Utran rata
Re: Utran rata
Varaston vuokraaminen kaukana toiminnoista teollisuusalueella ei auta meitä juurikaan koska osa opastajista yms ei omista autoa. Tämän takia on lämmitelty keskustelua 'jollekin' varastointiratkaisulle harjoitusalueen lähelle, josta kamppeet saa ihan käsin kannettua perille. Lisäksi jos seuran kamppeet on aina jonkun yksittäisen henkilön takana niin se ei toimi pitkällä aikavälillä. Joka tapauksessa jokin edullinen ympärivuotinen varastointimuoto pitäisi löytää. Ymmärrän Antin ajatuksen täysin varojen suuntaamisesta toimintojen kehittämiseen, mutta seurakamoja (varsinkin ultimatepuolen) viimeisen 10 vuotta säilyttäneenä ja kuljettaneena yms on kohtuullisen hankalaa kun ne pitää juuri sen yhden tyypin viedä, tuoda, noutaa, ja olla olemassa että hommat pyörii.
Oma ajatus oli että alle tonnilla saa käytöstä poistettuja merikontteja, tai mieluusti vielä pienempiä sopivan vastaan tullessa. Varmasti neuvoteltavissa sijoittaminen Utraan ja muutamalla avaimella useamman avattavissa. Mutta tämä on taas minun mielipiteeni joka on samanarvoinen Antin ajatuksen kanssa. Lisää keskustelua aiheesta tarvitaan.

Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Re: Utran rata
Joo, varastokontille on kyllä hyvät perustelut olemassa. Ja jos investointi on alle tonnin ja miettii sitten sen käyttöikää, niin eihän se vuotta kohden ole paljon mitään.
Re: Utran rata
Näinpä. Olen myös jonkinlaisen kontin kannalla varastotilaksi, koska sen pystyy sijoittamaan (luvalla) juuri sinne, missä tavaroita eniten tarvitaan, ja sen kanssa ei tulisi vuokraongelmia tms. Ja kun se on omistuksessa, niin tosiaan lukitus ja avaimet on myös sitten suoraan seuran hallussa, toisin kuin vuokratussa varastotilassa jossakin muualla.Andy kirjoitti:Joo, varastokontille on kyllä hyvät perustelut olemassa. Ja jos investointi on alle tonnin ja miettii sitten sen käyttöikää, niin eihän se vuotta kohden ole paljon mitään.
Toki onhan se jossakin mielessä turvattomampi, mutta näkisin hyvin epätodennäköiseksi sen, että joku koko kontin varastaisi isolla koneella, tai lähtisi järeillä työkaluilla hajoittamaan sitä.
Joonas Lehtolahti
Re: Utran rata
Kaupungilla ei ollut kuin pieniä roskiksia. Ite pitäisi ostaa tai tehdä.
Re: Utran rata
Lähtisköhän Puhas sponssaamaan roskikset ja niiden tyhjäämisen radalle. Jos olisi vaikka ykkösen lähellä isompi ja sitten väylän 14 vieressä johon pääsis autolla sivusta tulevalta kadulta tekee tyhjäyksen kerran kuussa tms.HannuS kirjoitti:Kaupungilla ei ollut kuin pieniä roskiksia. Ite pitäisi ostaa tai tehdä.
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Re: Utran rata
Kaupungin "roskispolitiikka" on kyllä outoa, jos maalaisjärjellä ajateltaisiin, niin tottakai jokaisen radan ykköstiin vieressä pitäisi olla tilava roskis, jota kaupunki tyhjentää... Mutta kuten jo ennenkin todettu, niin tuskin ikinä toteutuu tämä.
Mutta asiasta kolmanteen, eli OB-tolppatalkoot lähestyvät, eli pitäs tehdä lähipäivinä (tai viikon-kahden sisällä) seuraavaa:
1. Katkotaan 50 kpl Puuilon aitatolppia (150 cm pitkiä) sahaamalla kahtia ja teroitetaan kirveellä toisen puoliskon toinen pää.
2. Maalataan kaikki 100 kpl valkeiksi - kertamaalaus on ihan riittävä... --> Hannu: Olikos siulla jotain kautta mahdollisuus valkean maalin hankintaan edullisesti?
3. Lätkitään suurin osa tolpista väylille (rautakanki+leka -setillä pärjää) ja loput jemmataan odottamaan kisoja.

Kiuruvedellä on joka väylällä jätesäkin vetävä itse tehty säiliö väyläopasteen alla. Mutta tämä on nyt Joensuu ja näemmä ratkaisu pitää keksiä jostakin. Puhelimessa keskustelussa asian piti olla selvä kaupungin suuntaan mutta jos ei säiliötä ole niin .. sitten ei ole ellei sellasta hankimiskal kirjoitti:Lappeenrannassa Myllymäessä oli roskis joka toisella väylällä.
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Re: Utran rata
Suomessa käytännössä seurat pyörittävät talkoilla noita ratojen väyläroskiksia, esim. Laajavuoressa ja Peurungassa taitaa olla roskikset jokaisella väylällä. Näin toki voitaisiin toimia Utrassakin, mutta edellyttäisi melkein kyllä sitten sitä, että kaupungin toimesta tosiaan ykkösväylällä tai välittömässä läheisyydessä olisi jokin piste johon väyläroskikset sitten voi tyhjennellä.