Tietoa

Miten ultimatea pelataan?

Viralliset säännöt löytyvät esimerkiksi liitokiekkoliiton sivuilta.

JLK:n peleissä sääntöjä on muokattu harrastelijoille sopivimmiksi. Säännöt käydään tarvittaessa läpi aina pelin alussa, ja parhaiten säännöt oppii pelaamalla ja seuraamalla peliä.

Ohessa tärkeimmät säännöt (JLK:n versio):

Pelissä on tarkoitus tehdä maaleja. Enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa. JLK:n peleissä maaleja ei lasketa, ennen kuin lopussa otetaan yleensä paras viidestä. Lajissa ei ole tuomareita millään tasolla, vaan pelaajat tuomitsevat itse pelin. Fyysinen kontakti EI ole sallittua, joskin pientä törmäilyä joskus tapahtuu kiekkoa tavoitellessa. Näitä ei tarvitse jännittää, sillä kokeneet körmyt eivät koskaan tyrmäisi heikompaansa edes pelitilanteessa. Porukka jaetaan kahteen mahdollisimman tasavahvaan joukkueeseen mielivaltaisin perustein. Joukkueita tasataan tarvittaessa peli-ilon maksimoimiseksi. Pelialueena toimii suorakulmion muotoinen kenttä, jonka molemmissa päissä on merkatut maalialueet. Pelivälineenä käytetään frisbeetä.

Peli alkaa toisen joukkueen heittäessä aloitusheiton frisbeellä toisesta päädystä. Tämän jälkeen toinen joukkue kirmaa kiinni rieskaan, ja kiekko jää heille. Kiekko kädessä EI SAA liikkua. Eteneminen on tehtävä syöttämällä kiekkoa oman joukkueen pelaajille vastustajien tehdessä kaikkensa estääkseen tämän. Maali syntyy, jos oma pelaaja saa kopin kiekosta maalialueella. Tuulierojen tasaamiseksi puolet vaihdetaan joka maalin jälkeen. Jos kiekko osuu maahan syystä tai toisesta, se siirtyy vastustajalle. Tällöin osat vaihtuvat. JOS vastustaja laskee välittömässä läheisyydessä kuuluvaan ääneen sekunteja, kiekollisella pelaajalla on viisi sekuntia aikaa heittää kiekko toiselle pelaajalle. Puolustaja voi samalla yrittää estää heiton, mutta toisen pelaajan hallussa hallussa olevaan kiekkoon ei saa kajota missään olosuhteissa. Lentävän kiekon saa aina pysäyttää parhaaksi katsomallaan tavalla.

Kuka ultimatea voi pelata?

Ultimaten pelaaminen ei vaadi erityistä lahjakkuutta eikä urheilullisuutta (kts. kuvat), ja laji soveltuu kaikille. Juoksuvoimasta on hyötyä, mutta laiskempi pelaaja voi kompensoida liikkeen puutteen heitoilla ja hyvällä pelisilmällä. JLK:n riveihin saa tulla pelaamaan kuka tahansa iästä ja sukupuolesta riippumatta. Tällä hetkellä vakiporukka koostuu noin 20-50-vuotiaista miehistä ja naisista. Osalla on enemmän urheilullista taustaa ja osaamista, toisilla on enemmän halua kuin kykyä. Pelatessa oppii, joten omaa osaamistaan ei toinna etukäteen jännittää.

Mitä ultimateen tarvitsee?

Lajiin ei ole mitään suojavarusteita, ja peliin voi pukeutua kuten lenkille. Kengiksi käy lenkkikengät, nappikset, ja on kentällä nähty myös muutama paljasjalkainen urho. Ota mukaasi myös vesipullo. Frisbeet ja perusensiaputarvikkeet löytyvät seuran puolesta.

Missä ja milloin ultimatea pelataan?

Kesäaikana pelaamme maanantaisin ja torstaisin klo 17:00-18:30 vaihtelevasti eri kentillä. Katso pelipaikat kalenteristamme.

Onko laji vaarallinen?

Liikkumiseen liittyy aina riskinsä, ja tämä pätee myös ultimateen. Vahinkoja sattuu kuitenkin harvoin, ja useampaan vuoteen kenenkään ei ole tarvinnut käydä lasaretissa JLK:n pelien vuoksi. Eniten vaarassa ovat nilkat ja polvet, sillä lajissa on melkoista singahtelua ja suunnanmuutoksia. Myös hyppytilanteissa voi epäonnistua laskeutumisessa, milloin voi tulla vääntymiä tai ruhjeita. Pienen riskin aiheuttaa myös yli-innokkaat kiekon tavoittelut, joissa voi tulla pieniä yhteentörmäyksiä. Vahinkojen varalle seuralla on ensiapuvälineet. Ketään ei varmasti jätetä tapaturman jälkeen yksin surkuttelemaan, vaan onnettomuuden uhri kannetaan Tikkamäelle tarvittaessa vaikka reppuselässä.

Miksi pelata ultimatea?

Lajiin on helppo päästä sisälle, ja säännöt ovat verrattain yksinkertaiset. Pelissä voi kehittyä jatkuvasti, joten peliin ei myöskään kyllästy kaiken opittuaan. JLK:n riveissä peliä ei oteta haudanvakavasti, eikä virheitä tarvitse pelätä. Lajin kustannukset ovat pienet (oman virallisen kisakiekon saa tarvittaessa noin kympillä), ja aloituskynnys on matala. Lajissa ei tarvitse olla myöskään huippuunsa hiottu atleetti, vaan pelissä voi hyvin sanella itse oman pelitahtinsa ja osallistua silti peliin aktiivisesti.