Re: Joen Liitokiekon heittäjät kisailemassa 2021
Lähetetty: 03 Heinä 2021, 20:17
Euroopan suurin frisbeegolfkisa NBDG Tyyni 2021 on heitetty. Kolmen päivän ja kolmen kierroksen kisaan osallistui kymmenkunta JLK-heittäjää ja tuloksien perusteella moni heitti yli oman normaalitasonsa. FA1-luokassa Riikka Rautiainen onnistui kisan viimeisellä väylällä nousemaan kolmannelta sijalta jaetulle ykkössijalle. Valitettavasti Sudden death -kisasta ei voittoa tullut, mutta tuloksena hienoa kakkossija. Kaiken kruununa oli Mikko Makkosen suoritus, sillä hän heitti MP40-luokassa toiseksi ja kuittasi suorituksellaan tiettävästi suurimman palkintosumman (842€), jonka JLK-heittäjä on yksittäisestä kisasta saanut. Mikko heitti kisan 988-ratingkeskiarvolla, joten kierrokset menivät 4 heittoa normaalitasoa paremmin.
"Oli erittäin hauskat kisat ja kisapelaamisessa oli taas intohimoa. Pohjois-Karjalan avoimissa ollut tympeä ja välinpitämätön fiilis oli tipotiessään. Ratkiriemukas retkikunta (Kiitos Olli, Ville ja Timo), uudet radat ja upea aurinkoinen ja kuuma sää, sai keskittymään heittoihin ihan eri tavalla.
Sibben kierrokseen sain hitaan startin ja vikalla väylällä otin ensimmäistä kertaa elämässäni tahallaan bogin. (Joka tosin kääntyi tuplaksi). Tulos +3,
Nevaksen avoimella kentällä pelasin melkeinpä täydellistä peliä minulle. Otin birdiet siellä missä ne oli tarjolla ja pysyin väylillä silloin kun heittopituus ei riittänyt korille. Tulos -5.
Keinukalliossa aloitin bogilla, mutta missään vaiheessa ei käynyt mielessä etteikö heitto sujuisi tänään. Näin jo etukäteen mihin avaukset tulevat lentämään ja niin myös kävi.
Ehkä suurin syy hyviin kierrostuloksiin oli varma puttaaminen. Yli kympistä upposi usein, mutta ringistä taisin missata kerran tai kaksi.
Upeat radat, hauskat matkakaverit ja kun vielä pelitkin sujui, oli tämä varmaan mun elämän paras kisareissu!", summasi Mikko kisaurakkansa.
JLK-heittäjien sijoitukset:
MP40:
02/30 Mikko Makkonen -4
18/30 Ville Nivalainen +13
MA40:
19/81 Teemu Pietarinen +22
23/81 Juho Anttila +24
66/81 Marko Hiltunen +44
MA50:
10/28 Olli Arola +32
Tulokset: https://discgolfmetrix.com/1773034
- - - - - -
MPO:
43/73 Tuukka Renkman +3 (heitti kierrokset keskimäärin 8 heittoa normaalitasoaan paremmin)
Tulokset: https://discgolfmetrix.com/1773030
- - - - - -
MA1:
27/136 Joaquin Rodriguez +11
36/136 Timo Voutilainen +14
71/136 Heikki Pippuri +20
93/136 Sami Vaakanainen +26
109/136 Henri Tolvanen +31
Tulokset: https://discgolfmetrix.com/1773031
- - - - - -
FA1:
2/10 Riikka Rautiainen +22 (taisteli voitosta SD-kisassa)
MA3:
12/84 Matti Rautiainen +10
MA60:
4/6 Kari Kontkanen +29
MA4:
28/50 Kari Jalkanen +32
FA4:
2/3 Marja Kontkanen +75
Tulokset: https://discgolfmetrix.com/1773041