Veikkojen KevätTour Iisalmen Paloisvuorella
Iisalmen Paloisvuorella kisattiin 15.5. Veikkojen KevätTourin 2/3 osakilpailu. Kaksi kertaa kierretty 18-väyläinen metsärata oli haastava kokonaisuus, jossa väylillä pysyminen oli elinehto hyvälle tulokselle. Joen Liitokiekon jäseniä löytyi kisasta hienosti 22 kpl, joista osa oli lähtenyt paikan päälle jo lauantaina. Sää oli muutamaa hetkeä lukuunottamatta poutainen ja lähes tuuleton.
Avoin sarja oli edellisen Juankosken kisan tavoin Jesse Nieminen -show (-9 & -7), mutta muista palkintosijoista käytiin tasaista kamppailua. Ensimmäisen kierroksen jälkeen top 10:ssä oli 5 JLK:n jäsentä, parhaimpana Jesse Kempas, jonka -2 tulos riitti neljänteen sijaan. Toisella kierroksella tapahtui paljon muutoksia ja joenliitokiekkolaiset pääsivät parantelemaan sijoituksia muiden kustannuksella. Miika Voutilainen onnistui nostamaan tasoaan toiselle kierrokselle parhaiten (-1 & -5) ja nousi lopulta toiselle sijalle. Mikko Makkonen taisteli loppuun asti myös kakkossijasta, mutta muutama bogie loppuväylillä jätti hänet jaetulle kolmannelle sijalle. Mika Laukkanen (0 & -1) ja Mikko Heikkilä (+1 & -1) pelasivat kaksi tasaista kierrosta ja siitä palkintona kuudes ja seitsemässija. Kempaksen toinen kierros (-2 & +3) ei sujunut suunnitelmien mukaan ja hän tippui lopulta yhdeksänneksi. Kisassa nähtiin myös yksi holari, jonka JLK:n Pekka Saastamoisen heitti väylällä #4.
MA3-sarjassa ensimmäisen kierroksen jälkeen kärjen heittäjien välillä oli ehtinyt syntyä pieniä eroja. Lasse Sissonen (+4) oli parhaana JLK:n jäsenenä jaetulla kolmannella sijalla, kolme heittoa kärjestä. Toisella kierroksella nähtiin hienoja nousuja, parhaimpana Heikki Pippurin (+5 & -1) tulos, jolla hän nosti itsensä voittoon yhden heiton erolla seuraavaan. Lasse Sissonen (+4 & +3) sai pidettyä jaetun kolmannen sijansa ja kun viidennelle sijalle nousivat Sami Leppänen (+9 & -1) ja Teemu Pietarinen (+5 & +3), niin kokonaispanosta voidaan pitää melkoisen onnistuneena.
Seniorit-40 sarjassa ei päästy nauttimaan tällä kertaa palkintosijoista. Parhaiten JLK:sta heitti Unto Toivanen (+7 & +4), jääden lopulta viisi heittoa kolmannesta sijasta. Juniorit-18 sarjassa JLK:n menestys oli Miska Luoman harteilla. Hyvän toisen kierroksen myötä Miska nosti sijoituksensa lopulta kahdeksanneksi.
Henkilökohtaiset raportit
Mikko Makkonen
Saavuttiin Iisalmeen lauantai-iltana, autoon ahtautuneena Jesse, Lasse ja Timo. Kamat hotellille ja Paloisvuorelle ottamaan tuntumaa. Kierrettiin parikisana rata kertaalleen, vaikeatahan se taas oli. Illalla paikallisessa kuppilassa Heikkilän Mikko näytti miten pelataan biljardia, olipa hienoo katsella taiturin lyöntejä.
Sunnuntaiaamuna herättiin hotellin maukkaalle aamiaiselle. Husun Teemulle oli noussut kuume yöllä ja miehen pelit jäi väliin. Harmiteltiin porukassa huonoa tuuria. Ihmeteltiin myös Joensuun WGE kevätkisan ratinglukemia. Parin yhteistulos antoi 914, kun taas viime vuoden am-tourilla parilla sai 884. Toki silloin oli pari lisäväylää, mutta omituisen paljon tuossa on eroa.
Muistikuvat Paloisvuoren radasta viime vuoden Savo Tourilta olivat, että etuysiltä ja laskettulurinneväyliltä pitää napata pirkut. Metsäosuuksilla täytyy pelata varman päälle paria. Eka kierros kakkosväylältä käyntiin. Ryhmässä hyvää seuraa, meidän Unski ja Juankosken Mika. Avaus F1:llä kymppiin, josta putti sisään. Näin se pitikin lähteä. Kolmosella avaus skippasi korin vierestä pitkäksi kuusen taakse, josta ei linjaa putille ja par korttiin. Nelosväylältä taas F1:llä helppo pirkku ja peli sujui melko mukavasti kasiväylälle asti.
#8 Tiillä katsoin kun Mika avasi jollain midarilla pariin metriin. Olin jo päättänyt, että heitän Rhynolla, mutta jostain syystä aloin miettiä oliko Mikan kiekko DD:n Verdict, jollainen löytyisi myös omasta bägistä. Sain jonkin ihme epävarmuuskohtauksen siitä Rhynolla heittämisestä, vaikka edellisiltana olin heittänyt kiekolla ihan korin viereen. Tiillä seisoessa päässä takoi vaan ajatus, että:” Verdict on oikea valinta. Mutta Rhyno on jo kädessä. En ala vaihtamaan enää. Ei se nyt kiekosta voi olla kiinni. Kyllä voi. Mikakin heitti Verdictillä. Pitäisikö kysyä vielä Mikalta neuvoa?” Rhyno ilmaan holtittomalla griplockilla ja epätoivoisten pelastusyritysten jälkeen korttiin tupla helpolta 88m väylältä. Leuka rintaan ja siitä eteenpäin peli olikin käsittämättömän epävarmaa. Putit pehmeitä ja pelokkaita.
Kierroksen loppupuolella sipuli palasi kuin taikaiskusta normaalitilaan ja sain pirkut #16,#17 ja #18. Toiselle rundille lähdin kakkoskortista ja taas kakkosväylältä. Kakkos-Makkonen. Avaus karkasi vasuriin, mutta otti kermaisen kickin viiteentoista metriin. Runata pystyi rohkeasti, koska korin takana on kallio. Putti upposi sisään ja kierrokselle taas hyvä alku. Kierros sujui erittäin hyvin, pelasin rennosti, mutta keskittyneesti ja olin -4 tuloksessa ennen helppoja viimeisiä väyliä. #17 hyvä avaus kasiin, josta sitoutunut putti ketjuja hipoen ohi korista ja rotkosta alas. Comebackissä vielä hyvä osuma, mutta ei vaan jäänyt sisään. #18 umpisurkea kämmenheitto OS Buzzzilla ja par korttiin. #1 heitin vielä huonon avauksen jälkeen huonon lähärin ja laitoin putin alarautaan. Bogi korttiin ja kierrostulos suli lukemaan -2. Todella ärsyyntynyt olo viimeisten väylien mokelluksesta. Jotenkin keskittyminen heittoihin herpaantui lopussa ja tipuin kakkossijakamppailusta. (Niemis- Jesse pelasi tietysti ihan omissa lukemissaan). Vaikka hieman huono sivumaku kisasta jäikin, on myönnettävä, että pelasin parasta peliäni tällä kaudella. Positiivista oli se, että pystyin ottamaan paljon pirkkuja(11) ja parannettavaa Iisalmen kisassa oli muutamien väylien mustat hetket(ekan kiessin #8 ja tokan #1). Jospa se tästä lähtisi taas kulkemaan.
Mikko Heikkilä
Kisa, jota tuli odotettua kuin lehmä kesää. Valmistautuminen oli huomattavasti parempi kuin ensimmäiseen Juankosken osakilpailuun. Aamun yllätyksenä tuli ettei pelitoveri Teemu pystynyt kuumeen takia kisaamaan ja hän päättikin lähteä mukaani ”caddyn” rooliin ja tuloksia kirjaamaan. Eks kierros lähti ihan mallikkaasti vaikealta väylältä 15 liikkeelle jännityksestä huolimatta. Avaus fd:llä väylään ja väylää pitkin pari mallikasta lähäriä ja lähes nosto par korttiin. Oli helpompi hengittää. Seuraavalla väylällä sitten FD päätti livetä kädestä ja pääsin tutustumaan Paloisvuoren rämeiseen ja kosteaan pusikkoon. Tupla korttiin ja uutta väylää kohti. Väylä 17. Splinteri käteen ja laajalla hyserillä alamäkeen koria kohti. Heitossa oli mukavasti spinniä ja vastatuuli suoristi heittoa sen verran että hiekka pöllähti harjanteen reunalla ja kiekko hävisi näkyvistä kielekkeen taakse. Kiekko oli kuitenkin matkallisesti tehtävissä mutta ylämäkeä riitti. Putteri ilmaan ja korin reunan kautta sisään! Tästä lähti kierros kunnolla käyntiin. Seuraavilla kahdella väylällä pirkot ei pitkistä puteista maistunut, vaikka ketjut kilisikin. Välillä putti osui mallikkaasti ja välillä ei. Draiviin ja lähipeliin olin pääsääntöisesti tyytyväinen. Eka kierrokselle oma ennätys +1 ja pääsin vihdoin ekan kierroksen huonon tuloksen kirouksesta pois.
Teemulle iso kiitos rauhoittelusta ja hyvistä vinkeistä kisan aikana. Teemun pikakurssi putteri forenepille kierroksen aikana toi tulosta monella väylällä ? Käytiin välillä haukkaamassa kinkkukiusausta ja pienen lämmittelyn jälkeen uutta kierrosta kehiin. Tavoitteena oli painaa toinen kierros alle ja on\off putista huolimatta toinen kierros menikin yhden alle ja näin kokonaistulos pariin. Jälkimietteet kisasta pelkästään positiiviset, toi itseluottamusta lisää. Tiedän mitä pitää treenata, jotta seuraavan kerran ollaan lähempänä kärkeä. Ja Teemulle vielä kerran kiitos ja hatun nosto, kun kipeänä lähdit mukaan tallustamaan. Kyllä päivän aikana huomasin kuinka mahtava asenne sinulla on lajia ja pelikavereita kohtaan, vaikka oma olo varmasti oli kaikkea muuta kuin hyvä. Respect. Ja kiitos muillekin mukana olleille pelitovereille!
Avoin: Miika Voutilainen (2.), Jesse Nieminen (1.), Ismo Jääskeläinen (3.), Ari Hakkarainen (3.) ja Mikko Makkonen (3.)
MA3: Markku Mustonen (2.), Heikki Pippuri (1.), Lasse Sissonen (3.) ja Antti Savolainen (3.)
JLK – sijoitukset
Avoin
02/28 Miika Voutilainen (-6)
03/28 Mikko Makkonen (-3)
06/28 Mika Laukkanen (-1)
07/28 Mikko Heikkilä (0)
09/28 Jesse Kempas (+1)
13/28 Ville Nivalainen (+3)
18/28 Timo Voutilainen (+7)
22/28 Pekka Saastamoinen (+10)
MA3 (Rating alle 900)
01/18 Heikki Pippuri (+4)
03/18 Lasse Sissonen (+7)
05/18 Sami Leppänen (+8)
05/18 Teemu Pietarinen (+8)
09/18 Sami Vaakanainen (+12)
10/18 Tero Tumanoff (+14)
11/18 Ville Pietarila (+17)
17/18 Juho Pakarinen (+32)
Juniorit-18
8/10 Miska Luoma (+25)
Seniorit-40
05/12 Unto Toivanen (+11)
07/12 Olli Arola (+14)
09/12 Urmas Saks (+21)
10/12 Markku Penttonen (+30)
12/12 Tomi Varpalahti (+35)