18-väyläiset radat Joensuuhun

Keskustelua Frisbeegolfista
Ville
Viestit: 1879
Liittynyt: 23 Huhti 2012, 14:53

18-väyläiset radat Joensuuhun

Viesti Kirjoittaja Ville »

Kuten keskusteltua, halu varmasti usealla on laajentaa vähintään yksi Joensuun kentistä 18-väyläiseksi, mieluummin kaksi. Mielestäni tavoitteenamme kannattaisi olla sekä Utran, että Kirkkopuiston ratojen laajennus yhtäaikaisesti, jolloin yritykset voivat halutessaan ostaa kahdelta radalta nimikkoväylän kerralla. Suuremmille yrityksille ei liene mahdottomuus.

Alkuun tarvitaan:
-A4-kokoon mahtuva esite seurasta ja sen toiminnasta. Tässä kannattaa keskittyä vain frisbeegolfiin, ei ultimateen, koska ratahankkeet ovat vain toiseen lajiin. Lyhyesti alkuun kuvaus mitä olemme ja millä alueella edistämme kiekkotoimintaa. Sitten aiemmat yhteistyöjutut kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa ratahommissa, ohjauksista lajeissa yms(näkyvyyttä lajin eteen tehty ja tehdään edelleen). Viimeiseksi ratojen laajennustarpeesta ja yrityssponsoritarve. Miten mukaan lähtevä yritys tukee koko kaupungin liikuntapaikkojen kehittämistä eikä pelkästään seuran jäsenten edellytyksiä harrastamiseen. Numerot näkyviin, eli x euroa Utra/Kirkkopuisto, 2x euroa molemmat.

-Toinen lappu, jossa kuvaus yritykselle luvattavasta 10 hengen kiekkogolf-opastuksesta, mikäli yritys ostaa vähintään yhden väylän. Tähän tarvitaan myös useita opastajia sitoutumaan ohjauksiin ettei 9-18 ohjauskertaa kaadu muutaman hengen niskaan.

-Kohtuullisen tarkka kustannusarvio väylien rakentamisesta.
Kori: ~300€ toimituksineen
Väyläopasteet: puutavara, metallitaulut y€ (näistä voisi tietysti neuvotella kaupungin kanssa että jos me hoidetaan korit ja heittopaikat ja kaupunki opasteet niin saadaan yhdenmukaiset opasteista)
Heittopaikat: alustasta riippuen z€

-Etukäteen tieto ihmisistä jotka tuntee avainhenkilöitä potentiaalisista sponsoriyrityksistä. Näistä voitaisiin koota listaa tuonne toisen topicin alle.
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Karhumies
Viestit: 80
Liittynyt: 03 Kesä 2012, 00:24

Re: 18-väyläiset radat Joensuuhun

Viesti Kirjoittaja Karhumies »

Kaupallisen alan opiskelijan spekulointia:

1. Kiekkogolf-opastus sponsoreille on erinomainen idea! :)
n. 1 ohjaaja per 5hlö kuulostaisi toimivalta, koska silloin saataisiin jaettua iso porukka pienempiin osiin ruuhkauttamatta väyliä muilta pelaajilta liiaksi. Eli 10 hengen ryhmälle mielellään ainakin 2 ohjaajaa.
+ Jos mahdollista, kannattaa ohjaajaporukalla lyödä jo etukäteen kalenterit yksiin ja katsoa, minä päivinä ovat käytettävissä -> voidaan tarjota yritykselle lista valmiiksi valituista mahollisista ajankohdista opastukselle, joita ensisijaisesti tarjotaan. Jos yritys ei tiedä milloin se haluaa opastuksen, tai jos mikään esivalituista päivämääristä ei käy, niin sitten seuran yhteystiedot sponsoriyritykseen ja myöhempi yhteydenotto. Jos eivät ala ottaa yhteyttä, niin kyselkää perään.
Suunnitelkaa myös, miten toimitaan säävarauksen osalta: mikä on "liian huono sää", kuka ilmoittaa perumisesta kenelle, ja mikä on varapäivä (kannattaa sopia varsinaisen päivän sopimisen yhteydessä).
+ Jostain olisi hyvä saada ainakin 10kpl aloittelijakiekkoja (kierros pelkällä Aviarilla kuulostaisi toimivalta) yrityksen käyttöön päiväksi. Mielellään 5hlö ryhmän sisällä suunnilleen identtiset kaikille, että pääsevät suht tasaväkisesti skabaamaan ryhmän sisällä keskenään. Plussaa siitä, jos ohjaajat malttavat pelata samalla välineistöllä kuin ohjattavatkin -> esimerkkisuoritus, sekä ns. "ukottamisen mahdollisuus" jos ohjaaja vetää puihin.

2. Puuhatkaa se A4-esite + n. 5 minuutin spiikki (okei, 5-10min). Puheesta tulisi käydä ilmi:
- Joen liitokiekko on talkoovoimilla toimiva yleishyödyllinen yhteisö
- Frisbeegolf on laji, jossa nakellaan kiekkoja
- Tukemalla projektia tuet kaupungin lähiliikuntaa ja saat yritykselle positiivista näkyvyyttä (tässä kohtaa olisi hyvä näyttää esikmerkkikuva siitä, mihin ja miten yrityksen logo tulee. joten suunnitelkaa se ennakkoon.)
- Mitä lysti maksaa
- Sponsoreille kaupan päälle frisbeegolf-opastus
Jos esitelmäpaikassa on nettiyhteys, voi nopeasti näyttää liitokiekon kotisivuja ja/tai facebook-sivuja, koska niistä tulee positiivinen "ammattimainen vaikutelma", tai siis yleinen luottamuksellinen fiilis siitä, että JLK todellakin on olemassaoleva yhteisö, ja tulee laittamaan rahat tarkoitettuun käyttöön eikä esim. laita niitä takataskuun ja karkaa valtiosta (tällaisiakin janttereita ollaan valitettavasti Suomessakin nähty).

3. Onko sponsorihinta per rata eurolleen radan arvioidut kustannukset? Mielestäni kannattaisi ottaa pikkuisen "bufferia" yläkanttiin per väylä-hinnassa siltä varalta, että tulee jotain yllättäviä pikkukuluja tai siltä varalta, että aiempi arvio sattuu menemään pikkuisen alakanttiin. Bufferi nyt on ylipäätään fiksua olla olemassa, ei sen tarvitse iso olla. Kts. myös kohdat 4 ja 5.

4. Onko Utra + Kirkkopuisto suoraan 2x hinta, vai annetaanko molemmilta radoilta ostavalle pieni könttäalennus? Könttäalennus on mahdollista antaa, jos yhden radan hinta ei ole eurolleen arviointi kustannushinta, vaan siihen on jätetty vähän "bufferia" ylläreitten varalle. Jolloin alennus pienentä bufferia, eikä vedä projektia pakkasen puolelle. Alennuksen ei tarvitse olla merkittävä. Se voi olla symbolinen, ts. psykologinen. Pointtina on sekin, että jos molemmat radat on hinnoiteltu identtisiksi, niin Kirkkopuisto voi olla näkyvyyden kannalta houkuttelevampi (Kts. kohta 7) -> joku voi yrittää ostaa 2 rataa Kirkkopuistosta ja 0 Utrasta ennemmin kuin 1 molemmista. Jolloin IMO olisi hyvä voida sanoa, että ikävä kyllä ei ole mahdollista, mutta meillä on kuitenkin tällainen diili että kun ostatte 1 molemmista, niin säästätte haarukassa kympin - pari.

5. Mielestäni kerääjät ja sponsoriopastajat ansaitsevat pienimuotoisen korvauksen. Makkaraa pallogrillissä? DX-kiekko? Ei tarvitse sopia ennakkoon, mitä se on, kunhan on jotain mieltä lämmittävää kummiskin, kun hommaan viitsivät ryhtyä. Lisäksi, jos uhkaavasti näyttäisi siltä, että sponssirahaa olisi saatu enemmän kuin projektiin tarvitaan, niin seura voi projektin jälkeen käyttää ylijäämän esim. osana kaikille seuran jäsenille avoimen yhteisen grilli- tai saunaillan kustannuksia. Koska ei JLK saa voittoakaan tehdä.

6. Saako yritys itse valita väylänumeron, jota sponsoroi? Vai kerääkö JLK 9kpl sponsoreita radalle ja arpoo väylänumerot? Olisi hyvä, että tämän asian suhteen on yhtenäinen käytäntö kaikille sponsoreille, eli joko kaikki saavat valita, tai sitten kaikki arvotaan.

7. Kirkkopuistoon saattaa potentiaalisesti olla enemmän halukkaita sponsoreita (potentiaalisesti suurempi näkyvyys sponsorille kuin Utrassa). En sitten osaa arvata, onko tällä mitään suurempaa merkitystä tai merkittävää eroa. Mietin vaan, että ei kai vaan tule eteen tilannetta, jossa Utran paria vikaa väylää yritetään kaupata, kun Kirkkopuisto on jo aikaa sitten mennyt. Jolloin hinnan alentaminen näitten vikojen väylien osalta kuulostaisi järkevältä...mutta jos hinnat olivat minimissä jo heti lähtötilanteessa kustannuspohjaisesti, niin sitä alennusta ei voida tehdä koska menisi pakkaselle. Kannattaa ainakin ennakkoon miettiä asiaa ennakkoon, niin ei tule sitten yllätyksiä.

8. Ihan uteliaisuuttani kysyn, että minne ne Kirkkopuiston 9 lisäväylää mahtuvat ilman, että syntyy kohtuuttomasti vaaratilanteita tai ulkoilijoista aiheutuvia odotteluita?

9. TÄRKEIN KAIKISTA:
Mikä on yrityksen deadline tehdä sponsorointipäätös? Onko se joku tietty päivämäärä, vai "ne menee sitä mukaa kuin menee kunnes kaikki on menneet"? Tämä tulee tehdä yritykselle erittäin selväksi kun asiaa esitellään! Ettei kukaan suutu JLK:lle siitä, kun kaikki väylät menivätkin jo. Uskoisin nimittäin, että harva yritys lähtee siltä seisomalta sponsoroimaan, vaan useimmat sanovat "harkitaan asiaa". Sitten kun on enää muutama väylä jäljellä, niin joku voisi alkaa käydä niitä harkitsijoita esim. puhelimella läpi ja sanoa, että nt on viimeiset menossa, kelpaako? Ja hyvän etiketin mukaista olisi ilmoittaa väylien täytyttyä niille viimeisille harkitsijoille että "kiitos kiinnostuksestanne, mutta menijo. pyrimme ilmoittamaan, jos joskus tulevaisuudessa lisää."
Karhumies
Viestit: 80
Liittynyt: 03 Kesä 2012, 00:24

Re: 18-väyläiset radat Joensuuhun

Viesti Kirjoittaja Karhumies »

10. Onko myös yksityishenkilön, ryhmän yksityishenkilöitä (esim. perhe), tai säätiön mahdollista ruveta sponsoriksi? Näkisin, että kyllä -> saavat itse hyvän maun rajoissa päättää mitä grafiikkaa koriin tms. laitetaan.

11. JLK:n etusivulle olisi hyvä saada "Etsimme sponsoreita" -maininta, jossa kerrotaan lyhyesti projektista ja annetaan yhteystieto. Pointtina on, että tämä saattaa tavoittaa jonkun pikkufirman, jolta seuran jäsenet eivät tajua käydä itse kysymässä. Ei ole kuitenkaan niin kallis sponssikeikka, etteikö joku tosi pienikin firma voisi ryhtyä sponsoriksi. Vrt. hinta mainoksesta paikallislehdessä / televisiossa. Projektin tietoihin voisi sitten lisätä esim. tilannekatsauksen (montako väylää jäljellä-henkisesti), sis. listan jo mukaan lähteneistä sponsoreista.

12. Paikalislehdistä puheenollen, paljonko kustantaisi rivi-ilmoitus Karjalaisessa "urheiluseurat tiedottavat"-palstalla? Maksaako vaivaa? Sen voisi esittää "etsimme seuratoiminnallemme tukijoiksi yksityishenkilöitä tai yrityksiä"-muodossa, jossa URL JLK:n sivuille, joilla lyhyt kuvaus projektista (Kts. kohta 11).

13. Käsittääkseni tällainen yleishyödyllisen yhteisön sponsorointi on osittain verovähennyskelpoista. Tätä asiaa voisi joku selvittää. Eli maksaa sponsorille vhemmän kuin seura saa, koska verovähennys maksajalle.

14. Tärkeänä lisähuomiona: onhan varmaa, ettei seura päädy kahnauksiin esimerkiksi Joensuun kaupungin teknisen lautakunnan (tai mikä lafka se nyt ulkomainonnasta ruutukaava-alueella nyt vastaakaan) kanssa mahdollisesti luvanvaraisesta ulkomainonnasta kaupungin ruutukaava-alueella? Ettei toinen taho tulkitse tätä normaaliksi seuratoiminnan tukemiseksi, ja toinen luvanvaraiseksi ulkomainonnaksi -> potentiaalisesti riita.
Viimeksi muokannut Karhumies, 15 Kesä 2012, 16:53. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ville
Viestit: 1879
Liittynyt: 23 Huhti 2012, 14:53

Re: 18-väyläiset radat Joensuuhun

Viesti Kirjoittaja Ville »

Erinomaisia pointteja yllä. Kommentoin lyhyesti
1. tosiaan ajattelin 2 ohjaajaa per 10 hengen ryhmä, ja vastaava vetotapa kuin aiemmin käyty. Eli alkuun perustekniikkaa: otteet, heittoasennot, kämmen-, rysty-, upsi-, rolleriheitot. Rysty- ja kämmenheittojen testaamista muutamia kertoja ohjaajien kommentoidessa ja antaessa vinkkejä ja sitten yrityksen sisäinen kilpailu 2 ryhmässä kiertäen jossa molemmissa opas kirjaa tulokset ja kommentoi jokaista heittoa kuinka sitä olisi voinut parantaa. Kisa on koettu hyväksi jutuksi lajiesittelyissä tähän mennessä.
2. juuri näin
3. budjetti pitää toki laatia siten, että siitä vähä ekstraa jää yli huomioon ottamattomien kulujen peittämiseksi ja mikseipä vaikka sitten vähän kassaan saunaillan tms järjestämiseen
4. molempien kenttien markkinointi pitää miettiä tarkasti, totta on että kirkkopuisto on mainostajalle kiinnostavampi. toimisiko sitten "yksittäisen väylän sijoituspaikka arvotaan kaikista utran ja kirkkopuiston väylistä, kaksi väylää ostamalla saat molemmille radoille väylän"
5. opastukset pitäisi muutenkin hinnoitella, ja tämä lienee ajankohtaista tässä vaiheessa
6. itse olen arpomisen kannalla, ks. myös kohta 4.
7. ks. kohta 4.
8. tähän on yli vuoden vanha suunnitelma olemassa.. jossakin. eteläkadun takana ja jokivarressa on ilmeisesti ~tarpeeksi tilaa. kirkkopuiston laajennuksesta kuitenkin pitää keskustella ensin puutarhurin kanssa ja katsoa väylämahdollisuudet kuntoon. odotteluilta kirkkopuistossa ei tulla välttymään koskaan. utraan kaikki on jo sovittu.
9. hyvä pointti, deadline realisoitunee siinä vaiheessa kun sponsorikyselijät jalkautuvat.
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Ville
Viestit: 1879
Liittynyt: 23 Huhti 2012, 14:53

Re: 18-väyläiset radat Joensuuhun

Viesti Kirjoittaja Ville »

Haluatko Joonas ottaa jonkun roolin tässä suunnitelmien / taustaselvitysten ja esittämiesi kysymysten selvittämisessä / esitteiden sisällön tekemisessä, tuntuu asiaa olevan hallussa?

Lisäksi joku tarvitaan hoitamaan graafista puolta esitteissä näin alkuun

Joka tapauksessa tähän projektiin tarvitaan monta puuhamiestä jotka ottavat vastuuta joistakin osa-alueista oma-aloitteisesti. Yhdellä tai kahdella toimijalla lopputuloksena on järkyttävä stressi ja kesän pilaaminen ,)
Viimeksi muokannut Ville, 15 Kesä 2012, 17:01. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Karhumies
Viestit: 80
Liittynyt: 03 Kesä 2012, 00:24

Re: 18-väyläiset radat Joensuuhun

Viesti Kirjoittaja Karhumies »

Kiitokset nopeista vastauksista! Projekti vaikuttaa hyvältä.

Naputtelin kirjoittaessasi lisää pointteja toiseen viestiin, #10->.
Ville kirjoitti: 4. molempien kenttien markkinointi pitää miettiä tarkasti, totta on että kirkkopuisto on mainostajalle kiinnostavampi. toimisiko sitten "yksittäisen väylän sijoituspaikka arvotaan kaikista utran ja kirkkopuiston väylistä, kaksi väylää ostamalla saat molemmille radoille väylän"
Tämä on erinomainen ratkaisu! Saadaan kustannuspohjainen, voittoa tavoittelematon hinnoittelu, sekä erinomainen kannuste firmalle sponssata 2 väylää eikä ainoastaan Kirkkopuiston väylä: jos hommaa vain yhden, niin voi olla että arpa heittääkin sen Utraan. Sponssaamalla kaksi koria saa varmasti sen Kirkkopuiston korin, ja Utra tulee "kaupan päälle". :) Mainiota!
Karhumies
Viestit: 80
Liittynyt: 03 Kesä 2012, 00:24

Re: 18-väyläiset radat Joensuuhun

Viesti Kirjoittaja Karhumies »

Ville kirjoitti:Haluatko Joonas ottaa jonkun roolin tässä suunnitelmien / taustaselvitysten ja esittämiesi kysymysten selvittämisessä / esitteiden sisällön tekemisessä, tuntuu asiaa olevan hallussa? Joku muu varmaan hoitaa graafisen puolen?
Voin olla projektissa mukana sen verran kuin näin etänä pystyy. Olen opiskellut mm. markkinointia ja projektijohtamista. Tllä hetkellä olen perustamassa firmaa parin kaverin kanssa, mikä syö jonkun verran aikaa, mutta eiköhän sitä tähänkin liikene. :) Lisäksi, jos tää sponssiruljanssi sujuu jouhevasti, niin ties vaikka merkitsisin sen tulevaisuudessa CV:hen, jos ja kun haen alan työpaikkaa kunhan kohtapuoliin valmistun. Että ei tässä "ilman omaa intressiä" olla, vaikkei palkka juoksekaan (eli motivaatiota löytyy). ;)

Graafinen puoli ei sitten tosiaankaan ole minun heiniäni.
Avatar
Miika V
Viestit: 1237
Liittynyt: 03 Touko 2012, 21:57

Re: 18-väyläiset radat Joensuuhun

Viesti Kirjoittaja Miika V »

Jos kellään muulla ei ole kiinnostusta, niin minä voin sen esitteen kanssa taistella (kunhan sisällöt saadaan ensin valmiiksi).
Miika Voutilainen
#58385
Ville
Viestit: 1879
Liittynyt: 23 Huhti 2012, 14:53

Re: 18-väyläiset radat Joensuuhun

Viesti Kirjoittaja Ville »

Heps. Laitoin postia liikuntatoimeen:
Hei,

Jokaisella Joensuun frisbeegolfradalla on ollut erinomaisen mukavasti käyttäjiä, ainakin mitä omat ja muiden harrastajien havainnot ovat kertoneet. Lajiharrastaminen kuitenkin haluttaisiin viedä entistä pidemmälle, eli laajentaa Joensuun kenttiä 18-väyläisiksi, jolloin ne olisivat sekä paikallisen harrastus- ja kilpailutoiminnan kannalta entistä monipuolisempia, mutta myös ulkopaikkakuntalaisten näkökulmasta houkuttelevia vaihtoehtoja tulla käymään Joensuussa jo pelkästään ratojen takia. Laajennukset mahdollistaisivat myös suurempien kilpailuiden järjestämisen Joensuun alueella, jolloin kaupungin korimäärä mahdollisissa kilpailuissa nousisi 45:een ja yhteinen par-tulos 140 pintaan.

Ajatuksenamme on ollut alkaa keräämään Joensuun yrityksiltä sponsorirahaa kenttien laajentamiseksi. Utraanhan jo tehtiinkin kerralla suunnitelmat 18-väyläisen osalta ja paikat on katsottu Arin kanssa radalle soveltuvaksi ja erinomaiseksi lajiharrastamisen kannalta. Lisäksi, keskustan alueella ratakäyttäjiä on paljon, joten olemme ajatelleet myös Kirkkopuiston kentän laajentamista käyttämättömille puistoalueille eteläkadun suuntaan. Tästä on myös alustava suunnitelma tehty jo yli vuosi sitten, mutta väylät tulee vielä uudelleensuunnitella tarkasti ja kiertää puutarhurin kanssa mikäli saamme luvan alueen käytölle kyseiseen tarkoitukseen.

Kysymmekin tässä periaatepäätöstä: voiko Joen Liitokiekko laajentaa Utran ja Kirkkopuiston frisbeegolfradat 18-väyläisiksi, mikäli se onnistuu saamaan tarvittavan rahoituksen alueen yrityksiltä. Lisäksi, voiko yritysten rahoittamissa väylissä yrityksen mainoksen painattaa korin yläpantaan sekä väyläopasteeseen(ts.kieltääkö joku säädös mainoksien esilläolon puistoissa tai miten kyseisen luvan saa), jolloin yritykset olisivat varmasti paremmin mukana hankkeessa? Ajattelimme toteuttaa varainhankinnan siten, että yritys voi ostaa nimikkoväylän(sis. kori, väyläopaste, heittopaikka) jommaltakummalta tai molemmilta kentiltä ja samalla saisivat tarroituksen koreihin. Lisäksi tarjoamme mukaan lähteville yrityksille vielä maksuttoman lajitutustumisen jollakin Joensuun kentistä. Näin ollen, Joensuun kaupungille ratojen laajennuksesta hankintakustannuksia ei tulisi ja perustamisen jälkeen korit olisivat kaupunkilaisten käytössä kuten nykyisetkin. Näillä tiedoilla voisimme alkaa työstämään varainhankintaa eteenpäin.

Terveisin,
Ville Nivalainen

Vastauksena sain seuraavaa:


Moi,
Idea on ihan hyvä ja kannatettava. Tämä meidän hallinnointijärjestelmä on vain sen verran kankea, että minun pitää tehdä viranomaispäätös, jolla tämä oikeus mahdollistetaan. Käytännössä tarvitsen sopimuspohjan, jossa määritellään osapuolten velvoitteet ym.

Laatikaa tällainen teidän ja yrityksen välinen sopimusmalli niin kommentoin sitten sitä.

Terveisin,
Liikuntajohtaja

Eli nyt pitää alkaa tekemään meidän ja yrityksen välistä sopimuspohjaa että saadaan luvat kaupungin kanssa kuntoon.
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Ville
Viestit: 1879
Liittynyt: 23 Huhti 2012, 14:53

Re: 18-väyläiset radat Joensuuhun

Viesti Kirjoittaja Ville »

Aikaa on vierähtänyt tovi siitä kun tätä ollaan viimeksi julkisesti käsitelty, mutta tässä kommentteja liikuntatoimesta:
-Kirkkopuistoa ei tässä vaiheessa ole syytä laajentaa. Tämä johtuu kaavoitustilanteesta.
-Tämä on syytä jättää pois. Etenkin Kirkkopuisto on paikka, johon ei ole syytä tuoda liikaa ”mainoksia”! (Korien yläpannassa oleviin mainoksiin liittyen)
-Seuran on ennen liikuntapaikan (väylän) nimeämistä esitettävä suunniteltu nimi liikuntatoimelle hyväksyttäväksi. Liikuntatoimella on vapaasti harkintansa mukaan oikeus hyväksyä tai hylätä nimi. Mikäli liikuntatoimi hylkää nimen, seuralla ei ole oikeutta saada mitään korvauksia kaupungilta.

Elikkäs. Utraan meillä siis olisi lupa alkaa tekemään laajennusta, mutta Kirkkopuistoon ei. Laitamme papereita kuntoon ko. muotoon ja sittenpä itse kukin pääsee kantamaan kortensa kekoon käymällä yrityksiä läpi. Postaamme sopimusmateriaalit tai linkit niihin tähän topiciin kun ne valmistuvat. Lajista pitäisi tehdä lyhyt esittelypaperi erilaisine tunnuslukuineen (harrastajamäärä suomessa, joensuussa, ratojen määrä 9/18-väyläisinä), perusteluineen miksi tarvitaan rata (myös ulkopaikkakuntalaisten houkuttelu kaupunkiin ja samalla paikallisten liikkeiden tukeminen yms). Mikäli jäsenistä tai muuten aktiiveista löytyisi tähän sopiva porukka työstämään 1-2 A4-sivuista esitettä niin hieno homma!
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Vastaa Viestiin