Joen Liitokiekon vuosikertomus 2019



Yleistä

Joen Liitokiekko ry:n (JLK) jäsenmäärä oli vuoden 2019 lopussa 134 henkeä. Aiemmasta vuodesta, (2018 – 146 jäsentä), määrä pieneni 12 jäsenellä. Seuran jäsenmäärän muutoksien syitä voidaan arvailla, mutta kenties edelleen jäsenmaksujen keräämiseen käyttöönotettu SuomiSport -järjestelmä koettiin joidenkin jäsenten osalta hieman hankalaksi käyttää ja tämän vuoksi järjestelmä on voinut vaikuttaa osaan jäsenistöstä. Jäsenmaksu pysyi edellisen vuoden tasolla 20 eurossa (juniorit 10 Eur ja opiskelijat ja eläkeläiset 15 Eur).

Seuran tuleekin jatkossa miettiä miten kynnystä seurajäsenyyteen saataisiin entisestään madallettua. 

Seuran maaliskuussa pidetyssä vuosikokouksessa seuran hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Janne Heikkinen, sihteeriksi Johanna Karjalainen, taloudenhoitajaksi Anssi Liimatta ja varapuheenjohtajaksi Sammy Pylkki.


Ultimate

Ultimaten harrastajamäärää pyrittiin kasvattamaan kesällä 2019. Pelejä järjestettiin pääasiassa kerta viikkoon säiden ja pelaajamäärän niin salliessa. Toimintaa varten hankittiin 5 kpl uusia pelivälineitä.

Toteutuneet ulkopelit pelattiin Kirkkopuiston hiekkakentällä. Ultimateharrastuksen kehittämiseen tarvittaisiin muutamia innokkaita toimijoita sekä panostamista jäsenrekrytointiin. Sisävuorohakemuksia ultimatea varten ei jätetty talvelle 2019-2020.


Frisbeegolf

Viikkokisat järjestettiin sunnuntaisin koko talvi-/kevätkauden ajan Utran radalla. Kesäkaudella seuran järjestämät viikkokisat pyörivät vuoroviikoin Utrassa, Lykynlammella ja Kontiorannassa ja ne keräsivät hyvän osanoton. Syksyllä viikkokisailua jatkettiin eri radoilla, mutta Utraan talvehtimaan siirryttiin jo marraskuun alussa. Mainittakoon myös, että kesän viikkokilpailuihin otettiin mukaan, edellisestä kesästä viisastuneena, Utran rata laskemaan osallistumiskynnystä aloittelijoiden osalta. Kesä-heinäkuussa torstaisin pelattiin kuuden viikon aikana PDGA-sanktioitu JokiLiiga. Liigaan osallistui yhteensä 77 eri pelaajaa ja heidän toimestaan heitettiin yhteensä 215 kierrosta (keskimäärin 35,83 osallistujaa/kisa).

Vuosi 2019 jakaantui viikkojen osalta kolmeen pelattuun sarjaan seuraavasti:

  • Kevätsarja: kilpailuja 16, kilpailustartteja yht. 592 ja 95 eri pelaajaa (keskimäärin 37 osallistujaa/kisa)
  • Kesäsarja: kilpailuja 19, kilpailustartteja yht. 975 ja 181 eri pelaajaa (keskimäärin 51,32 osallistujaa/kisa)
  • Syksysarja: kilpailuja 17, kilpailustartteja yht. 507 ja 110 eri pelaajaa (keskimäärin 29,82 osallistujaa/kisa)

Yhden välivuoden jälkeen myös kuukausikisat tekivät paluun JLK:n kisakalenteriin ja näitä matalan kynnyksen kisoja pelattiin yhteensä neljä toukokuun lopusta elokuun loppuun. Kaikki kisat käytiin eri radoilla (Liperi, Uimaharju, Outokumpu ja Sotkuma) ja niihin osallistui 109 eri pelaajaa (174 kilpailustarttia, keskimäärin 43,5 osallistujaa/kisa).

Lisäksi kesän erikoisuutena järjestettiin toista kertaa Huviseurat 2019 -parigolfkilpailu, väyläkohtaisesti noudatettavilla erikoissäännöillä. Tässä kilpailussa jäsenistö pääsi heittämään best shot -kisaa hyvinkin vapautuneesti ja kaikilla oli kisan aikana hauskaa. 

JLK järjesti ennätyssuuren määrän frisbeegolfkilpailuita osallistujamäärällä mitattuna vuoden 2019 aikana. Kilpailujärjestämisessä apuna käytettävään Excel-taulukkoon saatiin lukemaksi 85 kilpailua ja ennätykselliset 3 470 osallistujaa (v. 2018: 68 kilpailua ja 2 586 osallistujaa, v. 2017: 86 kilpailua ja 3 176 osallistujaa) eli 1,63 kilpailua viikkoa kohden. Kisakalenteri koostui mm. 52 viikkokilpailusta, kuudesta PDGA-liigakilpailusta, neljästä kuukausikisasta, neljästä LED-kilpailusta, yhdeksästä parikisasta sekä neljästä SFL-/PDGA-kilpailusta, joista ennätyssuuren osallistujamäärän – 154 pelaajaa – keräsi Pohjois-Karjalan avoimet. Itä-Suomen AM-tourin Outokummun osakilpailuun osallistui 87 pelaajaa, Utra Openiin 81 pelaajaa sekä JLK End Of Seasoniin marraskuun lopulla 22 pelaajaa. Kisoista ja kisojen järjestelyistä saatiin perinteisesti erittäin positiivista palautetta kaikilta pelaajilta, josta suuri kiitos kuuluu kisojen TD-osastoille sekä kaikille järjestelyihin osallistuneille seuran jäsenille. Suuret kiitokset tietenkin myös kaikille JLK:n kisoihin osallistuneille pelaajille ja hienoa on myös se, että vuosi vuodelta yhä enemmän pelaajia saapuu Joensuuhun kisailemaan myös muilta paikkakunnilta.

Kaudella 2019 jatkettiin Disc Golf Metrixin käyttöä kilpailujen pääasiallisena ilmoittautumis- ja tulospalvelualustana ja käyttökokemukset Metrixistä olivat jälleen pääosin erittäin myönteiset niin järjestäjien kuin pelaajienkin mielestä. Ja havaituista ongelmista ja puutteista oltiin edelleen aktiivisesti yhteydessä Metrixin ylläpitoon, joten toiveissa on, että järjestelmä kehittyy vuosi vuodelta entistäkin paremmaksi.

Menestystä tuli seuran jäsenille useammassa eri kilpailussa.

Edustusta SM-kilpailuissa

Samu Kesonen otti SM-pronssia parifrisbeegolfin Juniorit-18 -luokassa yhdessä parinsa Veeti Järvisen (Vuorelan Veikot) kanssa. 

Frisbeegolfin SM-kisat kilpailtiin Keuruun muokatulla Iso-Heiton radalla. Kisassa oli mukana ennätysmäärä Joen Liitokiekon heittäjiä, kun Miika Voutilainen (sij. 37.), Tero Jaatinen (sij. 50.), Toni Jaatinen (sij. 65.) ja Sammy Pylkki (sij. 92.) lähtivät haastamaan Suomen huippuja erittäin haastavaksi muokatulla radalla.

Mastereiden SM kisoissa Vihdissä kilpailivat Mikko Makkonen (sij. 22.) MP40-sarjassa ja Ilmari Kurtti (sij. 6) MP50-sarjassa.

Sekaparifrisbeegolfin SM-kisat kilpailtiin Oulun Pikkarilassa. Avoimessa luokassa olivat mukana parit Laura Leppänen (Joen Liitokiekko) ja Juho Parviainen (Oulun frisbeeseura) (sij. 8.), sekä Seniorit-40 -luokassa Heini Lindroos ja Markku Penttonen (sij. 14.).

PariFrisbeegolfin SM-kisoihin Valkeakoskella ottivat osaa parit Julius Paakkinen ja Toni Jaatinen (sij. 9.), Tero Jaatinen ja Sammy Pylkki (15.) sekä Heikki Pippuri ja Teemu Pietarinen (sij. 29.).

Junioreiden SM-kisoissa Riihimäellä Riutan radalla, Juniorit-18 -luokassa mukana olivat Joen Liitokiekosta Samu Kesonen (sij. 15.), Aku Kastinen (sij. 26.) ja Miika Martikainen (sij. 29.).

Sipoossa on heitettiin 11.8. kolme päivää kestänyt Amatöörien frisbeegolfin SM-kisat. JLK-kolmikko Samu Kesonen (sij. 9.), Teemu Pietarinen (sij. 21.) ja Pasi Harjula (sij. 32.) lähti jahtaamaan mitaleja MA1-luokassa.

Äänekoskella kilpailtiin Joukkuefrisbeegolfin SM 2019 -kisa. Joen Liitokiekon avoimen luokan joukkue Sammy Pylkki, Tero Jaatinen, Toni Jaatinen ja Julius Paakkinen taisteli koko kisan ajan mitaleista, mutta hieman historiaa toistaen mitalit jäivät viimeisellä kierroksella vain muutaman heiton päähän. Lopullinen sijoitus viides. 

Euroopan suurimmassa frisbeegolf kilpailussa Tyyni 2019 tuli menestystä enemmän kuin koskaan ennen. MA3 sarja oli Joen Liitokiekon suvereenia hallintaa, sillä kolmoisvoitto tuli Reko Kalajoen, Marko Pettersonin ja Matti Rautiaisen toimesta. FA40 Heini Lindroos nappasi voiton ja FA3 Riikka Rautiainen otti pronssia.

Tarkempia tuloksia ja saavutuksia muista kilpailuista, joihin seuran jäsenet ottivat osaa, löytyy liitteestä “Katsaus JLK:n pelaajien suorituksiin kauden 2019 kilpailuissa”.


Muu toiminta

Seuran kiekkojen vuokraus ja opastustoiminta jatkui edelleen vuonna 2019, mutta edelleen pieni lasku opastusten määrässä jatkui.

Uutena asiana JLK oli ensimmäistä kertaa mukana koululaisille suunnatussa Matala Kynnys -toiminnassa (http://www.matalakynnys.fi/) kun elokuussa osallistuttiin syyskauden Startti-tapahtumaan Joensuun Areenassa ja tämän jälkeen 10-15 vuotiaille junioreille pidettiin Utran Ahdinpuistossa neljät ohjatut frisbeegolfharjoitukset. Suomen Frisbeegolfliitto avusti myös hienosti toimintaa lahjoittamalla seuralle treenikassin, joten näin seuran opastuskäytössä on jatkossa myös 30 kpl helppoheittoisia midareita.

Seura osallistui toukokuussa myös Joensuun Prismassa järjestettyyn harrastuspäivään. Esittelimme tapahtumassa lajia Prisman parkkipaikalla sekä sisäaulassa ja asiakkaat pääsivät kokeilemaan puttaamista eri kiekoilla ja kysymään mm. vinkkejä kiekkohankintoihin ja lajin aloittamiseen liittyen.

Lokakuussa JLK oli toista kertaa mukana myös Suomen Frisbeegolfliiton vuosittaisilla Liitopäivillä, jotka järjestettiin Raaseporissa Urheiluopisto Kisakeskuksella – kokemukset tästä olivat jälleen erittäin hyvät.

Seura talkoili myös ratoja kuntoon kaudella 2019 mm. seuraavasti:

  • Lykynlampi: Radalle rakennettiin lisäväylät #A ja #B kesäkauden ajaksi – näin rata oli pelattavissa myös 20-väyläisenä versiona.
  • Utra: JLK:n kesätyöntekijä Joonatan Paakkinen teki suuren työn niittäen radan kaikki väylät, lisäksi radan kaikki OB-keppilinjat korjattiin, väyläopasteita uusittiin ja asennettiin väyläkelloja. Ja lisäksi talveksi 2019-2020 asennettiin jokaiselle tiille pressut estämään tiipaikkojen lumeentumista/jäätymistä.
  • Pilkonpuisto: Harjoittelualueen rakentaminen Pilkonpuistoon aloitettiin vuoden 2019 aikana putti- ja lähipelialueiden osalta (3 + 3 koria), mutta tekemistä alueella riittää vielä tulevillekin vuosille mm. draivirangen osalta.
  • Suuri kiitos talkootöiden organisoinnista Sammy Pylkille sekä kaikille ratatalkoisiin osallistuneille.

Perinteeksi muodostunut saunailta järjestettiin Lääkärikeskus ITE:n tiloissa marraskuussa. Osallistujia oli illassa paikalla oikein mukavasti ja tunnelma oli mitä mahtavin. 


Yhteistyökumppanit

JLK:n laajan ja monipuolisen frisbeegolftoiminnan vuoksi yhteistyökumppaneiden hankintaan panostettiin jälleen merkittävästi vuoden 2019 alussa ja onneksi yrityskumppaneita sitten löytyikin toimintaa tukemaan riittävästi, jotta kauden kilpailut ja ratojen ylläpito saatiin järjestettyä onnistuneesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Suuret kiitokset kaikille Joen Liitokiekko ry:n toimintaa tukeneille tahoille!

 

Arkisto

Kategoriat

Top