Blogiarkistot

Junioreiden SM-kisoista hyviä sijoituksia

Elokuun 4.-5. päivä kisattiin Jyväskylän Laajavuoren ja Keljonkangaan radoilla Junioreiden SM 2018 -kisat. Kisassa oli edellisvuoden tapaan kaksi Joen Liitokiekon heittäjää. Samu Kesonen ja Julius Paakkinen lähtivät tavoittelemaan mitaleita tasokkaassa juniorit-18 -luokassa. Julius pelasi ratingin valossa omalla tasollaan (kierrokset 0,

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Viikkokisojen kesäsarjan lopputilanne

Joen Liitokiekon viikkokisojen kesäsarja päättyi tiistaina 28.8. Lykynlammen frisbeegolfradan Master SM -layoutilla heitettyyn viikkokisaan, joten on aika julkistaa vuoden 2018 kesäsarjan lopputulokset. Poikkeuksellisesti, alkukesäisen Joensuun viikkokisaliigan (PDGA L-tier) vuoksi, kesäsarjassa oli tänä kesänä ”vain” 11 kisaa, joista kuusi parasta laskettiin

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut, Tiedotteet

Mastereiden SM-esikisa heitettiin Lykynlammella

Sunnuntaina 20.8. kisattiin Joensuussa. Master Layout Challenge -kisa. Kyseessä oli yhden kierroksen (18-väylää) C-tier -tason ”Trophy only” -kilpailu Lykynlammen frisbeegolfradan Mastereiden SM-kisalayoutilla. Radan väylät olivat normaalista poiketen hieman eri järjestyksessä ja kaksi väylää olivat täysin uusia. Kisaan osallistui yhteensä 52

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Pohjois-Karjalan avoimet 2018 5-vuotisjuhlakilpailu pelattiin 131 pelaajan voimin

  Pohjois-Karjalan avoimien 5-vuotisjuhlakilpailu pelattiin viime viikonloppuna (21.-22.7.2018) Lykynlammen ja Kontiorannan frisbeegolfradoilla – kisoissa nähtiin jälleen ennätysmäärä pelaajia kun kisaan starttasi lopulta hienosti 131 pelaajaa. Lisäksi myös perinteisessä Perjantain parigolfissa pelasi mainio määrä pelaajia, kun parigolfiin osallistui peräti 52 paria

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Lehdistötiedote: Pohjois-Karjalan avoimet 2018 5-vuotisjuhlakilpailu

LEHDISTÖTIEDOTE 12.7.2018 / Joen Liitokiekko ry Heinäkuussa (21.-22.7.2018) pelataan Pohjois-Karjalan tähän mennessä suurin frisbeegolfkilpailu, kun Joen Liitokiekko ry (JLK) järjestää järjestyksessään viidennet Pohjois-Karjalan avoimet -frisbeegolfkilpailut (PKA). Kilpailu on Suomen frisbeegolfliiton (SFL) alainen erilliskilpailu ja lajin kansainvälisen kattojärjestön PDGA:n sanktioima (B-tier). Ensimmäinen PKA

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut, Tiedotteet

Mitaleita metsästämässä parifrisbeegolfin SM-kisoissa

Parifrisbeegolfin SM-kisat heitettiin Ähtärin metsäradalla 9.-10.6.2018. Viimeisenä kisapäivänä saatiin jännittää useaan otteeseen, josko JLK:n heittäjät tekisivät jättiyllätyksen ja pääsisivät SM-mitaleille. Lopulta lähimmäksi pronssimitalia pääsivät nelikymppisissä Ville Nivalainen ja Mikko Makkonen. He lähtivät viimeiselle kierrokselle kahdeksan heiton takaa-ajomatkalta ja heittivät selkeästi

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

European Amateur Open Nokian Beastillä

European Amateur Open heitettiin kahden kierroksen kisana 9.-10.6.2018 Nokian Beast-radalla. FA3-luokassa Laura Leppänen paransi tulostaan toisella kierroksella peräti 13 heittoa (+16 oli luokassaan viikonlopun paras yksittäinen kierros) ja onnistui sillä nousemaan hienosti jaetulle toiselle sijalle. Voittajaan jäi eroa vain kaksi

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Tyyni 2018 – Euroopan suurimmassa frisbeegolfkilpailussa

Euroopan suurin frisbeegolfkilpailu Tyyni 2018 kisattiin 28. – 30.06.2018 ja Joen Liitokiekon värit olivat siellä hienosti edustettuna. Parhaiten pärjättiin Recreational Women (FA3) -luokassa, kun Marika Liimatta otti voiton kymmenen heiton erolla! Viimeiselle kierrokselle Marika pääsi yhdentoista heiton johtoasemassa ja kun

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Joensuun viikkokisaliigassa paljon pelaajia ja ennätystuloksia

Kautta aikain toinen Joen Liitokiekon järjestämä PDGA-liiga heitettiin tiistaina 26.6. päätökseen Kontiorannan frisbeegolfradalla. Ja jälleen liigassa nähtiin kovatasoista tekemistä kun jo aiemmassa Kontiorannan osakilpailussa rataennätystä sivunnut Tero Jaatinen tyylitteli nyt Konalle tuloksen 58 (-11) heittoa kirjaten näin ennätyksen omiin nimiinsä.

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Sekaparifrisbeegolf-SM kisattiin Peurungassa

Sekaparifrisbeegolfin SM-kisat heitettiin 19.5.-20.5.2018 Peurungan metsäradalla. Kisaluokkia oli kolme ja pareja yhteensä 54. Myös Joen Liitokiekosta oli edustusta. Avoimessa sarjassa Sammy Pylkki / Henna Rummukainen paransivat heittämistään kierros kierrokselta. Lopullinen sijoitus oli lopulta jaettu kuudestoista. Nelikymppisissä Ville Nivalainen / Johanna

Julkaistu kohteessa Frisbeegolf, Frisbeegolf kilpailut

Kategoriat

Top