Sivu 1/2

Frisbeegolf-valmennus

Lähetetty: 08 Touko 2018, 00:34
Kirjoittaja Marilii
Heips,

Sellaista on tuossa tullut mietiskeltyä muutamien kanssa, että seuran toiminnasta uupuu tällä hetkellä yksi aika oleellinen osa-alue: valmennustoiminta. Viikkokisat ovat mukavaa yhdessäoloa porukalla, mutta aika vähän sieltä mitään tekniikkaneuvoja keneltäkään saa ja vielä vähemmän niitä ehtii ajan kanssa treenata, jolloin kehittyminen on pitkälti kiinni siitä yksin puurtamisesta. Jokainen meistä tietää, että kehittyä voi vain toistojen kautta, mutta niiden toistojen tulisi olla laadukkaita, jotta harjoittelusta olisi jotakin hyötyä. Ja ellei tiedä mitä treenata, niin todennäköisesti tulee opetelleeksi ihan vääriä asioita, joita joutuu sitten jatkossa opettelemaan pois - ja se on kivinen tie se.

Nyt kun osa seuran porukasta on oletettavasti menossa Kuopioon kouluttautumaan kesäkuun alussa, niin voisiko opitut asiat ottaa heti hyötykäyttöön esim. muutaman "heittoklinikan" muodossa kesän aikana? Jos seuraan halutaan jatkossa lisää väkeä, niin ainakin itse koen, että tuo valmennuspuoli on aika oleellinen asia siinä uusien jäsenien mukaan saamisessa. On iso kynnys lähteä suoraan viikkokisoihin, ellei ensin ole päässyt kunnolla tutustumaan lajiin ja treenaamaan heittoja ammattimaisessa ohjauksessa.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että kun en ole esimerkiksi kämmenheittoon saanut juuri mitään ohjeistusta, niin en sitä omin neuvoin ole saanut siihen kondikseen, että uskaltaisin edes viikkokisoissa kämmenellä mitään heittää - muuten kuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Eikä lähärit ja puttikaan ihan ongelmitta suju, heh. Myös esim. upseista olisi kiva tietää lisää, vaikka niitä itsekin välillä kierroksella heittelen.

Eikös seuralla ole varattuna se Utrassa oleva nurmikenttä tänäkin vuonna ainakin yhtenä iltana viikossa? Löytyisikö esim. tuohon ajankohtaan ketään innokasta opastajaa, joka osaisi oikeasti neuvoa niissä tekniikka-asioissa? Jos edes muutamalle viikolle saataisiin sovittua yhteiset heittotreenit ja joka kerralle oma "teema" ja sille sopiva ohjaaja, niin työmäärä yksittäistä ohjaajaa kohti ei kasvaisi liian suureksi ja silti tuosta varmasti tosi moni hyötyisi.

Ite oon aiemmin pitänyt lapsille vaikka mitä leirejä, kerhoja ja kouluja, joten jahka saisin omaan tekniikkaan jotain järkeä, niin mieluusti olisin sitten ite mukana järjestämässä esim. lapsille ja nuorille jotain frisbeegolf-koulua/treenejä, jos sellaisille ois tulijoita - ja sitä kautta antaisin oman panokseni seuran toiminnan kehittämisessä.

Sellaisia kehitysehdotuksia tähän yöhön. Mitä olette muut mieltä? Olisiko tälle oikeasti kysyntää ja löytyykö tekijöitä? :)

Re: Frisbeegolf-valmennus

Lähetetty: 08 Touko 2018, 08:21
Kirjoittaja Janne H
Täysin samaa mieltä, ja tästä syystä velvoitettiin kaikki seuran piikkiin kesäkuun alun koulutukseen osallistuvat vetämään vähintään yhden heittotreenin seuran jäsenille treenivuorolla valitsemastaan aiheesta. Nämä treenit tulevat keskittymään ihan heittotekniikoiden perusteisiin ja pyritään siihen, että kesän aikana tulee vähintään yksi rysty-, kämmen-, lähäri- ja puttitreeni.

Kurssille muuten mahtuu vielä. ;)

Re: Frisbeegolf-valmennus

Lähetetty: 10 Touko 2018, 12:22
Kirjoittaja Andy
Organisoitu valmennustoimintahan uupuu lajista käytännössä kokonaan siksi, että laji on Suomessa edelleen "täysin uusi ja ihmeellinen"... Eli käytännössä harrastajat ovat pitkälti valmentaneet ja neuvoneet toinen toisiaan, mikä sinällään on kyllä jokseenkin hienoa lajikulttuuria - neuvoja ja vinkkejä saa kyllä aina kun vaan kyselee.

Mutta tosiaan, tänä kesänä siis JLK:n jäsenille ohjaajakoulutusta tarjolla ja lisäksi treenivuoroille tullaan tekemään ihan jonkinlainen treeniohjelmakin - ja vuorothan ei maksa mitään ja osallistua saa muutkin kuin seuran jäsenet. Jos siis tiedätte ja tunnette aloittelijoita, niin vinkatkaapa mukaan harjoituksiin!

p.s. Tekniikkavinkit ois kyllä olleet tarpeen silloin kun laji aikoinaan saapui Joensuuhun - itsehän heitin rystyä kaksi ekaa harrastusvuotta niin pahasti kropan takaa (aka "rounding"), että suunnat oli ihan tuurissaan... Tuli mm. kerran heitettyä S-line PD:llä Karsikon #6:n tiiltä silloin remontissa olleen kutostien ylitse - varmaankin sellaiset kevyet lähes 120 metriä täysin väärään suuntaan... :)

Re: Frisbeegolf-valmennus

Lähetetty: 10 Touko 2018, 21:54
Kirjoittaja Juhkust
Tuo rystydraivi on kyllä oikeasti mielenkiintoinen ongelma harjoittelumielessä, kun siinä on niin monta tärkeää liikkuvaa osaa. Kun tämän lajin pariin on niin helppo lähteä pienellä panostuksella ja huolettomalla kaljagolfmeiningillä, niin aika harvassa ovat varmaankin sellaiset luonnonlahjakkuudet, joille oikea tekniikka löytyy luonnollisesti yrityksen ja erehdyksen kautta. Sitten kun jossain vaiheessa alkaa tuntua siltä, että haluaisi alkaa suhtautua harjoitteluun vähän vakavamminkin, on heittoon opeteltu 2^n huonoa tapaa.

Tässä kohtaa, jos tekniikkaharjoitteluun kehittyminen mielessä lähtevällä pelaajalla olisi valmentaja, käytettäisiin alkuun varmasti hyvä määrä aikaa tilanteen nollaukseen ja heiton alusta asti uudelleen rakentamiseen. Kun tämmöistä valmennusmahdollisuutta sitten ei ole, vaan niitä vinkkejä kysellään pelikavereilta, niin useimmiten niitä hyviä tapoja koitetaan juurruttaa sen perustaltaan rikkinäisen paketin päälle, kerta aikaa kunnolliseen asioiden alusta asti hieromiseen ei ole. Tämän seurauksena jokainen hyvä oivallus sotkee tekemisen ihan kokonaan, koska yksi oikein tehty liikkuva osa monen väärin tehdyn seassa ei vielä heitosta hyvää tee, ja oikean tekniikan löytäminen on todella pitkä ja kivinen tie.

No, tämä siis ainakin näin täysin liikunnallisesti lahjattoman näkökulmasta, mutta eiköhän tuossa ajatuksessa jotain yleispätevääkin ole. Ei sitä suotta hoeta että lajin helppous houkuttaa.

Re: Frisbeegolf-valmennus

Lähetetty: 11 Touko 2018, 14:30
Kirjoittaja Marilii
Suomen frisbeegolfliitto on perustettu jo 20 vuotta sitten, joten itse en kyllä laittaisi tätä valmennusongelmaa enää lajin uutuuden piikkiin. Ehkä enemmän on kyse siitä, että lajin harrastajista hyvin suuri osa on ns. hupiheittelijöitä, joille tekniikan hiominen huippukuntoon tai kilpailuissa menestyminen on toisarvoista. Vastaavasti se osuus harrastajista, joille frisbeegolf on kilpaurheilua, ovat vuosia tehneet kaiken työn yksin - esimerkkinä vaikka Seppo Paju, joka on treenannut lapsesta asti monta tuntia päivässä päästäkseen tilanteeseen, jossa nyt on. Kyllä Suomesta löytyy tietotaitoa lajin osalta, mutta sitä ei ole saatu hyötykäyttöön. Jos paras keino kehittää omaa tekniikkaa on lisätä oma heittovideonsa Facebookin Frisbeegolfneuvola -ryhmään ruodittavaksi, niin kyllä siinä valmennuspuolessa silloin on jotain pielessä ja kehitettävää on paljon. Ja se, että valmennusta ei muualla ole, ei tarkoita, etteikö esim. Liitokiekko voisi toimia asiassa edelläkävijänä ja näyttää muille seuroille mallia.

Tällä nykyisellä menetelmällä lopputulos on tosiaan se, että moni lyö päätään turhautuneena seinään monta vuotta, vaikka kunnollisella valmennuksella voisi samat yrityksen ja erehdyksen kautta opitut asiat omaksua huomattavasti lyhyemmässä ajassa, kun ei mene turhaa treeniaikaa virheellisten liikemallien poisoppimiseen. Ja niin kivaa kuin niiden vinkkien saaminen esim. viikkokisoissa muilta pelaajilta on, niin olen Juhon kanssa samaa mieltä: niistä ei välttämättä aina ole hyötyä, vaikka niihin joku oikeasti hyvä oivallus liittyisikin.

Heittosuoritus kestää hyvin lyhyen ajan, joten vaaditaan tosi harjaantunutta silmää katsojalta, että heitosta voi niitä ongelmakohtia oikeasti poimia. Ja vielä enemmän ymmärrystä vaatii se, että osaa antaa ongelmakohtiin hyviä ratkaisuehdotuksia ja ennen kaikkea hahmottaa heiton kokonaisuutena. Kärjistettynä on turha lähteä korjaamaan esim. yksittäisen sormen asentoa, jos kropassa on kymmenen isompaa asiaa, joista esim. kiekon vääränlainen nokkakulma voi johtua. Aloittelevan heittäjän voi olla todella vaikea tunnistaa, että mitkä neuvot ovat sen oman tekniikan kannalta oikeasti oleellisia ja mitkä niistä kannattaa omassa heitossa huomioida ja miten. Siksi näkisin, että kunnolliselle valmennukselle on tarvetta.

On tosi hyvä juttu, että tuon Kuopion valmennuksen opit otetaan jo nyt tänä kesänä käyttöön heti tuoreeltaan. Ja tosiaan liputan sen puolesta, että noille kenttävuoroille olisi ihan selkeä runko / treeniohjelma laadittuna, jotta toiminta olisi oikeasti tehokasta ja etenisi loogisesti.

Re: Frisbeegolf-valmennus

Lähetetty: 11 Touko 2018, 19:07
Kirjoittaja Andy
Marilii kirjoitti: 11 Touko 2018, 14:30 Suomen frisbeegolfliitto on perustettu jo 20 vuotta sitten, joten itse en kyllä laittaisi tätä valmennusongelmaa enää lajin uutuuden piikkiin.
Lajin kasvu on ollut viime vuosina niin räjähdysmäinen että liitto eikä seurat eikä mitkään organisaatiot ole pysyneet "kysynnän" perässä. Eli SFL:hän aloitti vasta vuonna 2015 tämän organisoidun ohjaajakoulutuksen eikä ns. "virallisia" valmentajia taida olla Suomessa vielä yhtäkään kun koulutusjärjestelmä ei ihan vielä yllä sinne tasolle asti: http://frisbeegolfkouluttajat.fi/2015/0 ... ulutukset/

Jotain perspektiiviä lajin räjähdykseen... --> Joensuussa oli 10 vuotta sitten yksi rata (eli Kirkkopuiston "korilta korille" -layout ilman tiipaikkoja) ja n. 20-30 harrastajaa ja nyt harrastajamäärää ei tiedä kukaan - varmaan 2000 - 3000 tällä seudulla vois veikata...

Mutta joo, samaa mieltä olen Juhon ja Marikan kanssa siitä, että hyvä suuntaus on tämä, että systemaattista koulutusta lajissa alkaa vähitellen olemaan ja todellakin on turkasen vaikeaa tuo vanhoista tavoista pois oppiminen ja uuden opettelu. Itseltäni ei ainakaan onnistu muu kuin että yhtä asiaa kerrallaan vaan vähän paremmaksi ja tätä prosessia auttaisi suuresti, jos ois joku tutkimassa, että onko menty eteenpäin vai metsään päin...

Re: Frisbeegolf-valmennus

Lähetetty: 18 Touko 2018, 01:00
Kirjoittaja Ville
Tässä on hyvää keskustelua ja täysin samaa mieltä että mikäli halutaan viedä asioita eteenpäin, on otettava rohkeasti askeleita eteenpäin ja katsottava mihin ne kantaa. Kuten Janne mainitsikin, ohjaajakoulutuksessa kävijät ovat kaikki lupautuneet vetämään treeniä tänä kesänä jotta oppeja saadaan jaetuksi.

Omalta osaltani olen odottanut jo tuosta 2015 asti että milloin liitto pääsee 'valmennustasoon' kun nykyiset kurssisisällöt on 'ohjaamista' jota käytännössä on tehty mm. yrityksille suunnattuina tyky-päivinä paljon. Näitä sisältöjä tulee vasta siis kolmannella koulutustasolla (edeltävät 1-2 pakollisia pohjalle) ja tätä liitto vasta suunnittelee.

Tuohon ohjaajakurssien oppien lisukkeeksi olisi erinomaista mikäli joukostamme löytyisi ymmärrystä yleisesti lajia tukevaan treenaamiseen lihaskunto - nopeus - notkeus -puolelle joita tuskin millään muotoa liiton tarjoamilla ohjaajakurssien alkutasoilla vielä kosketetaan. Seurassamme on mukava määrä eri lajeissa urheilleita jäseniä, ja ajattelisin että muutaman pään yhteen laittamalla tähän voisi saada aika mukavan sali/treeniohjelman myös.

Mielenkiinnolla viikon päähän katsellen odotellaan mitä kurssi antaa.

Re: Frisbeegolf-valmennus

Lähetetty: 04 Kesä 2018, 10:34
Kirjoittaja Janne H
Ohjaaja 1 -kurssi käyty ja hyvää settiä sieltä mukaan tarttui. Seuraavista aihealueista ainakin tullaan pitämään treenisessio tässä kesän aikana:

- Rystyheitto vauhdilla ja ilman
- Kämmenheitto vauhdilla ja ilman
- Putti

Nämä setit tulevat sopimaan erityisesti henkilöille, joilla on ongelmia perustekniikan kanssa, tai sitä ei ole olenkaan. Jos se rystyheitto lentää jo sen 120 metriä hyvällä tarkkuudella, niin tuskin osaamme sitä enää näissä treeneissä kamalasti parannella :D. Treenit pyritään pääsääntöisesti pitämään seuran treenivuoroilla keskiviikkoisin Ahdinpuiston nurmella, päivämääristä ei olla vielä sovittu.

Muitakin aihealueita voidaan lisätä listalle, kuten esim. lähäreitä ja upsia. Haluasimme myös kuulla vielä, että mille asioille olisi teidän mielestä treenin tarvetta?

Re: Frisbeegolf-valmennus

Lähetetty: 04 Kesä 2018, 11:32
Kirjoittaja Andy
Oli tosiaan tuo Ohjaaja 1 -kurssi mainio paketti!

Ja jahka tosiaan nuo Jannen mainitsemat aiheet on ensin ohjatuissa treeneissä käyty läpi, niin sen jälkeen allekirjoittanut pitäisi mielellään vielä erikseen lähärikurssin, joka sisältäisi muutamia erilaisia hyödyllisiä harjoituksia aiheeseen liittyen ja lisäksi ko. kurssilla voin opastaa myös muutamiin lähipelin erikoistilanneheittoihin ("patent pending" eli takaperinheitto, "turboputti" sekä forerollerit lyhyille matkoille).

Re: Frisbeegolf-valmennus

Lähetetty: 06 Kesä 2018, 11:10
Kirjoittaja Janne H
Ensimmäinen ohjattu harjoitus pidetään 13.6 klo 18.00 Utrassa Ahdinpuiston nurmella. Tämä on siis se nurmikenttä Utran radan keskellä. Harjoituksen aiheena on kämmenheitto.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Kaikki tulevat ohjatut harjoitukset lisätään tuolle samalle sivulle. Jokaiseen harjoitukseen ilmoittaudutaan erikseen.