Pokalin tiedotteet

Yleistä keskustelua
Ville
Viestit: 1879
Liittynyt: 23 Huhti 2012, 14:53

Pokalin tiedotteet

Viesti Kirjoittaja Ville »

Näitä en ole postannut tänne aiemmin mutta nyt joukossa on mielenkiintoisia tapahtumia. Osa linkeistä ei copypastena toimi mutta ne saa pyytämällä alle.

AJANKOHTAISIA TAPAHTUMIA

POKALIN SYYSKOKOUS 18.11.2014

Pokalin syyskokous pidetään tiistaina 18.11. Kontiolahden ampumahiihtokeskuksessa klo 18.00 alkaen. Valtakirjojen tarkastus ja kahvitarjoilu klo 17.30 - 18.00. Kokouksen asialistalla on sääntömääräisten asioiden (mm. toimintasuunnitelma ja talousarvio) lisäksi muut Pokalin hallituksen esittämät asiat.

Kokouksen alussa ampumahiihdon MM-kilpailujen 2015 tapahtumajohtaja Esa Haapala esittelee MM-kilpailujen järjestelyjä ja ohjelmaa. Kokouksen päätteeksi halukkailla on mahdollisuus tutustua ampumahiihtokeskukseen.

Kokouksen esityslista asiakirjoineen on postitettu kokoukseen kutsutuille viikolla 44.


SEURATOIMIJOIDEN ILTAPALATILAISUUS JOENSUUSSA 3.12. KLO 18 – 21

Pokali järjestää yhdessä PKO:n kanssa seuratoimijoiden iltapalatilaisuuden Original Sokos Hotel Kimmelissä keskiviikkona 3.12. klo 18 - 21. Illan teemana on varainhankinta. PKO:n edustajat kertovat Sporttiklubista ja PKO:n tukirahalinjauksista tulevalle vuodelle. Illan aikana käydään läpi lisäksi Veikkauksen verkkokumppanuutta ja seuratoiminnan kehittämistukea. Mikäli seuranne on kiinnostunut hakemaan seuratoiminnan kehittämistukea, iltaan kannattaa varautua alustavilla hankeideoilla.

Iltapala on maksuton osallistujille. Ilmoittautuminen seuratoimijoiden iltapalatilaisuuteen http://www.pokali.fi/seuratoiminta/seur ... sa-3-12-2/


TARVITSEEKO JÄRJESTÖNNE TULOJA? KIINNOSTAAKO TALKOOT SUURTAPAHTUMISSA?

Joensuun alueella järjestetään vuonna 2015 neljä suurtapahtumaa. Tapahtumaorganisaatiot järjestävät yhteisen keskustelutilaisuuden, joka on tarkoitettu kaikille järjestöille, yhdistyksille ja seuroille, jotka ovat kiinnostuneita osallistumaan suurtapatumien talkoisiin. Talkootyöstä maksetaan korvaus järjestön toiminnan kehittämiseen. Tilaisuudessa esitellään talkootyön mahdollisuuksia ja kuinka järjestöjen on mahdollista päästä eri tapahtumien talkoisiin. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Tervetuloa!

Aika: tiistai 25.11. klo 18 - 20
Paikka: Carelicumin auditorio (Koskikatu 5, Joensuu)

Yhteistyöterveisin,
Ampumahiihdon MM-kilpailut / KontU, Farmari 2015 / ProAgria Pohjois-Karjala, Ilosaarirock / Popmuusikot, Kuninkuusravit / Joensuun ravirata


TERVETULOA MUKAAN POHJOIS-KARJALAN JÄRJESTÖPÄIVILLE 14.- 15.11.2014 LIEKSAAN

Järjestöpäivien tavoitteena on koota laaja-alaisesti maakunnan yhdistyksissä ja järjestöissä toimivia vapaaehtoisia ja palkattuja oppimaan yhdessä, keskustelemaan, verkostoitumaan ja virkistäytymään. Tämän vuoden järjestöpäivien teemoina ovat Innostu ja innosta! vapaaehtoistoiminnan hyvät käytännöt ja järjestöjen välinen yhteistyö.

Tarkempi ohjelma ja ohjeet ilmoittautumiseen osoitteesta: http://www.jelli.fi/ilmoittautuminen. Tilaisuuden järjestää Pohjois-Karjalan Järjestöasian neuvottelukunta JANE.


SPORTTIGAALA 2015

Maakunnallinen liikunnan ja urheilun palkitsemistilaisuus Sporttigaala järjestetään perjantaina 30.1.2015. Gaalassa palkitaan vuoden 2014 kuntien liikuttajat, maakunnan liikunnan toimijat, Susirajan Urheilutoimittajien valitsema vuoden pohjoiskarjalainen urheiluteko ja Sanomalehti Karjalaisen kultamitalilautakunnan valitsemat huippu- ja kilpaurheilussa ansioituneet.


AJANKOHTAISIA KOULUTUKSIA


VOIMA- JA KUNTOSALIHARJOITTELU JOENSUUSSA 22.11.2014


Vinkkkejä nuorten oikeaoppiseen voimaharjoitteluun, painojen kanssa huomioon otettavat harjoitustekniikat ja sitä kautta vammojen välttäminen. Koulutuksen hinta 35 €. Ilmoittautumiset 12.11. mennessä.
ILMOITTAUDU TÄSTÄ


JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKURSSI JOENSUUSSA 22.11.2014

Järjestyksenvalvojakortin uusiminen vaatii kertauskoulutuksen suorittamista. Vuoden 2014 aikana vanhenevat vuonna 2009 saadut kortit. Koulutuksen hinta 60 €. Ilmoittautumiset 12.11. mennessä.
ILMOITTAUDU TÄSTÄ


HYVÄN SEURAN VEROTUS -KOULUTUS JOENSUUSSA 14.1.2015 KLO 18 - 21

Raha liikkuu urheiluseurassa. Aina, kun näin tapahtuu, pitää miettiä myös rahan verotuksellisia näkökulmia. Koulutuksessa käydään läpi seuran varainhankinnan verotuksen perusteita ja seuran maksamia kulukorvauksia. Tehdään myös pieni katsaus urheilijoiden rahastojärjestelmään. Käsittelyssä on mm. urheilutoiminnan tuloa, talkootyö ja matkakorvaukset vapaaehtoisille.

Kouluttajana Rainer Anttila Valo ry:stä. Osallistumismaksu 30 €/hlö. Koulutuksen tarkempi paikka ilmoitetaan myöhemmin osallistujille. Sitova ilmoittautuminen osoitteessa http://www.pokali.fi/koulutus/koulutusk ... akoulutus/

MUUTA AJANKOHTAISTA


SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKI 2015

Seuratoiminnan kehittämistuen haku aikaistuu. Haku avataan marraskuun alussa 3.11.2014 ja haku päättyy 12.12.2014. Jos seuranne on päättänyt hakea seuratukea vuodelle 2015, niin kannattaa olla yhteydessä Pokalin ja oman lajiliiton seurakehittäjiin. Autamme mielellämme kehittämisessä ja suunnittelussa.

Pokali järjestää kehittämistukeen liittyen kolme maksutonta infotilaisuutta:
Nurmeksessa PielisAreenan kokoustilassa torstaina 13.11. klo 18 - 20
Kiteellä kaupungintalon valtuustosalissa (Kiteentie 25) torstaina 20.11. klo 18 - 20
Joensuussa Original Sokos Hotel Kimmelissä keskiviikkona 3.12. klo 18 - 21


POKALIN ANSIOMERKIT

Haluatteko muistaa seuranne ansioituneita henkilöitä? Pokalin ansiomerkkejä voi hakea henkilöille, jotka ovat edistäneet maakunnan tai koko maan liikunta- ja urheilutoimintaa. Ansioksi lasketaan kaikki liikunta-kulttuurin hyväksi tehty työ taustasta riippumatta. Lue lisää ansiomerkeistä Pokalin nettisivulta.


ARPOJEN MYYNNILLÄ RAHAA SEURALLE

Arpojen myynti on seuroille helppoa ja tehokasta varainhankintaa. Tarjolla on kaks arpavaihtoehtoa, joista seura voi valita itselleen sopivan vaihtoehdon. Lumilyhty on Suomen tunnetuin ja suosituin tavara-arpa. Vuodesta 2003 järjestetyllä Lumilyhdyllä on kerätty jo yli 10 miljoonaa euroa lasten ja nuorten hyväksi. Urheilun Unelma-Arpa on Valo, Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry:n ja 16 muun urheilujärjestön käynnistämä Suomen suurin ja monipuolisin tavara-arpajainen.

Lue lisää Lumilyhdystä http://www.lumilyhty.fi ja Unelma-Arvasta http://www.unelma-arpa.fi


ILMOITA SEURASI TOIMINNASTA POKALIN NETTISIVUILLA

Pokalin nettisivuilla julkaistava Seurat tiedottavat -palsta on maksuton tiedotuskanava Pohjois-Karjalan alueen urheiluseuroille. Palstalla seurat voivat tiedottaa erilaisista järjestämistään tapahtumista ja tilaisuuksista. Palstalle ei julkaista seurojen säännöllistä perustoimintaa (kilpailut, ottelut yms.). Ilmoitusten jättö palstalle tapahtuu nettilomakkeella. Tapahtuma näkyy palstalla sen jälkeen, kun Pokali on hyväksynyt sen julkaisun.
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Ville
Viestit: 1879
Liittynyt: 23 Huhti 2012, 14:53

Re: Pokalin tiedotteet

Viesti Kirjoittaja Ville »

Tervehdys seuratoimijat!

Pokali järjestää yhdessä PKO:n kanssa seuratoimijoiden iltapalatilaisuuden Original Sokos Hotel Kimmelissä keskiviikkona 3.12. klo 18 - 21. Illan teemana on varainhankinta. PKO:n edustajat kertovat Sporttiklubista ja PKO:n tukirahalinjauksista tulevalle vuodelle. Illan aikana käydään läpi lisäksi Veikkauksen verkkokumppanuutta ja seuratoiminnan kehittämistukea. Mikäli seuranne on kiinnostunut hakemaan seuratoiminnan kehittämistukea, iltaan kannattaa varautua alustavilla hankeideoilla.

Iltapala on maksuton osallistujille. Ilmoittautuminen seuratoimijoiden iltapalatilaisuuteen http://www.pokali.fi/seuratoiminta/seur ... sa-3-12-2/
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Andy
Viestit: 2752
Liittynyt: 12 Touko 2012, 08:02

Re: Pokalin tiedotteet

Viesti Kirjoittaja Andy »

Ilmoittauduin 3.12. tilaisuuteen... Jos/kun meinataan se junnutoiminta (esim. kerhomuotoinen, kerran viikossa, toukokuulta juhannukseen ja sitten taas koulujen alkamisesta syyskuun loppuun) aloitella niin syytä kai olisi siihen sitä tukea anoa ja tällöin tuohon päivään mennessä ois hyvä olla alustava suunnitelma olemassa. Jos oot Kalle kuulolla niin kommentoitko tätä? Eli oisitko siis päävetäjänä junnuille? Ja koska laadittaisiin suunnitelma? :) Itse en pysty päävetäjäksi millään venymään, mutta apulaisohjaana varmasti mukana silloin tällöin...

Jos on porukalla ideoita, että mihinkä muuhun tukea voitaisiin hakea, niin sopii esitää ideat tähän ketjuun! Ainakin ne naispelaajille suunnatut opastukset on olleet esillä, näitähän voisi kai järjestää pari tapahtumaa alkukesästä ja pari tapahtumaa syksyn puolella?
Andy
Viestit: 2752
Liittynyt: 12 Touko 2012, 08:02

Re: Pokalin tiedotteet

Viesti Kirjoittaja Andy »

Hop, olikos muita ilmoittautunut 3.12. tilaisuuteen? Niin tai näin, niin varmaan ois syytä nyt väsätä hakemuksemme esim. sitä ensi kesän junnu-/naistoimintaa varten, tuleeko JLK:n hallitukselta tähän paperi, jonka esittelen tuolla vai väsäänkö setin itse?

Ohjaajakulut lienevät jonkinmoinen kuluerä - vai odotetaanko jengin vetävän n. 15 settiä (3 ohjaajaa per kerta) ilmaiseksi? Ja ehdottaisin myös että jonkinlainen summa varattaisiin myös välinehankintoihin - esim. 20-30 kpl aloittelijaystävällistä putteria ja/tai midaria (kaikki samanlaisia mielellään) ei ois pahitteeksi ja vois kai tuohon budjetoida myös pari disccatcheria irtojalalla, näin treenit voidaan pitää missä vaan eikä siten olla radan tukkeena. Ko. koreille kun ois sitä muutakin (kisa)käyttöä luvassa... Eli näin ollen hakemuksemme kokoluokka tulisi sitten kai olemaan luokkaa 2000 - 2500 Eur? DL seuratoiminnan kehittämistuelle näyttäisi olevan 12.12. eli aikasta pian!
Ville
Viestit: 1879
Liittynyt: 23 Huhti 2012, 14:53

Re: Pokalin tiedotteet

Viesti Kirjoittaja Ville »

Andy kirjoitti:Hop, olikos muita ilmoittautunut 3.12. tilaisuuteen? Niin tai näin, niin varmaan ois syytä nyt väsätä hakemuksemme esim. sitä ensi kesän junnu-/naistoimintaa varten, tuleeko JLK:n hallitukselta tähän paperi, jonka esittelen tuolla vai väsäänkö setin itse?

Ohjaajakulut lienevät jonkinmoinen kuluerä - vai odotetaanko jengin vetävän n. 15 settiä (3 ohjaajaa per kerta) ilmaiseksi? Ja ehdottaisin myös että jonkinlainen summa varattaisiin myös välinehankintoihin - esim. 20-30 kpl aloittelijaystävällistä putteria ja/tai midaria (kaikki samanlaisia mielellään) ei ois pahitteeksi ja vois kai tuohon budjetoida myös pari disccatcheria irtojalalla, näin treenit voidaan pitää missä vaan eikä siten olla radan tukkeena. Ko. koreille kun ois sitä muutakin (kisa)käyttöä luvassa... Eli näin ollen hakemuksemme kokoluokka tulisi sitten kai olemaan luokkaa 2000 - 2500 Eur? DL seuratoiminnan kehittämistuelle näyttäisi olevan 12.12. eli aikasta pian!
Kasaa Andy vaikka joku pieni työryhmä kokoamaan tuollaista hakemuspaperia niin ei aivan yksin tarvitse sitä rakentaa. Itse en kerkeä osallistumaan tämän dokumentin rakenteluun, toivottavasti joku muu hallituksessa on paremmin kerkeämässä. Ohjaamiseenhan on ainakin rahaa jaossa kaupungilla/pokalilla/muulla taholla, tai ainakin aiemmin ohjaaja-avustuksia on voinut hakea.
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Andy
Viestit: 2752
Liittynyt: 12 Touko 2012, 08:02

Re: Pokalin tiedotteet

Viesti Kirjoittaja Andy »

Eli väsäämpä hakemuksen (ts. luonnoksen) sitten itse ensi viikon aikana. Pistän sen sitten seuran mailiin kommentoitavaksi... Sinälläänhän tässä ei liene nyt se suurin ongelma avustusten hakeminen eikä edes avustusten saaminen, vaan se, että onko tekijöitä. Itse en millään pysty lähtemään junnutoiminnan vetäjäksi, mutta toivottavasti joku pystyy... Ehkä pistetään hakemus vetämään kuitenkin - mitään avustuksia ei tietenkään voi ottaa vastaan jos ko. hakemuksen mukaista toimintaa ei ole ollut. Tiedä sitten joko hakuvaiheessa pitäisi olla ohjaajien nimien selvillä, jos pitää, niin sitten meillä on ongelma... :)
Ville
Viestit: 1879
Liittynyt: 23 Huhti 2012, 14:53

Re: Pokalin tiedotteet

Viesti Kirjoittaja Ville »

Joulukuun tiedote

Tässä luettavaksenne vuoden 2014 viimeinen kuukausitiedotteemme. Tammikuussa lähetämme jäsenjärjestöillemme perinteisen paperisen jäsentiedotteen, jonka mukana on myös jäsenmaksulasku. Muistattehan ilmoittaa meillä mahdollisista muutoksista järjestönne puheenjohtajissa ja yhteyshenkilöissä, näin kirjeemme tavoittavat oikeat henkilöt.

AJANKOHTAISIA TAPAHTUMIA

URHEILUSEUROJEN JA KOULUJEN YHTEISET TAPAAMISET POLVIJÄRVELLÄ JA JOENSUUSSA
Urheiluseurojen ja koulujen välistä yhteistyötä tehdään mm. kerhotoiminnan, lajivierailujen, opettajien koulutusten ja viestinnän saralla. Toimintaa voidaan kehittää edelleen mm. lisäämällä yhteistyön määrää ja ottamalla mukaan uusia toimijoita. Yksi yhteistyön edellytys on toimijoiden kohtaaminen.

Pokali järjestää urheiluseura-koulu -tapaamiset Polvijärvellä 27.1. klo 17 ja Joensuussa 30.3. klo 14. Kaikki aiheesta kiinnostuneet toimijat ovat tervetulleita tapaamisiin. Ilmoittautumiset Annulle p. 050 301 8415, annu.jantunen(at)pokali.fi tai Samille p. 050 557 8003, sami.leinonen(at)pokali.fi.
AJANKOHTAISIA KOULUTUKSIA

Kevään 2015 koulutustarjonnassa on jälleen luvassa monipuolisesti koulutuksia ohjaajille, valmentajille, kerho-ohjaajille, opettajille ja seuratoimijoille. Koulutuskalenteri valmistuu ja julkaistaan kokonaisuudessaan osoitteessa www.pokali.fi/koulutuskalenteri viikolla 51.

HYVÄN SEURAN VEROTUS -KOULUTUS JOENSUUSSA 14.1.2015 KLO 18 - 21
Raha liikkuu urheiluseurassa. Aina, kun näin tapahtuu, pitää miettiä myös rahan verotuksellisia näkökulmia. Koulutuksessa käydään läpi seuran varainhankinnan verotuksen perusteita ja seuran maksamia kulukorvauksia. Kouluttajana Rainer Anttila Valo ry:stä. Osallistumismaksu 30 €/hlö. Sitovat ilmoittautumiset osoitteessa http://www.pokali.fi/koulutus/koulutusk ... akoulutus/

JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKURSSI JOENSUUSSA 24.1.2015
Järjestyksenvalvoja kortin uusiminen vaatii kertauskoulutuksen suorittamista. Vuoden 2015 aikana vanhenevat vuonna 2010 saadut kortit. Ilmoittautuminen kurssille 14.1. mennessä. ILMOITTAUDU TÄSTÄ

JÄRJESTYKSENVALVOJAN PERUSKURSSI JOENSUUSSA 13. – 24.2.2015
TSL Joensuun seudun opintojärjestö järjestää järjestyksenvalvojan peruskurssin helmikuussa. Kurssipäivät ovat 13.2., 14.2., 17.2., 20.2., 21.2. ja 24.2. Hinnat ja ilmoittautumistiedot päivitetään myöhemmin osoitteeseen http://www.jelli.fi/jarjestorekisteri/o ... rjesto-ry/

MUUTA AJANKOHTAISTA

SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKI JA TYÖLLISTÄMISTUKI SEUROILLE
Seuratoiminnan kehittämistuen ja työllistämistuen seuroille haku on käynnissä. Haku päättyy 12.12.2014. Jos seuranne on päättänyt hakea seuratukea vuodelle 2015, niin kannattaa olla yhteydessä Pokalin ja oman lajiliiton seurakehittäjiin. Autamme mielellämme kehittämisessä ja suunnittelussa. Lisätietoa http://www.minedu.fi/OPM/Liikunta/liiku ... index.html

KOPIOINTI- JA TULOSTUSPALVELUT EDULLISESTI POKALILTA
Onko seurallanne tarvetta tulostus- tai kopiointitöille? Pokalilta saatte nopeasti ja edullisesti sarjakirjat, kausijulkaisut ja muut vihkotulosteet. Peruskopion hinta on 0,10 eur/kpl ja väritulosteet 0,20 eur/kpl. Suuremmista eristä kannattaa aina kysyä tarjous erikseen, samoin kalentereista, toimintakertomuksista ja muista vihkotulosteista. Vihkotulosteet saatavana A4 ja A5 koossa.

LUMILYHTY – HYÖDYNNÄ PIKKUJOULUN SUPERTARJOUS!
Tarjous 1: Uusien tilaajien etu
Tee arpatilaus ja kerää varoja täysin riskittömästi! Arvoilla täysi palautusoikeus ja myyntiprovisio on 3 euroa arpaa kohden! Tarjous voimassa aina arpajaisten loppuun asti 31.1.2015.

Tarjous 2: Jo tilanneiden asiakkaiden etu
Tee lisätilaus ja saat tuottoa 40% enemmän! Kun tilaat esim. 200 arpaa, saat 40 arpaa kaupan päälle. Tarjous voimassa vain 7.12.2014 saakka.
Lisätietoja www.lumilyhty.fi

UNELMA-ARPA – JOULULAHJAKSI LÄHEISELLE!
Unelma-arvat saa nyt valmiiksi joulukuoreen pakattuina. Yksi 30 euron arvoinen paketti sisältää viisi arpaa ja seura saa jokaisesta myydystä paketista 15 €. Lisätietoja oheisesta liitteestä ja osoitteesta www.unelma-arpa.fi

SPORTTISAITTI
Sporttisaitti tarjoaa helppokäyttöisen, nopean ja varmatoimisen julkaisutyökalun liittojen, seurojen ja joukkueiden Internet-sivustojen ja -palvelujen toteuttamiseksi. Seuroille ja joukkueille tarkoitettu Sporttisaitti mahdollistaa normaaleilla tekstinkäsittelytaidoilla täysipainoisen internet-sivuston tekemisen ja päivittämisen. Sivuston käyttö ei vaadi erillisten ohjelmien asennuksia työasemalle, ylläpitoon riittää internet-yhteys.

Sporttisaitista löytyy neljä eri versiota joiden hinnat on seuraavat: Sporttisaitti Free 0€/kk, Sporttisaitti Start 15 €/kk, Sporttisaitti Plus 29 €/kk ja Sporttisaitti Premium 49 €/kk.
Lisätietoja www.sporttisaitti.com
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Ville
Viestit: 1879
Liittynyt: 23 Huhti 2012, 14:53

Re: Pokalin tiedotteet

Viesti Kirjoittaja Ville »

Vastaanpa tähän ketjuun kun varsinaisesti junnutoiminnan käynnistykselle keskustelua on tässä käyty: Hakemus on nyt jätetty postin vietäväksi. Isot kiitokset Antille selvityksistä, infoiltamissa käynneistä ja hakemuksen tekemisestä. Toivotaan että hakemus hyväksytään ja sitä päästään toteuttamaan kesällä. Uuteen topiciin voitaisiin avata hakemuksen sisältö ja ajatukset toteutukesta.
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Ville
Viestit: 1879
Liittynyt: 23 Huhti 2012, 14:53

Re: Pokalin tiedotteet

Viesti Kirjoittaja Ville »

Maaliskuu 2015

Olemme koonneet tähän tiedotteeseen ajankohtaisia asioitamme. Tiedotetta saa levittää vapaasti eteenpäin. Lisätietoja toiminnastamme nettisivuillamme www.pokali.fi ja Facebookissa www.fecebook.com/pohjoiskarjalanliikunta.

AJANKOHTAISIA TAPAHTUMIA

KONTIORANNAN SUUNNITTELUTILAISUUS 18.3.2015
Kontiorantaan on suunnitteilla vapaa-ajankeskus ja sen ympärille urheiluun ja vapaa-aikaan liittyviä palveluja. Tervetuloa kuuntelemaan Kontiorannan mahdollisuuksista palvella mm. urheiluseuroja, eri lajeja ja eri toimijoita. Tilaisuudessa esitellään Kontiorannan mahdollisuuksia ja vapaa-ajankeskushanketta ja käydään keskustelua siitä, mitkä ovat eri lajien tarpeet seutukunnassa ja laajemmin maakunnassa esim. harjoitus- ja kilpailutoimintoja ajatellen. Keskusteluissa on jo ollut esillä jalkapallo-/pesäpallohalli tai vastaavasti monitoimihalli tai jäähalli.

Tilaisuuden järjestää Kontiolahden kunta yhteistyössä Kontiorannan kehittämistä edistävän Kontionloikka Oy:n kanssa Joensuussa keskiviikkona 18.3. klo 15. Tarkempi kutsu sisältöineen ja tilaisuuden pitopaikka ilmoitetaan lähempänä. Lisätiedot ja ilmoittautuminen ma 16.3. mennessä Mari Tarvainen, mari.tarvainen@kontioranta.fi, 050 367 9526.

URHEILUSEUROJEN JA KOULUJEN TAPAAMINEN JOENSUUSSA 30.3.2015
Urheiluseurojen ja koulujen välistä yhteistyötä tehdään mm. kerhotoiminnan, lajivierailujen, opettajien koulutusten ja viestinnän saralla. Toimintaa voidaan kehittää edelleen mm. lisäämällä yhteistyön määrää ja ottamalla mukaan uusia toimijoita. Yksi yhteistyön edellytys on toimijoiden kohtaaminen.

Pokali järjestää urheiluseura-koulu -tapaamisen Joensuussa 30.3. klo 14. Kaikki aiheesta kiinnostuneet toimijat ovat tervetulleita tapaamisiin. Ilmoittautumiset Annulle p. 050 301 8415, annu.jantunen@pokali.

POKALIN KEVÄTKOKOUS 9.4.2015
Pokalin sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 9.4.2015 klo 18 alkaen. Kokouskutsut postitetaan jäsenjärjestöille viikolla 12. Kokouksen jälkeen pidetään seurailta, jossa kuullaan Pokalin ja S-ryhmän ajankohtaisia asioita.

LIIKKUVA KOULU SEMINAARI 15.4.2015 JOENSUUSSA
Seminaari on suunnattu lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustusta saaneille hankkeille sekä kaikille lasten ja nuorten arjen liikunnallistamisesta kiinnostuneille kouluille ja muille toimijoille. Seminaarien tavoitteena on tarjota tietoa ja työkaluja koulupäivän arjen liikunnallistamiseen. Aihetta käsitellään muun muassa oppimisympäristön sisustuksen, oppimistehtävien toiminnallistamisen ja oppilaiden vuorovaikutuksen lisäämisen kautta. Paikallisissa esimerkeissä kuvataan arjen hyviä käytäntöjä käynnissä olevista hankkeista.

Pokali järjestää seminaarin yhdessä Itä-Suomen aluehallintoviraston kanssa. Katso seminaarin ohjelma ja ilmoittautumisohjeet Pokalin nettisivuilta.

AJANKOHTAISIA KOULUTUKSIA

HYVÄN SEURAN KOULUTUKSET

HYVÄN SEURAN HALLINTO -KOULUTUKSET OUTOKUMMUSSA 25.3.2015 JA KITEELLÄ 31.3.2015
Urheiluseuran toiminta perustuu seuran omiin sääntöihin ja yhdistyslakiin. Koulutuksessa käydään läpi hyvän seurahallinnon perusteita. Hyvä hallinto luo vahvan ja kestävän pohjan seuratoiminnalle. Tiedämme miten toimimme ja vältämme turhat riidat. Teemoina ovat mm. päätöksenteko seurassa, seuran hallinnon toiminta, jäsenyys ja maksut seurassa. Koulutukseen kannattaa ottaa mukaan oman seuran säännöt, joita voidaan prosessoida koulutuksen aikana. Lisätietoja ja ilmoittautumiset

HYVÄN SEURAN VEROTUS -KOULUTUS JUUASSA 1.4.2014
Raha liikkuu urheiluseurassa. Aina, kun näin tapahtuu, pitää miettiä myös rahan verotuksellisia näkökulmia. Koulutuksessa käydään läpi seuran varainhankinnan verotuksen perusteita ja seuran maksamia kulukorvauksia. Tehdään myös pieni katsaus urheilijoiden rahastojärjestelmään. Käsittelyssä on mm. urheilutoiminnan tulot, talkootyö ja matkakorvaukset vapaaehtoisille. Lisätiedot ja ilmoittautumiset

JÄRJESTYKSENVALVOJAN PERUS- JA KERTAUSKURSSIT
JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKURSSI JUUASSA 28.3.2015
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKURSSI KITEELLÄ 11.4.2015
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

JÄRJESTYKSENVALVOJAN PERUSKURSSI KITEELLÄ 17.-28.4.2015
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Lisäksi tulossa järjestyksenvalvojan kertauskurssi toukokuussa Joensuussa ja peruskurssi kesäkuussa Lieksassa. Tarkemmat päivämäärät selviävät maalikuun aikana.

OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET

VOK-SUPERVIIKONLOPPU JOENSUUSSA 17. – 19.4.2015
VOK-Superviikonlopun aikana järjestetään seitsemän VOK-osoita. Voit osallistua koko viikonlopun koulutukseen, yhden päivän koulutukseen tai vain yhteen teemakoulutukseen.

Superviikonlopun sisältö:
Perjantai 17.4.: Kannustava valmentaja ja ohjaaja (3 h)
Lauantai 18.4.: Liikunnallinen elämätapa (3 h), Harjoittelun suunnittelu ja arviointi (3 h), Psyykkiset ja sosiaaliset ominaisuudet harjoittelussa (2 h)
Sunnuntai 19.4.: Oppiminen ja opettaminen harjoitustilanteessa (3 h), Taitoharjoittelu (3 h), Tunne ja vuorovaikutustaidot valmennuksessa (2 h)

Hinta: 140 € / koko viikonloppu / osallistuja.
Mikäli osallistuu vain osittain viikonlopun koulutuksiin hinnat ovat seuraavat:
2-3 h: 26 €/osallistuja, 4-6 h: 48 €/osallistuja, 7-9 h: 68 €/osallistuja
Ilmoittautuminen: 7.4.2015 mennessä ILMOITTAUDU TÄSTÄ

MUUTA AJANKOHTAISTA

SALOMAA-SÄÄTIÖN URHEILIJA- JA VALMENTAJA-APURAHAT JÄLLEEN HAUSSA
Salomaa Säätiö on joensuulainen säätiö, jonka tarkoituksena on tukea nuorison liikunta-, kulttuuri- ja opintotoimintaa sekä tukea vanhusten, erityisesti sotainvalidien kuntoutus- ja huoltotoimintaa Pohjois-Karjalassa. Säätiö on toimintansa aikana tukenut urheilija-apurahoin nuoria, menestyviä pohjoiskarjalaisia yksilöurheilijoita, joilla on mahdollisuus kehittyä lajinsa huippu-urheilijoiksi ja jotka eivät vielä ole muun merkittävän tuen piirissä. Valmentaja- apurahat on tarkoitettu käytettäväksi ensisijaisesti koulutukseen ja kilpailu- ja leirimatkoihin.

Kriteerit apurahojen myöntämiselle ja tulostettavat hakulomakkeet päivitetään Pokalin nettisivuille viimeistään viikolla 8. Hakulomakkeet on palautettava 31.3.2015 klo 16 mennessä Pokalin toimistoon os. Rantakatu 35, 80100 Joensuu.

POHJOIS-KARJALAN JÄRJESTÖSTRATEGIAN LUONNOS NYT KOMMENTOITAVANA!
Pohjois-Karjalassa kirjoitetaan kaikkien järjestöjen ja yhdistysten yhteistä järjestöstrategiaa. Tammi-helmikuussa järjestettyihin MiunYhistys-työpajoihin on tähän mennessä osallistunut satoja yhdistyksiä. Yhdistykset ovat ideoineet millaiselta Pohjois-Karjala näyttäisi, jos kansalaisyhteiskunnan kädenjälki olisi nykyistä vahvempi.

Järjestöstrategian ensimmäinen luonnosta on ollut mahdollisuus kommentoida 23.2.-11.3.2015. Toisen kerran luonnosta on mahdollisuus kommentoida sähköisesti 23.3-2.4.2015. Lue järjestöstrategian luonnos tästä.
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Andy
Viestit: 2752
Liittynyt: 12 Touko 2012, 08:02

Re: Pokalin tiedotteet

Viesti Kirjoittaja Andy »

Ville kirjoitti: KONTIORANNAN SUUNNITTELUTILAISUUS 18.3.2015
Kontiorantaan on suunnitteilla vapaa-ajankeskus ja sen ympärille urheiluun ja vapaa-aikaan liittyviä palveluja. Tervetuloa kuuntelemaan Kontiorannan mahdollisuuksista palvella mm. urheiluseuroja, eri lajeja ja eri toimijoita. Tilaisuudessa esitellään Kontiorannan mahdollisuuksia ja vapaa-ajankeskushanketta ja käydään keskustelua siitä, mitkä ovat eri lajien tarpeet seutukunnassa ja laajemmin maakunnassa esim. harjoitus- ja kilpailutoimintoja ajatellen. Keskusteluissa on jo ollut esillä jalkapallo-/pesäpallohalli tai vastaavasti monitoimihalli tai jäähalli.
Tää ois meille loistava mahdollisuus! Ois ihan mahtavaa rakentaa kilpatason rata Kontiorantaan ja jos sitten ihan äärellään ois majapaikat ja ruokailut yms., niin kelpaisi pitää "peurunkamaisesti" isojakin kisoja...

Itse en ehdi tilaisuuteen, mutta ilmotkaa ihmeessä joku tuonne, TÄNÄÄN pitää reagoida --> http://www.pokali.fi/?x103997=479081
Vastaa Viestiin