kyselyä

Keskustelua Frisbeegolfista
hpi
Viestit: 2
Liittynyt: 02 Elo 2015, 11:45

kyselyä

Viesti Kirjoittaja hpi »

Heippa kaikki!

Mä opiskelen Karelia-amk:ssa kolmatta vuotta kuvallista viestintää aikuislinjalla. Meillä on tämän syksyn ohjelmassa kurssin, jonka nimenä on tiedon visualisointi. Kurssiin kuuluu yhtenä tehtävänä määrällisen (ts. enimmäkseen numeerista tietoa tuottavan) kyselyn toteuttaminen, ja ajattelin että sen voisi tehdä vaikkapa näihin Joensuun fg-ratoihin liittyen. Laitoin aiheesta jo Nivalaisen Villelle viestiä ja hänen suosituksestaan nyt laitan viestiä tännekin.

Ajatuksena olisi siis tehdä seuran jäsenistölle pienimuotoinen kysely, jolla selvitettäisiin esimerkiksi käyttäjien ikäjakaumaa, asuinpaikkaa, ratojen ruuhkaisuutta, henkilökohtaisia käyttömääriä ym. Kun kysymykset on kasassa, minä toteutan opintojeni puitteissa nettikyselyn, johon vastataan vapaaehtoisesti ja nimettömästi. Kysymykset olisi mieluiten muotoiltava siten että ne ovat monivalinta- tai juu/ei-kysymyksiä, mutta joku vapaamuotoinen palautekin ehkä mahtuu mukaan. Minä sitten käsittelen, analysoin ja visualisoin kyselyn tulokset, joten seuralle ei koidu siitä suurempaa rasitetta, mutta kyselytulokset on sitten vapaasti käytettävissä ratojen kehittämiseen.

Jotta kyselystä olisi oikeasti hyötyä, niin kaipaisin muutamia vapaaehtoisia pohdiskelemaan kysymyksenasettelua ihan näin netin välityksellä. Jos sinulla on jotain ideoita, niin ilmoittaudu tähän. Kun porukka on kasassa, kysymysideoita voidaan kerätä vaikkapa Googlen dokkariksi. Ja kun kysymykset on kasassa, minä jatkan siitä eteenpäin. Lopullisen raportin laitan sitten Villelle seuran postiin sähköisessä muodossa.

Eli jos kiinnostaa tulla mukaan, hopi hopi ilmoittautumisia tänne! :)

terveisin Harri P.
Andy
Viestit: 2757
Liittynyt: 12 Touko 2012, 08:02

Re: kyselyä

Viesti Kirjoittaja Andy »

Jotain ajatuksia seuraavassa...

1. Kohderyhmä: Seuran (Joen Liitokiekon) jäsenet kohderyhmänä varmasti ihan sopiva rajaus, tällaista kun ei oo taidettua aiemmin toteuttaa. Ehkä selkeyttä aiheeseen toisi myös se, että kysely koskisi nimenomaan frisbeegolfin pelaajia. Menee ehkä turhan monimutkaiseksi, jos pitää keksiä oma setti kysymyksiä ultimateenkin. Todennäköisesti kannattaisi myös kaikkien vastanneiden kesken arpoa vaikka kiekko, jos seuralla sattuu olemaan ylimääräisiä, ja jos ei, niin sitten vaikka lahjakortti FPointtiin tai PGrippiin...

2. Tavoite: Tämä pitäisi asettaa koskemaan yleisesti koskemaan seuran jäsenten "palvelemista" eli sen lisäksi että kysellään, että paljonko on ikää ja paljonko pelaa ja "miten vakavasti", niin pitäisi selvittää sitä, että miten tyytyväinen seuralainen on JLK:n toimintaan (tai osin kaupunginkin) eli että onko ratoja tarpeeksi, onko ratojen kunto OK, onko kisoja riittävästi, harjoitusvuoroja, jne. jne. Ja tietenkin pitäisi kysyä myös sitä, että onko jäsen valmis osallistumaan seuran toimintaan kuinka paljon ja minkälaiseen (kisajärjestelyihin, ratatalkoisiin, opastuksiin, hallintoon, mainosmyyntiin, sponsorihankintaan, jne.)

3. Kysymysehdotuksia (näihin pitäs sitten miettiä jotkin asteikot, 1-5, kyllä/ei, jne.)

Ja kysymyksetkin kannattanee asettaa johonkin järjestykseen aihealueittain, ettei tuu mitään sekavaa settiä...

a.) Perustiedot

- Ikä
- Kotikunta (Joensuu ja lähikunnat valittavissa sekä "muu, mikä?")
- Mies/Nainen

b.) Frisbeegolfin harrastusmäärät ja -muodot

- Montako vuotta harrastanut frisbeegolfia?
- Kuinka paljon pelaa vuodessa? Eli pitäs antaa jokin kierrosmääräarvio.
- Kuinka monta kertaa harjoittelee lajia (putti/heittäminen) vuodessa? Eli arvio harjoituskerroista, eli tässä harjoituksella tarkoitettaisiin muuta kuin kierroksen pelaamista, vaikka onhan niitä toki treenikiessejäkin... :)
- Kuinka kuvailee harrastamistaan? "Ei pelaa vielä, mutta haluaisi aloittaa", "Aloittelija", "Aktiiviharrastaja", "Viikkokisapelaaja", "Kilpapelaaja" - näihin toki pitäs olla jotkin kuvauksetkin, että mitä mikäkin tarkoittaa.

c.) Frisbeegolfissa kilpaileminen

- Kilpailee / ei kilpaile?
- Jos ei kilpaile, haluaisiko joskus kilpailla? (ja tästä sitten hyppy kohtaan d.) jos ei kilpaile)
- Kuinka monta viikkokisaa pelaa vuodessa?
- Kuinka monta SFL-/PDGA-kisaa pelaa vuodessa?
- Kuinka monta muuta kisaa ("ei-lisenssikisaa") pelaa vuodessa?
- Pelaako mielestään vuodessa kisoja "sopivasti", "aikoo pelata enemmän/vähemmän kisoja")

d.) Frisbeegolfradat Joensuussa, lähikunnissa ja muualla

- Arvosanasi (arvio vain jos pelannut radalla) Utralle/Karsikolle/Kirkolle/Hammaslahdelle/Liperille/Vierevänniemelle/Outokummulle (tätä varmaan pitäisi pohjustaa jotenkin, että mitä tällä tarkoitetaan)
- Onko Joensuussa tarpeeksi ratoja?
- Kuinka monta 9-väyläistä rataa pitäisi mielestäsi Joensuussa ja naapurikunnissa yhteensä olla?
- Kuinka monta 18-väyläistä rataa pitäisi mielestäsi Joensuussa ja naapurikunnissa yhteensä olla?
- Ovatko radat mielestäsi ruuhkaisia?
- Millä radoilla pelaat Joensuussa? (eli vois olla vaikka jotkin prosenttiluvut valittavissa joka radan kohdalle, tms.)
- Kuinka monella eri radalla olet Suomessa pelannut tähän asti?
- Montako matkaa teet frisbeegolfin harrastamisen vuoksi kotikuntasi ulkopuolelle vuodessa?
- Kehitysideat ja vapaa sana rata-asioita koskien... (eli tähän tekstilaatikko)

e.) Seuratoiminta ja siihen osallistuminen

- Yleisarvosanasi JLK:n toiminnalle?
- Järjestääkö JLK mielestäsi tarpeeksi kilpailuja/harjoituksia/talkoita?
- Oletko osallistunut JLK:n toimintaan? Jos, niin mihin? (valittavissa hallitustyöskentely, harjoitukset, kilpailuissa pelaaminen, kilpailuiden järjestäminen/avustaminen,
ratatalkoot, opastukset, muu, mikä?)
- Haluaisitko jatkossa osallistua enemmän seuratoimintaan ja mihin? (valittavissa edellisen kaltainen litania)
- Kehitysideat ja vapaa sana seuratoimintaa koskien... (eli tähän tekstilaatikko)

Edellisissä varmaan jotain pohjaa jo kyselyä varten, mutta varmasti kutakin kohtaa pystyy tarkentamaan ja viilaamaan paljonkin. Etenkin vastausvaihtoehtojen kanssa saa olla tarkkana, että niistä tulee mielekkäät.

Joka tapauksessa, tää kysely kannattaa tehdä huolella tai sitten ei ollenkaan... Maailma on niin täynnä aika tyhjänpäiväisiä nettikyselyitä. Ootkos Harri seuran jäsen? Eli jos/kun teet tämän huolellisesti (ja olet jäsen), niin miusta siitä hyvästä pitäs myöntää seurakredittejä - mutta tämä asia jääköön hallituksen arvioitavaksi... :)

Mutta joo, pistäkääs muutkin kommentteja tulemaan. Ja jahka on tarpeeksi pohjaa tässä foorumiketjussa kasassa, niin sen jälkeen voitas sopia miittingistä, jossa työstettäisiin porukalla kysymyspatteristo lopulliseen kuosiin ja mietittäisiin muutkin käytännön asiat (toteutustapa, vastausaika, arvontapalkinnot, mainostus, jne.).
Andy
Viestit: 2757
Liittynyt: 12 Touko 2012, 08:02

Re: kyselyä

Viesti Kirjoittaja Andy »

Niin ja, ainakin Puska Puttaajat on seurakyselyn toteuttaneet, tässä yhteenvetoa... --> http://www.puskaputtaajat.com/seurakyse ... enveto.pdf

Eli jotain ideantynkää voi tuostakin löytyä sovellettavaksi.
hpi
Viestit: 2
Liittynyt: 02 Elo 2015, 11:45

Re: kyselyä

Viesti Kirjoittaja hpi »

Kiitos Andy tosi tyhjentävästä vastauksesta! :)

Olen samaa mieltä, että kysely kannattaa toteuttaa huolella, ja mulla on tosiaan oma lehmä lepikossa ihan siitäkin syystä, että tämä menee samalla opiskelutehtävästä. Ja vaikka tämä nyt onkin osa opintoja, niin aina parempi, jos harjoituksesta on oikeasti hyötyä, kuten tässä tapauksessa nyt olisi seuralle. Niitä tyhjänpäiväisiä kyselyjä en välitä tehdä yhtään lisää. Ja joo, olen kyllä jäsen, vasta kesällä liittynyt, mutta kreditit jätän teidän muiden päätettäväksi. Katsellaan ensin se tulos..

Tuo Puska Puttaajien kysely oli varsin kattava ja hyvä pohja tällekin kyselylle. Siitä voi ottaa vähän mallia ja räätälöidä homma meidän näkökulmasta omanlaiseksi. Tuo ehdottamasi kysymysjaottelu oli hyvä, ja siitä olen samaa mieltä, että noita vastausvaihtoehtoja täytyy miettiä tarkkaan. Esim. ikää voisi kysyä ikähaarukoina, jotta saadaan tarkemmin esiin ikärakenne yksilöimättä vastauksia kuitenkaan liian tarkkaan / tunnistettavasti. Vastausasettelun pitää kuitenkin olla sellainen, että niistä saadaan numeerista dataa, joka on helppo käsitellä Excelissä. Tämä hoitunee kyllä aika helposti nettikyselysivustolla (tää on tarkoitus toteuttaa kyselynetti.comissa).

Osa kysymyksistä voi olla myös väittämiä, joihin tulee sitten tämä samaa mieltä / eri mieltä / eos -asteikko, mikäli sillä saadaan tongittua esiin jotain tähdellistä tietoa homman toiminnasta. Silloin vain täytyy päättää, mitä nämä väittämät ovat.

Jos seura päättää arpoa palkintoja vastaajille, niin mun täytyy sitä ennen tarkistaa, että sivustolla voi kerätä vastaajien tiedot erillään kysymyksistä. Tällöin kyselyyn voi vastata anonyymisti ilman että nimi yhdistyy vastauksiin. Täsmennän tämän kun tiedän enemmän.

Mie yrittäisin tehdä tämän jo lähiviikkojen aikana, ja vastausaikaa olisi ehkä tuo kaksi viikkoa. Homma pitäisi nimittäin saada viimeistään joulukuun alkuun mennessä valmiiksi, mieluummin jo vähän aiemminkin. Aikaa täytyy jättää sille vastausten käsittelylle, analysoinnille ja raportin väsäämiselle. Tehdään tästä hyvä ja ytimekäs kysely, jossa on olennaiset asiat mukana, mutta ei mitään turhaa.

Ja jos tosiaan muillakin on hyviä ideoita aiheen tiimoilta, niin pankaahan tänne tai yv:llä jos se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta.

terveisin Harri P.
Andy
Viestit: 2757
Liittynyt: 12 Touko 2012, 08:02

Re: kyselyä

Viesti Kirjoittaja Andy »

Ei liity suoraan tähän kyselyyn, mutta hyvä esimerkki on tämä juttu siitä, että kyselyillä on joskus merkitystä: http://frisbeegolfliitto.fi/2015/10/16/ ... batrossit/

"Talvella 2013 Jyväskylän kaupunki kysyi kuntalaisilta mitä liikuntapalveluja he haluaisivat asuinalueillensa ja frisbeegolfia toivottiin eniten. Kaupunki palkkasi liikuntasuunnittelijan toteuttamaan kuntalaisten toiveita jonka jälkeen yhteistyö kaupungin kanssa on ollut helppoa ja frisbeegolf on ollut vahvasti mukana lähiliikuntapaikkarakentamisessa."

Toki JyLi:llä alkaa varmasti olla Jyväskylässä jo kokonsa puolestakin vaikutusta kaupungin päätöksentekoon... Jäseniä 438, joista yli 100 junioreita.
Andy
Viestit: 2757
Liittynyt: 12 Touko 2012, 08:02

Re: kyselyä

Viesti Kirjoittaja Andy »

Laitetaanpas tähän nostoa eli seurakyselyyn sopii nyt vastailla - ohjeet/linkki on tulleet jokaiselle jäsenelle sähköpostitse.
Ville
Viestit: 1879
Liittynyt: 23 Huhti 2012, 14:53

Re: kyselyä

Viesti Kirjoittaja Ville »

Jos jostakin syystä ette ole saaneet kyselyä niin sähköpostiosoitteenne on voinut muuttua. Mikäli näin on niin laittakaahan uudet tiedot tulemaan seuramailiin.
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Ville
Viestit: 1879
Liittynyt: 23 Huhti 2012, 14:53

Re: kyselyä

Viesti Kirjoittaja Ville »

Harri oli saanut datat analysoitua ja tästä linkistä pääsette raporttiin
https://www.dropbox.com/s/es5gdvmae4vit ... 4.pdf?dl=0
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Andy
Viestit: 2757
Liittynyt: 12 Touko 2012, 08:02

Re: kyselyä

Viesti Kirjoittaja Andy »

Tulipa jo lukaistua tämä - todella hyvin tehty raportti - suuret kiitokset Harrille tästä! :)
Ville
Viestit: 1879
Liittynyt: 23 Huhti 2012, 14:53

Re: kyselyä

Viesti Kirjoittaja Ville »

Avaan vähän kirjeenvaihtoa kaupungin suuntaan, eli kirjoitin raportista seuraavaa kaupungin liikuntatoimen suuntaan:
------------
Hei,

Karelia-ammattikorkeakoulussa opiskeleva Harri Pietiläinen rakensi frisbeegolfista kyselyn ja toteutti sen Joen Liitokiekon jäsenistölle. Kyselyyn vastasi 84 seuran jäsentä (kokonaismäärä 140), joten melko kattavasta kyselystä voidaan puhua. Kyselyssä tarkastellaan seuran toimintaa, Joensuun seudun frisbeegolfratoja sekä yleisesti frisbeegolftoimintaa. Raportti löytyy kokonaisuudessaan liitetiedostona.

Tuolta raportista voitaisiin nostaa muutamia mielenkiintoisia pointteja mutta suosittelen vilkaisemaan koko raportin jossakin välissä sillä mielestäni raportti on oikein mukavasti kirjoitettu. Näkökulmat ovat siis seuran jäsenistön, mutta edustanee joiltakin osin myös seuraan kuulumattomien ajatuksia.

Yleisesti harrastamisesta
-Vaikka lajia on ollut mahdollista harrastaa Joensuun alueella jo pidemmän aikaa, on uusia pelaajia tullut lajiin paljon lisää vuosittain. Kyselyyn vastanneista 65% on harrastanut lajia vasta 1-3 vuotta.
-Yli puolet harrastaa lajia ympäri vuoden (viikkokisat pyörivät vuoden jokaisena viikkona, lisäksi sisäharjoittelua Areena + Joma:n halli, mietinnässä koulujen liikuntasali)
-Harrastusmäärä on valtava seuran jäsenistöllä: 35% harrastaa lajia 4-6 kertaa viikossa, 45% 1-3 kertaa viikossa. Keskimääräinen ratakierrosten määrä vuodessa vastaajilla on jopa 109 kierrosta!

Kisatoiminta
-Tälle vuodelle myös kilpailulisenssien määrä kasvoi rajusti ja kyselyssä jo reilu 40 on osallistunut liiton alla järjestettyyn kilpailuun, suuri osa vähintään paikallisessa kilpailussa mutta suuri joukko myös Joensuun ulkopuolella.
-Paikallistasolla järjestettyjen kilpailuiden määrä koetaan pääsääntöisesti sopivaksi. Tähän kuuluvat viikkokilpailut, Pohjois-Karjalan avoimet, AM tour -osakilpailu, led-cup, parikilpailuformaatit jne eli pelimuotoja löytyy paljon jo tällä hetkellä

Ratojen arviointia
-Joensuun radoista Utra saa huippupisteet, Kirkkopuisto ja Karsikko kohtuulliset, mutta Hammaslahti erittäin heikot. Hammaslahden rata tarvitsisi suuren remontin joko kokonaan uudelleen toteutettuna tai osa jopa ehdottaa sen purkamista.
-Karsikko tarvitsisi pinnoitetut heittopaikat ja Kirkkopuistossa montuille menneet heittopaikat koetaan vaarallisina, mitä ne ovatkin. Seuran talkooresurssit eivät ole riittäneet siis kaikkeen ja Utraa haastavimpana ratana on saatu kehitettyä ja ylläpidettyä muiden jäädessä hieman varjoon vaikka Karsikon ja Kirkkopuiston radat saivatkin kohtuulliset arvosanat
-Enemmistön (62%) mielestä ratoja on liian vähän ja ne ovat liian ruuhkaisia (68%). Harrastajien näkemyksen mukaan täysimittaisia 18-väyläisiä ratoja Joensuun seudulle tarvittaisiin muutamia lisää. Varsinkin haastavista pidemmistä väylistä on kommenteissa kysyntää, eli tarvittaisiin täysin uudenlaista aluetta ratakäyttöön.

Frisbeegolfaajien liikkuvuus
-Jopa 2/3 vastanneista on käynyt vähintään 10 eri radalla pelaamassa frisbeegolfia. Koko vastaajamäärän keskiarvo on 20 rataa. Tämä kuvaa hyvin sitä kuinka paljon frisbeegolfarit kiertävät ratoja ympäri Suomen.

Seuratoiminta
-Seura sai puhtaat paperit. 94% harrastajista antoi seuran toiminnalle 4 tai 5 pistettä (max 5).
-Nykyisin seurassa on jo paljon erilaisiin aktiviteetteihin (talkoot, opastukset, kilpailu) osallistuvaa jäsenistöä

Kehittämisideat ratojen suhteen
-Useissa toivomuksissa halutaan vähintään yhtä uutta 18-väyläistä rataa suhteellisen lähelle kaupunkikeskustaa. Kuvittelisin että 5-10 km olisi järkevä etäisyys. Paikkana ideaalinen olisi harjumaasto, käytöstä poistetut hiekanottopaikat ja niitä reunustavat metsät jne jossa väyläpituuksia saataisiin lisää ja erityyppistä haastavuutta (pitkät heitot) pystyttäisiin lisäämään. Tällä hetkellä Pohjois-Karjalan yhdelläkään radalla ei kovakätisimmät pelaajat saa hyötyä pitkistä heitoista, joka on huono asia harjoittelun kannalta muun maan kilpapelaajistoa vastaan.
-Heittopaikkojen kuntoon laittaminen, etenkin Karsikkoon jossa niitä ei ole, ja Kirkkopuistoon kunnostusta

Tuolta raportin lopussa olevista liitteistä löytyy monia ajatuksia harrastajien suusta miten lajia saataisiin seuratoiminnan ja ratojen kehittämisen kautta edistettyä Joensuun ympäristössä. Toivottavasti pystytte tutustumaan raporttiin ja ottamaan mahdollisesti keskusteluun kanssamme joitakin kohtia.

Ystävällisin yhteistyöterveisin,
--------------------------------------------
Vastaus liikuntajohtajalta:

Moi,
en lukenut koko rapsaa vielä, mutta seura voisi tehdä ns. lyhyen tähtäimen suunnitelman 1-3 v sekä pidemmälle katsovan suunnitelman 3-5(8) v.
Tärkeysjärjestykseen asioita, joita halutaan kehittää.
Ehdotuksia minne uusia kenttiä voisi perustaa.
Mitä seura on valmis panostamaan ja mitä kaupungilta toivotaan.
Voidaan sitten pitää yhteinen palaveri ja tehdä siitä toimintasuunnitelma.
--------------------------------------------

Vaikuttaisi siis että kaupunki suhtautuu edelleen positiivisesti lajitoiminnan kehittämiseen. Nyt meidän tulisi alkaa siis valmistelemaan jonkinlaisia suunnitelmia jonka kautta keskusteluita saadaan käynnistettyä uusia ratahankkeita kohti ja nykyisten ratojen parantamiseksi. Meillähän on omaa varallisuutta kertynyt opastusten, jäsenmaksujen ja rokkitalkoiden kautta jo mukavasti, eli omarahoitusosuutta löytyy jonkin verran. Lisäksi paikallisia yrityksiä varmasti kiinnostaa paljon harrastettu laji ja näkyvyys siellä, joten lähtökohdat ovat hyvät. Yhteistyö onkin sujunut suhteellisen mutkattomasti kaupungin kanssa, joten en epäile etteikö uudet ratahankkeet olisi mahdollisia. Laitellaan tästä kehittymissuunnitelmasta vaikka uutta keskusteluavausta pystyyn tai pidetään ihan kokousta lähitulevaisuudessa suuremmalla porukalla.
Ville Nivalainen, JLK founder | Ultimate & Frisbeegolf | http://www.pdga.com/player/64496
Vastaa Viestiin