Re: Joen Liitokiekon heittäjät kisailemassa 2020
Lähetetty: 22 Elo 2020, 16:35
Mastereiden SM-kisojen kolmas kierros on JLK-heittäjien osalta heitetty.
MP50-luokassa Ilmari Kurtilla oli vaikea kierros ja +15 kierrostuloksella hän tippui tulosluettelossa sijalle 15. Yläpuolella on kuitenkin paljon heittäjiä muutaman heiton sisällä, joten sunnuntain viimeiselle kierroksella on mahdollista tehdä hyvää nousua.
MP40-luokassa Mikko Makkonen heitti todella hyvää kierrosta, mutta valitettavasti kahden väylän triplabogeyt verottivat tulosta turhan paljon. Sadekuurojen vaikeuttama kierros oli edellisten päivien tapaan +7. Osa luokan heittäjistä on vielä radalla, mutta Mikko lähtenee viimeiseen päivään sijan 30. paikkeilta.
"Tulihan siellä vettä, mutta ei voi sen piikkiin tuota suoritusta laittaa. Edellisten kierrosten tapaan pelasin rohkeasti ja hyvällä itseluottamuksella, mutta muutamalla väylällä tapahtunut lipsahdus avausheitossa maksoi aivan liian monta heittoa. Aioin kairata kärsivällisesti vielä finaalikierrokselta hyvän rundin, että tästä kisasta jäisi edes joku hyvä onnistuminen.", pohti Mikko tuoreeltaan kierrostaan.
Tulokset: https://discgolfmetrix.com/1439864