään tiiltä vain vajaan kymmenen metriä. Olin niin turhautunut ja raivoissani omista huonoista heitoista, että nappasin kakkosheiton täysillä silmät kiinni ja toivoin parasta. Järkevämpää olisi ollut pelata väylälle ob:n rajalle, mutta tuossa vaiheessa järkevästi pelaamiseen ei riittänyt enää kärsivällisyyttä tipan vertaa. Heitto osui kuitenkin väylään – noin 50 metriä pidemmälle kuin olin treenikierroksella saanut mukamas hyvän avaukseni. Neljännellä heitolla oli siis helppo hakea jo korille, mutta ajoitusongelmat jatkuivat ja löysin itseni liikaa oikealta ja aivan liian pitkältä. Siitä vielä parit rollit ja taas sai merkitä triplaa korttiin.

Fiilis viimeisen kierroksen jälkeen oli kaikkensa antanut, turhautunut ja silti kohtuullisen onnellinen, kun tajusin hävinneeni Keinukalliossa vain yhdellä heitolla virolaiselle Katrille, joka omassa sarjassani pelasi tuon kyseisen radan parhaiten. Ja vaikka oma tulos oli reippaasti plussalla (+19), näytti rating silti viimeisen kierroksen osalta 803, eli reippaasti enemmän kuin mitä olin toivonut. Kokonaiskisa ratkesi siis lopulta kymmenen heiton erolla ja pääsin juhlimaan voittajana. Aika hitsin siistiä!

Roope Turunen #91551
MA2

Kierros 1, Sibbe DGP

Reissuun lähtiessä ei ollut juurikaan odotuksia sijoituksen puolesta, pelasin kuitenkin itselleni kovassa sarjassa (MA2). Ensimmäiseltä kierrokselta lähdettiin hakemaan pääasiassa hyvää starttia kierrokselle ja tuloksellisesti tavoitteena oli mennä alle +10. Kierros lähtikin hienosti tuplabogilla liikkeelle. Tuuli oli heti alusta lähtien läsnä ja teki pelaamisesta hieman harjoituskierroksia haastavampaa. Heikon alkukierroksen jälkeen sain pelin kuitenkin hyvin kasattua, ja etuysille saatiin muutama birdiekin aikaiseksi.

Peli parani väylä väylältä, ja fiilis säilyi kokoajan korkealla. Vielä #17 väylän avauksenkin jälkeen oli sellainen fiilis, että tässä pelataan muuten elämäni parasta kierrosta. Noh sittenpä saavuimmekin väylälle #18, joka oli koko kierroksen ajan kummitellut takaraivossa. 120 metriä par 3, veden ylitys, ei dropparia. Jo treenikierroksella tuli todettua, että käsi ei vaan riitä pelaamaan suoraa korille, joten oli helppo päätös lähteä ns. seiftaamaan perus rystyhyssellä väylää pitkin.

Päätös osoittautui erittäin hyväksi, viimeistään siinä vaiheessa kun olin saanut kiskottua 3 perättäistä draivia lampeen. Tässä vaiheessa mieleen hiipi ajatus koko bagin viskaamisesta lammen pohjalle kiekkojen seuraksi, mutta päätin kuitenkin kokeilla vielä yhtä draivia, joka sitten kaikkien paikalla olleiden yllätykseksi päättikin pysyä pelialueen sisällä. Tästä rohkaistuneena päätin pelata itselleni helpon kämmenhyssen korille, lopputuloksen ollessa jälleen kerran loistava hysse suoraa lammen pohjalle. Aikani kiroiltuani väylää alimpaan helvettiin sain vihdoin midarin istahtamaan noin 8 metriin korin läheisyyteen, vain kaunistellakseni tulosta vielä yhdellä puttimissillä. Lopputulemana väylästä 12 heittoa korttiin ja elämäni kierros roskakoriin. Tässä kohti tulee huomauttaa, että ennen kyseistä väylää kortissa komeili tulos +2, ja pelkällä bogilla selvitessäni olisi kierroksen rating ollut luultavasti noin 100 pistettä omaa ratingiani korkeampi.

Kierroksen lopputulos +11 ja kilpailu 20. sija vaihtuikin yllättäen sijaan 118.

Kierros 2, Söderkullan kartano

Siinäpä riittikin tekemistä saada pääkoppa kuntoon ennen toista kierrosta, kun lähtöaikakin siirtyi yllä mainitun väylän ansiosta iltapäivästä aikaiseen aamuun. Toiselle kierrokselle lähdin pelaamaan mahdollisimman varmaa kierrosta; ei haeta liian vaikeita pirkkoja, vaan otetaan helpot parit pois ja pirkkoja katsellaan sitten tilanteen mukaan. Heti kierroksen alkupuolelle sattunut triplabogi olikin siis juuri suunnitelman mukainen, ja siitä oli hyvä lähteä jatkamaan.

Kierroksen aikana myös tuuli huomattavasti ensimmäistä kierrosta kovempaa, ja saatiinpa hieman sadettakin paikalle pelaamista helpottamaan. Kierros täyttyi pääasiassa parin pelastamisesta ja helppojen pirkkojen missaamisesta, lopputuloksen ollessa +5. Tämä tulos olisi saattanut olla jopa hyväksyttävä, jos ensimmäisen kierroksen viimeistä väylää ei olisi koskaan tullut molskattua yllä mainitulla tavalla.

Kierros 3, Nevas Golf

Viimeiseltä kierrokselta en enää odottanut juuri mitään, sillä kierros pelattiin Nevaksen golf-kentälle rakennetulla pop-up radalla, ja väylien keskipituus oli noin 140 metriä. Oman käpälän tietäen oli heti alusta asti selvää, että pirkkoja ei olisi juuri odotettavissa ja par olisi hyvä lukema lähes jokaiselta väylältä. Aiemmin olin lähinnä unelmoinut golf-kentällä pelaamisesta, mutta tietystikään silloin ei tullut mieleenkään ajatella niitä tuulia, jotka peliä voisivat siellä tulla sekoittamaan.

No tuultahan oli heti alusta lähtien ja useimmilla väylillä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi työntää avaukseen Star Xcaliber ja toivoa että se jaksaisi edes hieman taistella tuulta vastaan. Tämä ratkaisu tuotti lähinnä huonoa tulosta, ja kierroksen ensimmäistä paria saatiinkin odotella väylälle #5 saakka. Kierros oli muutenkin bogien täyttämä, vaikka yksi yllättävä pirkkokin sinne mahtui sekaan.

Kierroksen lopputulos jälleen +11, mikä ei mieltä juuri piristänyt, mutta saatinpahan kierros pelattua ja päästiin seuraamaan miesten avoimen luokan kärkikortin pelaamista. Kaiken kaikkiaan tuloksellisesti jokainen kierros oli hieman oman ratingini yläpuolella, mutta koko kisasta jäi sellainen tunne perskannikoiden väliin, että paukkuja olisi ollut paljon paljon parempaan. Noh, ehkäpä ensi kerralla.

Tyyni 2018 ilmoittautuminen oli lähestymässä tammikuussa ja tuli mieleen, että olisi kiva käydä tutustumassa isoihin kisoihin. Ilmoittautuminen sisään ja sitten odottamaan kesäkuuta. Arolan Olli sai piakkoin ilmoittautumisen jälkeen loistavan idean, että pistetään masterit samaan matkailuautoon. Tuumasta toimeen ja pian meillä oli auto varattuna neljälle masterille. Pientä hiontaa tehtiin reissuun kevään aikana, mutta vähillä säädöillä mentiin.

Juhannuksen jälkeisenä tiistaina aamupäivällä kurvasi kiiltävä vankkuri hakemaan minua työpaikalta. Porukka, jossa olivat Arolan Olli, Komun Ville, Louhelaisen Ismo ja allekirjoittanut survoutuivat (joka äijällä Züca, reppu + muut roinat) vankkureihin ja matka alkoi. Suuntana oli Kerava ja harjoituskierros Keinukalliossa. Illasta oltiin perille ja kun matkan jäykkyydet oli ravisteltu jäsenistä, ei kun menoksi. Rata paljastui haastavaksi. Oli tutun oloista metsäpilliä, mutta korkeusvaihtelua enemmän kuin Lykyllä. Aukealla vieraalla radalla oli vähän hankalampi arvioida etäisyyksiä, joten lasermittari jonka olin hommannut oli hintansa väärti.  Radalla olevia OB keppejä varten oli varmaan yksi pieni metsä uhrattu. Päästiin kuitenkin pelaamaan hyttysvapaassa melko tyynessä kelissä. Kierroksesta jäi muistiin yksi kadonnut kiekko ja olo, että pitäisi tuolla kohtuullisesti pelata. Kierroksen jälkeen leirintään Sibbeen ja nukkumaan, aamulla olisi Nevakseen aika 8:10 varatulle harjoituskierrokselle.

Aamulla olimme hyvissä ajoin Nevaksen kentällä. Keli oli aurinkoinen ja pientä tuulta oli tarjolla. Meitä ennen lähti 8:00 kahden hengen porukka, mutta takana oli sitten 50 minuutin tauko ennen kuin seuraavat lähtivät. Näin ollen saimme rauhassa kokeilla eri heittoja. Ei sillä, että paljon vaihtoehtoja oli. Ensimmäinen tai pari ensimmäistä heittoa pisimmälle menevällä driverilla, sitten lähäri ja ehkä par korttiin. Realistinen birdie mahdollisuus oli muutamalla väylällä (helpoin ehkä #15).  Sinällään virkistävää repiä ilman isompaa huolta puihin osumisesta. Oli siellä kuitenkin haasteita. Muutama bunkkeri, vesieste ja OB:ta jonkin verran. Rollereitakin pääsi yrittämään, kun oli lyhyttä ruohoa tarjolla. Niiden harjoittelua varten pitäisi saada väylä tai kaksi lyhyttä nurmea Joensuuhunkin. Joka tapauksessa Nevas kirjattu omassa päässä radaksi joka on isokätisille tarkoitettu. Nevaksesta lähdettiin ruokaa etsimään, Sibbeen ilmoittautumaan ja tekemään sotasuunnitelmaa Kartanon valtaukseen. Sibbessä saimme käsiimme pelaajapaketit. Se sisälsi DD:n Commander repun, ison tukevan sateenvarjon, kaksi teknistä T-paitaa, oman nimikoidun minin ja muuta pientä sälää. Teki vaikutuksen ja kaikelle löytyy käyttöä.

Iltapäivällä sitten laitoimme käsijarrun päälle Kartanolla. Rata on popup-tyyppinen, joka kulkee Söderkullan Kartanon ja lähialueitten pelloilla ja kuntopoluilla. Eli pilliä ja aukeata tarjolla. Pellot kuitenkin sellaisella sängellä, että ainakaan meistä ei kukaan rolleria sinne tarjonnut. Sinällään rata noudatti samaa kaavaa kuin Keinukallio, eli pilliä ja avointa hyvässä balanssissa. Heittopituudet Kartanolla itselle paremmat, eli enemmän mahdollisuuksia birdien ottoon. Toisaalta tuo lenkkipolun viereinen mörri oli sen verran tiheää, että lukemaa toiseen suuntaan saa myös helposti, jos lenkkipolulta lipsuu. Lisäksi OB keppiä löytyi pelloilta. Kierros vahvistaa oletuksen, että täällä voisi tulostakin tehdä. Jalat väsyneenä Sibbeen ja aamua odottamaan. Vielä nukkumaan käydessä mietin, että ratingin perusteella minun pitäisi olla puolessa välissä porukkaa kolmen päivän, joten sinne nurkille kun pääsisi (118 pelaajaa MA40).

Olimme torstai aamuna taas hyvissä ajoin Keinarissa kun Villen lähtöaika on 8:30. Saattelemme Villen matkaan ja jäämme odottelemaan omia lähtöjä jotka ovat 11:30 (Olli), 11:50 (Ismo) ja 12:10 (minä). Katselemme Metrixistä tuloksia ja Ville puskee tosi hyvää kierrosta. Alussa oli pari bogia, mutta sitten lähtee rullaamaan. Tuuli kuitenkin hiljalleen alkaa nousta ja katselen huolestuneena lippuja jotka ykkösväylällä vaihtuvat myötäisestä vastaiseen mielivaltaisesti. Saattelen Ollin ja Ismon matkaan. Pian Ville tulee kierrokselta ja tulos on upea +5. Ei hullummin alle vuoden peliuralla ja toisessa PDGA-kisassa. Oma vuoro tulee ja Peer Güntin saattelemana matkaan. Alku ei lupaa hyvää. Valitsen Tenacityn lippujen perusteella ja just kun heitä tuuli kääntyy vastaiseksi ja kiekko oikealle (kori olisi vasemmalla jyrkänteen reunalla). No, bogi on normaali avaus. Ison kisan jännityskin tunkee pintaan. Hermostunutta heittelyä #2 ja #3 ja kolmosella par-putti yläpantaan ja bogi korttiin. Nelosen avaan kahteen metriin pienellä cutrollilla. Kori on lavalla pään yläpuolelle ja birdie putin otan takaisin ketjuista. Miksen turbonnut kuten ajattelin… Sitten iskee oikealle vetämisen tauti väylille #5 ja #6. Molemmat avaukset alkupään puihin ja tulosta tulee kolme heittoa ekstraa. Ihmeekseni saan ensimmäisen kerran kierroksen aikana tekniikkaa korjattua ja seuraavalla pääsen tunnelin jälkeen birdietä runnaamaan reilulla kympin putilla. Kattoon osuu. Seuraava katastrofi iskee #9:llä joka on saariväylä (iso saari). Tuuli nappaa foren ja pitää sen liian pitkään antsassa. Kiekko laskeutuu sisään, mutta nousee pystyyn, ja rullaa OB:lle väylälle #11. Dropparille ja helppo Kannel lähäri. Ainut vaan etten muista vastatuulta ja että heitetään ylämäkeen. Kannel korkealle ja reiluun 15 metriin tuulen saattelemana. Kori on korkealla kallion päällä, joten pakko hakea tuplaa. Birdie #10:ltä lämmittää hetken. Pitkällä par 4:llä #11 taas tuulen kanssa takkuilua ja tupla korttiin. Kierros linkutetaan maaliin toivoen vähiä bogeja. Päivän pelastaa se, että sain #18 pariin (keskiarvo oli 6,1 ja karmein tulos +17). Maalissa tulos +11 ja tuntui että karmeasti alkoi Tyyni 2018. Olli ja Ismo olivat pelanneet +12 ja olivat kanssa hieman pettyneitä. Illalla sitten odoteltiin kuumeisesti lähtöaikoja. Jossain yhdentoista nurkilla ne ilmestyivät ja ratingit myös. Ville veti komean alustavan ratingin 907. Itsellä oli pettymyksestä huolimatta 864, joka on oman ratingin tasolla, joten miksi pettymys? Olli ja Ismo saivat 855.

Perjantai koittaa sateisena ja tuulisena (7-8 m/s luoteesta ja +5 siihen puuskissa). Vuorossa on lisäksi Nevas jossa ei ole tuulelta suojaa. Ajelemme ajoissa Nevakseen (kuten on jo tapana) ja olemme perillä seitsemän jälkeen. Kuuntelemme tuulia ja alamme valmistautua lähtöön. Minä, Ismo ja Olli lähdetään 9-10 nurkilla ja Ville joskus puolen päivän aikoihin. Saattelemme Ollin ja Ismon matkaan ”Juu Juu Juustossa löytyy”-kappaleen soidessa. Ensi vuodeksi pitää itselle ottaa avausbiisi sillä ei tuota kestä kukaan kymmeniä kertoja päivässä… Sen mitä avauksia katsoin tuuli tosiaan ottaa kiekkoihin. Sade kuitenkin on vain pieniä kuuroja silloin tällöin. Omassa kortissa on mukana Hiltusen Marko, joten tuttuja löytyi. Katson oman kortin muut avaukset. Kiekkoja on bunkkereissa ja kaukana korista. Pidän pelikirjasta kiinni ja heitän Pro Bossin. Se kääntääkin vähän yli koria kohti, mutta alamäkeen mentäessä linja on matalana suoraan lyhyempään bunkkeriin. Ihme tapahtuu ja kiekko hyppää bunkkerista suoraan eteenpäin nurmikolle. Lupaava alku. Toinen kaveri joka oli kortissa puttaa tuolta bunkkerilta korin viereiseen bunkkeriin. Ei hyvä alku ollenkaan. Muut ottavat bogin tai pahemman, joten kakkoselta vastatuuleen avaan minä. Eihän niitä puita golfradalla ole, mutta avaan kuitenkin sellaiseen reilut 25 metriä tiiltä. Kun kyseessä on 200 m par 4:llä tuo ei tunnu hyvältä. Niinpä sitä nilkutetaan liikkeelle parilla bogilla seuraavailta väylillä. Inhottavin bogi oli kutosella, jossa avasin korin lähellä olevaan tiheään kuuseen. Kiekko on tietenkin väärällä puolella rungon takana. Pääsen heitolla metrin ulos kuusesta. Jee. Väylä #9:n avaus onnistuu tuulesta huolimatta OK. Isäntä painaa korkealla mäessä myötätuulen mukana. Seuraava heitto vie sen kuitenkin 13 m pitkäksi ja birdie putti tulee ketjuista ulos (weak side). Huoh. Sitten päivän kohokohta. Se on väylä #10:n parin ottaminen. Väylä oli 320 m pitkä. Siinä on 200 metrin nurkilla OB lampi ja suo joiden välistä menee tie, OB:n jälkeen n. 20 m nousun päällä on kori. Keskiarvo väylälle oli 6,5 tuona päivänä. Hyvää oloa taas tasoitteli #11 avaus, jossa heitän sitten suoran 91 m heiton sivutuulen mukana reiluun 120 metriin pitkälle vasemmalla. Paria onneksi korttiin. Kierros jatkuu taistelujen merkeissä.  Väylästä #14 muistan, että ei ole ihan äsken niin paljon 4 metrin takatuuli putti pelottanut. Kova takatuuli meinasi koko ajan työntää minutkin nurin, joten minne se putteri menee? Onneksi ketjuihin. Sitten #15, johon birdie toiveet oli ladattu. Se samainen takatuuli oli nyt sivulla ja olin 10 m pitkänä. Varovainen birdie putti ja par korttiin. Maalissa kuitenkin ihan OK tulos +8. Voitin lisäksi korttini ja sain hakea NBDG:ltä minin muistoksi. Kävin kierroksen jälkeen golf klubilla saunassa ja lähdin yläkertaan lounaalle. Olli ja Ismo olivatkin olleet siellä jo pitempään (tulokset olivat +12 ja +13). Vähän oli pettymystä ilmassa. Lounaan jälkeen katsoin Metrixistä, onko Ville vielä kierroksella. Ville oli just vetäissyt birdien #15:sta, joten suuntasin ylämäkeen #16:sta kohti josta kortin löysin vuoroaan odottamassa. Maalissa Villen tulos oli +11. Kävimme vielä seuraamassa, miten MP40:ssä Eric McCabe heittää ja täytyy sanoa, että vielä ne toiset masterit pitkälle heittävät. McCabe heitti tuolla em. #10:llä kaksi kertaa n. 140 m ja oli helpolla birdiellä lähärin jälkeen. Kun oli tuo kierros katsottu, niin vankkurit suunnattiin Sibbeen ja sotasuunnitelmia laatimaan viimeistä päivää varten. Aamun lähtöajat tulivat taas myöhään illalla kymmenen jälkeen. Aikaisin lähtöaika olikin nyt 7:00, joka tarkoitti, että meidänkin kortit lähtisivät aikaisemmin eli Olli 8:30. Alustavat ratingit olivat 885 (minä), 858 (Ville), 849 (Ismo) ja 840 (Olli).

Aamu avautuu harmaana ja tuulisena (7-8 m/s, mutta nyt pohjoisesta ja puuskiakin löytyi), mutta sateita ei pitäisi olla luvassa. Aamulla/yöllä kuitenkin oli vielä lähtöaikoja säädetty ja Ollin lähtöaika olikin 8:20 eikä 8:30 kuten luulimme. Onneksi Hiltusen Marko kävi vankkureilla ja ihmetteli miksi Olli on vielä siellä. Olli kiihdytti mäkeä ylös Kartanolle ja kerkisi lähtöön. Vielä Ismo matkaan ja omaa vuoroa odottelemaan joka olisi puolen tunnin päästä. Trololo-biisin soi, kun lähdin matkaan. Minun on _todellakin_ valittava aloitusbiisi ensi vuonna. Alku lupaa hyvää, kun parkkeeraan #1:n metriin. Kakkosen pillissäkin saan parin (ka 3,7. Kolmonen on 100 m vastatuuleen. Avaus jää vähän lyhyeksi, kun liikaakin laitoin hysseä ja korkeutta Bossiin. Pitkä 15-16 m putti sisään kun tulee tyyni hetki. Kaksi alle kolmen väylän jälkeen. Nyt kulkee ja norjalainen epäilee minua sandbaggeriksi. Nelonen on 110 m, mutta tikutettu kapeaksi. Sama Bossi ilmaan. Väkevä tuulen puuska kääntää sen rolleriksi viereiselle parkkipaikalle 30-40 m lennon jälkeen. Jatko heitto Explorerilla hyssessä jotta menee suoraan vastatuulessa. Tuuli tyyntyy ja hyssessä mennään toisen puolen OB:lle. Tripla korttiin ja norjalainenkaan ei enää epäile, että pelaan väärässä luokassa. Ihmeekseni en jaksa ottaa pulttia tuosta triplasta. Peruspareja seuraavilla parilta väylältä. #7:lla avaus puuhun lyhyeksi, mutta jatkoheitto mutkan taakse meinaa mennä sisään 80m päästä spotterin mukaan. Tiesin, että lähellä ollaan kun norjainen spotterina kerkisi jo kädet nostaa ylös. #8:lla bogi mörrin kautta (onneksi ei ollut ampiaisia kuten #7:n mörrissä). #9:llä sitten päivän heitto. 100 m alamäkeen kuntopolkua myöten Inertialla ja kolmeen metriin. Kympiltä sitten bogi vastapainoksi, kun lähäri jää lyhyeksi, kun tuulta liikaa mietin. Seuraavalta väylältä vuorostaan birdie, kun Verdict laskeutuu korin lähelle 80 m tasalle kuten olin suunnitellutkin. Heitto oli pyörivään tuuleen, joten tuntui hyvältä. Väylällä #12 katastrofi uhkaa. Vastatuuli nakkaa Inertian puskaan. 7 henkeä on etsimässä kiekkoa ja sitä ei löydy. Alle minuutti aikaa ja perässä oleva Komun Villen kortti ryntää avuksi. Yksi kortista tokaisee, että alle minuutissa niitä on ennenkin löydetty. Kun kymmenen sekuntia on jäljellä, kiekko löytyy samaisen tokaisijan toimesta. Kiitokset Jyväskylän miehelle. Saari väylällä #12 lay-up, kun tuuli ei puolusta riskin ottoa. Väylällä #14 tulee birdie, kun en osu sähkötolpan vaijeriin, kuten treeneissä. Siitä sitten tasaisesti paria 15-17. Kartanon #18 on uskomattoman matalan katon heitto ja kori on pudotuksen reunalla 68 m päässä. Treeneissä olin päässyt korin luona olevan vaahteran alle Buzzz SS rollerilla, joten sitä matkaan. Heitto on 20 cm treeniheitosta. Ei paha. Ongelma on se, että koriin on 5 m matkaa, mutta kori on täysin vaahteran oksan takana. Eli pieni valutus alamäkeen korin alle ja par korttiin. Yhteenlaskun jälkeen kierros olikin mennyt tasan pariin. Tämä vähän yllätti, kun en miettinyt tulosta kierroksen aikana. Kortin voitto ja nyt NBDG:ltä saatu palkinto olikin Kannel (laukkuun menee). Jäin odottamaan Komun Villeä, kun Ville oli tulossa seuraavassa kortissa. Villen tulos oli hyvä +6, mutta pelaaja ei hihkunut riemusta. Olli (+5) ja Ismo (+6) olivat tasapuolisuuden nimissä pelanneet ristiin, jotta pääsevät kokonaistuloksessa tasoihin. Alustavat ratingit kierrokselle 928 (minä), 872 (Olli) ja 860 (Ismo, Ville).

Illalla käymme seurailemassa naisten kärkikortin Sibben radalla ja ruuan perään vielä puolet miesten kärkikortin kierroksesta. Tulee selväksi, että siihen on syynsä miksi jotkut ovat ammattilaisia. Toisaalta ammattilaisillakin lipsuu, kuten Paigelle kävi viimeisen kierroksen takaa-ajossa.

Kun kierrokset oli katsottu, lähdettiin matkaan kohti Tamperetta. Siellä avattaisiin sunnuntaina uusi rata. Olli ja Ismo olivat ilmoittautuneet avajaisten parikisaan. Villen kanssa ajateltiin katsoa miten prot pelaavat, kun väsyneitä oltaisiin Tyynen jälkeen kuitenkin. Yö PG:n parkissa ja aamulla radalle korien hattuja nostelemaan. TD käskee lopettamaan hommat ennen kahdeksaa, kun talkooporukallekin pitäs jotain jäädä;). Kiersimme Komun kanssa radan ja tulimme siihen tulokseen, että tuossa tuulessa ja tuolla radalla +20 on autokunnan kilpailijoille hyvä tulos. Olli ja Ismo päättivät todistaa, että olemme väärässä pelaamalla +11. No, ehkä jäi ne helpohkot väylät muistamatta. Ennen kisaa pääsimme Villen kanssa Lizotten ja Sextonin matkaan katsomaan, miten he treenaavat radan. Opettavaista ja samalla kuitenkin samanlaista kuin itsellä. Eli jos väylä näytti selkeältä yksi heitto ja eteenpäin. Jos jotain haastavaa löytyy, niin bägi alkaa tyhjentyä. Kisassa sitten seurailimme Villen kanssa kakkoskorttia, kun ykköskortin joukko oli vähän liian iso. Sielläkin oli kovia pelimiehiä: McCabe, Hirsimäki, Owens, Kuitunen, Stor ja Iso-Markku. Hienoa meininkiä kaiken kaikkiaan. Radasta vielä sen verran, että tuolla näkee oikeasti mitä 300 000 euron panostaminen tarkoittaa. Paljon on työtä ja vaivaa nähty. Radalla on nurmetetut väylät monin paikoin. Vaikeustasokin on kohdallaan kun ammattilaisetkin pitävät sitä haastavana. Sextonin kommentti tuon kisaleiskan #17:lla tiillä oli ’Oh my God’. Jotain samansuuntaista kävi itselläkin mielessä, kun ekan kerran sen näin pari tuntia aikaisemmin. Kunhan Olli ja Ismo saatiin 4,5 tunnin kierrokselta maaliin, niin alkoi vielä pitkä kotimatka. Perillä puolen yön aikoihin ja näin ollen Tyyni 2018 reissu oli maalissa.

Mitäs reissusta jäi käteen? Tieto siitä, että jos oikein analysoi, niin kesken kierroksen pystyy jonkun heittovirheen korjaamaankin. Yllätyksekseni väsyneenä onnistuin myös nousujohteisesti tulosta parantamaan (ainakin ratingin valossa) ja tulos 32/118 oli paljon parempi kuin odotin. ”Muutama” kiekko kun houkutuksia oli: NBDG, Tyyni Flymart ja PG:n Tampereen kauppa. Tyyni tapahtumana on ehdottomasti vierailemisen arvoinen ja tavoite on sinne mennä ensi vuonnakin. Viehän se aikaa, mutta oli se mukavaa elää friba-kuplassa vajaa viikko. Tärkeintä oli kuitenkin hyvä henki, jolla mentiin Ollin, Ismon ja Villen kanssa. Kiitoksia kaverit.