Ilosaarirockin talkoot 2015

Yleistä keskustelua
Ville
Viestit: 1879
Liittynyt: 23 Huhti 2012, 14:53

Ilosaarirockin talkoot 2015

Viesti Kirjoittaja Ville »

Saimme postia Popmuusikoilta ensi kesän talkoiden merkeissä. Aiemminhan tästä talkoolaiset on saaneet rokkiliput ja seura on saanut sitten osallistujamäärän mukaan rahaa omaan toimintaansa. Pyytäisin nyt laittelemaan alle alustavia ilmoittautumisia niin osataan laittaa arvio mukana olevien määrästä heille. Alla vielä vastaanotettu viesti.
-----------------------------------------
Heippa!

Ilosaarirock järjestetään ensi kesänä 17.-19.7.2015 ja työllistämme jälleen paikallisia järjestöjä ja seuroja talkoisiin.

Joen Liitokiekko on osallistunut Ilosaarirockin purkutalkoisiin usean vuoden ajan. Oletteko kiinnostuneita purkutalkoista myös tulevana kesänä ja jos olette, niin minkä verran väkeä teidän on mahdollista saada kokoon (alustavasti)? Purkupäivät ovat perinteisesti festivaalin jälkeiset maanantai, tiistai ja keskiviikko eli 20.-22.7.

Kyselen talkookiinnostuksesta näin varhaisessa vaiheessa, koska purkutalkoot ovat alkaneet kiinnostaa myös muita järjestöjä. Mutta haluan tietenkin tarjota talkootyötä ensin niille seuroille, jotka ovat olleet meillä aiemmin hommissa. Mikäli liitokiekkoilijat ovat kiinnostuneet purkutalkoista, niin olkaa minuun yhteydessä mahdollisimman pian, niin en tarjoa urakkaa muille järjestöille.
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Janne H
Viestit: 674
Liittynyt: 21 Syys 2012, 20:03

Re: Ilosaarirockin talkoot 2015

Viesti Kirjoittaja Janne H »

Alustavasti mukana.
Janne Heikkinen
vanutolkki
Viestit: 214
Liittynyt: 30 Syys 2014, 09:49

Re: Ilosaarirockin talkoot 2015

Viesti Kirjoittaja vanutolkki »

Alustavasti mukana!
Sammy P
Joen Liitokiekko Ry:n puheenjohtaja
PDGA #70947
Tavotteena pakkanen!
Ville
Viestit: 1879
Liittynyt: 23 Huhti 2012, 14:53

Re: Ilosaarirockin talkoot 2015

Viesti Kirjoittaja Ville »

nostellaanpas tätä niin saadaan ehkä nimiä listaan enemmänkin. mikäli osallistujamäärä on pieni niin tuskin päästään talkoisiin.
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
rleinone
Viestit: 94
Liittynyt: 02 Touko 2012, 22:09

Re: Ilosaarirockin talkoot 2015

Viesti Kirjoittaja rleinone »

Hei,

Nostetaanpas vielä tätä. Eli vielä tarvitaan jengiä lisää!

Hei seurakaverit,

Kuten moni tietääkin, seuramme Joen Liitokiekko on ollut Ilosaarirock-talkoissa jo useampana vuonna. Pähkinänkuoressa diili menee näin:
- Jokainen talkoisiin osallistuja jäsen saa rannekkeen Ilosaarirockiin
- Seura saa noin 50€/talkoolainen.
- Kukin talkoolainen käy purkutöissä KAKSI päivää (rokin jälkeisinä päivinä)

Tänä vuonna olemme liikkeellä hyvissä ajoin, koska myös muut urheiluseurat ovat ottaneet yhteyttä Poppareihin, ja sen takia he haluavat tietää hyvissä ajoin saadaanko me porukka kasaan. Olemme hyvässä maineessa ahkerina työntekijöinä, joten Popparit ottavat meidät mielellään hommiin. Mutta tarvitsemme vähintään 15 talkoolaista. Aiempina vuosina olemme saaneet tämän määrän porukkaa kasaan, joten koitetaanhan pistää tänä vuonna paremmaksi! Jos viittätoista henkilöä ei löydy, niin Popmuusikot kysyvät muita seuroja mukaan.

Omat kokemukset talkoista (muistaakseni 6 kertaa takana) ovat vain positiivisia. Hyvä porukka, mukavaa hommaa, ja seuralle rahallista hyötyä. Ja kyllähän se Rokkikin on aina maistunut!

Joten ota yhteyttä Risto Leinoseen (rleinone (a) gmail.com), jos olet kiinnostunut talkoilemaan hyvän asian puolesta! Ilmoittautumiset tämän kuun loppuun eli 28.2.2015 mennessä! Ilmoita viestissä nimesi, syntymäaikasi ja puhelinnumerosi.
Myös alaikäiset ovat tervetulleita vanhempien luvalla. Seuraan kuulumattomat otetaan mukaan vain, kun joku seuran jäsen tuntee heidät hyvin henkilökohtaisesti ja menee takuuseen heidän työpanoksestaan.

Joen liitokiekon puolesta,
Risto

Ps. Jos mieleesi tulee jotain kysyttävää, niin laita ihmeellä kysymystä, niin minä otan Popmuuskoihin yhteyttä

The same info in English in a nutshell: Our teams (Karelian kiipeilijät and Joen Liitokiekko) have been offered a chance to participate in deconstructing Ilosaarirock festival 20.-22.7.2015. Every person participating in this will be rewarded with a ticket to Ilosaarirock held in the previous weekend. Besides that, the teams would get some extra money for whatsoever purposes. We need 15 people minimum. So if you're interested in deconstructing the best festival in FInland after having a great time there, contact me before 28.2.2015.
If you have further questions, please contact me directly: rleinone (a) gmail.com

Best regards,
Risto Leinonen
Vastaa Viestiin