Frisbeegolfia Sveitsissä

Taannoisella Sveitsin pittoreskeihin maisemiin suuntautuneella reissullani kävin koistamassa Altstettenin frisbeegolfradan paikallisen kaverini kanssa. Altstetten sijaitsee viiden minuutin junamatkan päässä Zürichin päärautatieasemalta, ja rata löytyy lähes kiekonheittämän päässä juna-asemalta.

12-väyläinen rata sijaitsee maisemaltaan suomalaishenkisessä urheilupuistossa, joten Alppien ylittävistä heitoista haaveileva voi pettyä. Urheilupuistoon sijoitetun radan kiistaton etu on se, että muut puistonkäyttäjät huomioivat frisbeegolfaajat paremmin kuin pussikaljoittelijat, joten kiertäminen etenee hyvällä tahdilla. Suuret kehut paikka ansaitsee myös kahviosta, sillä kupillinen mokkaa kierrosten välillä tekee eittämättä hyvää pelisuorituksille.

Rata itsessään oli oikein miellyttävä ja haastava. Erityisen ilahduttavaa oli se, että rata haastoi heittämään monipuolisesti, joten yhden heiton ihmeet tuskin pärjäisivät kilpailuissa. Jo ensimmäisellä väylällä otettiin amatööriltä luulot pois, kun aloitusheiton tuli kantaa noin 70 metriä ja laskeutua kahden lenkkipolun rajoittamalle ruohoalueelle, jonka keskellä koppa sijaitsi. Jonkun kerran tämä onnistuikin, mutta myös drop zone tuli koko lailla tutuksi.

Ensimmäisen väylän OB:lle jäänyt avaus. Metri lisää olisi riittänyt.

Muista mieleen jääneistä väylistä voisi mainita ainakin kolmosen, missä haasteet olivat moninaiset: heti kärkeen piti kiertää köynnöksen peittämä valtava petäjä joltain puolelta, pitää kiekko linjalla noin 80 metrin ajan ja saada se vielä kaartumaan voimakkaasti vasemmalle kohti mäen reunalla olevaa koppaa. Kyllä ei onnistunut.

 

Mystinen puusykkyrä osoittautui ärsyttäväksi kierrettäväksi miltä vain puolelta.

 

Seuraava astetta kerskempi väylä oli kukkulan ylitys reilulle vasemmalle kaartuvasti. Erityisen hienoa oli se, että kopan vieressä kulki junarata, mikä luonnollisesti oli OB-aluetta. Spotteri oli välttämätön heittolinjan alla kulkevan lenkkipolun vuoksi.

Oma suosikkiväyläni oli sinertävää taideteosta hyödyntävä ylämäkiväylä, missä tarkka kämmen-annukka tuntui olevan varmin tapa kiertää monumentti ja pysyä kaartuvalla väylällä. Tällä väylällä koetut harvinaisilta tuntuneet onnistumisen tunteet tekivät tästä selkeän suosikin.

Koppa näkyy vähäisesti sinisen taideteoksen oikealla olevan pusikon reunan kohdalta.

Omista otteistani uudella radalla ei jäänyt muisteltavaa, siinä määrin säälittävää rypistelyä heittelyni oli. Hauskaa kuitenkin oli, ja muutamaa pykälää taitavampi kaverini taisi nakella ihannetuloksen pintaan.

Toimivan radan lisäksi voi suoda lajiin suhtautumiselle muutaman kehun, sillä kenttä oli nysvätty viimeisen päälle komeaksi tulevia kisoja varten; viheriöt oli ajeltu ja risut raivattu. Ilmeisesti lajiin hurahtanut puutarhuri pistää lajiin resurssejaan jonkun verran, sillä myös varoituskylttejä näkyi olevan laittamista vaille valmiina. Huikea oli myös kaverini mainitsema tarina siitä, kun puutarhuri oli tuonut golf-kärryllään pelureille oluet ja heitellyt itsekin muutaman väylän kesken työkiireiden. Respect.

 

 

 

 

Julkaistu kohteessa Yleistä

Arkisto

Kategoriat

Top